Kirjailijahaastattelu: Sini Helminen

Alunperin Hollolasta kotoisin oleva, helsinkiläiskirjailija Sini Helminen, 31, julkaisi ensimmäisen romaaninsa, Kaarnan kätkössä (Väkiveriset 1) alkuvuodesta 2017. Nyt hänen Väkiveriset -sarjansa on viimeistä kirjaa vaille valmis.
   Itse sain hiljattain luettua sarjan kolmannen osan. Maltan tuskin odottaa sarjan päätöstä, sillä se on huomattavan paljon erilaisempi kuin sitä edeltäneet kolme osaa.           Kysyin Siniltä, jännittääkö sarjan päätösosan julkaisu. Helminen sanoo, että kyllähän Väkiveristen hirvittää ja tuntuu haikealta. Hän on viisi vuotta puuhaillut sen maailman ja hahmojen kanssa, joten hyvästien jättäminen tuntuu vaikealta. Neljäs kirja, Maan povessa on myös vähän erilainen kuin edeltäjänsä, joten kirjailijaa jännittää, kuinka lukijat reagoivat. 

''Vaikka ärryn välillä hahmoihini,
niistä tulee ajan saatossa paperisia ystäviä.''

   Sarjan kaikki päähenkilöt ovat Helmiselle läheisiä, sillä jokainen kuvastaa jotain osaa hänessä ja hänen menneisyydestään; Pinja teiniangstaavaa hikipinkoa, Mari ujoa ja koulukiusattua ja Pekko nörttipuolta. Kaikista kiintynein Helminen kokee olevansa sinipiikaansa, Tuuliaan, johon kirjailija haki innoitusta Peter Panista ja Helinä -keijusta. Hän sanoo Tuulian olevan Väkiverisissä samaan aikaan ärsyttävä vitsiniekka, herkkä ja hauras ja silti voimakas ja pelastava voima. 
   Koska itseäni kiehtoi Pekon tarinan aikana hassusti puhuva Gwin -peikko, kysyin Helmiseltä, mistä kirjailija sai hahmoon idean. Helmisen mukaan Gwinin hahmo on saanut innoituksensa Maija ja Elina Rannan Haltioitten mailla, maahisten majoissa -tietokirjasta.
   ''Kirjassa on kuva päästä varpaisiin kankaiden peitossa olevasta peikosta, joka oli ilmestynyt pulkan kanssa oven taakse lainaamaan hassusti nimittämiään tavaroita. Pekon suhteessa peikkoihin peilaan tämän maailman rasismia vuorelaisten ennakkoluuloihin peikoista.''

Mystinen sinipiika Tuulia on ainoa sarjan yhdistävä tekijä kolmessa ensimmäisessä kirjassa, joten kysyin, tapaavatko sarjan hahmot toisiaan. Helminen oli jo twitter-tilillään kertonut, että sarjan päättävä osa on erilainen monellakin tavalla, esimerkiksi niin, että kaikki päähenkilöt tapaavat toisensa viimeisessä osassa. Viimeisessä osassa, Maan povessa, tavataan siis jälleen uudestaan sekä Pinja, Pekko että Mari, jotka kaikki tapaavat toisensa. Helminen vinkkaa, että eräs nahkatakkinen hiisikin saattaa tehdä comebackin kirjan sivuille.
   ''Vaikka ärryn välillä hahmoihini, niistä tulee ajan saatossa pakossa paperisia ystäviä. Mutta jos tapaisimme todellisessa maailmassa, ystävystymisessä olisi omat haasteensa, varsinkin kun Pekko ja Mari ovat yhtä huonoja sosiaalisissa suhteissa kuin minäkin.'' Helminen pohtii ja sanoo mieluiten olevansa ehkä Marin ystävä, koska hän kaipaa kaikkein kipeimmin hänen luomistaan hahmoista ystävää. ''Eräiden epäilyttävimpien hahmojen kanssa saattaisin myös suostua treffeille, vaikka minun jos kenen pitäisi tietää, kuinka huono ajatus se on.''
   Helminen kertoo joillekin sivuhahmoillaan olevan myös todellisia esikuvia sen lisäksi, että sarjan päähenkilöt edustavat häntä itseään. Etenkin Marin opettajilla kirjassa Veden vallassa on elävät esikuvansa, samoin muutamilla Pekon ja Marin luokkatovereista.
   ''Kysymys on kuitenkin vain innoituksesta, ei siitä, että kukaan todellinen henkilö esiintyisi kirjoissa omalla nimellään, vaikka vanhat koulutoverit voivatkin kokea tunnistamisen hetkiä.''

Koska Helminen on ammatiltaan kirjailijuutensa lisäksi kirjavinkkari ja tekee töitä kirjastonhoitajana, kysyin häneltä muutamia kysymyksiä liittyen lukemiseen ja nuorten vähentyneeseen lukuintoon, joka on viime aikoina ollut muutenkin mediassa paljon esillä ja todella kuuma puheenaihe. Tuntuu, että se on aina vain ajankohtaisempi, vuodesta toiseen.
   Kokenut kirjavinkkari ei näe pelejä syyksi nuorten lukuinnon lopahtamiselle vaan mahdollisuutena lisätä lukemista entisestään, koska hänen mielestään eri formaattiin puetut samat tarinat houkuttelevat toistensa luo lähes väistämättä.

''Lukuinnon lisääminen on kirjavinkkarina jokapäiväinen hommani. Julkisuudessa lukuhaluttomuudesta syytellään mielellään kännyköitä ja pelejä, mutta minusta samat tarinat eri muodoissa houkuttelevat toistensa luokse (pelit, elokuvat ja kirjat) ja some on myös mahtava areena kohdata muita lukijoita ja kertoa kirjoista.''
   On tärkeää auttaa ihmisiä löytämään juuri sellainen tarina, joka heille on tärkeä. Oman innon ja kirjavinkkien jakaminen on hyvä tapa edistää lukemista. Toki silti ihan yhteiskunnan opettajille ja kirjavinkkareille antamilla resursseillä on merkittävä vaikutus. 

 ''Ymmärrän, että monen aikuisen tekee mieli suositella niitä kirjoja, jotka olivat omassa lapsuudessa rakkaita, mutta parasta olisi avata silmät ja tutustua upeaan, uuteen YA-kirjatarjontaan''

Koska moni aikuinen suosittelee nuorelle niitä kirjoja, joista itse on hänen iässään pitänyt, tutustumatta uudempiin kirjoihin, itse uskon sen olevan yksi syistä, miksi nuoria ei välttämättä lukeminen kiinnosta enää yhtä paljoa. Lukeminen ei saisi olla pakkopullaa, mutta siitä tulee helposti ''pakko'', kun ei löydä itselleen mieleistä lukemista. Kysyin Siniltä, mitä mieltä hän on siitä, että aikuinen suosittelee vain omia suosikkejaan. 
   ''Ymmärrän, että monen aikuisen tekee mieli suositella niitä kirjoja, jotka olivat omassa lapsuudessa rakkaita, mutta parasta olisi avata silmät ja tutustua upeaan, uuteen YA-kirjatarjontaan'', Helminen toteaa. Varsinkin vähemmän lukevalle on helpompi aloittaa kirjasta, joka käsittelee ajankohtaisella tavalla meidän aikamme kysymyksiä, tapahtuu kirja sitten nyky-Suomessa tai toisessa universumissa. ''Siinä vaiheessa, kun nuori jo lukee paljon, on oikea aika tutustua klassikoihin ja kokeilla vaikka omien vanhempien suosikkeja.''

Koska perinteinen media ei juurikaan käsittele YA-kirjoja eivätkä ne saa tarvitsemaansa huomiota, jotta nuoret löytäisivät ne paremmin, kysyin, miten aikuisten ennakkoluuloja saisi hälvennettyä ja tietoisuutta YA-kirjoista lisättyä.
   ''Valitettavasti YA-kirjojen näkyvyys on pitkään ollut mediassa olematonta ja suurin osa kirjallisuusihmisistäkin hämmentyy kuullessaan kirjainyhdistelmän. Onneksi nyt on tullut Hel-YA! -tapahtuma ja Lukuliike -kampanja ja nuorten ja lasten kirjallisuuteen on kiinnitetty vähän enemmän huomiota'', Helminen sanoo. Aikuiset ajattelevat helposti, että YA-kirjat ovat jotenkin tyhmennettyjä ja että ne eivät sovi aikuisille. ''Eivät voisi pahemmin olla väärässä. Minä ja Elina Pitkäkangas yritämme For YA -YouTubekanavallamme lisätä edes vähän tietoisuutta YA:sta, etenkin kotimaisesta, joka YA-piireissäkin helposti jää käännettyjen nuortenkirjojen jalkoihin.

Aikuiset ajattelevat helposti, että YA-kirjat ovat jotenkin tyhmennettyjä ja että ne eivät sovi aikuisille.

Minua itseäni on aina haitannut, kun aikuinen sanoo: ''Jossain vaiheessa nuortenkirjoista siirrytään lukemaan ''oikeita'' kirjoja.'' Myös Sini kertoi näkevänsä aina punaista, kun vain kuuleekin jonkun sanovan noin. ''Sekä nuortenkirjallisuudesta että fantasiasta tykätään ajatella porttiteorian mukaan, että ne ovat lajeja, joiden avulla lukija löytää sen ns. oikean realistisen aikuisten kirjallisuuden äärelle. Jännä kyllä, samaa ei ajatella esimerkiksi dekkareista.''

    Monessa nuortenkirjassa on vaativampaa ja hienostuneempaa kieltä, moniulotteisempia hahmoja ja ajankohtaisempaa yhteiskunnallista sanomaa kuin aikuisten kirjoissa keskimäärin.
   Nuoria kiinnostaa tällä hetkellä kirjallisuus, jossa on seksuaalissävytteistä huumoria, jännitystä, fantasiaa, käsitellään yhteiskunnallisia aiheita sekä viiltävän surulliset tarinat. Kaikille edellä mainituille on löytynyt omat innokkaat lukijansa Helmisen tekemissä vinkkauksissa. Toisaalta yhteiskunnallisuus näkyy realistisissa nuortenkirjoissa kuten Viha jonka kylvät, toisaalta myös nuorten fantasia on tiedostavampaa kuin koskaan aiemmin.

Helminen ei allekirjoita väitettä, että oikean elämän ongelmat puuttuisivat nuortenkirjallisuudesta. Fantasiaa julkaistaan aiempaa enemmän, mutta toisaalta löytyy myös John Greenin henkisiä realistisia nuortenkirjoja. joissa käsitellään vakavia aiheita. Oikean elämän ongelmia käsitellään myös fantasiakirjoissa, kuten vaikka hänen omassa Väkiveriset -sarjassaan. Sarjan kolmannessa osassa, Veden vallassa, käsitellään koulukiusaamista. ''Ehkäpä nämä rajat ovat pikkuhiljaa liukenemassa'', Helminen tuumaa.

Hän käsittelee Väkiverisissä myös seksuaalivähemmistöjä eli siis HLBTIQ -teemaa. Sitä tullaan myös näkemään lisää, koska neljännessä kirjassa, Maan povessa, kohdataan myös Kaarnan kätkössä -kirjan hahmot. ''Jos saan toteutettua tällä hetkellä kaavailemani seuraavan projektin, siinäkin tullaan HLBTIQ -teemaa käsittelemään, mutta eri puolelta spektriä.''

''Jossain vaiheessa nuortenkirjoista siirrytään lukemaan ''oikeita'' kirjoja.'' Lausetta käyttävä aikuinen aliarvioi nuortenkirjat törkeästi.




Helminen käsittelee Väkiveriset -sarjassaan suomalaista mytologiaa, josta ei ihan hirveästi ole kirjoitettu kirjoja aiemmin, joten minua kiinnosti, mistä kirjailija sai ajatuksen. Sini kertoo olleensa aina kiinnostunut kotimaisesta mytologiasta, etenkin nimensä takia, jonka hän sai sinipiioilta. Hänen isoisoäitinsä osasi vielä kansanperinteen loitsuja ja tarinoita, mutta Sini itse ei ehtinyt kohdata häntä kuin filmikeloilla. Erityisesti Helmistä innoitti kirja Haltijoitten mailla, maahisten majoissa, jota hän luki lapsena. Myöhemmin hän kertoi tutustuneensa enemmän kotimaiseen mytologiaan.
   ''Tuntui, että siinä on monia sellaisia myyttejä, kuten sinipiiat, jotka eivät oikein näy kotimaisessa kirjallisuudessa.''

Häntä inspiroivat kirjoittamaan eniten rakastamansa kirjat, jotka saavat toivomaan, että hän itse saisi jonkun toisen lukijan nauramaan, itkemään ja elämään omaa tarinaansa niin kuin hän elää toisten, että hän voisi antaa muille edes hippusen siitä lukemisen ihmeestä. Silloin kun hänen tarinansa ovat jumissa, usein juokseminen metsässä saa hahmojen äänet taas virtaamaan päässä. 

Helminen kertoo lukeneensa paljon kansanperinnekirjoja, mutta pohjatyön tekeminen Väkiverisiä varten lähti liikkeelle huomaamatta, omista kiinnostuksenkohteista käsin, vaikka vasta kun hän jo kirjoitti sarjaa, hän alkoi tietoisemmin etsiä vastauksia tiettyihin kysymyksiin. Pari tärkeintä taustateosta onkin lojunut kirjailijan pöydällä monta vuotta ja niitä hän on aina välillä selannut tarkistaakseen jotakin tai etsiäkseen inspiraatiota. Erikoisin pohjatyö oli ehkä vierailu Pasilan poliisiasemalla.
   Väkiveriset -kirjoista ensimmäisenä julkaistiin Kaarnan kätkössä, mutta tosiasiassa ensimmäisenä Helminen kertoo kirjoittaneensa Veden vallassa -kirjan, joka vielä silloin kantoi nimeä Aaltojen kutsu ja sitten kun sen nimen vei toinen kirja, siitä tuli Suomukipuja. Ensimmäinen versio oli enemmän Harry Pottereista ja omista koulukokemuksistani ammentanutta varhaisnuorten fantasiaa, joka myöhemmin kasvoi YA:ksi. Kirjailija halusi yhdistää kotimaista mytologiaa ja nyky-Suomea samalla tavalla kuin Rowling yhdistää velhomaailmaa ja Britanniaa.

''Onneksi sentään aika varhain luovuin ensimmäisestä ideastani, että Mari menee vedenneitojen kouluun.''

Pyysin Siniä mainitsemaan jonkin suosikkikirjansa, sillä hän lukee myös itse paljon YA-kirjallisuutta. Kysymys osoittautui vaikeaksi, koska hän sanoi lukevansa niin paljon ja rakastuvansa niin usein YA-kirjoihin, että tietyn kirjan nimeäminen on vaikeaa. Vuoden sisään Helmistä ovat eniten ihastuttaneet: Elina Pitkäkankaan Ruska, Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous, Magdalena Hain Kolmas sisar, Sarah Crossinin Yksi, Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia, Elina Rouhiaisen Aistienvartija, Cassandra Claren Keskiyön valtiatar, Jennifer Nivenin Yksi täydellinen päivä, Terhi Tarkiaisen Pure mua, McManusin Yksi meistä valehtelee ja Angie Thomasin Viha, jonka kylvät.

Helminen toivoo vielä julkaisevansa kirjoja. Seuraava mysteeriprojekti on jo nupullaan, ja pidetään peukkuja, että hän saa sen kirjoitettua. Helmisestä tuntuu, että hän saattaa joutua hetken hengähtämään ja etsiskelemään uusia suuntia, koska Väkiveriset -sarjan julkaisutahti oli aika kova. Väkiverisille nämä ovat lopulliset jäähyväiset, mutta fantasiaa hän tulee varmasti kirjoittamaan ja kotimaisen kansanperinteen myyttejäkin saatetaan vielä nähdä, mutta ei Väkiverisistä tuttuja.

Lukijoilleen kirjailija haluaa sanoa, ettei pidä antaa jästien masentaa. Jos tarvitsette paikan, jossa lukea, kirjoittaa ja rakastaa yhdessä maailmoja, joissa on vielä lohikäärmeitä: muistakaa, että ette ole yksin!


*Jouduin lisäämään postaukseen yhden itse ottamani kuvan. Pahoittelut myös siitä, että teksti on lopussa keskitettyä. En saanut sitä muutettua, vaikka yritin. Muut jutun kuvat ovat Janne Luotolan ottamia.*