sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Kirjailijahaastattelu: Marjut Brunila



Vuoden 2019 ensimmäisen kirjailijahaastattelun pääosassa on Turun Littoisissa asuva 55-vuotias Marjut Brunila, jonka esikoisteos Immu ja torninvartijat, julkaistiin viime keväänä. Immun tarina jatkuu vapun kynnyksellä, kun kirjailijan toinen teos, Immu ja Salattu saari ilmestyy. Itse lisäsin kirjan välittömästi lukulistalleni, kun näin sen Myllylahden uudessa kirjakatalogissa, sillä ihastuin niin rohkeaan ja ennakkoluulottomaan Ilmariin ja tämän kavereihin.

Marjut kertoo, että idea Immun tarinaan lähti luultavasti ihan hänen työnsä kautta. Hän on tehnyt töitä yli kaksikymmentä vuotta alakoululaisten kanssa ollessan opettajana ja sieltä on kirjailijan omien sanojen mukaan tarttunut ideoita. Myös hänen asuinpaikkanaan toimiva Littoisten Verkatehtaan miljöö toimi innoittajana kummitustytön tarinalle, jossa on lisäksi lasten salaseuran seikkailuja roistojen jäljillä.
   Brunilalla on aina ollut sisäinen palo kirjoittaa. Hän kirjoitti ensimmäisen pitkän tarinansa ollessaan 9-vuotias. Lukion äidinkielenopettajana toiminut äiti kannusti tytärtään kirjoittamaan jo kouluaikana. Ylioppilaaksi päästyään Brunila suunnitteli toimittajan työtä, mutta elämä vei eri suuntaan eikä se työ toteutunut.
   Brunila kertoo, että esikoisteoksen julkaisu tuntui pelottavalta. Muut hehkuttivat hänen kirjaansa jo ennen sen ulostuloa, mutta kirjailija itse rauhoittui vasta saatuaan kirjansa uunituoreena käsiinsä ja luettuaan sen läpi. Sen jälkeen oli jo selvillä, että Ilmarin tarina saa jatkoa. Kirjailijalla on mielessään jo monta Immua ja hän toivoo, että kustantajakin pitäisi hänen ideoistaan jatkossakin ja että Immun tarinoita luetaan ahkerasti.
   Toisen osan julkaisun suhteen Brunilan fiilikset ovat melko samanlaiset kuin esikoisenkin aikoihin. Se tuntuu mahtavalta!




Brunila kertoo kirjoittaneensa jännärin, koska luki itse alakouluikäisenä jännityskirjallisuutta. Myös hänen leikkimänsä pihaleikit olivat vakoilua ja salapoliisijuttuja. ''Minulla oli serkkuni kanssa oikein etsivätoimisto!'' Brunila naurahtaa. Pihakavereiden kanssa tuli leikittyä myös jänniä pihaleikkejä, niihin kuului mm. uusimman Aku Ankan Mikin ja Hessun seikkailut. 

''Toimiessani opettajana huomasin, että pojat kaipasivat lukemista, joka olisi tarpeeksi toiminnallista ja nopeasti etenevää. Jännäri ja siihen ympätty kummitustarina tuntui oikealta vaihtoehdolta.''

Kiinnitin Immun tarinaa lukiessani huomiota erityisesti siihen, että Immun perheessä eivät asiat ole aina hyvin, mikä tietysti on normaalia, olemmehan me kaikki vain ihmisiä. Immu on hyvin moniulotteinen ja mielenkiintoinen hahmo, mutta Immuakin enemmän kiinnitin huomiota pojan isään, joka kohtelee poikaansa välillä tosi huonosti. Kirjailija itse kommentoi asiaa näin:
''Immun isä on todellakin välillä ilkeä pojalleen. Hän on itse urheillullinen mies ja penkkiurheilija, näin olen ajatellut. Häntä harmittaa, kun Immu vain lukee, eikä hän harrasta urheilulajeja. Isä on varmasti myös surullinen siitä, ettei Immulla ole uudessa koulussa oikein kavereita, joita toisi kotiin mukanaan. Isää painaa myös osa-aikainen työttömyys ja hän purkaa turhautumistaan Immuun. Isän käytöshän muuttuu kirjan edetessä, kun Immu tuo kotiin uusia kavereitaan. Kirjassa Immu ja Salattu saari isän ja pojan välit ovat jo hyvät.''

Kysyin tottakai myös minua kiehtovasta ja helposti samaistuttavissa olleesta Ilmarista, joka on sarjassaan päähenkilö. Poika vaikuttaa ihmiseltä, jonka ei ole helppoa saada uusia ystäviä, mutta silti hyvin rohkealta ja ennakkoluulottomalta. Samaistuin Immuun myös niiltä osin, että poika rakastaa lukemista ja tekisi sitä mielellään paljon enemmänkin jos se olisi mahdollista. Minua kiinnosti, mistä idea hahmoon oli saanut alkunsa. Brunila kertoo, että Immu on saanut vaikutteita kirjailijan omista koulukokemuksista. Immun luokan pojat ovat kovia potkimaan palloa, ja Immu ei ole kiinnostunut siitä eikä ole siinä hyvä. Opettajana ollessaan Brunila ratkaisi tällaisia ongelmia oppilaitten kanssa niin, että esimerkiksi joku, joka ei ollut nopea juoksija ja taitava pallon käsittelijä, ryhtyi tuomariksi.


''Jos lapsi on jollain lailla erilainen, häntä helposti kiusataan. Pienikin erilaisuus riittää. Moni joukosta syrjäytetty/syrjäytynyt lapsi on ennakkoluuloton ja omalla tavallaan rohkea. Se on ainoa tapa pärjätä.''


Tarinan henkilöiden mukana seikkailee myös koira nimeltä Ritva. Se on yleensä aina hiljainen, ei hauku eikä juurikaan murise. Tähän Brunila vinkkaa syyn selviävän paremmin sarjan seuraavassa osassa, jossa myös koiran omistajan, Nikon, tarina selkeytyy. Pojan Ritva-äiti kuoli ja isä sairastui siitä. Nikon kummitäti - äidin sisko - antoi koiran pojalle. Nikon isä ei kestänyt koiran haukuntaa, ja toimi niin, että sekä poika, että koira ymmärsivät tilanteen. Isän käytöksen vuoksi Niko myös huostaanotettiin.
Immun omat vanhemmat riitelevät paljon, usein riitoihin on syynä isän huono käytös poikaansa kohtaan, sillä äiti ei suvaitse sitä, kuinka isä poikaansa kohtelee. Toisaalta tiukassa taloudellisessa tilanteessa, jossa perhe on isän lomautuksien vuoksi, isä yrittää valvoa äidin rahankäyttöä. Uskon myös, että isä on vähän mustasukkainen Immun ja äidin läheisestä suhteesta. Nimi Immukin on äidin keksimä. Pojan oikea nimihän on Ilmari. Kellään kirjan hahmoista ei ole varsinaisesti esikuvia oikeassa elämässä, esimerkiksi Immu on monen persoonan yhdistelmä kuten Lotta, Lukas ja Nikokin.
''Jatkan lapsille ja nuorille kirjoittamista aivan varmasti. Haluaisin kirjoittaa myös yläkoululaisille, mutta aika ei ole vielä kypsä siihen.''


Lukijoilleen kirjailija haluaa sanoa kannustukseksi: ''Toivon, että erilaisuus ei olisi niin pelottavaa ja ristiriitoja aiheuttavaa. Alakoululaiset ovat kuitenkin vielä siinä elämän vaiheessa, jolloin erilaisuutta on vaikea ymmärtää. Toivoisin, että aikuiset auttaisivat lapsia ymmärtämään, että meistä jokainen on erilainen omalla tavallaan.'' Hän myös lukijoitaan viettämään enemmän aikaa ulkona mielikuvitusleikkeihin uppoutuen ja kavereiden kanssa aikaa viettäen ilman puhelinta ja muita ärsykkeitä, jotka vievät huomion pois siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

perjantai 25. tammikuuta 2019

Satu Kivinen - Pese hampaat ennen kuin pussaat

Kunpa olisi poikaystävä ja edes B-kupin tissit! Päiväkirja paljastaa 14-vuotiaan Sofian haaveet ja inhokit. Hulvaton esikoisromaani.
Kummitäti luonnehtisi Sofiaa rasittavaksi takapenkin teiniksi, paras ystävä Iines taas laiskimukseksi. Omasta mielestään Sofia on varsin mukiinmenevä olemattomia tissejä lukuun ottamatta. Hän rakastaa pizzaa ja listojen laatimista. Hän pystyy kertomaan Salattujen elämien juonenkäänteet 10 vuoden ajalta. Hän on perillä muotivillityksistä. Hän saa pierun tulemaan tahdonvoimalla. Hänen tulevaisuuden suunnitelmissaan Hollywood ei ole pois suljettu vaihtoehto.
Sofiasta ei ole mitään järkeä himmailla puolivaloilla: elämä on ihanaa!



Esikoiskirjailija Satu Kivinen kirjoitti kirjan, Pese hampaat ennen kuin pussaat. Kirjassa tutustutaan 14-vuotiaaseen Sofiaan ja hänen ystäväpiiriinsä. Kirja on kirjoitettu päiväkirjan muotoon. Sofia purkaa ajatuksiaan päiväkirjaansa mutta jakaa myös kokonaisia keskusteluja ystäviensä kanssa päiväkirjalleen. Yllätyin siitä, miten paljon kirja piti sisällään dialogia, kun ottaa päiväkirjamaisuuden huomioon. Jos sen onnistuu unohtamaan ja keskittymään itse tarinaan, viihtyy Sofian ja hänen ystäviensä parissa varmasti.

Sofia on tavallinen teini-ikäinen tyttö, jolla on ihan tavallisia ongelmia kuten mitä pukea päälle tai mitä joku muu sinusta ajattelee. Nuo voivat neljätoistavuotiaana tuntua isoilta ongelmilta, vaikka eivät oikeasti sitä olekaan. Jo heti tarinan alkumetreillä sai nauraa enemmän kuin tarpeeksi, sillä Sofialla on joitakin hauskoja mielipiteitä kuten se, että hänen mielestään puuro näyttää siemennesteeltä.
   Mietin muutamaan kertaan kirjan alkumetreillä, olenkohan liian vanha sen lukijaksi tai onko minulta jäänyt jotain kokematta, koska en pidä miestenvessassa käymistä nolona. Mielestäni vessojen sukupuolijaottelusta voisi kokonaan luopua.
   Sofia tykkää tehdä paljon listauksia asioista, mikä toi mieleeni Siri Kolun Me Rosvolat -sarjasta tutun Vilja Vainiston. Aion ehdottomasti lukea Rosvolat pian uudestaan ja toivon hartaasti, että Otava julkaisisi myös Tarinataistelu -kirjan e-kirjana.

Kiinnitin edellä mainitsemieni asioiden lisäksi huomiota myös siihen, että Sofia on lukenut selkeästi paljon naistenlehtiä ja tuntuu jopa uskovan suurinta osaa lehtien hömppäjutuista. Oman kokemukseni mukaan naisten oletukset miehistä harvoin pitävät edes paikkaansa, paremmin selviää kysymällä suoraan asianomaiselta. Se voi kuitenkin tuntua erityisen hankalalta etenkin jos on ihastunut kuten Sofia, joka tuskailee tunteidensa kanssa aivan kirjan loppuun asti. Kirjailija pudottaa lopussa sellaisen pommin, että en voi millään olla odottamatta jatkoa. Vaadin saada tietää, kuinka kaikki jatkuu!

Suosittelisin kirjaa kaikille teineille ja heidän vanhemmilleen, sillä se pitää otteessaan varmasti aikuisenkin lukijan ja saa miettimään omaa jo taakse jäänyttä lapsuutta. Sitä mietin itsekin, vaikka olen vasta nuoriaikuinen. Palasin hetkessä lukiessani peruskouluvuosiini. Niistä kymmenestä vuodesta en muista paljon, sillä kiusaamisen takia olen pyrkinyt unohtamaan suurimman osan koulumuistoistani, mutta muistan painineeni osittain aivan samojen ongelmien kanssa kuin Sofiakin. Jos kaipaat rentoa, kevyttä ja hauskaa luettavaa Pese hampaat ennen kuin pussaat täyttää vaatimuksesi täysin.


Teos: Pese hampaat ennen kuin pussaat
Kirjailija: Satu Kivinen
Sivvumäärä: 220
Kustantaja: Otava
Formaatti: e-kirja
Mistä minulle: Elisa Kirja -palvelu, ostettu
Suosittelenko, kenelle: Kevyttä ja hauskaa luettavaa kaipaavalle
Arvosana: 4

tiistai 22. tammikuuta 2019

Helena Waris - Vedenkehrääjä

Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Paluu Linnunsitojan jännittävään tarinaan.
Saz on päätynyt majakkasaarelta, konevastarinnan tukikohdasta meren taakse Ammabariin. Etsiessään ystäväänsä hän joutuu matkalle läpi sekasortoisen mantereen, jonka vesivarannot ovat ehtymässä. Hiekkaan hautautuvien kaupunkien ja pakolaisvirtojen keskellä Sazin täytyy valita tulevaisuus, jonka puolesta taistella.






Vedenkehrääjä jatkaa Linnunsitojasta tuttujen henkilöiden tarinaa. Vedenkehrääjä kuvataan kokonaan majakkasaarelta sisarensa kanssa vaaralliselle matkalle lähteneen Sazin näkökulmasta. Hän on saapunut Ammabariin, mutta ilman siskoaan. Sazin tavoite on etsiä Maximilian, mutta hän ei saa mieheen yhteyttä, koska ei omista puhelinta eivätkä taloudenhoitajat tiedä, mihin mies lähti ainakin puolivuotta sitten. 


Rakastuin palavasti Helena Wariksen Linnunsitojaan, ja onneksi minulla odotti valmiina hyllyssä sen jatko-osa. Tunnelma siinä on täysin eri ja sen aikana päästään tutustumaan paremmin Majakkasaarella johtajan asemassa toimineeseen Saziin, joka etsii ystäväänsä. Hän huomaa kauhukseen, että majakkasaarelta lähetyt kyyhkyt ovat saapuneet määränpäähänsä turvallisesti, mutta niiden mukana olevat kirjeet ovat koskemattomia, sillä Maximilian ei ole ollut kotona aikoihin. Saz lähtee etsimään ystäväänsä yrittäen samalla selvitä keskittymällä vastarintaan. Surun käsittelyyn ei ole aikaa eikä todellakaan ole aika luovuttaa ainoan itsenäisen alueen säilymisen ollessa uhattuna. 
   Sazin kautta Waris käsittelee surua kaikessa kauheudessaan. Suru voi olla todella musertava tunne eikä sille haluaisi antaa valtaa itseensä. Joskus se on kuitenkin käsiteltävä, ja yleensä sen kohtaaminen helpottaa oloa. 

Aavikon muuttuessa yhä armottomammaksi ihmisille, vedenkehrääjiä tarvitaan kipeästi. Hekään eivät kuitenkaan pysty ihmeisiin. Saz ei kuitenkaan aio luovuttaa vaan haluaa keksiä keinon pelastaa Ammabar ja sen asukkaat. 
   Kirjan aikana saadaan myös uutisia Majakkasaarelta. Uutiset eivät kuitenkaan ole hyviä.

Eteläinen mantere on joutumassa konehallinnon alle aivan kuten muu maailma. Tämä mantere tarvitsee oman vastarintansa, jos sellaista ei jo ole. s.46

Kirjassa käsitellään surun lisäksi selviämistä. Sitä, kuinka pieni ihminen on armottomien luonnonvoimien edessä. Me emme voi vaikuttaa siihen, kuinka luonto meitä kohtelee ja mielestäni se on todella hyvä asia. Meidän kuuluisi elää sovussa luonnon kanssa eikä tuhota sitä. Me emme voi elää tuhoamalla maailmaa, joka mahdollistaa meidän elämämme. Sen on muututtava. Emme voi jatkaa näin. 
   Waris käsittelee tätä asiaa hyvin Sazin matkustaessa läpi eteläisen mantereen etsiessään ystäväänsä. Matkallaan hän kohtaa naisen nimeltä Mariia ja tämän adoptiolapsen Hikon, joita elämä eteläisellä mantereella on koetellut paljon. Saz heltyy auttamaan naista ja huomaa pian avautuvansa hänelle asioistaan. Heidän välillään oleva ymmärrys on jotain sellaista, mitä on syytä arvostaa. 
   Koneiden vallan alle alistuminen ja konevastaisuus on asia, jota Saz ei millään ymmärrä eikä voi hyväksyä, sillä hän on nähnyt, mihin se voi johtaa, mistä syystä pelkän puhelimen omistaminen tuntuu hänestä vastenmieliseltä.

Minä en voi muuttua konemyönteiseksi, en koskaan! Olen elänyt koko elämäni vastustaen ihmisen kaikenlaista kahlitsemista. Koneet kammottavat minua, niiden alaisuudessa ihmisistä tulee tahdottomia, älynsä ja ilonsa sammuttaneita partikkeleja. Haluan elää vapaan taivaan alla päättäen tekemisistäni, en lukittautua katsomaan, mitä Kone minulle tarjoaa.

Suosittelen Vedenkehrääjää kaikille dystopian ystäville sekä kaikille, jotka haluavat uppoutua hyvän tarinan vietäväksi, sillä Wariksen kirjat imevät täysin mukaansa ja kirjailija käsittelee taitavasti kipeitäkin asioita dystopian ja hahmojensa avulla. Tarina on taitavasti punottu vyyhti, joka tuntuu aina vain kiristyvän tiukemmin lukijansa ympärille imien hänet mukaan maailmaansa. Toivon todella, että sarjalle on tulossa jatkoa, sillä palan halusta tietää, miten tarina jatkuu ja mitä Majakkasaarella tapahtui ja kuinka Saz jatkaa elämäänsä.


Teos: Vedenkehrääjä
Kirjailija: Helena Waris
Sivumäärä: 159
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Kaikille Wariksen faneille ja dystopian ystäville
Arvosana: 5

lauantai 19. tammikuuta 2019

Rupi Kaur - maitoa ja hunajaa

Tämä on runollinen selviytymistarina 
kahdenkymmenenyhden vuoden 
veri, hiki ja kyyneleet
tässä on sydämeni
sinun käsissäsi
tällaista on
satuttaminen
rakastaminen
hajoaminen
paraneminen

- rupi kaur









Kanadalainen Rupi Kaur julkaisi someseuraajiensa pyynnöstä runojaan kirjana. Maitoa ja hunajaa on runoilijan esikoisteos ja pitää sisällään paljon runoja liittyen satuttamiseen, rakastamiseen, hajoamiseen ja paranemiseen. Aloitin lukemaan tätä runokirjaa ajatuksena lukea muutama runo aikani kuluksi. Kävikin niin, että ennen kuin edes huomasin, olin lukenut koko kirjan alusta loppuun. Osa runoista osui erittäin kipeästi. Tajusin runoja lukiessani, että kokemani henkinen väkivalta on jättänyt minuun paljon syvemmän jäljen kuin olen edes tiennyt. Se oli niin ahdistava ja pelottava olo, että minun oli pakko kertoa siitä ystävilleni. Kerroin siitä myöhemmin myös blogini instassa.

Julkaisin juuri uuden kuvan instagramissa, kuvan alla kerroin syyn somehiljaisuuteeni. Se johtuu yksinkertaisesti ahdistuksesta ja siitä, etten osaa kunnioittaa itseäni enkä täten arvostaa itseäni ja osaamistani ja se jos mikä on ihmiselle monella tavalla haitannollista.
   Lukiessani Rupin runoja koin monenlaisia tunteita ahdistuksesta ja surusta aina iloon ja helpotukseen asti. Runojen lukeminen kävi hetkessä, mutta niitä jää väkisinkin miettimään myöhemmin. Rupi kirjoittaa todella hyviä, ajatuksia herättäviä runoja, joiden teemoina ovat tunteet ja niiden käsittely. Kirjan teemojen avulla Kaur käsittelee muun muassa seksuaalista ahdistelua ja raiskauksen uhriksi joutumista sekä siitä selviämistä, mikä tekee kirjasta erittäin ajankohtaisen. Siitä huolimatta että elämme Suomessa, emme ole tasa-arvoisia miehiin nähden. Jotkin miehet kohtelevat naisia vieläkin todella huonosti ja väittävät samaan aikaan, kuinka #Metoo -kampanja on mennyt liian pitkälle ja miten feministit vihaavat miehiä ja että miehet on ajettu ahtaalle. Totuus on se, että miehiä ei ole ahdistettu nurkkaan eikä sitä tulla tekemäänkään, mutta monia miehiä pelottaa se, että asioista on alettu puhua ääneen. Enää ei voikaan tehdä mitä vain joutumatta siitä vastuuseen ja mielestäni se on todella hyvä asia.
   Yksi omista suosikeistani tässä kirjassa oli heti kirjan alusta löytyvä runo, joka käsitteli ystävällisyyttä, mitä olen tänään paljon miettinyt, koska olen kyllästynyt siihen, että minua sattuu, koska olen kiltti ihminen. Kiltteydessä ei ole mitään pahaa, mutta silläkin on oltava rajansa, koska se voi olla vahingollista niin muille kuin sinulle itsellesikin. Kynnysmattona eläminen ei auta ketään, ei muita eikä sinua itseäsi.

s. 11 runo:
Miten sinun on niin helppo olla ystävällinen ihmisille, hän kysyi.
Maitoa ja hunajaa valui huuliltani, kun vastasin:
Koska ihmiset eivät ole olleet ystävällisiä minulle.

Kuten edeltä jo kävi selväksi, Kaurin runot iskevät ja ovat ajankohtaisia myös meille suomalaisille, sillä niissä käsitellään niin kipeitä aiheita, että runot koskettavat ja ovat ajankohtaisia myös täällä. Vaikka asioista on alettu puhua, netin keskustelukulttuurissa yleensä se joka tuo jonkin asian esille, hiljennetään nopeasti syystä tai toisesta. Tämä on huutava vääryys, niin ei kuuluisi olla. Asioista pitäisi voida keskustella ilman, että lytätään toinen täysin maan rakoon, niin että ei varmasti avaa suutaan heti uudelleen. Siihen liittyykin toinen suosikkirunoni Kaurin kirjasta:

s. 156 runo:
Jos olet syntynyt helposti kaatuvaksi,
olet syntynyt myös vahvaksi nousijaksi

Tuo runo on minulle läheinen monestakin syystä. Yksi ja samalla suurin syy on se, että tämä sopii minuun kirjaimellisesti. Liikuntavammani tähden kaadun todella helposti, ei tarvitse kuin vähän tönätä. Siksi pelkään tilanteita, joissa on paljon ihmisiä ja on vaara joutua tönityksi. Runo sopii minuun kuitenkin myös muuten, sillä ikääni nähden olen kokenut todella paljon. Elämäni ei ole ollut ikinä helppoa, se on ollut taistelua alusta asti. Monella tapaa. Voin avata tätä joskus enemmän jos haluatte.

Suosittelen Kaurin runoja kaikille, joita on joskus kohdeltu väärin. Kirjan sisältö on tehty juuri sinulle. Runot ovat tunteikkaita ja herättävät monenlaisia ajatuksia ja antavat hyviä keskustelun aiheita, aiheita, jotka ovat Suomessakin edelleen tabun asemassa, koska ovat niin kipeitä. Kiitän suuresti Sammakkokustannusta siitä, että suomensivat runot, sillä nyt varmasti kaikki saavat nauttia niistä ja tutustua paremmin samalla itseensä ja ajatuksiinsa.


Teos: maitoa ja hunajaa
Kirjailija: Rupi Kaur
Suomentanut: Riikka Majanen
Sivumäärä: 208
Kustantaja: Sammakkokustannus
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Ihan jokaiselle runouden ystävälle
Arvosana: 5

torstai 10. tammikuuta 2019

Jyri Paretskoi - K15

Roni pitää listaa asioista, jotka ovat äidin mukaan K-15 eikä niistä siksi voi vielä puhua. Kahden viikon päästä Roni saavuttaa maagisen iän ja aikoo vaatia äidiltään vastauksia: Mitä äidin lukitussa lipastossa on? Voiko suklaamyrkytykseen oikeasti kuolla? Voiko seksirobotin tilauksen maksaa pienissä erissä viikkorahoista? Kuka isä on?   Koulussa Ronin luokalle ilmestyy jumalaisen kaunis Sara, jolle Roni lupaa vahingossa lahjoittaa poikuutensa. Ronista salaa kuvattu video leviää netissä ja aiheuttaa, paitsi kiusaamisaallon, myös kansainvälisen sensaation, jonka jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Paitsi Roni.


Jyri Paretskoin nuortenkirja K15 kertoo tarinan hyvin suorasanaisesta teinipojasta, Ronista. Hän ei häpeä sanoa ääneen edes sitä, että haluaa harrastaa seksiä. Tämä seikka on syy sille, miksi muutama poika samalla luokalla alkaa kiusata Ronia, mutta samaan aikaan luokalle tulee uusi tyttö - nimeltä Sara - joka kiinnostuu suorasanaisesta, erilaisesta pojasta samantien kaverimielessä. Pian hän hengaileekin paljon Ronin ja tämän parhaan ystävän, Nikon, kanssa myös vapaa-ajalla. He yrittävät selvittää, mitä Ronin äiti piilottelee ja samalla pistävät kiusaajille kampoihin. Saralla on suunnitelma, miten saadaan Ronin kiusaaminen loppumaan.

Roni tahtoo selvittää mitä äiti on häneltä piilottanut lukolliseen laatikkoon ja ennen kaikkea, kuka on hänen isänsä ja miksei isä ole mukana hänen elämässään. Sarjan avausosassa keskitytään Ronin suorasanaisuudesta ja rehellisyydestä johtuvaan kiusaamiseen ja sen lopettamiseen. Lopulta luokan uusi tyttö, Sara, keksii hyvän keinon saada se loppumaan.
   Kirja iski syvälle siitä syystä, että minua on kiusattu 11 vuotta aikanaan ja olen vasta noin neljä vuotta sitten pystynyt pikku hiljaa työstämään niitä asioita. Muutaman entisen kiusaajani kanssa olen jopa kaveri nykyään. Sitä ei tietenkään tarvitse tehdä jos ei halua, mutta itse koin sen hyväksi päätökseksi keskusteltuani ensin lähes jokaisen minua kiusanneen tyypin kanssa. Kiusaamiseni ei ole muistaakseni koskaan ollut fyysistä, enemmänkin henkistä. Porukan ulkopuolelle jättämistä, matkimista, pilkkaamista, kulkemisen estämistä, haukkumista ynnä muuta... Se jättää jäljet, mutta koen päässeeni siitä ajasta pikku hiljaa jo yli. Oikestaan, minun pitäisi kiittää minua kiusanneita ihmisiä, koska ne kokemukset muokkasivat minua ihmisenä. Olen yhä herkkä ihminen, mutta olen myös vahva ja pystyn tarvittaessa puolustamaan itseäni. Enkä nyt puhu fyysisestä vahvuudesta.

Paretskoi käsittelee koskettavalla tavalla sitä, millaista on olla pian 15 vuotta täyttävä nuori poika, joka on erityisen kiinnostunut esimerkiksi itsetyydytyksestä ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ylipäätään, mutta miettii samalla myös vakavampiakin asioita. Eikä ole millään muotoa immuuni ihastumisen tunteelle. Se kohdistuukin Ronin tapauksessa yllättävään ihmiseen. Kiusaamista käsitellään hyvin kirjan aikana ja lukija alkaa itsekin miettiä, kuinka sen saisi loppumaan. Pakko sanoa, että itse en olisi ikinä keksinyt yhtä hienoa tapaa puuttua siihen kuin mitä Sara keksi. 
   Opettaja ei tunnu Ronia ymmärtävän lainkaan, vaan pitää selkeästi enemmän kiusaajien puolia. Roni on melko herkkä ja vilkas persoona, vaikka sanookin asiat aina suoraan ja rehellisesti. 

- Ihmiset ei halua kuulla asioita sellaisena kuin ne on, Roni sanoi. - Ja mä en tajua sitä. Mä yritän olla suora ja rehellinen ja avoin, mutta sitten mulle vaan nauretaan. s. 13

Sara tykästyy uudessa ystävässään nimenomaan tämän poikkeukselliseen rehellisyyteen ja suoruuteen ja osaa arvostaa sitä aivan kuten Ronin paras ystävä, Nikokin. Samaistuin Roniin monelta osin, sillä myös minä olen luonteeltani avoin ja rehellinen ja sanon asiat yleensä suoraan juuri niin kuin ne mielestäni ovat ja puhun asioista niiden oikeilla nimillä kuten Ronikin.
   Paretskoi on onnistunut erinomaisesti kirjoittamaan vakavan aiheen ympärille humoristisen tarinan, jonka kerronta on viisasta ja hyvin ajatonta. Kirjan vahva teema kokoajan kiusaamisen ohella on seksi ja seksuaalisuus, mitkä kiinnostavat nuoria. Mielestäni onkin hyvä, että vaikka kirjassa käsitellään vakavaakin aihetta, on mukaan tuotu muutakin.
Roni näytti puhelimeltaan Nikolle ja Saralle kuvaa, jossa ihan oikean ihmisen näköinen, seksikkäisiin alusvaatteisiin puettu robotti istui nojatuolissa ja hymyili viettelevästi. s. 40

Ajatus seksirobotin ostamisesta oli jollain tavalla kiehtova ja samaan aikaan vähän kiusallinen. Pakko sanoa, että itselleni ei moinen olisi vielä neljätoista vuotiaana tullut mieleenkään, vaikka seksi ja seksuaalisuus muistaakseni kiinnostivatkin minua jo silloin. Sen näkee esimerkiksi eräästä vanhasta tarinasarjasta, jota kirjoitin ex-ystäväni kanssa useamman osan. Ja oikeastaan myös siitä, että minua kiinnosti koulussakin erittäin paljon biologian ja terveystiedon tunnit, kun seksuaalisuus ja seksi otettiin puheeksi. Näiden lisäksi minua ovat aina kiinnostaneet eri päihteet ja niiden vaikutukset ihmisiin, vaikka itse en päihteitä käytäkään saunakaljaa lukuunottamatta. En suosittele päihteiden käyttöä kenellekään. Paretskoi ei ainakaan sarjan ensimmäisessä osassa vielä käsitellyt päihteitä, mutta luulen, että niistäkin saadaan ehkä lukea K15 -sarjassa.
   Kirjan kansikuvasta on vielä pakko sanoa, että se on hauskalla tavalla erilainen, WhatsApp -keskustelua muistuttava ja poikkeaa hyvin siitä massasta, minkälaisia kirjojen kannet yleensä ovat ja erottuu ehdottomasti edukseen, sillä jo ihan kannenkin takia kirjaan tulee tartuttua. Kiinnitin huomiota myös siihen, että ensimmäisen kirjan kannen materiaali on erilainen kuin toisen osan, joka on kovakantinen. Tämä oli mielestäni jännä päätös kustantajalta.
   Suosittelen sarjaa kaikille, jotka kaipaavat jotain kevyttä mutta samaan aikaan melko humoristista ja nopeaa, viihdyttävää luettavaa. Kirja sopii luettavaksi erityisesti sellaisille nuorille, jotka eivät erityisemmin lue. Pojille erityisen hyvin, koska kirjan aiheisiin on helppo samaistua jo ihan senkin takia, että päähenkilö on poika, jos sillä sukupuolella nyt jotain merkitystä on. Kirja on saanut jo ainakin yhden jatko-osan, joka kantaa nimeä K15:Salaisuuksia. Kevään aikana ilmestyy K15: Vahinkoja.


Teos: K15
Sarja: K15
Kirjailija: Jyri Paretskoi
Sivumäärä: 80
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: arvontavoitto
Suosittelenko, kenelle: nopeaa luettavaa kaipaavalle
Arvosana: 5

tiistai 8. tammikuuta 2019

Helena Waris - Linnunsitoja

Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat ja jossa vapaus on hauraiden linnunsiipien varassa.
"Näihin lintuihin sidotuissa viesteissä me olemme Koneitten saavuttamattomissa. Se tekee meistäkin vapaita."
Helikopteri vie Zemin keskelle merta, majakkasaarelle, jonne Valtion, Kuilujen ja Koneiden valvovat silmät eivät yllä. Saari on vastarintaliikkeen tukikohta, eikä kenenkään ole pakko kertoa, miksi on siellä tai mistä on tullut. Majakan huipulla on kyyhkyslakka. Kyyhkyt kuljettavat viestejä meren yli, ne ovat ainoa viestintäkeino, jota Kone ei hallinnoi. Vain lintujen avulla vastarintaliike pysyy elossa.








Linnunsitoja on nopealukuinen ja taitavalla juonella varustettu kirja, joka kertoo nuoresta naisesta nimeltä Zemi. Hän joutuu pakenemaan kotoaan pienelle majakkasaarelle yhdessä veljensä ystävän kanssa, jota hän kutsuu nimellä Tylsä Thom. Saarella salaperäisen ja ankaralta vaikuttavan miehen, Sazin, sana on laki eikä sitä sovi kyseenalaistaa. Zemi saa saarella muutaman uuden ystävän, muttei säästy vaaratilanteilta edes siellä.

Helena Waris on kirjoittanut hienon, tiivistunnelmaisen kirjan, joka oli pakko lukea lähes yhdeltä istumalta. Viime aikoina olen lukenut harvoin kirjaa, joka pitäisi minut täysillä mukanaan alusta loppuun asti. Wariksen Linnunsitoja tekee sen erinomaisesti. Tarinan juoni on mukaansatempaava, hengästyttävä ja kiehtova. Se on rakennettu todella hyvin eikä Zemin seuraan kyllästy missään vaiheessa. 
   Veljeensä Jesberiin hyvin kiintynyt Zemi on ikänsä asunut Kuilussa, jota kaikkitietävät Koneet hallisevat. Hänen piti lähteä alunperin veljensä kanssa vastarintaliikkeen tukikohtaan, pienelle majakkasaarelle, mutta Jesber muutti suunnitelmia viime hetkellä, kun ilmoitti Zemille juuri ennen lähtöä jäävänsä etsimään kuollutta tyttöystäväänsä, jonka uskoo yhä olevansa hengissä. Jesber antaa siskolleen mukaan korun, jota sanoo pantiksi. Zemi lähtee vihaisena kohti majakkasaarta yhdessä Thomin kanssa.

Kuva: Pixabay


Saarella ihmetystä herättää Zemin menneisyys ja tapa, jolla hän elätti itsensä. Zemi kertoo olleensa sitoja, vaikka se ei oikeastaan edes pidä paikkansa. Saarella Zemi tutustuu Konehallintoa vastustavaan liikkeeseen, johon kuuluvat mm. Nooni, Saz, Ines, Em, Herbert ja Ola. Saarella käytetään kommunikaatioon Kuilujen välillä kyyhkysiä, koska puhelimet on kielletty vuosia sitten ihmisille haitallisina laitteina. Majakkasaarella on vain kolme sääntöä; Kenenkään ei tarvitse kertoa, miksi on saarella paitsi Sazille, ruokailuihin tullaan aina ellei ole päivystysvuorossa ja sitä syödään, mitä milloinkin on tarjolla sekä se, että saarella Sazin sana on laki. 

Kuvittelin Jesberin puheiden perusteella vastarintaliikkeen tukikohtaa demokraattiseksi kommuuniksi, mutta olen ilmeisesti väärässä. Diktatuuri jyllää tällä pienellä luodollakin. s. 28

Hahmoista itselleni läheisimmiksi muodostuivat Zemi, Thom, Saz sekä Ola. Kaikilla lempihahmoillani on jokin piirre, miksi pidän juuri siitä hahmosta. Zemin kertojaääni on hyvin erilainen kuin mihin olen tottunut. Se on selkeästi paljon kokenut eikä hän hätkähdä vähästä. Nautin suuresti siitä kemiasta, jota Zemin ja Thomin välille muodostui. Matkan varrella mietin myös Sazin ja tämän sisaren, Ineksen outoa suhdetta. He tuntuivat lähes liimautuneen toisiinsa, minkä ymmärrän toisaalta, koska kaksikko on varttunut saarella.

Kuva: Pixabay


Majakkasaarella on tuulen ja myrskyn iskiessä vaarallista. Siitä kertoo hyvin mm. vessan hajoaminen säännöllisin väliajoin arvaamattoman sään tähden. Waris kuvaa kirjassa taitavasti ja häkellyttävän kauniisti merimaisemaa, joka saarta ympäröi. Lukiessa voi melkein haistaa meren tuoksun ja tuntea rosoisen kallion jalkojensa alla. Kirjaa olikin ihana lukea näin talviaikana, koska Suomen talvi on erittäin ankeaa aikaa ja ainakin minä inhoan talvea yli kaiken.
   Majakkasaaren ilmapiirin kuvailu on pysähdyttävä. Waris kuvaa erinomaisesti hahmojensa välisiä suhteita ja tapahtumia. Mukaan mahtuu pelkoa, pettymyksiä, vihaa sekä hiukan iloakin. 

Kone kertoo vain sen, minkä katsoo asukkaille parhaaksi. Jos kävisi ilmi, että Kuiluihin siirtyminen ei tapahtunut ilmaston, vaan politiikan vuoksi, käsissä olisi kapina. s. 70

Mietin lukiessani monia seikkoja; ilmastonmuutosta ja sen mahdollisia seurauksia ihmisille ja eläimille, puhelimen käyttöä ja sen tarpeellisuutta, sisarusten välisiä suhteita ja ihmisten kieroutta. Ihminen on eläin, joka on pitkälti omien ennakkoluulojensa ja pelkojensa vanki, mutta tekee mitä vain, jotta hänen oikeana pitämänsä aate toteutuu. Siis todellakin mitä vain. 
   Ilmastonmuutoksesta monet sanovat, ettei siihen voi enää vaikuttaa eikä yksilön tekemillä valinnoilla ole mitään vaikutusta. Se on täyttä potaskaa, sillä siihen todellakin voi vielä vaikuttaa ja jokaisen yksilöllisillä valinnoilla on seurauksensa aivan varmasti. Jokainen voi tehdä jotain. 
   Puhelimen käyttö ja sen tarpeellisuus herätti miettimään, koska Linnunsitojassa eletään aikaa puhelinten jälkeen, mikä oli erittäin mielenkiintoinen seikka. Mietin lukiessani moneen kertaan, miksi kukaan ei käytä puhelinta. Syy selvisi kirjan viimeisillä sivuilla. 

''Joskus järkevyys tulkitaan tylsyydeksi.
Ja sillä mittapuulla Thom on helvetin tylsä.'' s. 167


Suosittelisin kirjaa luettavaksi, jos kaipaa nopeasti luettavaa, hyvää tarinaa, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Majakkasaaren maisemiin ei kyllästy missään vaiheessa. Jos olet dystopian ystävä, suosittelen lukemaan Wariksen kirjoja. Uskaltaisin väittää, että kirja pitää myös pojat otteessaan.
   Linnunsitojalle on ainakin yksi jatko-osa, joka kantaa nimeä Vedenkehrääjä. Odotan jännityksellä, jatkaako Waris dystooppista sarjaansa vielä, sillä minä todellakin kaipaisin sille jatkoa.


Teos: Linnunsitoja
Kirjailija: Helena Waris
Kansi: Sami Saramäki
Sivumäärä: 170
Kustantaja: Otava
Suosittelenko, kenelle: Kaikille yläasteikäisestä ylöspäin
Mistä minulle: Kustantajalta
Arvosana: 5
 

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Tuomas Keskimäki - Ikuisesti

Ikuisesti on tarina nuorista, se on tarina rakkaudesta, välittämisestä, mielen sairaudesta, uskosta sekä ystävyydestä.

''Ei missään oo luvattu, että elämä olis helppoa, mut se mikä sen palkinto on loppujen lopuks, on se, miks me jaksetaan silti. Iankaikkisuus, aivan kuin aikaa ei olisi.''













Kirja on saatu kirjailijalta arvosteltavaksi.

Ikuisesti on tarina, jossa seurataan Kasperin ja hänen kaveripiirinsä elämää sekä Kasperin ja uuden tytön, Venlan, välistä suhdetta. Nuoret käyttävät päihteitä jonkin verran ja elävät muutenkin aivan normaalien nuorten elämää. Kirjassa usko on myös suuressa osassa, mutta sitä ei kannata pelästyä. Kirjaa voi lukea, vaikka ei itse olisi uskovainen. Kirjoitin Tuomaksesta aiemmin haastattelun, pääset lukemaan kirjailijan haastattelun tästä.
   Kirjassa puhutaan oikeista, elämänmakuisista ongelmista, joiden keskellä nuoret yrittävät selvitä ja elää omaa elämäänsä. Ikuisesti käsittelee synkkiäkin aiheita hienosti eikä esimerkiksi uskonnosta puhuta tuputtamistyylisesti, mikä minusta oli hieno huomata.

Pääasiassa Keskimäki käsittelee kirjassa Kasperin ja uuden tytön, Venlan, välistä suhdetta. He elävät aluksi eri maailmoissa vaikka kaveripiiri onkin lähes sama. Kasperin kaverin, Jonnan, pikkusisko Iina on hiukan ripustautuva uutta ystäväänsä Venlaa kohtaan, mutta sen ymmärrän hyvin. Itsellenikin ystävät ovat tärkeitä olleet aina, ja ovat edelleen, mutta pyrin silti antamaan heille omaakin aikaa ja tilaa.
   Kaveripiirinsä kanssa Kasperi kipuilee erilaisten ongelmien kanssa, mm. syrjäytymisen ja päihdeongelmien. Keskimäki käsittelee asioita hienosti ja melko syväleimaisesti kirjassaan. Alun infoähkyn jälkeen pääsee tutustumaan paremmin mm. Venlaan, joka alussa jää hiukan pimentoon. En silti sanoisi, että infoa on liikaa, päinvastoin. Sitä on riittävästi. Sain vastauksen niihin kysymyksiin, joita matkan varrella tuli mieleen. Kirjan loppu jäi tästä huolimatta hiukan kysymysmerkiksi.

Keskimäki käsittelee kirjassaan uskonasioitakin, muttei lainkaan tuputtavaan tyyliin vaan sellaisella tietopohjaisella tavalla. Sitä ei siis kannata pelästyä, kirjan voi hyvin lukea sellainenkin lukija, joka ei ole uskossa. Tarinan nuoret käsittelevät uskon kautta monia elämänsä ongelmia ja se tuntuu helpottavan heidän oloaan.
   Tarina kulkee eteenpäin hyvin ja pitää lukijan otteessaan. Kirja on viihdyttävä ja informatiivinen kuvaus siitä, millaista nuorten elämä toisinaan voi olla ja ettei elämä aina ole niin helppoa kuin monet aikuiset kuvittelevat. Joskus tuntuu, etteivät aikuiset itse muista enää, millaista on olla nuori, tai jos muistavat, aliarvioivat nuoria silti paljon. Se on mielestäni törkeää. Se kuinka paljon asioista ja elämästä tietää, ei ole iästä kiinni. Kaikilla on taustallaan erilaisia kokemuksia eikä niitä sovi vähätellä.

Suosittelisin kirjaa kaikille uskossa oleville nuorille ja nuorille aikuisille. Tai ylipäätään ihmisille, jotka haluavat lukea rakkaustarinan, jossa kuitenkin käsitellään vakaviakin aiheita. Kirja on Keskimäen ensimmäinen romaani ja onnistunut mielestäni hyvin. Ikuisesti on melko nopealukuinen kirja, mutta voi lukijaltaan vaatia matkan varrella siinä käsiteltävien asioiden työstämistä, mistä ainakin henkilökohtaisesti pidin paljon. Jos ja kun kirja jää mietityttämään, on se merkki hyvästä tarinasta.
   Kirjan kansi on synkähkö, mutta se sopii tarinan henkeen hyvin. Se on myös poikkeuksellinen, sillä monesti kirjojen kannet ovat graafikon tekemiä piirroksia. Tässä käytettiin valokuvaa, jossa mallina oli Janette Aavinko.
   Tykkäsin muutenkin siitä, että Keskimäki tykkää tehdä paljon kirjansa ympärillä eikä se ole jäänyt siihen, että kirja on ulkona eikä enää kuulu mitään. Kirjailija pitää kirjansa nimissä myös instagram -tiliä, jossa näkyy lainauksia kirjasta. Meinasin itse käyttää niitä kirjailijan luvalla ensin tässä arviossa, mutta päädyin kuitenkin tekemään ilman niitä.


Teos: Ikuisesti
Kirjailija: Tuomas Keskimäki
Taitto: Katri Korpela
Kansi: Jamppa Lamminpää
Kannen malli: Janette Aavinko
Valokuvaus: Jamppa Lamminpää & Jerkka Perälä
Sivumäärä: 203
Kustantaja: Sunkirja
Mistä minulle: Arvostelukappale kirjailijalta
Suosittelenko, kenelle: noin yläasteikäisestä nuoresta ylöspäin
Arvosana: 4