Kirjailijahaastattelu: Marjut Brunila

Vuoden 2019 ensimmäisen kirjailijahaastattelun pääosassa on Turun Littoisissa asuva 55-vuotias Marjut Brunila, jonka esikoisteos Immu ja torninvartijat, julkaistiin viime keväänä. Immun tarina jatkuu vapun kynnyksellä, kun kirjailijan toinen teos, Immu ja Salattu saari ilmestyy. Itse lisäsin kirjan välittömästi lukulistalleni, kun näin sen Myllylahden uudessa kirjakatalogissa, sillä ihastuin niin rohkeaan ja ennakkoluulottomaan Ilmariin ja tämän kavereihin.

Marjut kertoo, että idea Immun tarinaan lähti luultavasti ihan hänen työnsä kautta. Hän on tehnyt töitä yli kaksikymmentä vuotta alakoululaisten kanssa ollessan opettajana ja sieltä on kirjailijan omien sanojen mukaan tarttunut ideoita. Myös hänen asuinpaikkanaan toimiva Littoisten Verkatehtaan miljöö toimi innoittajana kummitustytön tarinalle, jossa on lisäksi lasten salaseuran seikkailuja roistojen jäljillä.
   Brunilalla on aina ollut sisäinen palo kirjoittaa. Hän kirjoitti ensimmäisen pitkän tarinansa ollessaan 9-vuotias. Lukion äidinkielenopettajana toiminut äiti kannusti tytärtään kirjoittamaan jo kouluaikana. Ylioppilaaksi päästyään Brunila suunnitteli toimittajan työtä, mutta elämä vei eri suuntaan eikä se työ toteutunut.
   Brunila kertoo, että esikoisteoksen julkaisu tuntui pelottavalta. Muut hehkuttivat hänen kirjaansa jo ennen sen ulostuloa, mutta kirjailija itse rauhoittui vasta saatuaan kirjansa uunituoreena käsiinsä ja luettuaan sen läpi. Sen jälkeen oli jo selvillä, että Ilmarin tarina saa jatkoa. Kirjailijalla on mielessään jo monta Immua ja hän toivoo, että kustantajakin pitäisi hänen ideoistaan jatkossakin ja että Immun tarinoita luetaan ahkerasti.
   Toisen osan julkaisun suhteen Brunilan fiilikset ovat melko samanlaiset kuin esikoisenkin aikoihin. Se tuntuu mahtavalta!

Brunila kertoo kirjoittaneensa jännärin, koska luki itse alakouluikäisenä jännityskirjallisuutta. Myös hänen leikkimänsä pihaleikit olivat vakoilua ja salapoliisijuttuja. ''Minulla oli serkkuni kanssa oikein etsivätoimisto!'' Brunila naurahtaa. Pihakavereiden kanssa tuli leikittyä myös jänniä pihaleikkejä, niihin kuului mm. uusimman Aku Ankan Mikin ja Hessun seikkailut. 

''Toimiessani opettajana huomasin, että pojat kaipasivat lukemista, joka olisi tarpeeksi toiminnallista ja nopeasti etenevää. Jännäri ja siihen ympätty kummitustarina tuntui oikealta vaihtoehdolta.''

Kiinnitin Immun tarinaa lukiessani huomiota erityisesti siihen, että Immun perheessä eivät asiat ole aina hyvin, mikä tietysti on normaalia, olemmehan me kaikki vain ihmisiä. Immu on hyvin moniulotteinen ja mielenkiintoinen hahmo, mutta Immuakin enemmän kiinnitin huomiota pojan isään, joka kohtelee poikaansa välillä tosi huonosti. Kirjailija itse kommentoi asiaa näin:

''Immun isä on todellakin välillä ilkeä pojalleen. Hän on itse urheillullinen mies ja penkkiurheilija, näin olen ajatellut. Häntä harmittaa, kun Immu vain lukee, eikä hän harrasta urheilulajeja. Isä on varmasti myös surullinen siitä, ettei Immulla ole uudessa koulussa oikein kavereita, joita toisi kotiin mukanaan. Isää painaa myös osa-aikainen työttömyys ja hän purkaa turhautumistaan Immuun. Isän käytöshän muuttuu kirjan edetessä, kun Immu tuo kotiin uusia kavereitaan. Kirjassa Immu ja Salattu saari isän ja pojan välit ovat jo hyvät.''

Kysyin tottakai myös minua kiehtovasta ja helposti samaistuttavissa olleesta Ilmarista, joka on sarjassaan päähenkilö. Poika vaikuttaa ihmiseltä, jonka ei ole helppoa saada uusia ystäviä, mutta silti hyvin rohkealta ja ennakkoluulottomalta. Samaistuin Immuun myös niiltä osin, että poika rakastaa lukemista ja tekisi sitä mielellään paljon enemmänkin jos se olisi mahdollista. Minua kiinnosti, mistä idea hahmoon oli saanut alkunsa. Brunila kertoo, että Immu on saanut vaikutteita kirjailijan omista koulukokemuksista. Immun luokan pojat ovat kovia potkimaan palloa, ja Immu ei ole kiinnostunut siitä eikä ole siinä hyvä. Opettajana ollessaan Brunila ratkaisi tällaisia ongelmia oppilaitten kanssa niin, että esimerkiksi joku, joka ei ollut nopea juoksija ja taitava pallon käsittelijä, ryhtyi tuomariksi.

''Jos lapsi on jollain lailla erilainen, häntä helposti kiusataan. Pienikin erilaisuus riittää. Moni joukosta syrjäytetty/syrjäytynyt lapsi on ennakkoluuloton ja omalla tavallaan rohkea. Se on ainoa tapa pärjätä.''

Tarinan henkilöiden mukana seikkailee myös koira nimeltä Ritva. Se on yleensä aina hiljainen, ei hauku eikä juurikaan murise. Tähän Brunila vinkkaa syyn selviävän paremmin sarjan seuraavassa osassa, jossa myös koiran omistajan, Nikon, tarina selkeytyy. Pojan Ritva-äiti kuoli ja isä sairastui siitä. Nikon kummitäti - äidin sisko - antoi koiran pojalle. Nikon isä ei kestänyt koiran haukuntaa, ja toimi niin, että sekä poika, että koira ymmärsivät tilanteen. Isän käytöksen vuoksi Niko myös huostaanotettiin.

Immun omat vanhemmat riitelevät paljon, usein riitoihin on syynä isän huono käytös poikaansa kohtaan, sillä äiti ei suvaitse sitä, kuinka isä poikaansa kohtelee. Toisaalta tiukassa taloudellisessa tilanteessa, jossa perhe on isän lomautuksien vuoksi, isä yrittää valvoa äidin rahankäyttöä. Uskon myös, että isä on vähän mustasukkainen Immun ja äidin läheisestä suhteesta. Nimi Immukin on äidin keksimä. Pojan oikea nimihän on Ilmari. Kellään kirjan hahmoista ei ole varsinaisesti esikuvia oikeassa elämässä, esimerkiksi Immu on monen persoonan yhdistelmä kuten Lotta, Lukas ja Nikokin.

''Jatkan lapsille ja nuorille kirjoittamista aivan varmasti. Haluaisin kirjoittaa myös yläkoululaisille, mutta aika ei ole vielä kypsä siihen.''

Lukijoilleen kirjailija haluaa sanoa kannustukseksi: ''Toivon, että erilaisuus ei olisi niin pelottavaa ja ristiriitoja aiheuttavaa. Alakoululaiset ovat kuitenkin vielä siinä elämän vaiheessa, jolloin erilaisuutta on vaikea ymmärtää. Toivoisin, että aikuiset auttaisivat lapsia ymmärtämään, että meistä jokainen on erilainen omalla tavallaan.'' Hän myös lukijoitaan viettämään enemmän aikaa ulkona mielikuvitusleikkeihin uppoutuen ja kavereiden kanssa aikaa viettäen ilman puhelinta ja muita ärsykkeitä, jotka vievät huomion pois siitä, mitä ympärillä tapahtuu.