Kirjailijahaastattelu: Essi Ihonen

Mikkelissä asuva kirjailija Essi Ihonen, 31, julkaisi tänä vuonna esikoisteoksensa Ainoa taivas, joka on tarina Koskettava kasvutarina Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä. Kirja oli yksi Hel-YA -tapahtuman feminismi -paneelin kirjoista ja Essin piti olla yksi paneelin keskustelijoista, mutta hän ei sairastumisen takia päässyt paikalle. Pakko sanoa vielä näin jälkeenpäin, että paneelikeskustelu oli todella mielenkiintoinen ja ainakin itseäni ihan harmittaa, ettei Essi päässyt paikalle, koska olisin halunnut kuulla myös hänen näkökulmansa.
   Ihonen kertoo, että esikoiskirjan julkaisu tuntui hykeryttävältä, ja sanoo muistavansa päivän olleen lämmin ja ettei pakettia tuonut lähetti ollut painavasta paketista yhtä innoissaan kuin tuore esikoiskirjailija itse oli. Kädet tärisivät laatikkoa avatessa ja hän itki onnesta.
   Ihonen ei aio kirjoittaa Ainon tarinalle jatkoa ainakaan ihan heti, eikä osaa sanoa, mitä hänelle (Ainolle) tällä hetkellä kuuluu, vaikka ajatus tarinan jatkamisesta kiinnostaakin. Kirjailija sanoo ehdottomasti jatkavansa hyvin alkanutta uraansa ja kirjoittaakin tällä hetkellä useampaa tarinaa, joista yhden rakenne olisi tarkoitus saada kirjoittajakurssilla kuntoon syksyn aikana.
 

   Ainoa taivas -kirjan tapahtumat sijoittuvat vähän kaikkialle. Kirjailija on yhdistänyt paikkoja, joissa on itse käynyt ja asunut ja napannut niistä sopivimmat tarinan sivuille.
   Ihonen ei osaa sanoa, olisiko itse keksimiensä hahmojen ystävä. Hän arvelee oman elinpiirinsä olevan liian paljon erilainen hahmojensa maailmaan verrattuna ja että kokee kirjailijana jo olevansa tietyllä tapaa hahmojensa ystävä ja tukija, vaikka ei heidän toimintaansa aina ymmärräkään. Muttei se muutenkaan ole ystävyydessä tärkein asia!

Ihonen käsittelee kirjassaan uskonnollisessa yhteisössä elämistä ja sanoo, ettei olisi voinut kirjoittaa tarinaa ainakaan yhtä uskottavaksi kuin mitä se on, jos hänellä itsellään ei olisi taustaa esikoislestadiolaisuudesta.
   Hänen oma suhteensa uskoon on moniulotteinen. Hän sanoo, ettei usko ainakaan siihen Jumalaan, josta kristinuskossa puhutaan ja kertoo henkisyyden olevan uskonnollisuutta tärkeämpää. Henkisyyttä hänelle ovat luominen, ystävät, perhe, luonto, taide ja liikunta, erityisesti jooga. 
   Kirjan päähenkilön elämästä poiketen Ihosen elämää ei oltu ennalta määrätty, vaikka hän on uskonnollisesta yhteisöstä. Ihonen sanoo, että Suomessa luultavasti kaikki vanhemmat jollain tavoin yrittävät ohjata lapsiaan haluamaansa suuntaan. Onneksi lapset ovat kuitenkin melko itsepäisiä. Suomessa kuitenkin paljon törmää edelleen siihen, että vanhemmat pienillä asioilla lapsiaan, esimerkiksi koulutuksen suhteen. Tähän liittyen pakko sanoa, että tiedän itsekin heti yhden perheen, jossa isä halusi lapsensa menevän lukioon, vaikka hänellä olisi ollut paikka ammattikoulussa pelipuolella valmiina.

Ihonen sanoo kirjansa hahmoilla varmasti olevan esikuvia myös oikeassa elämässä, vaikka ei niitä tietoisesti koskaan ole etsinytkään. Tekstiin on mahdotonta olla ottamatta vaikutteita omasta elämästä ja siitä, miten asiat kokee.
   Kirjailija ei tietoisesti missään vaiheessa ajatellut kirjoittavansa nuortenkirjaa, se tuli esille päähenkilön iän ja tämän elämänvaiheen kautta. Kirjan kohderyhmää ovat teini-ikäiset nuoret ja siitä ylöspäin kaikenikäiset. Hänen mukaansa myös kohderyhmää nuoremmat voivat lukea kirjaa, mutta eivät saa välttämättä kaikkea samaa irti siitä, mitä hiukan vanhempi nuori lukija mahdollisesti saa.
   Ihonen kertoo kantaneensa kirjansa ideaa mukanaan yli kymmenen vuotta. Hän kirjoitti aluksi hetken mielijohteesta novellin, joka oli oikeastaan alkusysäys Ainon tarinalle, joka sai alkunsa noin puoli vuotta novellin kirjoittamisen jälkeen. Kokonaisuudessaan Ainoan taivaan ensimmäisen lauseen kirjoittamisesta fyysisen kirjan ilmestymiseen meni yli kolme vuotta.

Ihosen tarkoituksena oli yrittää kirjoittaa kirja sekä ateisteille että ihmisille, jotka uskovat tai elävät osana uskonnollista yhteisöä. Erityisesti niille, jotka ovat jo tehneet irtaantumisen uskonnollisesta yhteisöstä tai harkitsevat sitä. Lisäksi hän halusi kirjansa olevan kurkistus sellaisen ihmisen ajatuksiin, joka harkitsee eroa uskonnollisesta yhteisöstä ja haluaisi tehdä sen. Hän sanoo, että on ollut mielenkiintoista saada kommentteja niin ikään molemmin puolin lukijakuntaa.
   Kirjansa lukijoita Ihonen haluaa kiittää. Se että ihmiset ovat lukeneet hänen kirjansa, merkitsee paljon. sillä hän todella pelkäsi paljon, ettei kukaan lukisi sitä tai kirjoittaisi siitä mitään. Sinulle joka vasta harkitset kirjan lukemista, kirjailija haluaa sanoa; lue ihmeessä! Jos ei nappaa, kirjan saa jättää kesken. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole ja hetket Ainon parissa ovat palkitsevia ja aikasi arvoisia.

Ihonen lukee paljon YA-kirjallisuutta itsekin, ja sanoo, että lempikirjaa on miltei mahdoton sanoa, koska niitä on niin monta. Erikseen hän mainitsee kuitenkin rakastavansa suuresti fantasiaa/spekulatiivista fiktiota, siinä viedään samat asiat/ongelmat/ajatukset aivan eri ympäristöön ja tuodaan ne siellä esiin, mikä on oiva tapa esittää se, miten yhteneväisiä ihmiset ajatukset ja toiveet lopulta ovat. Perustarpeet eivät koskaan muutu. Spekulatiivinen fiktio on myös oiva tapa purkaa ja käsitellä yhteiskunnallisia asioita.
   Hän kertoo pitävänsä erityisesti Anne Leinosen kirjoista, varsinkin Routasisarukset -sarjasta juuri yllä mainituista syistä johtuen. Myös Sarah J.Maasin Throne Of Glass -sarja on imaissut hänet mukaansa.
   Kertaistumalta hän sanoo lukeneensa Riina Mattilan Järistyksiä kirjan ja kertoo sen olleen mykistävä lukukokemus. Kirja kuitenkin jäi hänen päähänsä pitkäksi aikaa.  Järistyksiä on rohkea kirja omasta kehosta, sen rajoista ja itsemääräämisoikeudesta, sekä puhtaasti ihmisyydestä, siitä miten määrittely ulkoisten asioiden perusteella, voi todella satuttaa.