Sini Helminen - Väkiveriset: Veden vallassa

Marin äiti on kadonnut vuosia sitten, ja isä on höyrähtänyt uskomaan Kalevalan kummajaisiin. Lapsuuden bestis Jessika ja hänen jenginsä tuntuvat vaistoavan Marin jokaisen kipukohdan. Jopa kännykän viestien ja koulun oven avaaminen vaativat rohkeutta. Pelonväreitä lietsoo myös yläkoulun nurkilla norkoileva vieras, vihreätukkainen nuorukainen, jolla on häiritsevä katse. 
   Kylvyssä Mari löytää ihostaan sileän suomun, mikä saa hänet tolaltaan. Kummallinen naapurintyttö Tuulia raottaa Marille maailmaa, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut aavistustakaan. Isä varoittaa Maria menemästä järveen, mutta jokin kutsuu aaltojen alta. Jokin, jota vääristyneessä vedenalaisessa maailmassa on vaikea tunnistaa vaaraksi.

Lukunäyte kirjasta, *klick*



Veden vallassa on tarina Mari -nimisestä yläasteikäisestä tytöstä. Marin äiti hukkui hänen ollessaan pieni ja isä on siitä asti ollut allapäin. Isä on hurahtanut Kalevalaisiin olentoihin, joita Mari pitää satuna. Mari on joutunut vuosia olemaan kotonaan aikuinen ja lisäksi sietämään koulussa kiusaamista entisen ystävänsä toimesta. Kun Mari tapaa sattumalta mystisen oloisen Tuulian, koko hänen elämänsä muuttuu merkittävällä tavalla. Hukkuiko äiti sittenkään? Miksi Mari ei voi uida? Ovatko Kalevan olennot sittenkään vain isän mielikuvituksen tuotoksia? Kirja on Sini Helmisen Väkiveriset -sarjan kolmas osa. Aiemmat osat ovat Kaarnan kätkössä ja Kiven sisässä. Sarjan päätösosa, Maan povessa, ilmestyy keväällä 2019. Tuskin maltan odottaa sitä!

Luin kirjan tahallani hitaasti, koska en halunnut sen loppuvan. Olen pitänyt alusta asti Helmisen tavasta kirjoittaa ja kertoa asioista. Helminen käyttää sanoja taitavasti. Kalevalaotsikot hän oli säästänyt tähän kolmanteen kirjaan, mikä oli minusta hauska yksityiskohta.
   Marin kautta Helminen käsittelee monia asioita, kuten kiusaamista, seksuaalista ahdistelua, rakkautta, iloja ja suruja. Mari elää aluksi täysin normaalin teinin elämää kunnes hän löytää ihostaan suomuja pitäen niitä aluksi ihosairautena. Selviää, että hän on puoliksi vedenneito. 
   Mari tutustuu kirjassa sisaruksiinsa joita ei tiennyt edes olevan olemassa sekä Ahtiin ja Vellamoon, jotka ovat ikiaikaisia järven hallitsijoita. Itse en pitänyt yhtään Ahdista. Vellamo menetteli vielä alussa, mutta jossain vaiheessa hänkin alkoi ärsyttää, koska molemmilla jumalhahmoilla oli omat itsekkäät tavoitteensa ja varsinkin Ahti oli päällekäyvä, miksi mainitsin seksuaalisen ahdistelun. Kirjassa käsiteltävät aiheet ovat ajattomia, valitettavan ajankohtaisia siis. Tulevat kai aina olemaankin. Omasta mielestäni pitkän kiusaamisputken läpikäyneenä minusta on vain hyvä, että näitä asioita käsitellään ja ellei niistä kukaan kirjoittaisi, nuorilla ei olisi kohteita, mihin samaistua ja mistä ottaa tukea.
   Ihastuin kirjassa etenkin vedenmies Kymiin sekä Näkkiin, joka oli kiehtova häijyydestään huolimatta, koska paljastui lopulta aika ystävälliseksi hahmoksi, vaikka alussa olikin karmiva tyyppi. Silti ajatus siitä, että Näkki saalistaa ihmisiä, oli karmiva, mutta totta. Näkki itsekin totesi sen olevan hänen oikeutensa.

''Pitkät vaaleat hiukset... check. Kalpea iho... check. Pyrstö vedessä ja jalat maalla... check. Mikä sä sitten kuvittelet olevas?'' - Tuulia, s. 49

Pidin kirjassa myös mm. siitä, että kirjailija kuvaa asioita tarkasti eikä ole jättänyt esimerkiksi kuukautisia pois, mikä on hieno juttu, koska niistä ei paljonkaan kirjallisuudessa puhuta. Sisäinen feministini huusi epätoivosta välillä lukiessani, koska jotkin asiat oli täysin aiheellisesti kuvailtu niin stereotypisesti kuin vain voi. Kirja ei kuitenkaan olisi ollut lähellekään sama ilman sitä, ei yhtä paljon ajatuksia herättävä. 
   Vedenväen tapa elää yläosattomissa (maalla täysin alasti elleivät saa vaatteita jostain), oli mielestäni mielenkiintoinen ja poikkesi hyvin omasta käsityksestäni vedenväkeen. Tosin itselläni on lapsena ollut ainoana esimerkkinä Pieni Merenneito ennen kuin tutustuin kreikkalaiseen mytologiaan. Suomalainen mytologia on kuitenkin yhtä kiinnostavaa ja melkein harmittaa, etten ole tutustunut siihen paremmin. Pitää ehdottomasti ottaa se asiakseni! Kirjan lopussa oleva Kalevala otsikoiden selityslista oli myös mielestäni kiva yksityiskohta ja se loi kirjaan myös selkeyttä.

Meitä lähestyy noin kuusitoistavuotias vedentyttö. Ensisilmäyksellä hän tuo mieleen Jessikan, vaikka hänellä on platinanvaaleat hiukset, joihin on huolellisesti aseteltu lumivalkea lumpeenkukka. Mikä vielä huolestuttavampaa, hänellä ei todellakaan ole yläruumiinsa peittona mitään siveitä simpukoita niin kuin Arielilla. - s. 130

Aiempien osien tavoin kirjan kannen on tehnyt graafikko Karin Niemi. Sarjan ulkoasu on hyvin mietitty yhteneväiseksi ja jokaisen kirjan kansikuva on todella hieno visuaalinen kokonaisuus. Veden vallassa -kirjan kannesta tuli aivan valtava hinku päästä itsekin veteen uimaan siitä huolimatta, että on syksy. Toistaiseksi en ole tehnyt sitä. Sama mielihalu tuli useita kertoja lukemisen aikana. 
   Suosittelen Helmisen kirjasarjaa kaikille, jotka tykkäävät lukea fantasiaa tai ovat epävarmoja sen suhteen, koska sarjassa on hyvin matala kynnys lähestyä aihetta vieläpä kotimaisella tavalla kuten esimerkiksi Elina Pitkäkankaan Kuura -trilogiassakin oli ihmissusien kautta. Jokainen sarjan osa on itsenäinen jatko-osa, joten ne voi lukea missä tahansa järjestyksessä. Itse kuitenkin suosittelen lukemaan järjestyksessä, koska viimeinen kirja yhdistää kaikki osat yhteen. Kirja sopii hyvin yläasteikäisille ja sitä vanhemmille lukijoille eikä sukupuolellakaan ole väliä. 


Teos: Väkiveriset 3: Veden vallassa
Kirjailija: Sini Helminen
Kansi: Karin Niemi
Sivumäärä: 239

Kustantaja: Myllylahti Oy
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Fantasiannälkäisille lukijoille, jotka tykkäävät uida!
Arvosana: 5