tiistai 13. kesäkuuta 2023

Uusia tuulia

 



Päätin aloittaa blogin uudestaan, mutten halunnut poistaa vanhoja juttuja, joten palautin ne luonnoksiin. Halusin aloittaa kirjablogin uudestaan vuosien hiljaiselon jälkeen, koska nyt tuntuu, että energiaa ja mielenkiintoa kirjoittamiseen on taas eri tavalla. 

En ole täysin pitänyt hiljaiseloa näiden vuosien aikana - olen esimerkiksi päivittänyt instagramia, viime aikoina uudella innolla, kun en enää pidä osaa itsestäni piilossa. En ole koskaan varsinaisesti salannut sitä, että kuulun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, mutten ole myöskään uskaltanut olla siitä aiemmin niin avoin kuin nyt. Olen tehnyt vuoden aktivismia nimenomaan queer-näkökulma edellä, joten tuntui aika luontevalta tuoda se osa itsestä avoimesti myös kirjainstan puolelle. Lisäksi laajensin aktivismini myös kirjatilini puolelle. Luultavasti myös täällä tulee olemaan pidempiä kirjoituksia ja kannanottoja asioihin aina, kun näen jotain, mistä haluan kirjoittaa pidemmin. Blogin pääpaino tulee olemaan jatkossakin kirjallisuus ja kulttuuri.

Vähän jännittää itseäkin, mitä tästä tulee ja miten jaksan blogia päivittää. En aio ottaa siitä paineita - päivitän, kun siltä tuntuu. Kiitos, kun olet jaksanut pysyä matkassani mukana hiljaiseloni ajan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun jokaisesta kommentista. Kirjavinkit, risut, ruusut ja postausideat tai muut terveiset ovat aina tervetulleita!