Kirjailijahaastattelu: Vesa Toivonen

Kirjailija Vesa-Matti Toivonen, 42, on asunut Turussa noin vuoden ajan. Hän on kirjoittanut lapsille kolmiosaisen Matka Asgårdiin -kirjasarjan, jossa seurataan Mavil -nimisen nuoren viikinkipojan matkaa muun muassa Tallimestarin ja hieman oudon jumala Hodin kanssa, halki Yhdeksän maailman. Kirjailija on kirjoittanut myös muita kirjoja aiemmin. 
   Matka Asgårdiin -kirjasarja on yhtä kirjaa vaille valmis, joten minua kiinnosti tietää, jännittääkö kirjailijaa sen julkaisu. Toivonen sanoi, että jännittää, mutta nyt jännitys on hyvää jännitystä eikä pelottavaa tai ahdistavaa kuten ehkä aiemmin oli. Hän kertoo sarjan kolmannen osan kirjoittamisen olleen aika paljon isompi ja erilaisempi projekti kuin kaksi aiempaa osaa. Hän vinkkaa, että tarina saattaa jatkua vielä neljännenkin kirjan verran, koska kaikkia asioita ei ole saatu mahdutettua kolmeen kirjaan.
   Toivonen sanoo, että pitää itse eniten Gudrod Mustasta ja Augvald Vuorenkorkuisesta. Hän ei osaa sanoa miksi, mutta jokin niissä hahmoissa on sellaista, että hän pitää niistä eniten. Kerroin itse pitäväni eniten Tallimestarista ja Hodista. Tallimestari on Toivoselle itselleenkin erityisen rakas hahmo. 
   Kirjailija sanoo, että halusi tehdä tarinansa sankarista, Mavilista, rauhallisemman ja epäileväisemmän hahmon, mikä poikkeaa hyvin siitä yleiskuvasta, että yleensä sankaritarinoissa sankari on vahvaluonteinen ja hiukan jopa epänormaali. Mavil on laskelmoiva pohdiskelija siinä missä hänen ystävänsä Aesha on räväkkä persoona ja omaa piirteitä, joita ehkä joskus olisi saatettu pitää poikamaisina. Toivonen sanoo tietoisesti tasoittaneensa ja muuttaneensa perinteistä asetelmaa.

''Olisin varmasti hahmojeni ystävä jonkin aikaa. Tietyn ajan päästä jotkin niistä alkaisivat käydä hermoille.''

Hän sanoo, että voisi ainakin jonkin aikaa olla hahmojensa ystävä, mutta pidemmän päälle tietyt hahmot alkaisivat varmasti käydä hermoille. Esimerkiksi Augvald Vuorenkorkuinen olisi yksi niistä, joiden kanssa menisi nopeasti sukset ristiin. Toivonen sanoo, että tulisi aivan varmasti toimeen Tallimestarin kanssa. Kaikkein eniten hän haluaisi viettää aikaa Fenris -suden kanssa, joka on hyvin moniulotteinen hahmo. Se ei ole varsinaisesti hyvä eikä paha ja siksi se on mielenkiintoinen hahmo, koska et voi ennalta arvata sen liikkeitä.
   

Juttelin Vesa-Matin kanssa jonkin verran myös kirjoittamisesta. Puheeksi tuli oma kirjaprojektini ja kirjoittaminen yleensäkin. Omasta kirjoittamisprosessistaan kirjailija kertoo, että lähetti aikanaan aika moneen paikkaan käsikirjoituksensa, kun yritti saada kustannussopimusta Matka Asgårdiin -sarjalleen. Hän sanoo, että kirjoittamisprosessi on niin kokonaisvaltainen kokemus, että siitä saa aivan mielettömän hyvän fiiliksen kunhan pääsee yli epätoivon tunteesta. Pikku hiljaa tarina ja hahmot alkavat elää omaa elämäänsä ja kirjailijan tehtävä on vain kertoa se tarina. Tarinoita täytyy rakastaa voidakseen kirjoittaa. 
   Puheeksi tuli ohimennen myös kirjailija Sini Helmisen Väkiveriset -sarja sekä hänen ja kirjailija Elina Pitkäkankaan yhdessä pitämä For YA-YouTube kanava, jonka linkkasin Vesa-Matille haastattelun aikana. Suosittelin Vesaa lukemaan myös Elina Pitkäkankaan Kuura -sarjan. Haastattelu oli kokonaisuudessaan rento juttutuokio ja minulle jäi kirjailijasta erittäin hyvä ja lämmin kuva puhelun perusteella.

''Kirjailija Rick Riordan julkaisi oman skandinaaviseen mytologiaan perustuvan sarjansa juuri, kun itse julkaisin ensimmäisen osan Matka Asgårdiin -sarjaa.''

Toivonen on jälkikäteen nauranutkin, että oli aika hämmästyttävä sattuma, kun huomasi, että Riordan julkaisi oman samaa mytologiaa käsittelevän sarjansa samaan aikaan. Hän ajatteli alunperin kirjoittaa kreikkalaisten mytologiasta, mutta huomasi, että Riordan on tehnyt sen jo, joten hän halusi keksiä jotain aivan omaa, mistä kirjoittaa nuorille. Kirjailija kertoo välttelevänsä nuortenkirjallisuutta tällä hetkellä, jotta ei tulisi samankaltaisia ideoita itselle. Hän sanoo kuitenkin lukevansa nuortenkirjallisuutta vähän, lähinnä katsovansa rakenteellisia juttuja kuten miten kappaleet on jaettu.
   Vesa seuraa itse tarinoita paljon eri formaateista kuten elokuvista, televisiosarjoista ja kirjoista. Hänen kirjansa ovat hyvin nopeatempoisia, mikä ainakin itseni mielestä lukijana on kiva asia ja kirjojen tapahtumat kykenee näkemään elokuvana päässään. Toivonen uskoo, että kun ajattelee asioita tarinan ehdoilla, se on tarinan etu, koska silloin siitä tulee parempi. Tarinan eteen tehdyt valinnat kiinnostavat kirjailijaa paljon ja niitä hän pohtii myös itse.

Vesa-Matti sanoo, että jos nyt lähtisi kirjoittamaan Mavilin tarinaa uudestaan, hän tekisi varmasti monta asiaa toisin. Hänen tarinansa syntyi oikeastaan itsestään, mutta pohjatarina, eli Yhdeksän maailman tuho ja riimut, tulevat muinaisista Edda -runoista, joita kirjailija haluaa kirjoissaan kunnioittaa, mutta kirjoittaa paljon myös niiden ympärille asioita. Kirjailija kertoo, että nuorille kirjoittaminen on tällä hetkellä se luonnollisin tapa kirjoittaa. Myös lapsille ja aikuisille kirjoittaminen kiinnostaa, joten meillä lukijoilla on todella lupa odottaa häneltä uusia kirjoja jatkossakin. Mavilin tarina saa jatkoa pian.
   Minua kiinnosti, mistä idea Tallimestari -hahmoon tuli. Kirjailija kertoo, että idea siihen hahmoon tuli jo kirjan ensimmäisestä kohtauksesta. Hahmo oli ensimmäisiä, joita hän kirjoitti ja huomasi, että se kasvoi ajan myötä paljon. Tallimestarista tuli Mavilin perheenjäsenen lisäksi myös suojelija.
   Vesa-Matti kertoo, ettei hänen kirjojensa hahmoilla ole ainakaan tietoisia hahmoja oikeassa elämässä. Ainakaan aikuisilla hahmoilla. Lasten leikeistä vaikutteita on saanut Ratatosk -orava, joka juoksentelee maailman puun, Yggdrasilin oksilla. 

   Yhdeksästä maailmasta aiheena oli kirjailijan mukaan vaikea kirjoittaa. Se ei johdu välttämättä siitä, että käsitellään Yhdeksää maailmaa vaan sarjan pohjana käytetyistä Edda -runoista, joita oli vaikea miettiä niin, että niiden tarinan ymmärtäisi tämän päivän nuori. Taustatyötä on tehty huolella ja tarinaa on rakennettu hyvin huolellisesti. 
Vesa kertoo kirjoittavansa kotonaan olohuoneen sohvalla enimmäkseen jos on rauhallista. Mikäli ei ole sitä mahdollisuutta, hän kirjoittaa kirjaston kahvilassa tai jossain muualla, missä voi kirjoittaa rauhassa ja juoda vähän kahvia samalla. Hän kertoo lukevansa itse pääasiassa historiallisia romaaneita ennen nukkumaan menoa, mutta viime aikoina hän on lukenut paljon oppikirjoja kirjoittamiseen liittyen. Hän lukee illalla yleensä tunnin tai kaksi olohuoneen sohvalla sen jälkeen, kun hänen poikansa on mennyt jo nukkumaan ja saattaa katsoa sen jälkeen ehkä jonkin TV-sarjan.
   Kirjailija myöntää, ettei ole seurannut suomalaisia kirjatubettajia juurikaan, mutta sanoo alkavansa nyt seuraamaan. Kirjavideoiden tekeminen on loistava ajatus hänen mielestään.

Harrastuksia kirjailijalla on lukemisen lisäksi liikkuminen, esimerkiksi lenkkeily ja kuntosali. Musiikki on myös yksi harrastuksista, mutta soittaminen on nyt viime aikoina jäänyt vähän vähemmälle. Monitaitoinen kirjailija soittaa kitaraa ja bassoa. Vesa sanoo soittaneensa nuorena paljon enemmän, mutta nyt perheellisenä on pitänyt tehdä valintoja kirjoittaako vai soittaako. Hän ei lenkkeillessään kuuntele esimerkiksi musiikkia vaan tykkää siitä, että pystyy liikkuessa jättämään kaikki ärsykkeet ulkopuolelle ja ihan vain katsoa ympärilleen, koska silloin hän rentoutuu parhaiten.    Vesa työskentelee tällä hetkellä päätoimisena kirjailijana, mutta on tehnyt paljon myös toimittajan työtä kirjoittamisen ohella aikanaan. Kirjailijaksi haluaville hän antaa neuvon kärsivällisyydestä; ''Hyvillä istumalihaksilla pääsee pitkälle. Kannattaa pysyä uskollisena omalle tekstille ja jatkaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Kirjoittaminen ei ole pelkästään kirjoittamista vaan mielensisäisellä työstämiselläkin on iso osa. Objektiivisesta silmästä on paljon hyötyä.''

''Taru sormusten herrasta on oma suosikkikirjani. Se on vaikuttava klassikko. Klassikot ovat klassikoita ihan syystä.''

Vesa kertoo, että mytologiaa on nyt tullut kirjoitettua aika paljon ja sitä käsitteleviä kirjoja on paljon, joten hän ei luultavasti ainakaan ihan heti kirjoita toisista mytologioista. Lukijoilleen kirjailija haluaa sanoa kiitoksen, että hänen kirjojaan on luettu ja niistä on tykätty. Hän toivoo, että lukijat kestäisivät vielä hetken, kolmas osa Mavilin tarinaan on tulossa pian.

Kirjailijahaastattelu: Sini Helminen

Alunperin Hollolasta kotoisin oleva, helsinkiläiskirjailija Sini Helminen, 31, julkaisi ensimmäisen romaaninsa, Kaarnan kätkössä (Väkiveriset 1) alkuvuodesta 2017. Nyt hänen Väkiveriset -sarjansa on viimeistä kirjaa vaille valmis.
   Itse sain hiljattain luettua sarjan kolmannen osan. Maltan tuskin odottaa sarjan päätöstä, sillä se on huomattavan paljon erilaisempi kuin sitä edeltäneet kolme osaa.           Kysyin Siniltä, jännittääkö sarjan päätösosan julkaisu. Helminen sanoo, että kyllähän Väkiveristen hirvittää ja tuntuu haikealta. Hän on viisi vuotta puuhaillut sen maailman ja hahmojen kanssa, joten hyvästien jättäminen tuntuu vaikealta. Neljäs kirja, Maan povessa on myös vähän erilainen kuin edeltäjänsä, joten kirjailijaa jännittää, kuinka lukijat reagoivat. 

''Vaikka ärryn välillä hahmoihini,
niistä tulee ajan saatossa paperisia ystäviä.''

   Sarjan kaikki päähenkilöt ovat Helmiselle läheisiä, sillä jokainen kuvastaa jotain osaa hänessä ja hänen menneisyydestään; Pinja teiniangstaavaa hikipinkoa, Mari ujoa ja koulukiusattua ja Pekko nörttipuolta. Kaikista kiintynein Helminen kokee olevansa sinipiikaansa, Tuuliaan, johon kirjailija haki innoitusta Peter Panista ja Helinä -keijusta. Hän sanoo Tuulian olevan Väkiverisissä samaan aikaan ärsyttävä vitsiniekka, herkkä ja hauras ja silti voimakas ja pelastava voima. 
   Koska itseäni kiehtoi Pekon tarinan aikana hassusti puhuva Gwin -peikko, kysyin Helmiseltä, mistä kirjailija sai hahmoon idean. Helmisen mukaan Gwinin hahmo on saanut innoituksensa Maija ja Elina Rannan Haltioitten mailla, maahisten majoissa -tietokirjasta.
   ''Kirjassa on kuva päästä varpaisiin kankaiden peitossa olevasta peikosta, joka oli ilmestynyt pulkan kanssa oven taakse lainaamaan hassusti nimittämiään tavaroita. Pekon suhteessa peikkoihin peilaan tämän maailman rasismia vuorelaisten ennakkoluuloihin peikoista.''

Mystinen sinipiika Tuulia on ainoa sarjan yhdistävä tekijä kolmessa ensimmäisessä kirjassa, joten kysyin, tapaavatko sarjan hahmot toisiaan. Helminen oli jo twitter-tilillään kertonut, että sarjan päättävä osa on erilainen monellakin tavalla, esimerkiksi niin, että kaikki päähenkilöt tapaavat toisensa viimeisessä osassa. Viimeisessä osassa, Maan povessa, tavataan siis jälleen uudestaan sekä Pinja, Pekko että Mari, jotka kaikki tapaavat toisensa. Helminen vinkkaa, että eräs nahkatakkinen hiisikin saattaa tehdä comebackin kirjan sivuille.
   ''Vaikka ärryn välillä hahmoihini, niistä tulee ajan saatossa pakossa paperisia ystäviä. Mutta jos tapaisimme todellisessa maailmassa, ystävystymisessä olisi omat haasteensa, varsinkin kun Pekko ja Mari ovat yhtä huonoja sosiaalisissa suhteissa kuin minäkin.'' Helminen pohtii ja sanoo mieluiten olevansa ehkä Marin ystävä, koska hän kaipaa kaikkein kipeimmin hänen luomistaan hahmoista ystävää. ''Eräiden epäilyttävimpien hahmojen kanssa saattaisin myös suostua treffeille, vaikka minun jos kenen pitäisi tietää, kuinka huono ajatus se on.''
   Helminen kertoo joillekin sivuhahmoillaan olevan myös todellisia esikuvia sen lisäksi, että sarjan päähenkilöt edustavat häntä itseään. Etenkin Marin opettajilla kirjassa Veden vallassa on elävät esikuvansa, samoin muutamilla Pekon ja Marin luokkatovereista.
   ''Kysymys on kuitenkin vain innoituksesta, ei siitä, että kukaan todellinen henkilö esiintyisi kirjoissa omalla nimellään, vaikka vanhat koulutoverit voivatkin kokea tunnistamisen hetkiä.''

Koska Helminen on ammatiltaan kirjailijuutensa lisäksi kirjavinkkari ja tekee töitä kirjastonhoitajana, kysyin häneltä muutamia kysymyksiä liittyen lukemiseen ja nuorten vähentyneeseen lukuintoon, joka on viime aikoina ollut muutenkin mediassa paljon esillä ja todella kuuma puheenaihe. Tuntuu, että se on aina vain ajankohtaisempi, vuodesta toiseen.
   Kokenut kirjavinkkari ei näe pelejä syyksi nuorten lukuinnon lopahtamiselle vaan mahdollisuutena lisätä lukemista entisestään, koska hänen mielestään eri formaattiin puetut samat tarinat houkuttelevat toistensa luo lähes väistämättä.

''Lukuinnon lisääminen on kirjavinkkarina jokapäiväinen hommani. Julkisuudessa lukuhaluttomuudesta syytellään mielellään kännyköitä ja pelejä, mutta minusta samat tarinat eri muodoissa houkuttelevat toistensa luokse (pelit, elokuvat ja kirjat) ja some on myös mahtava areena kohdata muita lukijoita ja kertoa kirjoista.''
   On tärkeää auttaa ihmisiä löytämään juuri sellainen tarina, joka heille on tärkeä. Oman innon ja kirjavinkkien jakaminen on hyvä tapa edistää lukemista. Toki silti ihan yhteiskunnan opettajille ja kirjavinkkareille antamilla resursseillä on merkittävä vaikutus. 

 ''Ymmärrän, että monen aikuisen tekee mieli suositella niitä kirjoja, jotka olivat omassa lapsuudessa rakkaita, mutta parasta olisi avata silmät ja tutustua upeaan, uuteen YA-kirjatarjontaan''

Koska moni aikuinen suosittelee nuorelle niitä kirjoja, joista itse on hänen iässään pitänyt, tutustumatta uudempiin kirjoihin, itse uskon sen olevan yksi syistä, miksi nuoria ei välttämättä lukeminen kiinnosta enää yhtä paljoa. Lukeminen ei saisi olla pakkopullaa, mutta siitä tulee helposti ''pakko'', kun ei löydä itselleen mieleistä lukemista. Kysyin Siniltä, mitä mieltä hän on siitä, että aikuinen suosittelee vain omia suosikkejaan. 
   ''Ymmärrän, että monen aikuisen tekee mieli suositella niitä kirjoja, jotka olivat omassa lapsuudessa rakkaita, mutta parasta olisi avata silmät ja tutustua upeaan, uuteen YA-kirjatarjontaan'', Helminen toteaa. Varsinkin vähemmän lukevalle on helpompi aloittaa kirjasta, joka käsittelee ajankohtaisella tavalla meidän aikamme kysymyksiä, tapahtuu kirja sitten nyky-Suomessa tai toisessa universumissa. ''Siinä vaiheessa, kun nuori jo lukee paljon, on oikea aika tutustua klassikoihin ja kokeilla vaikka omien vanhempien suosikkeja.''

Koska perinteinen media ei juurikaan käsittele YA-kirjoja eivätkä ne saa tarvitsemaansa huomiota, jotta nuoret löytäisivät ne paremmin, kysyin, miten aikuisten ennakkoluuloja saisi hälvennettyä ja tietoisuutta YA-kirjoista lisättyä.
   ''Valitettavasti YA-kirjojen näkyvyys on pitkään ollut mediassa olematonta ja suurin osa kirjallisuusihmisistäkin hämmentyy kuullessaan kirjainyhdistelmän. Onneksi nyt on tullut Hel-YA! -tapahtuma ja Lukuliike -kampanja ja nuorten ja lasten kirjallisuuteen on kiinnitetty vähän enemmän huomiota'', Helminen sanoo. Aikuiset ajattelevat helposti, että YA-kirjat ovat jotenkin tyhmennettyjä ja että ne eivät sovi aikuisille. ''Eivät voisi pahemmin olla väärässä. Minä ja Elina Pitkäkangas yritämme For YA -YouTubekanavallamme lisätä edes vähän tietoisuutta YA:sta, etenkin kotimaisesta, joka YA-piireissäkin helposti jää käännettyjen nuortenkirjojen jalkoihin.

Aikuiset ajattelevat helposti, että YA-kirjat ovat jotenkin tyhmennettyjä ja että ne eivät sovi aikuisille.

Minua itseäni on aina haitannut, kun aikuinen sanoo: ''Jossain vaiheessa nuortenkirjoista siirrytään lukemaan ''oikeita'' kirjoja.'' Myös Sini kertoi näkevänsä aina punaista, kun vain kuuleekin jonkun sanovan noin. ''Sekä nuortenkirjallisuudesta että fantasiasta tykätään ajatella porttiteorian mukaan, että ne ovat lajeja, joiden avulla lukija löytää sen ns. oikean realistisen aikuisten kirjallisuuden äärelle. Jännä kyllä, samaa ei ajatella esimerkiksi dekkareista.''

    Monessa nuortenkirjassa on vaativampaa ja hienostuneempaa kieltä, moniulotteisempia hahmoja ja ajankohtaisempaa yhteiskunnallista sanomaa kuin aikuisten kirjoissa keskimäärin.
   Nuoria kiinnostaa tällä hetkellä kirjallisuus, jossa on seksuaalissävytteistä huumoria, jännitystä, fantasiaa, käsitellään yhteiskunnallisia aiheita sekä viiltävän surulliset tarinat. Kaikille edellä mainituille on löytynyt omat innokkaat lukijansa Helmisen tekemissä vinkkauksissa. Toisaalta yhteiskunnallisuus näkyy realistisissa nuortenkirjoissa kuten Viha jonka kylvät, toisaalta myös nuorten fantasia on tiedostavampaa kuin koskaan aiemmin.

Helminen ei allekirjoita väitettä, että oikean elämän ongelmat puuttuisivat nuortenkirjallisuudesta. Fantasiaa julkaistaan aiempaa enemmän, mutta toisaalta löytyy myös John Greenin henkisiä realistisia nuortenkirjoja. joissa käsitellään vakavia aiheita. Oikean elämän ongelmia käsitellään myös fantasiakirjoissa, kuten vaikka hänen omassa Väkiveriset -sarjassaan. Sarjan kolmannessa osassa, Veden vallassa, käsitellään koulukiusaamista. ''Ehkäpä nämä rajat ovat pikkuhiljaa liukenemassa'', Helminen tuumaa.

Hän käsittelee Väkiverisissä myös seksuaalivähemmistöjä eli siis HLBTIQ -teemaa. Sitä tullaan myös näkemään lisää, koska neljännessä kirjassa, Maan povessa, kohdataan myös Kaarnan kätkössä -kirjan hahmot. ''Jos saan toteutettua tällä hetkellä kaavailemani seuraavan projektin, siinäkin tullaan HLBTIQ -teemaa käsittelemään, mutta eri puolelta spektriä.''

''Jossain vaiheessa nuortenkirjoista siirrytään lukemaan ''oikeita'' kirjoja.'' Lausetta käyttävä aikuinen aliarvioi nuortenkirjat törkeästi.




Helminen käsittelee Väkiveriset -sarjassaan suomalaista mytologiaa, josta ei ihan hirveästi ole kirjoitettu kirjoja aiemmin, joten minua kiinnosti, mistä kirjailija sai ajatuksen. Sini kertoo olleensa aina kiinnostunut kotimaisesta mytologiasta, etenkin nimensä takia, jonka hän sai sinipiioilta. Hänen isoisoäitinsä osasi vielä kansanperinteen loitsuja ja tarinoita, mutta Sini itse ei ehtinyt kohdata häntä kuin filmikeloilla. Erityisesti Helmistä innoitti kirja Haltijoitten mailla, maahisten majoissa, jota hän luki lapsena. Myöhemmin hän kertoi tutustuneensa enemmän kotimaiseen mytologiaan.
   ''Tuntui, että siinä on monia sellaisia myyttejä, kuten sinipiiat, jotka eivät oikein näy kotimaisessa kirjallisuudessa.''

Häntä inspiroivat kirjoittamaan eniten rakastamansa kirjat, jotka saavat toivomaan, että hän itse saisi jonkun toisen lukijan nauramaan, itkemään ja elämään omaa tarinaansa niin kuin hän elää toisten, että hän voisi antaa muille edes hippusen siitä lukemisen ihmeestä. Silloin kun hänen tarinansa ovat jumissa, usein juokseminen metsässä saa hahmojen äänet taas virtaamaan päässä. 

Helminen kertoo lukeneensa paljon kansanperinnekirjoja, mutta pohjatyön tekeminen Väkiverisiä varten lähti liikkeelle huomaamatta, omista kiinnostuksenkohteista käsin, vaikka vasta kun hän jo kirjoitti sarjaa, hän alkoi tietoisemmin etsiä vastauksia tiettyihin kysymyksiin. Pari tärkeintä taustateosta onkin lojunut kirjailijan pöydällä monta vuotta ja niitä hän on aina välillä selannut tarkistaakseen jotakin tai etsiäkseen inspiraatiota. Erikoisin pohjatyö oli ehkä vierailu Pasilan poliisiasemalla.
   Väkiveriset -kirjoista ensimmäisenä julkaistiin Kaarnan kätkössä, mutta tosiasiassa ensimmäisenä Helminen kertoo kirjoittaneensa Veden vallassa -kirjan, joka vielä silloin kantoi nimeä Aaltojen kutsu ja sitten kun sen nimen vei toinen kirja, siitä tuli Suomukipuja. Ensimmäinen versio oli enemmän Harry Pottereista ja omista koulukokemuksistani ammentanutta varhaisnuorten fantasiaa, joka myöhemmin kasvoi YA:ksi. Kirjailija halusi yhdistää kotimaista mytologiaa ja nyky-Suomea samalla tavalla kuin Rowling yhdistää velhomaailmaa ja Britanniaa.

''Onneksi sentään aika varhain luovuin ensimmäisestä ideastani, että Mari menee vedenneitojen kouluun.''

Pyysin Siniä mainitsemaan jonkin suosikkikirjansa, sillä hän lukee myös itse paljon YA-kirjallisuutta. Kysymys osoittautui vaikeaksi, koska hän sanoi lukevansa niin paljon ja rakastuvansa niin usein YA-kirjoihin, että tietyn kirjan nimeäminen on vaikeaa. Vuoden sisään Helmistä ovat eniten ihastuttaneet: Elina Pitkäkankaan Ruska, Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous, Magdalena Hain Kolmas sisar, Sarah Crossinin Yksi, Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia, Elina Rouhiaisen Aistienvartija, Cassandra Claren Keskiyön valtiatar, Jennifer Nivenin Yksi täydellinen päivä, Terhi Tarkiaisen Pure mua, McManusin Yksi meistä valehtelee ja Angie Thomasin Viha, jonka kylvät.

Helminen toivoo vielä julkaisevansa kirjoja. Seuraava mysteeriprojekti on jo nupullaan, ja pidetään peukkuja, että hän saa sen kirjoitettua. Helmisestä tuntuu, että hän saattaa joutua hetken hengähtämään ja etsiskelemään uusia suuntia, koska Väkiveriset -sarjan julkaisutahti oli aika kova. Väkiverisille nämä ovat lopulliset jäähyväiset, mutta fantasiaa hän tulee varmasti kirjoittamaan ja kotimaisen kansanperinteen myyttejäkin saatetaan vielä nähdä, mutta ei Väkiverisistä tuttuja.

Lukijoilleen kirjailija haluaa sanoa, ettei pidä antaa jästien masentaa. Jos tarvitsette paikan, jossa lukea, kirjoittaa ja rakastaa yhdessä maailmoja, joissa on vielä lohikäärmeitä: muistakaa, että ette ole yksin!


*Jouduin lisäämään postaukseen yhden itse ottamani kuvan. Pahoittelut myös siitä, että teksti on lopussa keskitettyä. En saanut sitä muutettua, vaikka yritin. Muut jutun kuvat ovat Janne Luotolan ottamia.*

Kirjailijahaastattelu: Essi Ihonen

Mikkelissä asuva kirjailija Essi Ihonen, 31, julkaisi tänä vuonna esikoisteoksensa Ainoa taivas, joka on tarina Koskettava kasvutarina Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä. Kirja oli yksi Hel-YA -tapahtuman feminismi -paneelin kirjoista ja Essin piti olla yksi paneelin keskustelijoista, mutta hän ei sairastumisen takia päässyt paikalle. Pakko sanoa vielä näin jälkeenpäin, että paneelikeskustelu oli todella mielenkiintoinen ja ainakin itseäni ihan harmittaa, ettei Essi päässyt paikalle, koska olisin halunnut kuulla myös hänen näkökulmansa.
   Ihonen kertoo, että esikoiskirjan julkaisu tuntui hykeryttävältä, ja sanoo muistavansa päivän olleen lämmin ja ettei pakettia tuonut lähetti ollut painavasta paketista yhtä innoissaan kuin tuore esikoiskirjailija itse oli. Kädet tärisivät laatikkoa avatessa ja hän itki onnesta.
   Ihonen ei aio kirjoittaa Ainon tarinalle jatkoa ainakaan ihan heti, eikä osaa sanoa, mitä hänelle (Ainolle) tällä hetkellä kuuluu, vaikka ajatus tarinan jatkamisesta kiinnostaakin. Kirjailija sanoo ehdottomasti jatkavansa hyvin alkanutta uraansa ja kirjoittaakin tällä hetkellä useampaa tarinaa, joista yhden rakenne olisi tarkoitus saada kirjoittajakurssilla kuntoon syksyn aikana.
 

   Ainoa taivas -kirjan tapahtumat sijoittuvat vähän kaikkialle. Kirjailija on yhdistänyt paikkoja, joissa on itse käynyt ja asunut ja napannut niistä sopivimmat tarinan sivuille.
   Ihonen ei osaa sanoa, olisiko itse keksimiensä hahmojen ystävä. Hän arvelee oman elinpiirinsä olevan liian paljon erilainen hahmojensa maailmaan verrattuna ja että kokee kirjailijana jo olevansa tietyllä tapaa hahmojensa ystävä ja tukija, vaikka ei heidän toimintaansa aina ymmärräkään. Muttei se muutenkaan ole ystävyydessä tärkein asia!

Ihonen käsittelee kirjassaan uskonnollisessa yhteisössä elämistä ja sanoo, ettei olisi voinut kirjoittaa tarinaa ainakaan yhtä uskottavaksi kuin mitä se on, jos hänellä itsellään ei olisi taustaa esikoislestadiolaisuudesta.
   Hänen oma suhteensa uskoon on moniulotteinen. Hän sanoo, ettei usko ainakaan siihen Jumalaan, josta kristinuskossa puhutaan ja kertoo henkisyyden olevan uskonnollisuutta tärkeämpää. Henkisyyttä hänelle ovat luominen, ystävät, perhe, luonto, taide ja liikunta, erityisesti jooga. 
   Kirjan päähenkilön elämästä poiketen Ihosen elämää ei oltu ennalta määrätty, vaikka hän on uskonnollisesta yhteisöstä. Ihonen sanoo, että Suomessa luultavasti kaikki vanhemmat jollain tavoin yrittävät ohjata lapsiaan haluamaansa suuntaan. Onneksi lapset ovat kuitenkin melko itsepäisiä. Suomessa kuitenkin paljon törmää edelleen siihen, että vanhemmat pienillä asioilla lapsiaan, esimerkiksi koulutuksen suhteen. Tähän liittyen pakko sanoa, että tiedän itsekin heti yhden perheen, jossa isä halusi lapsensa menevän lukioon, vaikka hänellä olisi ollut paikka ammattikoulussa pelipuolella valmiina.

Ihonen sanoo kirjansa hahmoilla varmasti olevan esikuvia myös oikeassa elämässä, vaikka ei niitä tietoisesti koskaan ole etsinytkään. Tekstiin on mahdotonta olla ottamatta vaikutteita omasta elämästä ja siitä, miten asiat kokee.
   Kirjailija ei tietoisesti missään vaiheessa ajatellut kirjoittavansa nuortenkirjaa, se tuli esille päähenkilön iän ja tämän elämänvaiheen kautta. Kirjan kohderyhmää ovat teini-ikäiset nuoret ja siitä ylöspäin kaikenikäiset. Hänen mukaansa myös kohderyhmää nuoremmat voivat lukea kirjaa, mutta eivät saa välttämättä kaikkea samaa irti siitä, mitä hiukan vanhempi nuori lukija mahdollisesti saa.
   Ihonen kertoo kantaneensa kirjansa ideaa mukanaan yli kymmenen vuotta. Hän kirjoitti aluksi hetken mielijohteesta novellin, joka oli oikeastaan alkusysäys Ainon tarinalle, joka sai alkunsa noin puoli vuotta novellin kirjoittamisen jälkeen. Kokonaisuudessaan Ainoan taivaan ensimmäisen lauseen kirjoittamisesta fyysisen kirjan ilmestymiseen meni yli kolme vuotta.

Ihosen tarkoituksena oli yrittää kirjoittaa kirja sekä ateisteille että ihmisille, jotka uskovat tai elävät osana uskonnollista yhteisöä. Erityisesti niille, jotka ovat jo tehneet irtaantumisen uskonnollisesta yhteisöstä tai harkitsevat sitä. Lisäksi hän halusi kirjansa olevan kurkistus sellaisen ihmisen ajatuksiin, joka harkitsee eroa uskonnollisesta yhteisöstä ja haluaisi tehdä sen. Hän sanoo, että on ollut mielenkiintoista saada kommentteja niin ikään molemmin puolin lukijakuntaa.
   Kirjansa lukijoita Ihonen haluaa kiittää. Se että ihmiset ovat lukeneet hänen kirjansa, merkitsee paljon. sillä hän todella pelkäsi paljon, ettei kukaan lukisi sitä tai kirjoittaisi siitä mitään. Sinulle joka vasta harkitset kirjan lukemista, kirjailija haluaa sanoa; lue ihmeessä! Jos ei nappaa, kirjan saa jättää kesken. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole ja hetket Ainon parissa ovat palkitsevia ja aikasi arvoisia.

Ihonen lukee paljon YA-kirjallisuutta itsekin, ja sanoo, että lempikirjaa on miltei mahdoton sanoa, koska niitä on niin monta. Erikseen hän mainitsee kuitenkin rakastavansa suuresti fantasiaa/spekulatiivista fiktiota, siinä viedään samat asiat/ongelmat/ajatukset aivan eri ympäristöön ja tuodaan ne siellä esiin, mikä on oiva tapa esittää se, miten yhteneväisiä ihmiset ajatukset ja toiveet lopulta ovat. Perustarpeet eivät koskaan muutu. Spekulatiivinen fiktio on myös oiva tapa purkaa ja käsitellä yhteiskunnallisia asioita.
   Hän kertoo pitävänsä erityisesti Anne Leinosen kirjoista, varsinkin Routasisarukset -sarjasta juuri yllä mainituista syistä johtuen. Myös Sarah J.Maasin Throne Of Glass -sarja on imaissut hänet mukaansa.
   Kertaistumalta hän sanoo lukeneensa Riina Mattilan Järistyksiä kirjan ja kertoo sen olleen mykistävä lukukokemus. Kirja kuitenkin jäi hänen päähänsä pitkäksi aikaa.  Järistyksiä on rohkea kirja omasta kehosta, sen rajoista ja itsemääräämisoikeudesta, sekä puhtaasti ihmisyydestä, siitä miten määrittely ulkoisten asioiden perusteella, voi todella satuttaa.

TylyPori 2018

Porin pääkirjasto järjesti lauantaina 13.10.-18 toisen kerran TylyPorin, joka on Porin oma Harry Potter -tapahtuma. Herranen aika, että se oli muuttunut ja kasvanut paljon! Tapahtumassa oli paljon enemmän kaikkea hienoa ja kaikesta näki, että sitä oli suunniteltu huolella. Menin kirjastoon tasan yhdeksitoista, sillä tapahtuma alkoi silloin. Kirjasto oli jo siinä vaiheessa täynnä väkeä. Lapset jonottivat yhdessä vanhempiensa kanssa tupiin lajitteluun, jossa tänä vuonna kyselyn sijaan oli lajitteluhattu!

TylyPorissa paikasta toiseen tänä vuonna opasti Kelmien kartta, joka on kaikille Potter -faneille tuttu, Kelmien eli Harry Potterin isän, James ''Sarvihaara'' Potterin ja tämän ystävien Remus ''Kuutamo'' Lupinin, Peter ''Matohäntä'' Piskuilanin ja Sirius ''Anturajalka'' Mustan, tekemä maaginen kartta, joka näyttää kuka liikkuu ja missä päin Tylypahkaa. Kartassa näkyy myös salakäytävät. Tarvehuone on ainoa paikka, joka ei kartalla näy.

Lajitteluhattu lajitteli uudet velhot ja noidat omiin tupiinsa. Itselleni osui tänä vuonna Luihuinen, viime vuonna olin Rohkelikko. Puuskupuh oli tupa, jonka tupapinssejä jäi käsittääkseni eniten yli. Henkilökohtaisesti itselläni juuri Luihuinen on aina ollut tupa, josta en hirveästi välitä, mutta sekin johtuu vain siitä, millainen kuva minulla heistä on. Kuten Harry omalle pojalleen sanoi tämän epäröidessä; ''Albus Severus Potter, sait nimesi kahden Tylypahkan rehtorin mukaan. Toinen heistä oli Luihuinen, enkä ole koskaan tuntenut ketään sen urheampaa miestä.'' Lainaus ei välttämättä ole täysin oikea, koska kirjoitin ulkomuistista.

Päivän ohjelma. Superpaljon kaikkea mielenkiintoista.

Kuvausseinänä toimi tänä vuonna Tylypahkan pikajunan asemalaituri 9 3/4. Seinän edessä sai ottaa itse itsestään kuvan tai sitten antaa kirjaston työntekijän ottaa kuvan itsestään. Kuvista tuli aika hienoja, koska tosi monella oli päällään päivän teemaan sopivia asusteita kuten viitta ja noidan hattu. Kuvia varten sai myös lainata rekvisiittaa kuten esimerkiksi hattuja tai vaikka pöllöä tai pikaria.

Oma kuvani.

Tapahtumassa oli tänä vuonna mahdollista myös ostaa Potter -aiheisia juttuja kuten taikasauvoja tai Funko Pop -figuureita ja mukeja. Lisäksi oli mm. juomapulloja. Itse en ostanut Viistokujan puodista mitään, mutta mennessäni myöhemmin siitä ohi, ainakin sauvat olivat menneet. Aulassa oli kuvauspisteen ja tämän myyntipisteen lisäksi myös professori Punurmion ennustustupa, jossa professori ennusti jokaiselle halukkaalle. Sinne oli pitkät jonot koko tapahtuman ajan, joten en mennyt käymään siellä. Kirjaston alakerrassa oli mahdollisuus pelata velhojen suosimaa urheilulajia, Huispausta, jota en sen mennyt kokeilemaan juuri siitä syystä, että kaikki järjestetyt pajat olivat todella suosittuja nuorempien fanien keskuudessa, mikä oli tottakai tarkoituskin.

Jostain syystä kuvan vanha kirjoituskone kiehtoo minua joka kerta, kun vain näen sen. Ehkä haluaisin itse kokeilla kirjoittaa sillä? Mene ja tiedä. Melkein harmittaa, että itse kirjoitan lähes kaiken tietokoneella, harvoin enää käsin.

Kirjaston lasten ja nuorten puolella oli viime vuoden tapaan tänäkin vuonna Professori Kalkaroksen taikaliemipaja, jossa sai itse tehdä oman liemen ja jos uskalsi, sitä sai myös maistaa. Itse en osallistunut tähän pajaan, koska se oli muiden tavoin todella suosittu pienempien fanien keskuudessa.

Lasten puolella oli myös lukuvinkkejä lajiteltuna tuvittain sekä tottakai mahdollisuus lainata niin Potter -aiheisia kuin muitakin kirjoja. Tänne sai myös halutessaan istahtaa lukemaan Potter -tarinoita, mikä ainakin omasta mielestäni oli kiva juttu.

Omasta mielestäni mielenkiintoisin juttu oli kuulla asioista Potterin takana ja J.K Rowlingista itsestään Minna Siikilä-Laitilan kertomana. Luennossa oli montakin mielenkiintoista pointtia kuten se, miten monessa tutussa sadussa ja tarinassa on Harry Potter -kirjojen kanssa yhtäläisyyksiä; esimerkiksi Tuhkimo tai Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti -sadut.

Myös kaikille Potter -kirjoja lukeneille tuttu kahvila oli avoinna. Sieltä sai ostaa mm. Monijuomalientä. Itse en ollut ihan niin rohkea, että olisin sitä maistanut. Päädyin itse ostamaan Matami Huiskin hehkusimaa, mikä oli yllättävänkin hyvä makuelämys. Hiukan mausteinen ja simamainen. Tykkäsin ja mielestäni oli kiva, että kirjaston henkilökunta oli selkeästi nähnyt vaivaa tapahtuman eteen ja alkanut suunnitella sitä hyvissä ajoin. 

Tapahtuma on hyvin perheystävällinen ja katsottavaa, koettavaa ja nähtävää riittää aivan varmasti kaikille. Tänä vuonna oli edellä mainittujen lisäksi mahdollisuus kuulla mm. Professori Punurmion lausuma ennustus, pelata Huispausta, tulla lajitelluksi tupaan ihka oikean lajitteluhatun avulla sekä kuulla Siuntio Silosäkeen tarinoita. Tapahtuma on todella monipuolinen eikä siellä varmasti tule tylsää vähän varttuneemmallekaan velholle tai noidalle. Odotan jännityksellä, mitä on ensi vuoden TylyPorissa luvassa ja toivon, että se järjestetään vielä monen vuoden ajan, koska Potter -kirjat ja elokuvat viihdyttävät ja lumoavat sukupolvesta toiseen. Potterhuuma on tullut selkeästi jäädäkseen!

Hel-YA vol2

Haluaisitko tietää, mitä tapahtui viime viikonloppuna, kun Hel-YA palasi entistä mahtavampana? Se selviää lukemalla tämän postauksen! Jos olisit halunnut olla paikalla, muttet syystä tai toisesta päässyt, tässä on sinulle mahdollisuus fiilistellä tapahtumaa.

Mikä ihmeen Hel-YA? 

Hel-YA on koko Suomen ainoa Young Adult, eli nuortenaikuisten -kirjallisuuteen keskittynyt tapahtuma, jossa nuortenkirjat saavat täysin juuri sen huomion, joka niille kuuluukin. Tänä vuonna mukana oli monia kiinnostavia paneeleita ja mahdollisuus tavata monia kirjailijoita, ostaa kirjoja ja tehdä pinssejä sekä ennen kaikkea fiilistellä mahtavia koti- ja ulkomaisia nuortenkirjoja. Paikalla oli myös viime vuotta enemmän nuoria, mikä oli aivan mahtava juttu, koska festivaali on heille suunnattua kirjallisuutta varten olemassa.
   Tässä postauksessa tulee olemaan paljon kuvia, koska en tehnyt yhtään muistiinpanoja ellei festivaalin aikana tekemiäni twitter-päivityksiä lasketa. Tein ketjun yhdestä paneelista, muut meni täysin kuunnellessa ja yhden harmillisesti missasin. Se harmittaa vähän vieläkin, varsinkin kun juttelin pian sen jälkeen kyseisessä paneelissa olleen kirjailijakaksikon kanssa.

Tämän vuoden ohjelma

Kirjailijat jakoivat nimmareita tiettyihin aikoihin ja
heidän kanssaan oli mahdollisuus myös jutella.

Viimeinen ilta ennen tapahtumaa ja minä paniikkipakkaan tavaroita, jotta aamulla ei tarvitse pakata niin paljon. Tässä tärkeimmät, käsitavaroihin menneet: Kirjabloggaaja -pinssi sekä käyntikorttini (joissa ikäväkseni on vanha logoni) sekä viime vuoden tapahtumasta #YAbooklover -pinssi.

Kuten ohjelmasta näkee, päivän aikana oli paljon kaikkea mielenkiintoista ohjelmaa ja tapahtumapaikkana toimi tänä vuonna konsertti- ja tapahtumatalo Gloria, joka sijaitsee kävelymatkan päässä Helsingin päärautatieasemalta osoitteessa Pieni Roobertinkatu 12.
   Lähdin Porista kohti Helsinkiä jo aikaisin aamulla kello 7.15 junalla. Vaihdoin Tampereella melko kiireellä junaa ja olin perillä Helsingissä joskus yhdentoista aikoihin. Poikkesin syömään päärautatieaseman Burger Kingissä ja sen jälkeen lähdin kohti Cafe Artistia, jossa oli järjestetty tapaaminen kirjailija Elina Pitkäkankaan kanssa (jonne en lopulta päässyt).
   Lopulta pienen paniikkikohtauksen jälkeen totesin, että soitan taksin, jotta olen edes Hel-YA:ssa ajoissa toisin kuin viime vuonna. Minun täytyy näköjään aina Helsingissä liikkuessa ottaa taksi alle, jotta pääsen sinne, minne olen menossa, koska en osaa suunnistaa Helsingissä alkuunkaan ja niin iso kaupunki ja ihmisten kiire ympärillä ahdistaa ja saa aikaan paniikin, vaikka Helsinki kiva kaupunki varmasti onkin. Itse viihdyn paremmin pienemmissä kaupungeissa kuten kotikaupunkini Pori, Akaan seutu (esimerkiksi Tampere) tai Turku.
 

Junan ikkunan läpi otettu kuva matkalla Porista Tampereelle.
Sää oli koko päivän kaunis ja melko lämminkin.

Kun pääsin tapahtumapaikalle, itse tapahtuma ei ollut vielä alkanut. Olin Gloriassa joskus viittä vaille yksi ja tapahtuman oli määrä alkaa yhdeltä. Väkeä oli paikalla jo melko hyvin ja salissa oli (ihme kyllä) ihan etupenkeissä vielä tilaa, joten istuin lähes koko tapahtuman ajan eturivissä, jotta kuulin hyvin ja sain hyviä kuvia panelisteista.

Vasemmalla kirjailija Nonna Wasiljeff, keskellä kirjailijat K.K Alongi ja Helena Waris.

Tapahtuma alkoi Dystopia -paneelilla. Keskustelijoina olivat kirjailijat K.K Alongi (Kevätuhrit -sarja), Nonna Wasiljeff (Loukkupoika) ja Helena Waris (Linnunsitoja, Vedenkehrääjä).
   Kirjailijat keskustelivat siitä, millaista on kirjoittaa Dystopiaa ja miten jotkin Dystooppiset elementit näkyvät jo tämän todellisuuden elämässä. Niistä suurimpana robotiikan lisääntyminen, joka voi olla joko uhka tai mahdollisuus sekä ilmastonmuutos.
   Muistaakseni Nonna sanoi, ettei koskaan kunnolla ajatellut kirjoittavansa dystopiaa. K.K Alongi kertoi olevansa hahmoilleen jopa niin julma välillä, että laittaa kaiken menemään pieleen. Jos löytyy joku pieni valonpilkahdus, jonka avulla tilanteesta voisi selvitä, menee se melko varmasti pieleen. Jollain tavalla tämä on mielestäni kiehtovaa, koska ainakin itse olen kyllästynyt siihen, että kaikki päättyy hyvin, koska oikeassa elämässä se harvemmin menee niin.
   Joskus eteen tulee ongelmia, joiden edessä ihminen tuntee itsensä hyvin pieneksi. Siitä dystopia -kirjat ovat hyvä esimerkki ja ne piristävät YA-kirjallisuuden ympärillä pyörivää leimaa fantasiakeskeisyydestä, sillä ainakaan K.K Alongin kirjoissa tai Nonna Wasiljeffin kirjassa ei ole fantasian elementtejä.

Keskellä kirjailija Laura Lähteenmäki ja hänen vieressään kirjailija Anu Holopainen.

Feminismi -panelistien kirjat

Seuraavana vuorossa ollut paneeli käsitteli yhtä suosikkiaiheistani; feminismiä. Paneelin keskustelijoina olivat kirjailijat Laura Lähteenmäki ja Anu Holopainen. Keskustelussa piti olla myös kirjailija Essi Ihonen, mutta hän oli sairastunut flunssaan. Seuraava kirjailijahaastattelu tulee muuten olemaan Essistä.

Paneelissa oli siis kolmen kirjailijan kirjoja, joissa kaikissa on eri aikakausi ja täten myös kirjoissa oleva feminismi on erilaista. Itse kiinnostuin kirjoista niin paljon, että tapahtumassa mukana olleen nimmaria odottaneen Ainoa taivas -kirjan lisäksi kävin yhdellä tauolla ostamassa myös Yksi kevät ja Sydänhengitystä -kirjat. Haastattelija sanoi, että kannattaa lukea kaikkia kolmea kirjaa rinnatusten, sillä se nostaa selkeimmin esiin eri ajat ja feminismin.

   Laura Lähteenmäki kertoi, että jos hänen kirjansa hahmot eläisivät tämän päivän Suomessa, yksi hahmoista nousisi todennäköisesti vieläkin barrikaadeille puhumaan naistenoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Voisin puhua feminismistä vaikka kuinka kauan itse, koska rakastan sitä aihetta, mutten pureudu siihen tällä kertaa enempää.

Kaisa Happonen ja Karri ''Paleface'' Miettinen.
*Kuva on Hel-YA:n omaisuutta.

Tapahtumassa oli myös runotyöpaja, jonka vetäjinä olivat kirjailijat Kaisa Happonen ja räppäri Karri ''Paleface'' Miettinen, jotka kirjoittivat yhdessä runokirjan Revi se. He sanovat, että runoja voi tehdä mistä vain, koska sanoja maailmassa riittää ja sanat voivat olla esimerkiksi lehdestä, vanhasta kirjasta tai vaikka netistä. Heidän runokirjansa pitää sisällään eri tekniikoilla tehtyjä mielenkiintoisia runoja.
   Runot tehtiin lehtiä leikkaamalla ja liimaamalla sanoja paperille. Karri luki oman runonsa myöhemmin palkintojen jakotilaisuudessa, kun palkittiin Demin kirjoituskilpailussa kunniamaininnan saaneet ja kolme parasta tarinaa.

Myös Hel-YA:n oman äänestyksen tulokset julkistettiin. Palkintoja oli neljässä eri kategoriassa. Vuoden paras YA-hahmo -palkinto meni Erika Vikin Kaksoisauringot -trilogian Corildonille. Vuoden paras YA-kirjan aloitus -palkinto meni Elina Rouhiaisen Väki-sarjan avausosalle, Muistojenlukija. Vuoden paras YA-kirjan pari -palkinto meni Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras -kirjan Minalle ja Tomille. Vuoden paras YA-kirjan kansi -palkinto meni yllättäen samalle kirjalle. Anniina kiitti kirjansa kannesta graafikko Sami Saramäkeä.
   Palkintojen saajia oli mahdollisuus äänestää netissä ennen tapahtumaa. Toivon, että vastaavia palkitsemisia järjestettäisiin myös tulevien vuosien Hel-YA tapahtumissa.

(vas.) Kirjailija Emmi Itäranta ja (oik.) Kirjailija Elina Rouhiainen

Seuraavana vuorossa ollut paneeli käsitteli aihetta Kirjasta elokuva/näytelmä/tv-sarja. Keskustelijoina olivat kirjailijat Emmi Itäranta ja Elina Rouhiainen. Piti olla myös kirjailija Aleksi Delikouras (Nörtti-sarja), mutta hän ei jostain syystä ehtinyt ajoissa paikalle.   Emmin Teemestarin kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa, joka ainakin itseäni kiinnostaa semipaljon, vaikka kirjaa en ole vielä ehtinytkään lukea. Kirja on dystooppinen tarina siitä, miten tulla toimeen, kun vesi on loppumassa.
   Elinan Väki -sarjan avausosasta, Muistojenlukija, ollaan tekemässä tv-sarjaa, joka ainakin itseäni kiinnostaa todella paljon, koska rakastuin Muistojenlukijaan ja sen hahmoihin. Odotan sarjaa malttamattomana.
   Molemmat kirjailijat sanoivat, etteivät koskaan kirjoitusvaiheessa ajatelleet, että kirjasta tehtäisiin esimerkiksi näytelmiä kuten Itärannan Teemestarin kirjasta ollaan tehty.

Panelistit oikealta vasemmalle: Maiju Koivula, Mikko ''Kalenterikarju'' Toiviainen,
Bookishteaparty -blogin Katri ja kirjailija Sini Helminen.

Tämä keskustelu kiinnosti minua ehkä eniten koko tapahtumassa. Panelistit puhuivat kaikesta siitä, mikä nuortenkirjakeskustelussa ottaa päähän. Tein tästä paneelikeskustelusta ketjun Twitteriin.
   Kalenterikarjuna monille tutuksi tullut Mikko Toiviainen sanoi mm. että hänestä hyvin usein nuortenkirjojen kannet ovat rumia. Olen siitä osittain samaa mieltä, olen jättänyt monesti kirjan ostamatta jos sen kannen visuaalinen ulkonäkö ei ole miellyttänyt. Nykyään teen sen ehkä vähän harvemmin, koska olen itsekin graafikko ammatiltani ja osaan arvostaa kollegoiden tekemää työtä. Se miltä kansi näyttää, on kuitenkin graafikon näkemys kirjasta.
   Nuortenkirjoille kaivataan parempaa näkyvyyttä nuorille itselleen. Sitä toisi mm. kirja-aiheiset instagram -tilit. Monet meistä kirjabloggaajista ovatkin instankin puolella. YA-kirjoista bloggaa ja instagrammaa minun lisäkseni ainakin Heidi Kirjapöllön huhuiluja -blogista. Löydät minut ja Heidin myös instagramista. Hyvää ja nimenomaan nuoriin vetoavaa näkyvyyttä kirjat saisivat myös YouTubessa. Suomalainen kirjatube on vielä melko pieni. Olen itsekin aikeissa aloittaa YouTube-kanavan. Kirjoista videoita tekevät ainakin ammattivloggaajat Kalenterikarju ja Mansikkka. Kirjatubettajia, joita itse aktiivisesti seuraan kahden edellämainitun lisäksi ovat ainakin Varjokirjat, BiboBook, Anniina's books, Unelmoin ja Syyslukija. En viitsinyt mainita ihan kaikkia, koska niitä on jonkin verran.
   Valtamedian ja aikuisten ihmisten pitäisi myös muuttaa suhtautumistaan nuortenkirjoihin. Ne eivät ole kirjoja joista ''siirrytään oikeisiin kirjoihin'', vaan ne ovat täysin lukemisen arvoisia siinä missä mikä tahansa muukin kirja. Nuoret itse kaipaavat kirjoihin yhteiskunnallisia, isoja aiheita eikä välttämättä niin paljoa fantasiamaisia elementtejä. Tämä keskustelu oli todella mielenkiintoinen. Käy ihmeessä lukemassa twitter-ketjuni tästä.

Pelaamisesta ja idean työstämisestä peliksi/kirjaksi keskustelivat
(vasemmalta oikealle) pelikäsikirjoittaja Sami Järvi ja
kirjailijat Anders Vacklin ja Aki Parhamaa.

Mikä kaikki ärsyttää nuortenkirjakeskustelussa -paneelin aikana alkoi toinen supermielenkiintoinen paneeli, Pelaaminen ja kirjoittaminen; Miten kehitetään idea peliksi ja/tai kirjaksi. Paneelikeskustelijoina olivat huikea Beta -kirjan julkaissut kirjailijakaksikko, Anders Vacklin ja Aki Parhamaa. Heidän kanssaan keskustelemassa oli pelikäsikirjoittaja Sami Järvi. Myös yleisöllä oli mahdollisuus osallistua keskusteluun.

Voi pojat, että mua harmittaa, etten kuullut tästä keskustelusta kuin ihan pienen osan ollessani aulassa juttelemassa Elina Rouhiaisen kanssa. Harmittaa ihan vietävästi. Onneksi sovin haastattelevani Akia ja Andersia blogini Kirjailijahaastattelu -sarjaan. Tekisi mieli pyytää encore näiltä miehiltä, koska pelien tekeminen kiinnostaa hyvää ystävääni, jolle olin luvannut videoida keskustelun. Harmillisesti unohdin sen.

Fantasia -paneelissa keskustelivat kirjailijat (vas. oikealle)
Erika Vik, Elina Pitkäkangas ja Magdalena Hai.

Seuraava paneelikeskustelu käsitteli fantasian yhteiskunnallista tasoa. Keskustelijoina olivat YA-kirjailijat Erika Vik, Elina Pitkäkangas ja Magdalena Hai, joita kaikkia haastattelen Kirjailijahaastattelu -sarjassa. 
   Täytyy myöntää, että ainoa kirjailija, jonka kirjat olin ehtinyt lukea, on Elina Pitkäkangas, jonka Kuura -trilogian päätösosan, Ruskan, painettua versiota odotan innolla. Toki aion ehdottomasti lukea myös Magdalenan ja Erikan kirjat.
   Erika Vikin teokset kiinnostavat minua myös siksi, että kirjailija on samalla myös graafikko ja suunnitteli kaikkien kirjojensa kannet itse.
Ne ovat muuten ihan mielettömän kauniit!

Kirjailijat keskustelivat siitä, miten fantasian jotkin tietyt elementit näkyvät yhteiskunnassa. Esimerkiksi Pitkäkankaan Kuura -trilogiassa isossa osassa on muukalaispelko, joka näkyy muurina, joka suojaa Kuurankeron ihmisiä metsän ihmissusilta. Koska jäin Elina Rouhiaisen ja Sini Helmisen kanssa suustani kiinni, kuulin tämänkin keskustelun vain osittain. Onneksi ehdin jutella Pitkäkankaan kanssa paremmin, kun hän signeerasi kirjojaan ja antoi Ruska -aiheisia postikortteja ihmisille myöhemmin, sillä Ruska ei ehtinyt tänä vuonna Hel-YA:n. 

Kirjailijat Salla Simukka ja Siri Kolu ovat
molemmat menestyneitä kirjailijoita.

Kirjailijat Siri Kolu (Me Rosvolat, Taika Taksinen) ja Salla Simukka (Lumikki -trilogia) olivat tänä vuonna suunnitelleet itse oman ohjelmanumeronsa, jossa kysyivät toisiltaan ne kysymykset, joita muut eivät ole kysyneet tai joihin he eivät ole vastausta antaneet ennen tätä. Kirjailijat ovat ystäviä, joten he kertoivat toisistaan asioita myös siitä näkökulmasta. Tämä ohjelmanumero oli hauska ja se paljasti molemmista kirjailijoista uusia puolia. Myös Sallaa ja Siriä haastattelen Kirjailijahaastattelu -sarjassani.
   Ihan paneelin lopussa kaksikko paljasti, että he ovat kirjoittaneet yhdessä kirjan, jonka Otava julkaisee ensi vuonna. Maltan tuskin odottaa! Kirja on aikuisille suunnattu jännäri ja kantaa nimeä Kontakti. Se on tarina kahdesta naisesta, joiden välinen yhteys on voimakas, väistämätön – ja tappava. Se aloittaa trilleritrilogian, jonka seuraavat osat ovat Koordinaatti ja Korona.

Tämä oli viimeinen varsinainen paneelikeskustelu, jonka kuuntelin. Lisäksi kuulin pätkän kirjailija Elena Madyn laulusta, jonka pohjalta hän kirjoitti kirjansa. Ajatuksena ihan superkiinnostava. Jännää, miten moni asia voi innostaa kirjoittamaan romaanin. Inspiraation lähteitä on kaikkialla, kun vain viitsii pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Itsekin sain romaaniin idean sen pienen sananvaihdon pohjalta, jonka kävin Andersin ja Akin kanssa aiemmin tapahtuma-aikana.

Sini Helminen lukee ennen julkaisemattoman novellinsa Alennusvampyyri.

Viimeinen juttu, johon tapahtuma itseasiassa päättyi, oli kirjailija Sini Helmisen lukema novelli, jota hän ei ollut missään julkaissut. Novellin nimi on Alennusvampyyri. Se kertoi vampyyrin omistamisesta ja sen ostamisesta. Novelli oli ainakin omasta mielestäni kiinnostava ja hyvin erilainen. Oma mielikuvani vampyyreista on ehkä hieman ällöromanttinen, ja se johtuu Stephenie Meyerin kirjoittamasta Twilight -saagasta, josta olen jo saanut yliannostuksen, koska katsoin ja luin sitä aikanaan paljon. Helmisen novelli oli hyvä piristys ja muistutus samalla siitä, millaisia petoja vampyyrit oikeasti ovat.
   Samaa aihetta lisää löytyy myös esikoiskirjailija Terhi Tarkiaisen Pure mua -kirjasta, jota Helminenkin kuuntelemaan jääneelle yleisölleen suositteli luettuaan oman novellinsa.

Otin itsestäni kuvan tapahtumaseinän edessä juuri ennen kuin seinällä olleet laput kerättiin pois. Pitihän sitä saada virallinen todistus mukana olosta, vaikka koko tämä postaus on todistusta täynnä. Olin blogini kautta kutsuvieraana Hel-YA:a, mutta vaikka en olisi saanut kutsuvieras -lippua, olisin todellakin ostanut sen, koska Hel-YA on paras kirjallisuustapahtuma ja Suomen ainoa YA-kirjallisuustapahtuma!

Hel-YA:n kirjasaldo. Osa kirjoista kuten Kolmas sisar, Ainoa taivas, Aistienvartija ja Sammuta valot/Sytytä valot olivat mukanani vain, jotta sain nimmarin niihin kirjailijoilta.

Itse tapahtumasta mukaani lähtivät:

Terhi Tarkiainen - Pure mua
J.S Meresmaa - Mifongin perintö (kirjalahja, kirjagoodie bag)
Karri Miettinen ja Kaisa Holopainen - Revi se
Anu Holopainen - Sydänhengitystä
Laura Lähteenmäki - Yksi kevät
Jennifer Mathieu - Näpit irti (ennakkokappale, kirja goodie bag)