lauantai 6. lokakuuta 2018

Hel-YA vol2



Haluaisitko tietää, mitä tapahtui viime viikonloppuna, kun Hel-YA palasi entistä mahtavampana? Se selviää lukemalla tämän postauksen! Jos olisit halunnut olla paikalla, muttet syystä tai toisesta päässyt, tässä on sinulle mahdollisuus fiilistellä tapahtumaa.

Mikä ihmeen Hel-YA? 

Hel-YA on koko Suomen ainoa Young Adult, eli nuortenaikuisten -kirjallisuuteen keskittynyt tapahtuma, jossa nuortenkirjat saavat täysin juuri sen huomion, joka niille kuuluukin. Tänä vuonna mukana oli monia kiinnostavia paneeleita ja mahdollisuus tavata monia kirjailijoita, ostaa kirjoja ja tehdä pinssejä sekä ennen kaikkea fiilistellä mahtavia koti- ja ulkomaisia nuortenkirjoja. Paikalla oli myös viime vuotta enemmän nuoria, mikä oli aivan mahtava juttu, koska festivaali on heille suunnattua kirjallisuutta varten olemassa.
   Tässä postauksessa tulee olemaan paljon kuvia, koska en tehnyt yhtään muistiinpanoja ellei festivaalin aikana tekemiäni twitter-päivityksiä lasketa. Tein ketjun yhdestä paneelista, muut meni täysin kuunnellessa ja yhden harmillisesti missasin. Se harmittaa vähän vieläkin, varsinkin kun juttelin pian sen jälkeen kyseisessä paneelissa olleen kirjailijakaksikon kanssa.

Tämän vuoden ohjelma

Kirjailijat jakoivat nimmareita tiettyihin aikoihin ja
heidän kanssaan oli mahdollisuus myös jutella.
Viimeinen ilta ennen tapahtumaa ja minä paniikkipakkaan tavaroita, jotta aamulla ei tarvitse pakata niin paljon. Tässä tärkeimmät, käsitavaroihin menneet: Kirjabloggaaja -pinssi sekä käyntikorttini (joissa ikäväkseni on vanha logoni) sekä viime vuoden tapahtumasta #YAbooklover -pinssi.

Kuten ohjelmasta näkee, päivän aikana oli paljon kaikkea mielenkiintoista ohjelmaa ja tapahtumapaikkana toimi tänä vuonna konsertti- ja tapahtumatalo Gloria, joka sijaitsee kävelymatkan päässä Helsingin päärautatieasemalta osoitteessa Pieni Roobertinkatu 12.
   Lähdin Porista kohti Helsinkiä jo aikaisin aamulla kello 7.15 junalla. Vaihdoin Tampereella melko kiireellä junaa ja olin perillä Helsingissä joskus yhdentoista aikoihin. Poikkesin syömään päärautatieaseman Burger Kingissä ja sen jälkeen lähdin kohti Cafe Artistia, jossa oli järjestetty tapaaminen kirjailija Elina Pitkäkankaan kanssa (jonne en lopulta päässyt).
   Lopulta pienen paniikkikohtauksen jälkeen totesin, että soitan taksin, jotta olen edes Hel-YA:ssa ajoissa toisin kuin viime vuonna. Minun täytyy näköjään aina Helsingissä liikkuessa ottaa taksi alle, jotta pääsen sinne, minne olen menossa, koska en osaa suunnistaa Helsingissä alkuunkaan ja niin iso kaupunki ja ihmisten kiire ympärillä ahdistaa ja saa aikaan paniikin, vaikka Helsinki kiva kaupunki varmasti onkin. Itse viihdyn paremmin pienemmissä kaupungeissa kuten kotikaupunkini Pori, Akaan seutu (esimerkiksi Tampere) tai Turku.

 
Junan ikkunan läpi otettu kuva matkalla Porista Tampereelle.
Sää oli koko päivän kaunis ja melko lämminkin.

Kun pääsin tapahtumapaikalle, itse tapahtuma ei ollut vielä alkanut. Olin Gloriassa joskus viittä vaille yksi ja tapahtuman oli määrä alkaa yhdeltä. Väkeä oli paikalla jo melko hyvin ja salissa oli (ihme kyllä) ihan etupenkeissä vielä tilaa, joten istuin lähes koko tapahtuman ajan eturivissä, jotta kuulin hyvin ja sain hyviä kuvia panelisteista.

Vasemmalla kirjailija Nonna Wasiljeff, keskellä kirjailijat K.K Alongi ja Helena Waris.



Tapahtuma alkoi Dystopia -paneelilla. Keskustelijoina olivat kirjailijat K.K Alongi (Kevätuhrit -sarja), Nonna Wasiljeff (Loukkupoika) ja Helena Waris (Linnunsitoja, Vedenkehrääjä).
   Kirjailijat keskustelivat siitä, millaista on kirjoittaa Dystopiaa ja miten jotkin Dystooppiset elementit näkyvät jo tämän todellisuuden elämässä. Niistä suurimpana robotiikan lisääntyminen, joka voi olla joko uhka tai mahdollisuus sekä ilmastonmuutos.
   Muistaakseni Nonna sanoi, ettei koskaan kunnolla ajatellut kirjoittavansa dystopiaa. K.K Alongi kertoi olevansa hahmoilleen jopa niin julma välillä, että laittaa kaiken menemään pieleen. Jos löytyy joku pieni valonpilkahdus, jonka avulla tilanteesta voisi selvitä, menee se melko varmasti pieleen. Jollain tavalla tämä on mielestäni kiehtovaa, koska ainakin itse olen kyllästynyt siihen, että kaikki päättyy hyvin, koska oikeassa elämässä se harvemmin menee niin.
   Joskus eteen tulee ongelmia, joiden edessä ihminen tuntee itsensä hyvin pieneksi. Siitä dystopia -kirjat ovat hyvä esimerkki ja ne piristävät YA-kirjallisuuden ympärillä pyörivää leimaa fantasiakeskeisyydestä, sillä ainakaan K.K Alongin kirjoissa tai Nonna Wasiljeffin kirjassa ei ole fantasian elementtejä.


Keskellä kirjailija Laura Lähteenmäki ja hänen vieressään kirjailija Anu Holopainen.


Feminismi -panelistien kirjat
Seuraavana vuorossa ollut paneeli käsitteli yhtä suosikkiaiheistani; feminismiä. Paneelin keskustelijoina olivat kirjailijat Laura Lähteenmäki ja Anu Holopainen. Keskustelussa piti olla myös kirjailija Essi Ihonen, mutta hän oli sairastunut flunssaan. Seuraava kirjailijahaastattelu tulee muuten olemaan Essistä.

Paneelissa oli siis kolmen kirjailijan kirjoja, joissa kaikissa on eri aikakausi ja täten myös kirjoissa oleva feminismi on erilaista. Itse kiinnostuin kirjoista niin paljon, että tapahtumassa mukana olleen nimmaria odottaneen Ainoa taivas -kirjan lisäksi kävin yhdellä tauolla ostamassa myös Yksi kevät ja Sydänhengitystä -kirjat. Haastattelija sanoi, että kannattaa lukea kaikkia kolmea kirjaa rinnatusten, sillä se nostaa selkeimmin esiin eri ajat ja feminismin.
   Laura Lähteenmäki kertoi, että jos hänen kirjansa hahmot eläisivät tämän päivän Suomessa, yksi hahmoista nousisi todennäköisesti vieläkin barrikaadeille puhumaan naistenoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Voisin puhua feminismistä vaikka kuinka kauan itse, koska rakastan sitä aihetta, mutten pureudu siihen tällä kertaa enempää.


Kaisa Happonen ja Karri ''Paleface'' Miettinen.
*Kuva on Hel-YA:n omaisuutta.

Tapahtumassa oli myös runotyöpaja, jonka vetäjinä olivat kirjailijat Kaisa Happonen ja räppäri Karri ''Paleface'' Miettinen, jotka kirjoittivat yhdessä runokirjan Revi se. He sanovat, että runoja voi tehdä mistä vain, koska sanoja maailmassa riittää ja sanat voivat olla esimerkiksi lehdestä, vanhasta kirjasta tai vaikka netistä. Heidän runokirjansa pitää sisällään eri tekniikoilla tehtyjä mielenkiintoisia runoja.
   Runot tehtiin lehtiä leikkaamalla ja liimaamalla sanoja paperille. Karri luki oman runonsa myöhemmin palkintojen jakotilaisuudessa, kun palkittiin Demin kirjoituskilpailussa kunniamaininnan saaneet ja kolme parasta tarinaa.

Myös Hel-YA:n oman äänestyksen tulokset julkistettiin. Palkintoja oli neljässä eri kategoriassa. Vuoden paras YA-hahmo -palkinto meni Erika Vikin Kaksoisauringot -trilogian Corildonille. Vuoden paras YA-kirjan aloitus -palkinto meni Elina Rouhiaisen Väki-sarjan avausosalle, Muistojenlukija. Vuoden paras YA-kirjan pari -palkinto meni Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras -kirjan Minalle ja Tomille. Vuoden paras YA-kirjan kansi -palkinto meni yllättäen samalle kirjalle. Anniina kiitti kirjansa kannesta graafikko Sami Saramäkeä.
   Palkintojen saajia oli mahdollisuus äänestää netissä ennen tapahtumaa. Toivon, että vastaavia palkitsemisia järjestettäisiin myös tulevien vuosien Hel-YA tapahtumissa.

(vas.) Kirjailija Emmi Itäranta ja (oik.) Kirjailija Elina Rouhiainen
Seuraavana vuorossa ollut paneeli käsitteli aihetta Kirjasta elokuva/näytelmä/tv-sarja. Keskustelijoina olivat kirjailijat Emmi Itäranta ja Elina Rouhiainen. Piti olla myös kirjailija Aleksi Delikouras (Nörtti-sarja), mutta hän ei jostain syystä ehtinyt ajoissa paikalle.   Emmin Teemestarin kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa, joka ainakin itseäni kiinnostaa semipaljon, vaikka kirjaa en ole vielä ehtinytkään lukea. Kirja on dystooppinen tarina siitä, miten tulla toimeen, kun vesi on loppumassa.
   Elinan Väki -sarjan avausosasta, Muistojenlukija, ollaan tekemässä tv-sarjaa, joka ainakin itseäni kiinnostaa todella paljon, koska rakastuin Muistojenlukijaan ja sen hahmoihin. Odotan sarjaa malttamattomana.
   Molemmat kirjailijat sanoivat, etteivät koskaan kirjoitusvaiheessa ajatelleet, että kirjasta tehtäisiin esimerkiksi näytelmiä kuten Itärannan Teemestarin kirjasta ollaan tehty.

Panelistit oikealta vasemmalle: Maiju Koivula, Mikko ''Kalenterikarju'' Toiviainen,
Bookishteaparty -blogin Katri ja kirjailija Sini Helminen.

Tämä keskustelu kiinnosti minua ehkä eniten koko tapahtumassa. Panelistit puhuivat kaikesta siitä, mikä nuortenkirjakeskustelussa ottaa päähän. Tein tästä paneelikeskustelusta ketjun Twitteriin.
   Kalenterikarjuna monille tutuksi tullut Mikko Toiviainen sanoi mm. että hänestä hyvin usein nuortenkirjojen kannet ovat rumia. Olen siitä osittain samaa mieltä, olen jättänyt monesti kirjan ostamatta jos sen kannen visuaalinen ulkonäkö ei ole miellyttänyt. Nykyään teen sen ehkä vähän harvemmin, koska olen itsekin graafikko ammatiltani ja osaan arvostaa kollegoiden tekemää työtä. Se miltä kansi näyttää, on kuitenkin graafikon näkemys kirjasta.
   Nuortenkirjoille kaivataan parempaa näkyvyyttä nuorille itselleen. Sitä toisi mm. kirja-aiheiset instagram -tilit. Monet meistä kirjabloggaajista ovatkin instankin puolella. YA-kirjoista bloggaa ja instagrammaa minun lisäkseni ainakin Heidi Kirjapöllön huhuiluja -blogista. Löydät minut ja Heidin myös instagramista. Hyvää ja nimenomaan nuoriin vetoavaa näkyvyyttä kirjat saisivat myös YouTubessa. Suomalainen kirjatube on vielä melko pieni. Olen itsekin aikeissa aloittaa YouTube-kanavan. Kirjoista videoita tekevät ainakin ammattivloggaajat Kalenterikarju ja Mansikkka. Kirjatubettajia, joita itse aktiivisesti seuraan kahden edellämainitun lisäksi ovat ainakin Varjokirjat, BiboBook, Anniina's books, Unelmoin ja Syyslukija. En viitsinyt mainita ihan kaikkia, koska niitä on jonkin verran.
   Valtamedian ja aikuisten ihmisten pitäisi myös muuttaa suhtautumistaan nuortenkirjoihin. Ne eivät ole kirjoja joista ''siirrytään oikeisiin kirjoihin'', vaan ne ovat täysin lukemisen arvoisia siinä missä mikä tahansa muukin kirja. Nuoret itse kaipaavat kirjoihin yhteiskunnallisia, isoja aiheita eikä välttämättä niin paljoa fantasiamaisia elementtejä. Tämä keskustelu oli todella mielenkiintoinen. Käy ihmeessä lukemassa twitter-ketjuni tästä.

Pelaamisesta ja idean työstämisestä peliksi/kirjaksi keskustelivat
(vasemmalta oikealle) pelikäsikirjoittaja Sami Järvi ja
kirjailijat Anders Vacklin ja Aki Parhamaa.

Mikä kaikki ärsyttää nuortenkirjakeskustelussa -paneelin aikana alkoi toinen supermielenkiintoinen paneeli, Pelaaminen ja kirjoittaminen; Miten kehitetään idea peliksi ja/tai kirjaksi. Paneelikeskustelijoina olivat huikea Beta -kirjan julkaissut kirjailijakaksikko, Anders Vacklin ja Aki Parhamaa. Heidän kanssaan keskustelemassa oli pelikäsikirjoittaja Sami Järvi. Myös yleisöllä oli mahdollisuus osallistua keskusteluun.

Voi pojat, että mua harmittaa, etten kuullut tästä keskustelusta kuin ihan pienen osan ollessani aulassa juttelemassa Elina Rouhiaisen kanssa. Harmittaa ihan vietävästi. Onneksi sovin haastattelevani Akia ja Andersia blogini Kirjailijahaastattelu -sarjaan. Tekisi mieli pyytää encore näiltä miehiltä, koska pelien tekeminen kiinnostaa hyvää ystävääni, jolle olin luvannut videoida keskustelun. Harmillisesti unohdin sen.

Fantasia -paneelissa keskustelivat kirjailijat (vas. oikealle)
Erika Vik, Elina Pitkäkangas ja Magdalena Hai.

Seuraava paneelikeskustelu käsitteli fantasian yhteiskunnallista tasoa. Keskustelijoina olivat YA-kirjailijat Erika Vik, Elina Pitkäkangas ja Magdalena Hai, joita kaikkia haastattelen Kirjailijahaastattelu -sarjassa. 
   Täytyy myöntää, että ainoa kirjailija, jonka kirjat olin ehtinyt lukea, on Elina Pitkäkangas, jonka Kuura -trilogian päätösosan, Ruskan, painettua versiota odotan innolla. Toki aion ehdottomasti lukea myös Magdalenan ja Erikan kirjat.
   Erika Vikin teokset kiinnostavat minua myös siksi, että kirjailija on samalla myös graafikko ja suunnitteli kaikkien kirjojensa kannet itse.
Ne ovat muuten ihan mielettömän kauniit!

Kirjailijat keskustelivat siitä, miten fantasian jotkin tietyt elementit näkyvät yhteiskunnassa. Esimerkiksi Pitkäkankaan Kuura -trilogiassa isossa osassa on muukalaispelko, joka näkyy muurina, joka suojaa Kuurankeron ihmisiä metsän ihmissusilta. Koska jäin Elina Rouhiaisen ja Sini Helmisen kanssa suustani kiinni, kuulin tämänkin keskustelun vain osittain. Onneksi ehdin jutella Pitkäkankaan kanssa paremmin, kun hän signeerasi kirjojaan ja antoi Ruska -aiheisia postikortteja ihmisille myöhemmin, sillä Ruska ei ehtinyt tänä vuonna Hel-YA:n. 

Kirjailijat Salla Simukka ja Siri Kolu ovat
molemmat menestyneitä kirjailijoita.

Kirjailijat Siri Kolu (Me Rosvolat, Taika Taksinen) ja Salla Simukka (Lumikki -trilogia) olivat tänä vuonna suunnitelleet itse oman ohjelmanumeronsa, jossa kysyivät toisiltaan ne kysymykset, joita muut eivät ole kysyneet tai joihin he eivät ole vastausta antaneet ennen tätä. Kirjailijat ovat ystäviä, joten he kertoivat toisistaan asioita myös siitä näkökulmasta. Tämä ohjelmanumero oli hauska ja se paljasti molemmista kirjailijoista uusia puolia. Myös Sallaa ja Siriä haastattelen Kirjailijahaastattelu -sarjassani.
   Ihan paneelin lopussa kaksikko paljasti, että he ovat kirjoittaneet yhdessä kirjan, jonka Otava julkaisee ensi vuonna. Maltan tuskin odottaa! Kirja on aikuisille suunnattu jännäri ja kantaa nimeä Kontakti. Se on tarina kahdesta naisesta, joiden välinen yhteys on voimakas, väistämätön – ja tappava. Se aloittaa trilleritrilogian, jonka seuraavat osat ovat Koordinaatti ja Korona.

Tämä oli viimeinen varsinainen paneelikeskustelu, jonka kuuntelin. Lisäksi kuulin pätkän kirjailija Elena Madyn laulusta, jonka pohjalta hän kirjoitti kirjansa. Ajatuksena ihan superkiinnostava. Jännää, miten moni asia voi innostaa kirjoittamaan romaanin. Inspiraation lähteitä on kaikkialla, kun vain viitsii pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Itsekin sain romaaniin idean sen pienen sananvaihdon pohjalta, jonka kävin Andersin ja Akin kanssa aiemmin tapahtuma-aikana.
Sini Helminen lukee ennen julkaisemattoman novellinsa Alennusvampyyri.

Viimeinen juttu, johon tapahtuma itseasiassa päättyi, oli kirjailija Sini Helmisen lukema novelli, jota hän ei ollut missään julkaissut. Novellin nimi on Alennusvampyyri. Se kertoi vampyyrin omistamisesta ja sen ostamisesta. Novelli oli ainakin omasta mielestäni kiinnostava ja hyvin erilainen. Oma mielikuvani vampyyreista on ehkä hieman ällöromanttinen, ja se johtuu Stephenie Meyerin kirjoittamasta Twilight -saagasta, josta olen jo saanut yliannostuksen, koska katsoin ja luin sitä aikanaan paljon. Helmisen novelli oli hyvä piristys ja muistutus samalla siitä, millaisia petoja vampyyrit oikeasti ovat.
   Samaa aihetta lisää löytyy myös esikoiskirjailija Terhi Tarkiaisen Pure mua -kirjasta, jota Helminenkin kuuntelemaan jääneelle yleisölleen suositteli luettuaan oman novellinsa.


Otin itsestäni kuvan tapahtumaseinän edessä juuri ennen kuin seinällä olleet laput kerättiin pois. Pitihän sitä saada virallinen todistus mukana olosta, vaikka koko tämä postaus on todistusta täynnä. Olin blogini kautta kutsuvieraana Hel-YA:a, mutta vaikka en olisi saanut kutsuvieras -lippua, olisin todellakin ostanut sen, koska Hel-YA on paras kirjallisuustapahtuma ja Suomen ainoa YA-kirjallisuustapahtuma!


Hel-YA:n kirjasaldo. Osa kirjoista kuten Kolmas sisar, Ainoa taivas, Aistienvartija ja Sammuta valot/Sytytä valot olivat mukanani vain, jotta sain nimmarin niihin kirjailijoilta.

Itse tapahtumasta mukaani lähtivät:

Terhi Tarkiainen - Pure mua
J.S Meresmaa - Mifongin perintö (kirjalahja, kirjagoodie bag)
Karri Miettinen ja Kaisa Holopainen - Revi se
Anu Holopainen - Sydänhengitystä
Laura Lähteenmäki - Yksi kevät
Jennifer Mathieu - Näpit irti (ennakkokappale, kirja goodie bag)

torstai 4. lokakuuta 2018

Ikuisesti -kirjan julkaisutilaisuus



Kertomus Tuomaksen kirjan julkaisutilaisuudesta tulee tasan viikon myöhässä, mutten usko, että kirjailijaa itseäänkään haittaa päästä vielä palaamaan tämän kautta viime viikolla olleisiin julkkareihin.

Kuvassa kirjan taittanut Katri Korpela, kirjailija Tuomas Keskimäki
sekä haastattelijana toiminut lausujamestari Juha Loukkalahti.

Julkaisutilaisuus järjestettiin Porin Suomalaisessa kirjakaupassa 28.9. klo 17.30-19.00

Varsinainen tilaisuus itsessään oli melko pieni ja intiimi, mutta yleensä juuri ne pienet julkkarit on niitä, joissa parhaiten viihtyy. Tuomas Keskimäen Ikuisesti -kirjan kustansi porilainen pienkustantamo, Sunkirja. Pöydällä olevat kukkaset olivat kustantajan tuomia.




Juha kysyi Tuomakselta muutaman kysymyksen,
osan niistä kysyin häneltä itsekin samalla viikolla haastatellessani häntä.

Kysymykseen miksi juuri nuortenkirja, Keskimäki vastasi että se tuntui luonnollisimmalta, ja koska kirjan päähenkilötkin ovat nuoria, se oli myös helppo kohdistaa luettavaksi etunenässä 13-20 vuotiaille nuorille. Kirjaa voi lukea kuka tahansa, sillä siinä esillä olevat aiheet eivät vanhene koskaan ja niistä on tärkeä puhua. Vaikka uskonto on kirjassa isossa roolissa, sitä ei kannata pelästyä. Kirjaa voi aivan hyvin lukea, vaikka ei uskoisi.


Itseäni graafikkona kiinnosti kirjailijan vastausten lisäksi ehdottomasti kirjan taittaneen graafikko Katrin kertomus siitä, millaista oli taittaa kirja. Projekti oli Katrille ensimmäinen iso taittotyö. Hän kertoi lukeneensa kirjan muutamaan kertaan läpi. Aluksi oikolukijana ja sen jälkeen vielä taittajana. Hän kertoi, ettei juuri muista, miten kirjan alkuperäinen muokkaamaton
versio eroaa valmiista teoksesta. Kirjan taittamiseen meni aikaa, mutta valitettavasti koska julkaisutilaisuudesta on jo viikko, en muista enää tarkkaan, kuinka kauan.

Tilaisuudesta teki mielenkiintoisen myös se, että kaikki projektissa mukana olleet olivat Keskimäen ystäviä pitkältä ajalta. Usein kirjailija luottaa kirjansa ulkopuolisen käsiin, mutta Tuomas kertoi, ettei ole vaihtamassa taittajaansa missään tapauksessa, koska hänen ystävänsä olivat tukena projektin alusta asti ja saattoivat kirjan lukemisen lisäksi myös tukea muulla tavalla.

Suomalaisen kirjakaupan henkilökunta lahjoitti Tuomakselle, Katrille ja Juhalle ennen heidän lähtöään porilaiskirjailija Elina Wallinin uusimman kirjan, Semmoset ja Tommoset - Ihme lahja. Kirja on kirjoitettu ruotsiksi ja Poriksi, koska Wallin kirjoittaa murteilla. Se annetaan myös kaikille Porin koulujen kuudesluokkalaisille tänä vuonna.

Hain itsekin kirjaani vielä nimmarin Keskimäeltä, ja kirjaa meni muutenkin melko hyvin kaupaksi. Myös ihmisiä oli hyvin paikalla. Osa teki toki omia ostoksia, mutta osa oli itseni tavoin nimenomaan julkkareita seuraamassa. Kirjanjulkaisutilaisuudessa oli tarjolla myös kahvia ja pullaa. Minä pidin tilaisuudesta, ja luen mielelläni myös jatkossa Tuomaksen kirjoja.

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Kirjailijahaastattelu: Tuomas Keskimäki

Sain jokin aika sitten idean, että aloitan blogissa sarjan, jossa haastattelen kotimaisia kirjailijoita, jotka ovat hiljattain julkaisseet kirjan. Blogiin sopivasti kirjailijat tulevat olemaan YA-kirjailijoita lähinnä. Halusin aloittaa satakuntalaiskirjailijalla, koska haastattelu onnistuu helposti. Ensimmäisenä haastateltavana on Porissa asuva satakuntalaiskirjailija Tuomas Keskimäki.
   Tapasin Tuomaksen maanantaina Porin Kirjakauppa -ravintolassa. Haastattelun lisäksi juttelimme myös aiheen vierestä ja aika kului miltei liiankin nopeasti. Minulle jäi Tuomaksesta tosi miellyttävä fiilis ja kuva, jonka sain hänestä haastattelun perusteella oli hyvä. 



Tuomas Keskimäki
, 34, on julkaissut juuri uunituoreen, ensimmäisen romaaninsa, Ikuisesti, jonka julkaisutilaisuutta vietetään Porin Suomalaisessa kirjakaupassa torstaina tällä viikolla. Tuomas kertoo kirjan julkaisun olleen todella iso projekti, joka oli henkisestikin raastava. Hän kertoo, että nyt, kun kirja on ulkona ja edessä on julkaisutilaisuus ja pitkä 14 kuukauden stressi ja paineet ovat menossa ohitse, olo on mielettömän mahtava, mutta samaan aikaan tietyllä tavalla tyhjä, koska miettii, mitä seuraavaksi tekisi. Hän sanoo, että fiilis on kuitenkin luottavainen, koska tähän asti palautekin on ollut hyvää.
   Tuomas sanoo, että hänen mielestään nuortenkirjat ovat nykyään tosi fantasia -painotteisia, niistä puuttuu elämä, nuoria kiinnostavat jutut kuten vaikka uskonto, päihteet ynnä muut sellaiset asiat. Monesti fantasia -painotteisissa nuortenkirjoissa ei ole niitä ongelmia niinkään kuin normaaleilla ihmisillä on. Juuri niitä löytyy hänen Ikuisesti -kirjastaan. Kysyin aikooko Tuomas julkaista vielä romaaneita, vastaus oli että aivan varmasti, sillä proosa vei mukanaan. Aiemmin hän on julkaissut muutaman runokirjan ja kirjoittanut biisejä omalle bändilleen. Kirjoittamisen nuori kirjailija aloitti jo 12-13 vuotiaana ja kertoo, että on aina ollut sitä mieltä, että haluaa julkaista teoksiaan, koska hänelle on tärkeää, että hänestä jää jotain ja että ihmiset ehkä mahdollisesti saavat niistä jotain irti.
  Tuomas ei osaa eritellä mitään kirjansa hahmoa suosikikseen, mutta sanoo, että jokaisella on jotain, miksi juuri kyseinen hahmo on suosikki. Lähimpiä ovat ehkä päähenkilöt, Kasperi ja Venla, jotka kirjassa parhaiten nousevat esille.
   Kirjan tapahtumien sijaintipaikka kiinnosti minua. Tapahtumat eivät sijoitu Poriin eivätkä edes kaupunkiin vaan vähän maaseutumaisempaan paikkaan. Tuomas sanoo, että lukija tunnistaa paikan ehkä kirjassa olevien mittasuhteiden perusteella jos kävisi siellä.

Keskimäen kirja sisältää juuri niitä asioita, jotka nuoria kiinnostavat, ja joiden kanssa nuoret mahdollisesti kipuilevat. Keskimäki itse toivoo, että nimenomaan uskovissa piireissä kirja löytäisi lukijansa ja että nuoret lukisivat sitä. Kirja voisi hänen mielestään toimia myös opetusmateriaalina tai vaikka nuorisotyöntekijöille apuna.
   Keskimäki kertoo, että tykkää tehdä paljon kirjan ympärillä eikä pidä ajatuksesta, että olisi vain kirjoittanut kirjan ja se olisi jäänyt siihen ja muut olisivat tehneet työn loppuun. Minusta se on hieno asia, koska monet kirjailijat tekevät juuri sen, että kirjoittavat vain kirjan ja häärääminen jää. Keskimäki pitää Ikuisesti -kirjan nimissä myös instagramia, josta löytyy paljon videoita ja lainauksia kirjasta.

Tuomas on aina asunut Satakunnassa, mutta Porissa kaikista kauimmin. Hän pitää Porissa monesta paikasta, mm. Reposaari on alueena tärkeä. Myös Porin kaupungin historia kiinnostaa. Monesti ihmisillä on täysin väärä käsitys Porista, ja se harmittaa Keskimäkeä.
   Minua itseäni harmittaa se, että moni syntyperäinen porilainen ei osaa arvostaa kaupunkiaan vaan suhtautuvat siihen sillä asenteella, että ''No, tää nyt on tämmönen.'', johon Keskimäki totesikin, että esimerkiksi raumalaiset eivät osaa arvostaa Vanhaa Raumaa, koska paikka on liian tuttu, eivät ymmärrä, että täältä saattaa ihmisiä lähteä tuhansien kilometrienkin päähän katsomaan samanlaisia paikkoja.






Keskimäki kertoi kirjansa instagram -tilillä, että häneltä meni kirjan ensimmäisen raakaversion kirjoittamiseen noin nelisen viikkoa. Hän kirjoitti koko tekstin uudelleen 7-8 kertaa ja uskoo, että on kirjan ideaa mukanaan noin viisitoista vuotta.

Keskimäki ei halunnut laittaa kirjansa takakanteen liikaa tietoa kirjasta. Kirjan takakannessa on suora lainaus kirjasta, mikä on omastakin mielestäni kirjan parhaimpia lainauksia. Monet kirjat ovat sellaisia, että niiden takakannessa on teksti, jonka luettuaan tietää jo, mistä kirja kertoo eikä kirjaa oikeastaan tarvitse lukeakaan enää.

Keskimäki kertoo, ettei ollut vaikea kirjoittaa siitä, miten aikuiset suhtautuvat nuoriin. Todella moni unohtaa jo kolmikymppisenä millaista on olla nuori ja ajautuu monesti aliarvioimaan nuoria ja olemaan töykeäkin heitä kohtaan. Nuoret elävät omaa elämäänsä, eivät sinun. Monelle esimerkiksi ystävän menettäminen voi olla todella iso juttu.
   Ongelmatilanteet pitäisi käsitellä jotenkin muuten kuin niin, että joku sanoo sinulle ''Ei toi sun ongelmas ole mitään, ryhdistäydy!''
   Keskimäki itse ei halua elää elämäänsä niin, että vaikuttaa tietyn ikäiseltä ja käyttäytyy sen mukaan. Hän haluaa elää elämäänsä niin, että tekee juuri niitä asioita, mistä pitää. Hän myös muistaa ja tietää itse hyvin, millaista on olla nuori ja on ammatiltaankin nuorisotyöntekijä, joten hän ymmärtää nuoria eri tavalla. Välillä kuitenkin tulee tilanteita, jolloin joutuu itseään hiukan herättelemään, miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.
   Aikuinen ei saisi osoitella nuoria syyttävästi eikä jokaisen nuoren tarvitse tehdä samoja virheitä. Aikuisen pitäisi olla se tuki ja turva, jota kiinnostaa nuoren elämä ja sen muutokset. Miksi nuori käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Aikuisten välinpitämättömyyttä on paljon, mutta on myös paljon niitäkin ihmisiä, jotka kieltävät kaiken ja huolehtivat liikaakin. Kultainen keskitie puuttuu.

Ikuisesti -kirjan hahmoilla on myös esikuvat olemassa elävässä elämässä. Keskimäki sanoo, että ihmettelee jos joku kirjoittaja voi sanoa, ettei hahmoilla ole esikuvia, koska niitä voi olla tiedostamattakin. Hahmoilla on aina esikuva. Hän voisi itsekin olla keksimiensä hahmojen ystävä jos olisi heidän ikäisensä.
   Kun inspiraation lähde tulee puheeksi, Keskimäki sanoo, että sitä on vaikea selittää, koska se on monen asian summa. Inspiroivia juttuja ovat mm. tietynlaiset ihmiset, historia, oma suhde henkisyyteen, tietyt miljööt ja kokemukset. Hän kertoo, että kirjoittaminen on helppoa ja asiat on helppo saada paperille juuri siksi, koska moni asia inspiroi. Hän sanoo, että kipinä kirjoittamiseen lähti ehkä tarpeesta purkaa omaa pahaa oloa kuten ihmisillä monesti.
   Hän sanoo, että kirjailijaksi tai esimerkiksi vaikka taiteilijaksi tullaan nimenomaan sillä, että tekee asioita, joita rakastaa. Ei koulun käyminen ole esimerkiksi muusikoksi haluavalle mikään välttämättömyys vaan nimenomaan se tekeminen. Että tekee asioita, joista pitää ja tavoittelee unelmiaan eikä tapa niitä. Se vaatii rohkeutta ja sillä on hintansa, mutta se on sen arvoista.

Keskimäki kertoo pitävänsä kirkoista paljon ja kirkon seuduista. Hän kuvaa kirkkoja silloin tällöin ja käy kirkoissa paljon. Esimerkiksi Keski-Porin kirkossa hän käy paljon ihan vain istumassa, muttei juurikaan käy jumalanpalveluksissa pääsiäiskirkkoa ja joulua lukuun ottamatta. Kaikki henkisyys on hänelle henkilökohtainen juttu eikä niinkään yhteisöllinen asia. Hän nauttii yksin olemisesta ja viettääkin paljon aikaa itsekseen.
   Keskimäki kertoo olleensa seurakunnan nuorisotyössä mukana paljon nuorena. Siihen oli hyvä ympäristö ja se oli yhteistä tekemistä kavereiden kanssa.

Keskimäki kertoo, että vaikeista asioista kuten Venlan sairaudesta oli hänelle todella vaikea kirjoittaa, hän antoi kirjaan niin paljon itsestään, että se pelottaa, mitä ihmiset sanovat. Hän toivoo, että kirjaa kommentoitaisiin oikeista syistä ja luettaisiin kokemuksen mukaan, mietittäisiin millaista on kokea asioita. Hänestä Ikuisesti -kirja on enemmän tunnetta kuin kielen kanssa kikkailua. Hän kirjoittikin kirjan hyvin tunteella, ja kokee omassa elämässään ympäristön ja tunteet vahvoina.

Keskimäki ei Ikuisesti -kirjaansa varten joutunut tekemään pohjatyötä, koska se tuli eletystä elämästä. Jos et ole jotain asiaa kokenut, siitä on hankala kirjoittaa. Kirja on tunteella kirjoitettu kuten hän aiemminkin sanoi.
   Ikuisesti -kirjan nimestä Keskimäki kertoo, että idea siihen tuli kansiosta, jossa hänellä on tekstejä. Hän halusi kirjalleen lyhyen nimen ja sellaisen, että se kertoo kirjasta jo jotain. Hän ei halunnut kanteen omaa nimeään, koska se vei jotain kannesta pois. Se ei ollut enää niin tunteita herättävä. Se on hänen kirjoittamansa kirja, nimen puuttuminen kannesta ei muuta sitä asiaa. Nimi löytyy kuitenkin kirjan sisäsivuilta ja takaa.



Kirjatrailer

tiistai 11. syyskuuta 2018

Anton Vanha-Majamaa - Kannabiskirja

Kannabis on maailmalla miljardibisnes ja Yhdysvalloissa arkinen päihde, jota presidentitkin myöntävät käyttäneensä. Suomessa kannabiksen suosio lääkkeenä ja päihteenä kasvaa jatkuvasti, mutta siitä puhuminen on yhä vaikeaa. Kannabiskirja pureutuu polttavan ajankohtaiseen aiheeseen monipuolisesti ja tutkimustietoon nojaten.

Kannabis muuttuu lailliseksi nopeasti ympäri maailman, ja Suomessakin jo puolet 80-luvulla syntyneistä on ainakin kokeillut pilveä. Luotettavaa tietoa on kuitenkin edelleen vaikea saada.Mitkä ovat todelliset terveysvaikutukset? Onko kannabiksesta lailliseksi lääkkeeksi? Mitä pitäisi tietää kasvatuksesta, lajikkeista, käytöstä, historiasta, lainsäädännöstä? Kannabiskirja on asiallinen ja kattava tietokirja polttavan ajankohtaisesta aiheesta.





Tämä on kirja, jonka luin erittäin suurella mielenkiinnolla siitäkin huolimatta, että olen melko päihdevastainen ihminen. Toki käytän alkoholia itsekin, mutta huumeisiin kuten esimerkiksi kannabikseen, minun ei ole ikinä tehnyt mieli koskea. Eräs ystäväni kertoi kerran, että kannabis on oikeastaan vaarattomampi kuin alkoholi. Uskon sen, mutta niin kauan kuin se on Suomen lain mukaan kielletty huumeaine, en osaa suhtautua sitä käyttäviin kovin suopeasti ellei kyseessä ole lääkekäyttö sellaiseen sairauteen, johon kipulääkkeet eivät pure. Mutta mikä minä olen ketään kieltämään? Jos haluaa käyttää kannabista, en minä sitä voi kieltää, mutta voin tukea lopetuspäätöksessä.
   Kannabiskirja pitää sisällään paljon tutkimustietoa kannabiksesta. 


Yksi tämän kirjan tavoitteista on oikaista mediassa esiintyviä asiavirheitä ja lisätä ymmärrystä kannabiksen suhteen. Jotta aiheesta voitaisiin käydä kiihkotonta keskustelua, täytyy ensin ymmärtää, mistä puhutaan. Kannabis eli hamppu on yksivuotinen kasvi, joka kasvaa noin 1-2 metrin korkeuteen. Sitä löytyy Suomesta jonkin verran luonnonvaraisena, muualta Euroopasta enemmänkin. Hamppua on montaa eri lajiketta, joista ainakaan kahta ei voi käyttää päihteenä. Hampun päihdyttävät ja lääkinnälliset vaikutukset löydettiin vuosituhansia sitten, ja niihin perustuu kiivas keskustelu, jota meidänkin maassamme käydään.
   Kannabiskirja sisältää todella paljon tietoa, niin paljon, ettei kirjaa voi lukea yhdeltä istumalta, vaan asiat vaativat työstämistä. Kirja sisältää jopa ohjeita kannabiksen käyttöön ja tietoa siihen tarvittavista välineistä, mistä oli mielestäni mielenkiintoista lukea. Suhtautumiseni kannabikseen hiukan keveni kirjan lukemisen myötä, ja vaikka ystäväni ansiosta tiesinkin jo jonkin verran kannabiksesta, kirja sisälsi siitä huolimatta uutta tietoa minullekin. Suosittelen lukemaan kirjan, sillä se on silmiä avaava kokemus, ja saa miettimään asioita monelta eri kannalta. En kuitenkaan suosittelisi kirjaa ihan lapsille eli sanotaan nyt parikymppisestä ylöspäin.


Teos: Kannabiskirja
Kirjailija: Anton Vanha-Majamaa
Sivumäärä: 292
Kustantaja: Kosmos
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Kaikille aiheesta vähänkin kiinnostuneille
Arvosana: 4


perjantai 7. syyskuuta 2018

Cassandra Clare & Holly Black - Magisterium: Hopeanaamio

Pahuus on soluttautunut taikakouluun, mutta onko se lähempänä kuin kukaan osaa aavistaa?
Callista on tullut Magisteriumin taikakoulun pelätyin ja vihatuin oppilas: Kuoleman vihollisen sielu elää hänen ruumiissaan. Mutta voiko kukaan olla paha tietämättään? Se selviää Callille, kun hän joutuu elämänsä vaikeimman valinnan eteen.


Hopeanaamio on jatko-osa Magisterium -sarjan osille Rautakoe, Kuparikoura ja Pronssiavain.








Callum on vangittu hirvittävästä rikoksesta, jota hän ei tehnyt. Hän ei ole aikoihin nähnyt ketään tuttuja ja luulee kaikkien vihaavan häntä. Yhtenä päivänä kaikki muuttuu, kun aiheutuu vankilapako. Callum kohtaa vankeudesta päästyään juuri ne ihmiset, joita ei missään tapauksessa olisi enää halunnut nähdä. Hän joutuu lisäksi tekemään hirvittävän valinnan, joka sinetöi hänen kohtalonsa. Onko Call todella se, jota kaikki pelkäävät?
Hopeanaamio jatkaa välittömästi siitä, mihin Pronssiavain jäi. Callum on velhovankilassa eikä ole pitkään aikaan kuullut kenestäkään mitään. Ainoa ihmiskontakti ovat vartijat, jotka tivaavat häneltä säännöllisin väliajoin samaa asiaa; Miksi hän tappoi Makarin? Mutta Call tietää olevansa syytön ja toivoo enemmän kuin mitään muuta, ettei mitään niin hirvittävää olisi koskaan päässyt edes tapahtumaan. 
   Äkkiä kaikki muuttuu, kun Call kohtaa vanhan mestarinsa, mestari Rufuksen. Ja hänen jälkeensä isänsä ja Jasperin, jota ei ikinä uskonut ikävöivänsä. Pian alkaa tapahtua, kun Call pakenee vankilasta Johtokunnan jäsen Anastasia Tarquinin avustuksella ja kohtaa pian ne kaksi ihmistä, joita hän inhoaa yli kaiken muun. Edes sydänsuruissa kieriskelevä Jasper ei vedä heille vertoja.



''Salaisuudet vahingoittavat kantajaansa
enemmän kuin uskoisikaan.'' - Mestari Rufus, s. 11

Tunnelma kiristyy entisestään tässä sarjan toiseksi viimeisessä osassa. Odotan jännityksellä, mitä sarjan ensi vuonna suomeksi ilmestyvä päätösosa pitää sisällään. Muista osista poiketen, Hopeanaamio, sisältää jopa ripauksen romantiikkaa, mikä sinänsä ei ollut minulle yllätys, koska osasin odottaa Tamaran ja Callin välille jotain Aaronin kohtalon jälkeen. 
   Callin vihollinen, Kuoleman vihollisen uskollinen palvelija ja Magisteriumin entinen mestari, Mestari Joseph, pakottaa Callin tekemään hirveän valinnan, jota Call ei osannut odottaa, mutta jonka hän huomaa kipeästi haluavansa tehdä. 

Ehkä hänen ei tarvinnutkaan olla huolissaan siitä, että hän muuttuisi Constantine Maddeniksi, vaan huolestua sen sijaan Alexista. - s. 115

Cassandra Clare ja Holly Black petaavat selkeästi sarjan loppuasetelmaa, sillä kirja on todella jännittävä ja herättää tunteiden laajan kirjon. Kirja sopii luettavaksi sinulle, joka olet miettinyt, mitä lukea esimerkiksi Harry Potter -sarjan jälkeen. Tästä sarjasta ollaan oltu montaa mieltä, mutta itse olen aivan rakastunut eikä hienoiset samankaltaisuudet Potter -kirjojen kanssa haittaa lukunautintoani - päin vastoin, ne jopa lisäävät intoa ahmia kirja loppuun, minkä jälkeen harmittaa vietävästi, koska jälleen edessä on pitkä odotus ennen kuin saa sarjan viimeisen osan suomeksi käsiinsä. 
   Kirjojen hahmojen harjoittama taikuus on samantyylistä kuin Avatarin taikuus ja se ilmenee monin eri tavoin sarjan edetessä. Kuten muissakin, tässäkin osassa Call ystävineen joutuu kohtaamaan suuriakin pulmia, joista yksi asettaa Callin hengenvaaraan. 

''Olet vain anastanut mahdin itsellesi. Olet alempiarvoinen surkimus'', mestari Joseph pauhasi ääni sakeana raivosta. ''Sinua ei ollut koskaan tarkoitettu käyttämään kaaoksen magiaa.'' - s. 150

Asia mikä minua kiehtoo ja hirvittää samanaikaisesti kirja kirjalta enemmän on kaaosmagia. En voi myöskään olla miettimättä sitä, miten kaikki päättyy. Haluaisin kovasti päästä jo lukemaan viimeisen osan, koska haluan tietää, mitä Call keksii selvittääkseen lopun mysteerin tai miten Alex jatkossa toimii tai valmistuuko Call vanhempiensa tavoin Magisteriumista ja entä, miten käy Callin ja Tamaran lupaavasti alkaneen romanssin. Nämä kysymykset eivät jätä minua rauhaan, mutta yritän lohduttautua sillä, että minulla on vuosi aikaa lukea muita kirjoja ennen kuin pääsen jatkamaan hiuksia nostattavaa seikkailua Callumin kanssa.
   Sarjan jokaisen kirjan kannet ovat todella lumoavia ja pakottavat tarttumaan kirjaan samantien. Ulkoasu on selkeästi mietitty niin, että se on yhteneväinen ja mystisellä tavalla maaginen.
   Lyhyytensä ansiosta sarjan kirjat sopivat luettavaksi kaikille niillekin nuorille, jotka eivät lue paksuja kirjoja mielellään, mutta haluavat lukea jotain. Sarja sopii niin tytöille kuin pojillekin, yläasteikäisistä ylöspäin.


Teos: Magisterium 4: Hopeanaamio
Alkuteos: The Silver Mask
Kirjailijat: Holly Black & Cassandra Clare
Suomentanut: Inka Parpola
Sivumäärä: 204
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale, kiitos kustantajalle
Suosittelenko, kenelle: Fantasiannälkäisille nuorille
Arvosana: 5

tiistai 4. syyskuuta 2018

Rick Riordan - Apollo: Vaiennut oraakkeli

Kuinka rangaista kuolematonta?
Tekemällä hänestä ihminen.


Apollon -jumala suututtaa isänsä Zeuksen, joka syöksee hänet alas Olympokselta. Nyt yli 4000-vuotiaan jumalan on opittava selviytymään New Yorkissa tavallisena teinipoikana ja ilman jumalallisia voimiaan, kunnes keksii keinon päästä takaisin isänsä suosioon.

Apollonilla on kuitenkin monia vihollisia, jumalia, hirviöitä ja kuolevaisia, jotka mielellään tarttuisivat tilaisuuteen hankkiutua hänestä eroon. Hänen ainoa toivonsa on hakea apua paikasta, joka tunnetaan nimellä Puoliveristen leiri...

Taattua seikkailua Percy Jackson -faneille!



Heti kun näin, että lempikirjailijaltani tulee täysin uusi kirjasarja, missä päästään seuraamaan tarkemmin erään jumalan elämää mutta tosin kuolevaisena, ajattelin heti, että kirja on pakko saada arvostelukappaleena ja siitä heti alkuun iso kiitos Otavalle!

Kirjassa päästään seuraamaan Apollonin elämää kuolevaisena hänen suututettuaan isänsä Zeuksen. Apollon joutuu palvelemaan erään jumalattaren tytärtä, eikä juuri pidä siitä. Kirjan aikana törmätään myös aikaisemmista Riordanin kirjoista tuttuihin hahmoihin kuten Percy Jacksoniin, Nico DiAngeloon sekä kentauri Kheironiin, jotka kaikki auttavat Apollonia tämän matkalla kohti kuolemattomuutta ja isänsä suosiota.
   Oli hauska kuulla pitkästä aikaa, mitä Percylle kuuluu vaikka toki hänen kuulumisiaan on välillä saanut lukea Magnus Chase -sarjan kautta Annabethin tavatessa serkkuaan Magnusta.
   Jotta kirjassa pysyisi kärryillä tapahtumissa ja ymmärtäisi kaiken, vaatii se edellisten kirjasarjojen lukemista ja niihin paneutumista. Toki voi aloittaa suoraan tällä sarjalla, mutta silloin ei vain ymmärrä ehkä kaikkea.
   Apollon on aika turhamainen ja itsekäs jumala, joka näkee itsensä tavallaan muita parempana sen tähden, koska on niin monen asian jumala. Hän tajuaa sen vasta kuolevaisena ollessaan, eikä heti silloinkaan. Sitä oli välillä aika ärsyttävä seurata, mutta kyllä se siinä muiden juttujen sivussa meni.
   Apollonin tehtävä on löytää Puoliveristen leiristä kadonneet nuoret, mm. omat lapsensa ja palauttaa Delfoin oraakkeli omalle paikalleen vanhan vihollisensa voitettuaan. Tuota taistelua ei päästä vielä sarjan avausosassa todistamaan, mutta maltan tuskin odottaa, että saan lukea siitä!


Pidän erityisesti siitä, miten kaikki Riordanin kirjat tuntuvat liittyvän jollain tavalla toisiinsa jos ei lasketa mukaan Kanen aikakirjat -sarjaa, joka kertoo Egyptiläisestä mytologiasta. Riordan on tässäkin sarjassa tyylilleen uskollinen ja kirjoittaa niin, että lukijan on aivan pakko lukea tarina yhdeltä istumalta loppuun asti. Tässä kirjassa lukujen alussa oli aina runopätkä, sillä Apollon on myös runouden jumala. Ratkaisu oli mielestäni hauska, ja toi kirjaan aivan oman säväyksensä varsinkin kun en ole itse ikinä ymmärtänyt runoja, mutta nyt niiden lukeminen ei haitannut.
   Kirjan graafinen ilme ja kansi ovat mielestäni tosi hienoja. Kannessa on Apollon jumalan hahmossaan jousi kädessään ja Apollon kuolevaisen pojan hahmossa jollain syrjäisellä kujalla, josta tarina itseasiassa alkaa.
   Suosittelen kirjaa kaikille Riordanin faneille ja vaikka et olisi fani ja tämä olisi ensimmäinen kirja, jonka häneltä luet, lue ihmeessä, lupaan ettet menetä mitään, vaan opit paljon.



Alukeräinen nimi: The Hidden Oracle - The Trials of APOLLO book 1
Kirja: Vaiennut oraakkeli, Apollo 1
Kirjailija: Rick Riordan

Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Kannen design: John Rocco
Sivumäärä: 367
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Jokaiselle mytologiasta kiinnostuneelle
Arvosana: 5

perjantai 31. elokuuta 2018

Elina Wallin - Semmoset & Tommoset: Tapleti arvotus

Tapleti arvotus -lastenkirja on tiettävästi ensimmäinen Porin murteella kirjoitettu lastenkirja, jossa kaksi pariskuntaa, Semmoset ja Tommoset, asuvat Porin vanhassa vesitornissa ja pähkäilevät mitä tehdä valtaapitävien uudelle määräykselle, että kaikkien tulee alkaa käyttää tablettia. Kun ei mitään vaivojakaan kerran ole! Miten Semmoset ja Tommoset nykyajan haasteestaan selviävät? Oleks tiänny, et Pori vanhas vesitornis assuu kaks veikeet pariskuntaa, Mari ja Kari Semmone sekä Pirkko ja Pertti Tommone? Yks aamu he lukkee lehrest, et kaikkie o pakko ruvet käyttämää taplettii. Minkä tähre! Ko ei täsä mittää vaivojaka ol! Vai pitäskö semmosii ruvet oikee hankkimaa? Tapleti arvotus o tiättävästi universumi ensimäine Pori murteel skriivattu lastekirja. Kirjailija Elina Wallin tunnetaa murrepakinoistas - mut ny o mukuloitte vuaro pääst lukemaa hauskoi juttui. 



Luin kirjan valehtelematta ihan muutamassa tunnissa Porin Kirjojen Yö -tapahtumasta kotiuduttuani. Koska äiti ja minä olemme kummatkin ahkeria lukijoita, sanoi äitikin kirjan lukevansa. Äiti lukee nykyään omien kirjojensa lisäksi myös minun hyllystäni kirjoja. 

Näin Elinan ensimmäisen kerran kunnolla livenä Kirjojen Yö -tapahtumassa ja vaihdoimme muutaman sanan. Elina on aivan ihana ihminen ja kirjan luettuani voin sanoa, että mahtava kirjailija joka kirjoittaa kotikaupunkimme Porin omalla ainutlaatuisella murteella. Murteet ovat rikkaus, ja on vähän harmi, että kovin harva käyttää murteita nykyään. Toki omassakin puheessani on murresanoja kuten vaikka kakko tai masaliisa tai niinko. Lisää porimurteisii sanoi täält.

Kirja kertoo Porin vanhassa vesitornissa asustelevista kahdesta hauskasta pariskunnasta, jotka yhdessä joutuvat kaikenlaisiin seikkailuihin. He eivät millään tahdo käsittää, mihin tarvitaan taplettia ja miksi se määrätään pakolliseksi. He luulevat tapletin olevan pöydälle laitettava suojatapletti. Todellisuudessa kyse on tabletti-tietokoneesta. Siinä sitä on opeteltavaa!
   Elina Wallin kirjoittaa uskottavasti ja hauskasti, tavalla joka viihdyttää koko perhettä ikään tai sukupuoleen katsomatta. Hänen kirjojensa avulla oppii paljon  Porin omaa murretta. Tiesitkö muuten, että Porikieles o paljo sanoi ruotsist? Tai ett Porin värit o ruotsin lipus? Hauska sattuma.


Kirjan mukana tulee kirjan kuvitusta hyvin mukaileva hauska mitta, jossa on myös Porin murretta mukana. Heli Laaksosen kuvitus on mielestäni erittäin onnistunut ja hieno. Elinan kirjoitustyyli ja Porin oma murre sopivat kuvitukseen kuin nenä päähän.

Jos murteet kiinnostavat, suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan ja jos kiinnostut erityisesti Porin murteesta, ota yhteyttä Elinaan. Hänen kanssaan saat varmasti siitä aiheesta keskustelun aikaiseksi. Elinan omille sivuille pääset tästä.



Teos: Semmoset & Tommoset - Tapleti arvotus
Sarja: Semmoset & Tommoset
Kirjailija: Elina Wallin
Kuvitus: Heli Laaksonen
Sivumäärä: 31
Kustantaja: Eks Tykkää! - kirjoituksia ja kädentöitä

Painopaikka: Brand ID Oy Pori 2016
Mistä minulle: Ostettu, Porin Kirjojen Yö 2017
Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti kaikille
Arvosana: 5