Juhannus oli tulossa, kalja käymässä salapaikassa ja pappa-tunturi viemässä naisiin... Saisinko mä lopultakin vai en?
''Oikeasti mun nimi on Iiro Nestori Hurtta. Lempinimestä Iines mä saan kiittää mun kavereita, jotka rakastaa sanojen eka tavuja. En mä ota siitä paineita. Mun suvussa monella on asiat vielä sekaisemmin. Mun isän nuorin veli on löytänyt itsestään sisäisen naisen ja tunnetaan Johannana.
Mä olen maalaispoika ja viihdyn osassani. Mun kesä oli yhtä linnunmaitoa kunnes mä huomasin olevani mukana kesäteatterissa ja yksi jos toinenkin muija veti mua omaan suuntaansa. On upeaa olla suosittu, mutta mun pyrkimyksiä päästä eroon poikuudesta ei mikään toiminta tunnu edesauttavan.''
Ostin kirjan Tampereen kaupungin pääkirjaston poistomyynnistä. Samalla reissulla tarttui mukaan kolme muutakin kirjaa ja olen tässä kuluneiden kuukausien aikana ostanut muutaman kirjan lisää itselleni ja kartuttanut lukujonoani aivan kuin lukemista odottavia teoksia ei jo olisi jonoksi asti hyllyssä. Teen kirjahyllyn esittelynkin jossain vaiheessa, kunhan saan sen itseäni tyydyttävään kuntoon ja jotenkuten selkeämmäksi.
Poika nimeltä Iines oli kirjana hyvin mielenkiintoinen ja hauskaa luettavaa. Välillä nauroin ääneen kirjan juttuja. Ihastuin Lehtisen tyyliin kirjoittaa jo kymmenen vuotta sitten. Aika valehtelematta siitä on kulunut kymmenen vuotta, kun olen ensimmäisen Lehtisen kirjan lukenut. Äitini pitää kovasti Tuijan tyylistä kirjoittaa ja sai minutkin ihastumaan Tuijan tuotantoon. Lehtinen ei ole näiden vuosien aikana vielä koskaan pettänyt minua ja yksikään hänen kirjansa ei ole minulta jäänyt kesken. Kirjailija kirjoittaa tyylillä, joka on takuuvarmaan kamaa ja vie lukijan mukanaan omaan maailmaansa.
Poika nimeltä Iines kertoo Iiro Nestori Hurtta nimisestä pojasta, joka elää maalla. Hänen tavoitteensa olisi päästä viimeinkin eroon poikuudestaan, mutta yrityksistä huolimatta se ei tunnu tuottavan tulosta. Iines on toivottoman ihastunut kavereidensa Rysän & Hapon tavoin heitä joitakin vuosia vanhempaan naiseen, nimeltä Nikita Naukkarinen.
Kiinnostavin kirjan hahmoista on omasta mielestäni Iineksen setä, Johanna, jonka ristimänimi on Johannes, mutta koska hän on transsukupuolinen, kutsuvat ihmiset häntä Johannaksi. Johanna on yleinen vihapuheen aihe kylillä eikä kukaan kylässä tunnu pitävän hänestä, Iines tosin ei ole moksiskaan.
Kun Johanna eräänä päivänä ilmaantuu lapsuudenkotiinsa, menee koko Hurtan suvulta ja siinä sivussa koko kylältä pasmat sekaisin, sillä edes Johannan omat veljet vanhemmista puhumattakaan, eivät oikein ymmärrä häntä. Omasta mielestäni Tuija on onnistunut tekemään Johannasta todella mielenkiintoisen henkilöhahmon, johon haluaa tutustua paremmin kirjan edetessä.
Iines, Happo ja Rysä viettävät Juhannuksen tavalliseen tapaansa kaljaa juoden ja pyörien tanssilavan läheisyydessä, muijista tai lupaavista sellaisista ei ole tietoakaan. Tosin Iineksellä tuntuu olevan pienenpieni mahdollisuus menettää poikuutensa viimein. Juhannuksena kylään tulee myös Nikitan kaunis pikkusisko, Irina Naukkarinen, joka saa alkukankeuden jälkeen Iineksen lumoihinsa. Kuinka Iineksen käy? Pääseekö hän lopultakin eroon poikuudestaan?
Poika nimeltä Iines kertoo asioista jotka kiinnostavat ennen kaikkea nuoria. Seksiä ja alkoholia. Mutta se käsittelee näitä aiheita lämpimästi ja rennolla kädellä, eikä kirjassa ole edes yhtäkään pahista. Päähenkilö Iines on päähäntaputettavan kiltti poika kaikesta huolimatta, ja samaa luokkaa ovat hänen kaksi parasta ystäväänsä, Rysä ja Happo.
Kirjailija: Tuija Lehtinen
Kustantaja: Otava
Kansi: Christel Rönns
Sivuja: 268
Julkaisuvuosi: 2000
Mistä: Tampereen kaupungin pääkirjaston poistomyynti
Suosittelenko, kenelle: Todellakin suosittelen! Kirjan voi lukea kuka tahansa ja kirja kestää useampia lukukertoja. Itsekin palaan varmasti tähän uudestaan
Arvosana: 5
perjantai 29. kesäkuuta 2018
keskiviikko 27. kesäkuuta 2018
Siri Kolu - Kesän jälkeen kaikki on toisin
Peetulle itseksi tulemisen hinta on kallis. Niin kallis, että sen maksaa kaikesta huolimatta.
Peetu on saanut kasteessa nimen Petra, vaikka Petra hän ei ole ollut koskaan. Ei se pikkutyttö, jonka äiti muistaa.
Syyskuun ensimmäinen Peetu täyttää 18 ja pian sen jälkeen hän menee korjausleikkaukseen. Ennen sitä Peetu vain odottaa.
Odottamista helpottaa se, että isä vie Peetun lentämään. Purjelentokoneeseen, melkein taivaan reunaan kiinni. Kymmenen lennon ajan Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta.
Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo transsukupuolisesta nuoresta nimeltä Peetu, (ristimänimeltään Petra,) on aina tuntenut olevansa mies, ja on nyt vihdoin siinä pisteessä, että kesän jälkeen edessä on odotettu sukupuolenkorjausleikkaus. Operaatio mietityttää paljon hänen läheisiään, etenkin äitiä ja tyttöystävää.
Erittäin mielenkiintoisen kirjasta tekee transsukupuolisuuden ohella myös purjelento, jota Peetun isä harrastaa. Hän on luvannut tyttärelleen lahjaksi kesän aikana toteutettavia lentoja. Kirja vuorottelee taitavasti isän ja tyttären välisten lentojen ja muun elämän välillä.
Kirjan taustatyö on äärimmäisen taidokkaasti tehty, ja sen huomaa kyllä lukiessa. Kolu on todella perehtynyt aiheeseen.
''Kuka sanoo millainen on pojan keho? Kuka määrää että tuollainen, samanlainen, noin menee lanne ja tähän rytmiin sykkii sydän. Pojan ruumis on mun, munlainen, minä. Umpimielinen lippispoika. Viekas puuhunkiipeejäpoika. Viisas, uskollinen valanvannojapoika. Mä olen ollut Peetu niin kauan kuin olen ollut minä. Se että äiti haluaa Petran, on petos.''
Omaksi suosikikseni kirjan hahmoista ylsi ehkä päähenkilö, Peetu, sillä hänen mielipiteensä asioista ovat paljolti samansuuntaisia kuin omanikin. Pidin myös Peetun isästä, joka tuntuu tyttöystävän ohella sulattavan ja ymmärtävän parhaiten edessä olevan muutoksen, vaikka siinä toki välillä on sulateltavaa.
Eniten hahmoista ärsytti äiti, joka jankuttaa sitkeästi siitä, ettei Peetu voi korjausleikkauksen jälkeen saada edes lapsia, johon Peetu ainakin kerran toteaa, että väylä lasten saamiseen on jo aikaa sitten pakkosterilisaation takia ollut poikki.
Suomessa edelleen, yhä tälläkin hetkellä, translaki kaipaa kipeästi uudistusta, koska nyt se on kaikkea muuta kuin ihmisystävällinen laki. Se ei todellakaan aja ajatusta siitä, että kaikille kuuluvat samat ihmisoikeudet. Siksi on hyvä, että Pride -viikkoa vietetään, sillä se on yksi niistä tavoista, joilla saadaan ääni kuuluviin.
Henkilökohtaisesti minua harmittaa suuresti, että monen kuulee sanovan, että onhan tätä sateenkaarta jo liikaa näkyvillä. No kun ei ole. Niin kauan kuin ihmisoikeudet eivät ole kaikilla samat, tarvitaan esiintuloja. On järjetöntä, että tästä asiasta edes pitää kerta toisensa jälkeen vääntää, koska tämän ei kuulu olla mielipidekysymys millään muotoa. Miten hemmetissä, kysynpä vaan, se sinua liikuttaa jos kaikilla muillakin on samat oikeudet kuin sinulla, joka luultavasti olet umpihetero omien sanojesi mukaan.
Mielestäni ihminen, joka jokaisessa sateenkaarikeskustelussa ylikorostaa olevansa hetero, ei ole sitä täysin. Tai jos on, niin on harvinaisen tyhmä tyyppi, koska ei aika harvalla heterolla on tarve sanoa kokoajan sitä ääneen. Vähemmistöt pitävät itsestään ääntä, jotta asiat muuttuisivat myös heille paremmiksi. Jos muutoksia tehtäisiin, ja kun niitä tehdään oikeaan suuntaan, vähenevät myös äänet.
Näkisin tätä kirjaa luettavan hyvin jossain peruskoulun terveystiedontunneilla, koska kirja on loistava ennakkoluulojen purkaja. Ennakkoluulot ja -asenteet tarttuvat nuoriin yleensä ympärillä elävistä ihmisistä. Mielestäni peruskoulussa pitäisi puhua tasapuolisesti kaikista asioista eikä sivuuttaa jotain näin tärkeää olan kohautuksella. Ainakaan omana peruskouluaikanani terveystiedossa ei todellakaan käsitelty seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä, mikä on todella harmi. Toivottavasti tämä asia muuttuu, sillä moni nuori painiskelee juuri näiden asioiden kanssa ja jos ei anneta edes mahdollisuutta yrittää ymmärtää tai saada tietoa, onko ihme jos lapsesta tulee aikuisena kapeakatseinen?
Suosittelisin kirjaa luettavaksi yläaste-ikäisille nuorille ja varsinkin heidän vanhemmilleen. Kirja sopii oikeastaan kaikille, sillä vaikka se on viihdyttävä, sen sisältämä asia on ajankohtainen ja painava.
Kirjailija: Siri Kolu
Kansi: -
Sivumäärä: 110
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Jokaiselle ikään tai sukupuoleen katsomatta
Arvosana: 5
Peetu on saanut kasteessa nimen Petra, vaikka Petra hän ei ole ollut koskaan. Ei se pikkutyttö, jonka äiti muistaa.
Syyskuun ensimmäinen Peetu täyttää 18 ja pian sen jälkeen hän menee korjausleikkaukseen. Ennen sitä Peetu vain odottaa.
Odottamista helpottaa se, että isä vie Peetun lentämään. Purjelentokoneeseen, melkein taivaan reunaan kiinni. Kymmenen lennon ajan Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta.
Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo transsukupuolisesta nuoresta nimeltä Peetu, (ristimänimeltään Petra,) on aina tuntenut olevansa mies, ja on nyt vihdoin siinä pisteessä, että kesän jälkeen edessä on odotettu sukupuolenkorjausleikkaus. Operaatio mietityttää paljon hänen läheisiään, etenkin äitiä ja tyttöystävää.
Erittäin mielenkiintoisen kirjasta tekee transsukupuolisuuden ohella myös purjelento, jota Peetun isä harrastaa. Hän on luvannut tyttärelleen lahjaksi kesän aikana toteutettavia lentoja. Kirja vuorottelee taitavasti isän ja tyttären välisten lentojen ja muun elämän välillä.
Kirjan taustatyö on äärimmäisen taidokkaasti tehty, ja sen huomaa kyllä lukiessa. Kolu on todella perehtynyt aiheeseen.
''Kuka sanoo millainen on pojan keho? Kuka määrää että tuollainen, samanlainen, noin menee lanne ja tähän rytmiin sykkii sydän. Pojan ruumis on mun, munlainen, minä. Umpimielinen lippispoika. Viekas puuhunkiipeejäpoika. Viisas, uskollinen valanvannojapoika. Mä olen ollut Peetu niin kauan kuin olen ollut minä. Se että äiti haluaa Petran, on petos.''
Omaksi suosikikseni kirjan hahmoista ylsi ehkä päähenkilö, Peetu, sillä hänen mielipiteensä asioista ovat paljolti samansuuntaisia kuin omanikin. Pidin myös Peetun isästä, joka tuntuu tyttöystävän ohella sulattavan ja ymmärtävän parhaiten edessä olevan muutoksen, vaikka siinä toki välillä on sulateltavaa.
Eniten hahmoista ärsytti äiti, joka jankuttaa sitkeästi siitä, ettei Peetu voi korjausleikkauksen jälkeen saada edes lapsia, johon Peetu ainakin kerran toteaa, että väylä lasten saamiseen on jo aikaa sitten pakkosterilisaation takia ollut poikki.
Suomessa edelleen, yhä tälläkin hetkellä, translaki kaipaa kipeästi uudistusta, koska nyt se on kaikkea muuta kuin ihmisystävällinen laki. Se ei todellakaan aja ajatusta siitä, että kaikille kuuluvat samat ihmisoikeudet. Siksi on hyvä, että Pride -viikkoa vietetään, sillä se on yksi niistä tavoista, joilla saadaan ääni kuuluviin.
Henkilökohtaisesti minua harmittaa suuresti, että monen kuulee sanovan, että onhan tätä sateenkaarta jo liikaa näkyvillä. No kun ei ole. Niin kauan kuin ihmisoikeudet eivät ole kaikilla samat, tarvitaan esiintuloja. On järjetöntä, että tästä asiasta edes pitää kerta toisensa jälkeen vääntää, koska tämän ei kuulu olla mielipidekysymys millään muotoa. Miten hemmetissä, kysynpä vaan, se sinua liikuttaa jos kaikilla muillakin on samat oikeudet kuin sinulla, joka luultavasti olet umpihetero omien sanojesi mukaan.
Mielestäni ihminen, joka jokaisessa sateenkaarikeskustelussa ylikorostaa olevansa hetero, ei ole sitä täysin. Tai jos on, niin on harvinaisen tyhmä tyyppi, koska ei aika harvalla heterolla on tarve sanoa kokoajan sitä ääneen. Vähemmistöt pitävät itsestään ääntä, jotta asiat muuttuisivat myös heille paremmiksi. Jos muutoksia tehtäisiin, ja kun niitä tehdään oikeaan suuntaan, vähenevät myös äänet.
Näkisin tätä kirjaa luettavan hyvin jossain peruskoulun terveystiedontunneilla, koska kirja on loistava ennakkoluulojen purkaja. Ennakkoluulot ja -asenteet tarttuvat nuoriin yleensä ympärillä elävistä ihmisistä. Mielestäni peruskoulussa pitäisi puhua tasapuolisesti kaikista asioista eikä sivuuttaa jotain näin tärkeää olan kohautuksella. Ainakaan omana peruskouluaikanani terveystiedossa ei todellakaan käsitelty seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä, mikä on todella harmi. Toivottavasti tämä asia muuttuu, sillä moni nuori painiskelee juuri näiden asioiden kanssa ja jos ei anneta edes mahdollisuutta yrittää ymmärtää tai saada tietoa, onko ihme jos lapsesta tulee aikuisena kapeakatseinen?
Suosittelisin kirjaa luettavaksi yläaste-ikäisille nuorille ja varsinkin heidän vanhemmilleen. Kirja sopii oikeastaan kaikille, sillä vaikka se on viihdyttävä, sen sisältämä asia on ajankohtainen ja painava.
Kirjailija: Siri Kolu
Kansi: -
Sivumäärä: 110
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Jokaiselle ikään tai sukupuoleen katsomatta
Arvosana: 5
tiistai 26. kesäkuuta 2018
Vinkkilista Pride-viikkoon
Tänään (maanantai 25.6.) starttasi kirjablogeissa Pride-viikko, ja vaikka blogiani ei löydy virallisesta aloituspostauksesta eräästä blogista, ajattelin silti olla mukana edes jollain tavalla. Yritän tällä viikolla tehdä useamman postauksen kuin vain kaksi, mutta saa nähdä, riittääkö ideat ja motivaatio.
Pride -viikkoa vietetään, koska tarkoitus on muistuttaa kaikille, että samat ihmisoikeudet kuuluvat kaikille seksuaalisesta suuntauksesta tai sukupuolesta riippumatta.
Vaikka elämme vuotta 2018, silti joidenkin ihmisten on hirveän vaikea käsittää näinkin yksinkertaista asiaa kuin ihmisoikeudet. Edelleen löytyy niitä öyhöttäjiä, jotka haraavat vastaan kaikin voimin. En ymmärrä miksi, koska kaikille kuuluu aivan samat ihmisoikeudet. Kukaan ei ole toista parempi.
En ala sen enempää avaamaan mielipidettäni tästä asiasta, mutta sanonpahan vaan, että tekemistä riittää vielä todella paljon. Mutta tiedän, että asiat tulevat muuttumaan. Koska nyt jo nuoret ja nuoret aikuiset ovat fiksumpia, avoimempia ja suvaitsevaisempia kuin monet aikuiset. Suunta on täysin muutokseen päin, mikä on ihan hiton hyvä asia. Rakkaus ja ihmisoikeudet, oikeus määritellä oma sukupuolensa tai olla määrittelemättä kuuluvat kaikille.
Helsinki Pride -tapahtuman suojelijana toimii tänä vuonna poliitikko, joka on yksi niistä, joita todellakin jaksan seurata. Poliitikko, joka kuuluu puolueeseen, jota minä äänestän, koska se on suunta kohti parempaa Suomea. Kyseinen poliitikko on suurisydäminen ja lämminhenkinen Jani Toivola,niin joka kuuluu itsekin niin sanottuun ''vähemmistöyhteisöön''.
En luokittelisi itseänikään heteroksi, koska kun rakastun, rakastun ihmiseen, en sukupuoleen. Itseasiassa en koe, että kukaan on sataprosenttisesti hetero. Kaikissa on edes hiukan jotain muutakin.
Tässä postauksessa ajattelin kertoa hiukan musiikki-, kirja- sekä elokuvavinkkejä.
Kun mietin sateenkaari -aiheisia kirjoja, ensimmäisten joukossa tulee mieleen mm. Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin tai vaikka Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens, joka muuten toimii ihan helkkarin hyvin sekä kirjana että leffana. Ainakin minä ja ystäväni ihastuttiin siihen leffaan täysin. Tässä postauksessa on vain osa mieleeni tulleista kirjoista, elokuvista ja biiseistä.
Kirjavinkkejä

Siri Kolu - Kesän jälkeen kaikki on toisin
''Mäen ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.''
Peetu odottaa. Kesän jälkeen Peetun hoidot jatkuvat leikkauksella. Se on tehtävä, jotta hän voi tulla omaksi itsekseen. Ja vaikka itseksi tulemisen hinta on kallis, Peetu on valmis maksamaan sen. Sillä ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on. Isä helpottaa Peetun odotusta antamalla parhaan mahdollisen lahjan: kymmenen purjelentoa, kymmenen hetkeä kiinni taivaan reunassa. Ilmassa Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta.
Onko kaikkien pakko tulla kaapista?
Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kilpailun 2. palkintoWSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin todella on.
Onko kaikkien pakko tulla kaapista?
16-vuotias Simon rakastaa draamaa, mutta vain näyttämöllä. Kun luokkakaveri ryhtyy kiristämään Simonia, hänen salainen ihastuksensa on vaarassa päätyä parrasvaloihin. Simonin on tehtävä hankalia valintoja, onhan pelissä mahdollisuus rakkauteen ihanan ja hämmentävän pojan kanssa. Kunhan Simon vain saisi selville, kuka hän on.
Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kilpailun 2. palkintoWSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin todella on.
Eelia ei tunne olevansa tyttö eikä poika, eikä sitä katsota hyvällä hänen pienessä kotikaupungissaan. Sitten löytyy lukio muualta, löytyy yhteisö, jossa voi vihdoin antaa kuorien murtua ja maan järistä. Löytyy omia ihmisiä, jotka auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Löytyy rakkaus, jota kohti on vain uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Än yy tee nyt.
"Kilpailun toiselle sijalle sijoitimme tekstin, joka kuvaa rakastumista sellaisella voimalla, herkkyydellä ja tarkkuudella, että lukija tuntee jokaisen värähdyksen omassa vatsanpohjassaan saakka."- Salla Simukka, kilpailuraadin jäsen
Leffavinkkejä
Miettiessä HLBTQ -teemaisia leffoja, heti ensimmäinen mieleen tuleva leffa on tuorein tapaus, eli Becky Albertallin kirjaan Minä, Simon, Homo sapiens -perustuva Minä, Simon -leffa, joka muuten toimii helkkarin hyvin kirjana ja elokuvana. Suosittelen todellakin ostamaan sen omaksi asti. Leffavinkit laitan ilman kuvia, kerron leffasta vain nimen ja laitan nimen alle trailerin. Kaikki tai ainakin osa kannattaa katsoa, koska kirjat ja elokuvat ovat hyviä tapoja purkaa ennakkoluuloja.
Minä, Simon
Boys don't cry
Teenage Coctail
Klikkaa niin pääset traileriin.
The 10 years plan
Love and other disasters
Minä, Simon
Boys don't cry
Teenage Coctail
Klikkaa niin pääset traileriin.
The 10 years plan
Love and other disasters
Musiikkivinkkejä
Kaikki postauksessa näkyvät kuvat ovat joko omiani tai kustantajien sivuilta. Pride-viikon logo on kirjabloggareiden yleisessä käytössä ja löytyy Yöpöydän kirjat -blogista. Kaikki videot ovat peräisin YouTubesta.
perjantai 22. kesäkuuta 2018
Mitä lukea juhannuksena?
Monet viettävät juhannuksen yksin siinä missä monet ovat perheen ja ystävien kanssa. Omaan juhannukseeni on aina kuulunut mökillä oleminen ja mökkialueen juhannusjuhliin osallistuminen. Enää en ole kuitenkaan vuosiin osallistunut alueen juhannusjuhlaan, sillä ne ovat hyvin eläkeläispainotteiset ja perinteistä ei voi millään tietenkään luopua. Ainakaan hallituksen mielestä. Muutamana vuonna järjestimme juhannuksena aina omat juhannusjuhlat vanhemmillemme, lauloimme ja vedimme esityksiä. Siitäkin on kuitenkin jo ainakin kymmenen vuotta aikaa. Yhtenä juhannuksena olen ollut ystävieni kanssa. Grillattiin, käytiin katsomassa kokkoa Porin keskustassa ja pelattiin lautapelejä, otettiin muutama huurteinen ja siitä seuraavana päivänä lähdettiin Kirjurinluotoon katsomaan eläimiä.
Juhannusmuistoja riittää vaikka kuinka, mutta tässä postauksessa kerron kuitenkin kirjavinkkejä juhannukseen, sillä monet viettävät juhannuksen kuten minkä tahansa muunkin arkipäivän. Tai ovat töissä. Siitä huolimatta lukemiselle löytyy aina jokin pieni väli päivässä. Kun mietin juhannusta, ensimmäinen mieleen tuleva, erityisesti juhannukseen sopiva kirja, on Tove Janssonin Muumi -kirjoista Vaarallinen juhannus. Se onkin yksi vinkkilistani kirjoista.
Tove Janssonin rakastettu muumiklassikko
Meri lainehtii jo lattialla, tuolit uiskentelevat, talo on joutunut tulvan valtaan. Muumiperhe kyyhöttää katolla pelastusta odottaen. Vihdoin purjehtii ohi jokin kumma, liekö vaarallinen, ainakin se on riittävän iso ja näyttää talolta. Muumiperhe kapuaa kiireen vilkkaa sinne punaplyysisiä huonekaluja mukanaan raahaten. Muumit kohtaavat ihmeellisen teatterimaailman ja ihmeellisen Emman. Esirippu, kulissit, käsikirjoitus ja ensi-ilta, kaikki on outoa, mutta Emma toimii oppaana. Ja jopa hemuli tulee katsomaan.
Aurinko paistaa kauniisti ja lämpöisesti ahvenanmaalaisen paikkakunnan yllä, minne Pekka Töpöhäntä on päässyt viettämään juhannusta. Hän päätyy niitylle kissojen oman juhannussalon luo, missä on koolla kokonainen kissajengi. Siellä syödään varpusia, tanssitaan ja heitellään huulta. Mutta miten käy Pekan, kun koirat nimeltä Koskinen ja
Poskinen päättävät häiritä kissojen juhannusjuhlintaa?
Ovatko Muumilaakson oudot luonnonilmiöt lähestyvän tuhon merkkejä? Muumipeikko lähtee pitkälle ja vaarallisellekin matkalle saadakseen vastauksen. Muumilaaksossa on rauhallista. Uusi silta on vasta maalattu, Muumipeikko kalastelee helmiä ja Muumimamma järjestelee näkinkenkiä kukkapenkkien ympärille. Mutta sitten puhkeaa myrsky, ja muitakin pahaenteisiä merkkejä alkaa näkyä. Joku järjestää Muumimamman hillopäärynät ja Muumipeikon helmet suureksi tähdeksi, jolla on pitkä pyrstö. Piisamirotta puhuu kauheita tulisesta tähdestä, joka voi tehdä kaikista muhennosta. Muumipeikko ja Nipsu päättävät lähteä kysymään neuvoa Yksinäisten Vuorten Tähtitornin professoreilta. Siitä tulee pitkä ja vaarallinen matka. Lopulta on vain muutama päivä aikaa ehtiä takaisin kotiin varoittamaan vaarallisesta, kuumana hehkuvasta pyrstötähdestä, joka lähestyy maata.
Marin äiti on kadonnut vuosia sitten, ja isä on höyrähtänyt uskomaan Kalevalan kummajaisiin. Lapsuuden bestis Jessika ja hänen jenginsä tuntuvat vaistoavan Marin jokaisen kipukohdan. Jopa kännykän viestien ja koulun oven avaaminen vaativat rohkeutta. Pelonväreitä lietsoo myös yläkoulun nurkilla norkoileva vieras, vihreätukkainen nuorukainen, jolla on häiritsevä katse. Kylvyssä Mari löytää ihostaan sileän suomun, mikä saa hänet tolaltaan. Kummallinen naapurintyttö Tuulia raottaa Marille maailmaa, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut aavistustakaan. Isä varoittaa Maria menemästä järveen, mutta jokin kutsuu aaltojen alta. Jokin, jota vääristyneessä vedenalaisessa maailmassa on vaikea tunnistaa vaaraksi.
Tässä listattuna muutama YA-kirjavinkki juhannuksen ajaksi. Huomasin, etten ole itsekään lukenut mitään tämän vinkkipostauksen kirjoja. Täytyypä korjata asia jossain vaiheessa. Sini Helmisen Väkiveriset -sarjan kolmas osa kuuluu jo lukulistalleni. Jos vaikka saisin senkin kesän aikana luettua? Ehkä. Jos en, jääpähän enemmän luettavaa syksyksi. Mitä sinä aiot tehdä juhannuksena? Itse ajattelin ottaa rauhallisesti, mutta muutaman huurteisen oluen voisin ottaa ainakin. Meillä on ystäväperheen kanssa ollut tapana tehdä juhannuksena aina yhteisruoka, jolloin kokoonnumme kaikki meidän mökille syömään. Osa terassille ja osa sisälle tai sisäterassille. Tänään sitä ei kuitenkaan tehdä, koska sataa. Ainakin Porissa. Se jää siis huomiseen. Onpa jotain, mitä odottaa.
Hyvää juhannusta!😋
torstai 21. kesäkuuta 2018
Rick Riordan - Magnus Chase: Kesän miekka
Viikinkijumalan pojan on tehtävä kohtalokas valinta.
Uuden koukuttavan seikkailusarjan avaus Percy Jacksonin tekijältä!
Äitinsä kuoltua 16-vuotias Magnus Chase on asunut yksin Bostonin kaduilla ja pysynyt hengissä vain älynsä ansiosta. Eräänä päivänä hän tapaa enonsa, joka paljastaa uskomattoman salaisuuden: Magnus on viikinkijumalan poika. Nyt muinaisen Asgårdin jumalat valmistautuvat sotaan. Estääkseen ennustetun maailman lopun taistelun Magnuksen on etsittävä ase, joka on ollut kadoksissa tuhansia vuosia. Magnus joutuu kuitenkin kohtalokkaan valinnan eteen. Joskus ainoa tapa aloittaa uusi elämä on kuolla...
Rick Riordan aloitti uuden kirjasarjan, jossa päästään tutustumaan jälleen uuteen hahmoon, Magnus Chaseen. Sukunimikään ei ole sattuma, sillä Percy Jackson -sarjasta tutulla Annabeth Chasella ja Magnuksella on yhteys; he ovat serkuksia. Oletan, että Kesän miekan tapahtumat ajoittuvat ajallisesti alkamaan Olympoksen sankarit -sarjan jälkeen, koska sekä Annabeth että Magnus ovat kuusitoista vuotiaita.
Olen lukenut kaikki Riordanin nuortenkirjat ja rakastuin Percyyn silmittömästi jo ensimmäisessä kirjassa, Magnuksen kanssa tuon rakkauden syttymiseen meni hetken aikaa, mutta kyllähän se sieltä tuli. Rakastan Magnusta siitäkin huolimatta, että hahmo muistuttaa joiltain osin Percya, mikä ei välttämättä ole huono asia. Mytologia on aina kiehtonut minua kovasti ja voikin sanoa, että Riordan on opettanut paljon. Olen oppinut lähes kaiken mytologiatietämykseni lukemalla hänen kirjojaan. Riordan on käynyt aiemmin läpi niin egyptiläisen, kreikkalaisen kuin roomalaisenkin mytologian aiemmissa kirjasarjoistaan. Nyt on skandinaavisen mytologian vuoro ja kirja vastasi ainakin omia odotuksiani lähes täysin.
Kirjasta löytyy muutama hauska viittaus Riordanin aiempiin teoksiin. Kesän miekka etenee vauhdikkaasti ja Magnus ja kumppanit päätyvät Riordanin tapaan varsin usein ojasta allikkoon ennen kuin lopulta ollaan siellä, minne ollaan koko ajan yritetty päästä. Hetkittäin lukijalle annetaan niin paljon tietoa skandinaavisesta mytologiasta, ettei meinaa pysyä perässä, mutta aika hyvin silti koen olevani skandinaavisista jumalista jyvällä vieläkin vaikka kirjan lukemisesta on hetki aikaa.
Riordanille tyypilliseen tapaan kirjassa vilahtelee jo kättelyssä paljon skandinaavisia jumalia ja muita otuksia ja välillä olin aidosti iloinen, kun luojan kiitos jokaisesta kirjailijan kirjasta löytyy kirjan takaa hakemisto, jossa on tässä tapauksessa selitetty hahmoista, riimuista ja paikoista, joten lukija voi katsoa kirjan takaa jos on sattunut unohtamaan jotain tai haluaa tarkistaa esimerkiksi mistä jumalasta kirjailija puhuu.
Riordanille tyypilliseen tapaan kirjassa vilahtelee jo kättelyssä paljon skandinaavisia jumalia ja muita otuksia ja välillä olin aidosti iloinen, kun luojan kiitos jokaisesta kirjailijan kirjasta löytyy kirjan takaa hakemisto, jossa on tässä tapauksessa selitetty hahmoista, riimuista ja paikoista, joten lukija voi katsoa kirjan takaa jos on sattunut unohtamaan jotain tai haluaa tarkistaa esimerkiksi mistä jumalasta kirjailija puhuu.
Hahmojen paljous ei ainakaan minua haitannut, koska omissakin teksteissäni hahmoja on todella runsaalla kädellä. Nykyään yritän kyllä pitää hahmoluvun muutamassa hahmossa, mutta se taas johtuu siitä, että mietin nykyään ihan liikaa, koska haluan oikeasti tehdä oikean kirjan. Se on haave, jonka aion toteuttaa.
Kesän miekka on todella nopealukuinen kirja ja Percy Jacksonin ja Olympoksen sankareiden tapaan se imaisee lukijansa imuunsa niin tehokkaasti, ettei kirjaa voi laskea hetkeksikään käsistään, vaan se on pakko lukea yhdellä istumalla loppuun. En koe kirjan asioita niinkään lapsellisina, mikä saattaa johtua siitä, että en ole itsekään vanha, vaikka nuori aikuinen olenkin. Jatkan Magnuksen matkassa aivan taatusti vastakin ja suosittelen kirjaa jokaiselle Riordan -fanille.
Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta.
Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta.
Teos: Magnus Chase - Kesän miekka
Alkuperäinen nimi: Magnus Chase - The Sword of Summer
Kirjailija: Rick RiordanAlkuperäinen nimi: Magnus Chase - The Sword of Summer
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 493
Kustantanut: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale, Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivuja: 493
Kustantanut: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale, Kustannusosakeyhtiö Otava
Suosittelenko, kenelle: Kaikille Riordan -faneille
Arvosana: 5
tiistai 19. kesäkuuta 2018
Riina Mattila - Järistyksiä
Eelia ei tunne olevansa tyttö eikä poika, eikä sitä katsota hyvällä hänen pienessä kotikaupungissaan. Sitten löytyy lukio muualta, löytyy yhteisö, jossa voi vihdoin antaa kuorien murtua ja maan järistä. Löytyy omia ihmisiä, jotka auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Löytyy rakkaus, jota kohti on vain uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Än yy tee nyt.
Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kilpailun 2. palkinto. WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin todella on.
Huhhuh. Luin kirjan ihan hetkessä, kun pääsin alkuun. Minua on nyt taas jonkin aikaa vaivannut lukujumi enemmän tai vähemmän, miksi kirja-arvioita ei ole kuulunut. Mutta tulossa on varmasti. En ole lopettamassa, todellakaan. Päinvastoin.
Järistyksiä on tarina seitsemäntoista vuotiaasta Eeliasta, joka käy sisäoppilaitostyylistä taidelukiota jossain päin Suomea. Eelia ei ole ihan tavallinen nuori. Hän ei koe itseään tytöksi eikä pojaksi - siksi myös neutraali nimi, jota hän sai alkaa käyttää, vaikka vanhemmat eivät sitä ymmärtäneetkään.
Kun Eelia löytää lukiosta rakkauden, vanhemmat pahastuvat vielä enemmän, sillä Eelia tuntee seksuaalista vetoa vain tyttöihin. Äiti ja isä eivät ymmärrä häntä, vaan pitävät sitä ''ohi menevänä vaiheena''.
Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kilpailun 2. palkinto. WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin todella on.
Huhhuh. Luin kirjan ihan hetkessä, kun pääsin alkuun. Minua on nyt taas jonkin aikaa vaivannut lukujumi enemmän tai vähemmän, miksi kirja-arvioita ei ole kuulunut. Mutta tulossa on varmasti. En ole lopettamassa, todellakaan. Päinvastoin.
Järistyksiä on tarina seitsemäntoista vuotiaasta Eeliasta, joka käy sisäoppilaitostyylistä taidelukiota jossain päin Suomea. Eelia ei ole ihan tavallinen nuori. Hän ei koe itseään tytöksi eikä pojaksi - siksi myös neutraali nimi, jota hän sai alkaa käyttää, vaikka vanhemmat eivät sitä ymmärtäneetkään.
Kun Eelia löytää lukiosta rakkauden, vanhemmat pahastuvat vielä enemmän, sillä Eelia tuntee seksuaalista vetoa vain tyttöihin. Äiti ja isä eivät ymmärrä häntä, vaan pitävät sitä ''ohi menevänä vaiheena''.
Kirjan teema on todella ajankohtainen ja sen tarina on todella ihana. Luulin kyllästyneeni rakkaus -aiheisiin juttuihin, mutta tajusin, että olen aika kyllästynyt vain hetero -rakkauteen, sillä sitä tulee joka tuutista. On tullut aina. Koska se on normi. Ja muut muka epänormaaleja. Paskat! Tämä asia tulee varmasti muuttumaan, sen eteen tehdään kokoajan töitä.
Tokihan minä tiedän, että Suomen lain mukaan myös sateenkaariparit voivat nyt mennä kirkossa naimisiin. Mutta kirkko ei vielä ole lakimme kanssa samalla tasolla, mikä on ongelma. Minun mielestäni jokaiselle kirkollisveroa maksavalle kuuluu samat oikeudet. Myös oikeus päästä naimisiin kirkossa. Jos tämä ei onnistu, vihkimisoikeuden voisi poistaa kirkolta kokonaan.
Kirjan kieli on todella kaunista ja hyvin aisteja ja tunteita herättelevää. Itselleni ei juuri kysymyksiä herännyt kirjaa lukiessa, siis muita kuin tämä: Kai tulee jatko-osa?!
Kun luin Eelian tarinaa, koin monia eri tunteita, aina ilosta ja rakastumisesta vihaan ja suruun asti. Elin täysillä Eelian mukana. Pakko sanoa, että minusta olisi todella mahtavaa olla hänen kaltaisensa ihmisen ystävä.
Minulla on muutama seksuaalivähemmistön edustaja joko läheisenä ystävänä tai sitten kaverina. Ja he ovat kaikki todella ihania ja avoimia ihmisiä. Mutta heistäkin näkee silloin tällöin, että ennakkoluulot ja yleinen ilmapiiri rasittavat, vaikka he elämästään nauttivatkin.
Mattila kuvailee kirjassaan todella kauniisti eri asioita kuten Eelian ja tämän ihastuksen kohteen, Islan, välistä seksiä ja intohimoa. Kirja ei sisällä tarkkoja kuvailuja, mikä on mielestäni ihan okei, sillä kaikki on kirjoitettu niin taitavasti, ettei tarkempaa kuvailua tarvitse.
Oma suosikkini hahmoista oli kuitenkin ehkä Eelian paras ystävä, Karhu, joka alusta asti potkii Eeliaa sananmukaisesti persuksille, jotta tämä rohkaistuisi ottamaan Islaan yhteyttä ylipäätään. Pidin Karhun luonteesta, siitä miten aidosti hän tunteensa näyttää. Toki pidin myös muista hahmoista, ja Eelian pään sisälle pääseminen valaisi omaa hyvin avarakatseista ajatusmaailmaani, jos mahdollista, vielä hieman lisää.
Tokihan minä tiedän, että Suomen lain mukaan myös sateenkaariparit voivat nyt mennä kirkossa naimisiin. Mutta kirkko ei vielä ole lakimme kanssa samalla tasolla, mikä on ongelma. Minun mielestäni jokaiselle kirkollisveroa maksavalle kuuluu samat oikeudet. Myös oikeus päästä naimisiin kirkossa. Jos tämä ei onnistu, vihkimisoikeuden voisi poistaa kirkolta kokonaan.
Kirjan kieli on todella kaunista ja hyvin aisteja ja tunteita herättelevää. Itselleni ei juuri kysymyksiä herännyt kirjaa lukiessa, siis muita kuin tämä: Kai tulee jatko-osa?!
Kun luin Eelian tarinaa, koin monia eri tunteita, aina ilosta ja rakastumisesta vihaan ja suruun asti. Elin täysillä Eelian mukana. Pakko sanoa, että minusta olisi todella mahtavaa olla hänen kaltaisensa ihmisen ystävä.
Minulla on muutama seksuaalivähemmistön edustaja joko läheisenä ystävänä tai sitten kaverina. Ja he ovat kaikki todella ihania ja avoimia ihmisiä. Mutta heistäkin näkee silloin tällöin, että ennakkoluulot ja yleinen ilmapiiri rasittavat, vaikka he elämästään nauttivatkin.
Mattila kuvailee kirjassaan todella kauniisti eri asioita kuten Eelian ja tämän ihastuksen kohteen, Islan, välistä seksiä ja intohimoa. Kirja ei sisällä tarkkoja kuvailuja, mikä on mielestäni ihan okei, sillä kaikki on kirjoitettu niin taitavasti, ettei tarkempaa kuvailua tarvitse.
Oma suosikkini hahmoista oli kuitenkin ehkä Eelian paras ystävä, Karhu, joka alusta asti potkii Eeliaa sananmukaisesti persuksille, jotta tämä rohkaistuisi ottamaan Islaan yhteyttä ylipäätään. Pidin Karhun luonteesta, siitä miten aidosti hän tunteensa näyttää. Toki pidin myös muista hahmoista, ja Eelian pään sisälle pääseminen valaisi omaa hyvin avarakatseista ajatusmaailmaani, jos mahdollista, vielä hieman lisää.
''Moi, mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista, sanoin kokeeksi peilille eikä se särkynyt. Hahmo peilissä hymyili. Minä hymyilin takaisin.''
Eelia on hetkittäin itsensä kanssa hukassa. Ja kun Isla tulee mukaan kuvioihin, opeteltavaa ei ole vain itsessä vaan myös siinä suhteen toisessa osapuolessa. Eelian pelkoa hillitsee Karhu ja myöhemmin myös Isla. Molemmat ovat tukena, kun Eelia kertoo viimein vanhemmilleen miten asiat oikeasti ovat ja ettei kyse ole mistään ''vaiheesta'' kuten ainakin äiti luulee.
HLBTQ -teema on minulle tuttu myös mm. Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens -kirjasta, jossa vanhemmat vastoin kaikkia odotuksia, ottivat poikansa paljastuksen homoudesta, todella hyvin vastaan. Myös ystävät hyväksyivät pojan sellaisena kuin tämä on, vaikka olikin lopussa avoimesti homo - oma itsensä. Tätä Eelian vanhemmat eivät kykene tekemään.
Mielestäni kirja sopii loistavasti peruskouluikäiselle nuorelle ja sitä vanhemmille nuorille aikuisille, ja miksei myös aikuisillekin luettavaksi. Kirja on loistava ennakkoluulojen purkaja. Se näyttää, että olemme kaikki samalla viivalla. Tai ainakin meidän pitäisi olla. Juuri siksi vielä tänäänkin tarvitaan rohkeita esiintuloja ja pride -kulkueita. Jotta saadaan aikaan muutos.
Näkisin kirjaa hyvinkin luettavan jossain koulun terveystiedon tunnilla, kun puhutaan seksuaalisuudesta ja seksistä muutenkin. On todella harmi, että edelleen kouluissakin opettajasta riippuen ylläpidetään hetero -illuusiota, on kuin muita ei olisi olemassakaan, sillä muista kuin heteroista ei yleisesti ottaen puhuta. Ei ainakaan silloin puhuttu, kun itse kävin peruskoulua. Ihmisten ahdasmielisyyden pitäisi olla mielestäni rikos, koska me olemme kaikki ihmisiä ja samanarvoisia.
Teos: Järistyksiä
Kirjailija: Riina Mattila
Kansi: graafikko Riikka Turkulainen
Sivumäärä: 112 (e-kirja)
Kustantaja: WSOY
Mistä minulle: Ostettu, Elisa Kirja (kirjailijalta kirja)
Suosittelenko, kenelle: Aivan kaikille!
Arvosana: 5
HLBTQ -teema on minulle tuttu myös mm. Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens -kirjasta, jossa vanhemmat vastoin kaikkia odotuksia, ottivat poikansa paljastuksen homoudesta, todella hyvin vastaan. Myös ystävät hyväksyivät pojan sellaisena kuin tämä on, vaikka olikin lopussa avoimesti homo - oma itsensä. Tätä Eelian vanhemmat eivät kykene tekemään.
Mielestäni kirja sopii loistavasti peruskouluikäiselle nuorelle ja sitä vanhemmille nuorille aikuisille, ja miksei myös aikuisillekin luettavaksi. Kirja on loistava ennakkoluulojen purkaja. Se näyttää, että olemme kaikki samalla viivalla. Tai ainakin meidän pitäisi olla. Juuri siksi vielä tänäänkin tarvitaan rohkeita esiintuloja ja pride -kulkueita. Jotta saadaan aikaan muutos.
Näkisin kirjaa hyvinkin luettavan jossain koulun terveystiedon tunnilla, kun puhutaan seksuaalisuudesta ja seksistä muutenkin. On todella harmi, että edelleen kouluissakin opettajasta riippuen ylläpidetään hetero -illuusiota, on kuin muita ei olisi olemassakaan, sillä muista kuin heteroista ei yleisesti ottaen puhuta. Ei ainakaan silloin puhuttu, kun itse kävin peruskoulua. Ihmisten ahdasmielisyyden pitäisi olla mielestäni rikos, koska me olemme kaikki ihmisiä ja samanarvoisia.
Teos: Järistyksiä
Kirjailija: Riina Mattila
Kansi: graafikko Riikka Turkulainen
Sivumäärä: 112 (e-kirja)
Kustantaja: WSOY
Mistä minulle: Ostettu, Elisa Kirja (kirjailijalta kirja)
Suosittelenko, kenelle: Aivan kaikille!
Arvosana: 5
perjantai 15. kesäkuuta 2018
Nämä otin mukaan mökille
Heinäkuussa minä menen kahdelle rippileirille Silokalliolle yövalvojaksi ja myös sinne otan muutaman tämän postauksen kirjoista mukaan, koska tarvitsen jotain tekemistä öisin jos nuoret pitävät kovin myöhään meteliä.
Ensimmäisenä listalta löytyvät kolme kesken olevaa kirjaa. Minulla on aina useampi kuin yksi kirja kesken. Vähintään kaksi kirjaa, sillä tykkään lukea jotain jännittävää ja sen rinnalla jotain rauhallisempaa. Yleensä jokin fantasiakirja ja sen rinnalla tavallista elämää sisällään pitävä kirja. Kun aloitin aikanani lukemaan, luin J.K Rowlingin Harry Potter -sarjaa ja se on sen verran jännittävä, että sen rinnalla on pakko olla joku toinenkin kirja.
Tällä hetkellä minulla on kesken;
Julie Murphy - Dumplin
R.J Palacio - Ihme
Rick Riordan - Magnus Chase 3: Kuolleiden laiva
Lisäksi otin mökille mukaan pinon muita kirjoja. Pinossa mukana mm. mediassa ehkä hieman liikaakin huomiota saanut Nevermoor, jota kylläkään en ole vielä ehtinyt lukea. Mutta minua ärsyttää se, kuinka paljon tästä on puhuttu, että se on kuin uusi Harry Potter. Mikään ei mene Harry Potterin ohi ikinä. Kynnys on erittäin korkealla. Eikä edes rakastamani Magisterium -sarja päässyt sen yli. Tuskin pääsee tämäkään. Lisäksi pinossa on Sini Helmisen Väkiveriset -sarjan kolmas osa, jonka sain vihdoin itselleni takaisin, sillä se oli yksi niistä kirjoista, jotka Herttuan koulun oppilaat minulta lainasivat luettavakseen, kun kävin kirjoja vinkkaamassa. Maltan tuskin odottaa, että pääsen lukemaan sen!
Jessica Townsend - Nevermoor: Morriganin koetukset
Ernest Cline - Ready Player One
Adrienne Kress - Löytöretkeilijät 1: Kätketty ovi
Näistä kolmesta odotan eniten pääseväni lukemaan ehkä juurikin Nevermooria, mutta myös Kätketty ovi kiinnostaa huomattavan paljon. Ready player one on lukulistallani, koska kävin ystäväni kanssa katsomassa sen elokuvateatterissa enkä ollut vielä lukenut kirjaa kuten moni muu, joten tykkäsin elokuvasta todella paljon ja varmasti ostan sen myös itselleni. Itseasiassa on vähän harmi, kun lukee kirjan ennen elokuvaa, koska silloin ei osaa enää nauttia elokuvasta, kun vertailee sitä kokoajan kirjaan ja ärsyyntyy siitä, kuinka monta kohtaa elokuvasta on jäänyt pois.
Essi Tammimaa - Isän kädestä
Sarah Knight - Viis veisaamisen elämänmullistava taika
Sini Helminen - Väkiveriset 3: Veden vallassa
Näistä kirjoista eniten kiinnostaa Väkiveriset -sarjan kolmas osa, koska en ole sitä ehtinyt vielä itse lukea, kun se oli lainassa yhdellä nuorella tytöllä äitini työpaikalla. Myös Essi Tammimaan esikoiskirja, Isän kädestä, kiinnostaa sillä olen kuullut siitä niin paljon, ja kirjan trailerikin on mielenkiintoinen.
Self-help opuksiin en ole paljon tutustunut elämäni aikana, mutta viimeisen vuoden aikana on tuntunut siltä, että niille olisi tarvetta, sillä työttömyys stressaa ja kun se on jatkunut pitkään, se vetää ajoittain mielen melko hyvin mustaksi ja tuntuu, etten osaa mitään, vaikka asia ei todellakaan ole niin. Ehkä se tästä vielä joskus muuttuu. Toivottavasti.
Nämä kirjat minulla nyt ainakin toistaiseksi on mukana mökillä, mutta asia saattaa muuttua, sillä kotimme on ihan mökin lähellä ja voin halutessani muuttaa luettavia kirjoja.
Self-help opuksiin en ole paljon tutustunut elämäni aikana, mutta viimeisen vuoden aikana on tuntunut siltä, että niille olisi tarvetta, sillä työttömyys stressaa ja kun se on jatkunut pitkään, se vetää ajoittain mielen melko hyvin mustaksi ja tuntuu, etten osaa mitään, vaikka asia ei todellakaan ole niin. Ehkä se tästä vielä joskus muuttuu. Toivottavasti.
Nämä kirjat minulla nyt ainakin toistaiseksi on mukana mökillä, mutta asia saattaa muuttua, sillä kotimme on ihan mökin lähellä ja voin halutessani muuttaa luettavia kirjoja.
tiistai 12. kesäkuuta 2018
Lukemista kesän ajaksi
Kun alkaa lomat, lukevat ihmiset kysyvät usein kirjavinkkejä ja kaikkia kiinnostaa, mitä sinä tällä hetkellä luet. Myös ne ihmiset, jotka eivät normaalisti lue, saattavat kesällä kirjaan tarttua. Mediassa on välillä kirjavinkkejä kesän ajaksi, ja myös kirjablogeissa kiersi muutama vuosi sitten kaksitoista (12) kirjaa riippukeinuun -postaus, jossa tarkoituksena oli listata kaksitoista lukuvinkkiä kesälle. Minäkin tein sen postauksen silloin, mutta valitettavasti sitä postausta ei ole enää olemassakaan niinkuin ei vanhaa blogianikaan ja oikeastaan ihan hyvä niin. On vapaampi olo ja voin kirjoittaa, mitä haluan varsinkin nyt, kun en enää juurikaan lue muita blogeja. Saatan seurata, mutta luen todella harvoin. Kaikki kuvat, joita tässä postauksessa käytän, ovat kustantajien sivuilta tai kuvapankeista.

Ihan ensimmäinen suositukseni kesälukemiseksi on Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin, joka tunnetaan myös nimellä Lentokonekirja ainakin kirjailijan itsensä sanomana.
Kirja kertoo 17-vuotiaasta Petrasta, joka on transnuori. Petran isä harrastaa purjelentoa ja lupasi viedä tyttärensä kesän aikana muutaman kerran lennoille. Lennoilla isä ja tytär voivat puhua kaikesta, ja ne asiat jäävät taivaalle vain heidän välisikseen. Yksi aiheista on Petran sukupuolenvaihdoshoito, sillä Petra kokee olevansa mies ja voi olla sitä hoitojen jälkeen oikeasti.
Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja laittaa ajattelemaan asioita eri tavalla, toisen ihmisen näkökulmasta. Ihmisen, joka ei koe syntymäsukupuoltaan omakseen, matkasta muutokseen ja sen aiheuttamista tunnemyrskyistä läheisissä. Itse pidin tästä kovasti. Suosittelen tutustumaan Peetuun.
Toisena kirjana pakko mainita Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens joka kertoo homoseksuaalisesta nuoresta, joka ei kuitenkaan ole tullut asian kanssa ulos kaapista. Eräänä päivänä koulun Tumblr - sivulle ilmestyy viesti joltain pojalta, joka on samassa koulussa ja käyttää nimimerkkiä Blue.
Simon ottaa yhteyttä poikaan Jaques -nimimerkin turvin ja pian pojat rakastuvat toisiinsa. Matkaan mahtuu kuitenkin myös mutkia. Kirjan aikana lukijakin kuvittelee jo tietävänsä, kuka on Blue kunnes tuleekin aivan toinen ehdokas. Kirjan pohjalta on myös tehty samanniminen elokuva, joka on myös todella hyvä. Yhtä hyvä kuin kirjakin.
Kolmas vinkkini on Elina Rouhiaisen Väki -sarja, jonka avausosa Muistojenlukija ilmestyi viime vuonna. Sarjan jatko-osa, Aistienvartija, ilmestyy tänä syksynä.
Kirja kertoo Kiuru -nimisestä tytöstä, joka näkee ihmisten muistot lintuina ja pystyy sieppaamaan niitä kiinni sekä myös pyyhkimään muiden muistin.
Suora lainaus kirjan takakannesta:
Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen genderqueeriin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun lapsuudenystävä Samuel, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä.
Seuraava vinkkini on sarja, johon ihastuin samantien, kun siitä kuulin ensimmäisen kerran. Elina Pitkäkankaan kirjoittama Kuura trilogia, jonka päätösosa, Ruska, ilmestyy syksyllä, kertoo Kuurankerossa, Turun lähellä asustavasta tytöstä nimeltä Inka ja hänen parhaasta ystävästään, Aaronista.
Lainaus takakannesta: Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.
Siri Kolun Me Rosvolat -sarja, johon tulee uusi kirja syksyllä, on taattua kesälukemista, sillä kirjat sijoittuvat miltei poikkeuksetta aina kesään ja rempseän Rosvolan perheen ja Viljan matkassa viihtyy varmasti vanhempikin lukija!
Itse rakastan tämän sarjan hahmoissa erityisesti Hurja-Kaarloa. Koska olen nähnyt avausosan myös teatterissa täällä Porissa, mieleeni tulee aina porilaisnäyttelijä Teemu Niemelän mahtava roolisuoritus. Toivoisin, että Porin Teatteri tekisi lisää Rosvoloita!
Kannesta:

Ihan ensimmäinen suositukseni kesälukemiseksi on Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin, joka tunnetaan myös nimellä Lentokonekirja ainakin kirjailijan itsensä sanomana.
Kirja kertoo 17-vuotiaasta Petrasta, joka on transnuori. Petran isä harrastaa purjelentoa ja lupasi viedä tyttärensä kesän aikana muutaman kerran lennoille. Lennoilla isä ja tytär voivat puhua kaikesta, ja ne asiat jäävät taivaalle vain heidän välisikseen. Yksi aiheista on Petran sukupuolenvaihdoshoito, sillä Petra kokee olevansa mies ja voi olla sitä hoitojen jälkeen oikeasti.
Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja laittaa ajattelemaan asioita eri tavalla, toisen ihmisen näkökulmasta. Ihmisen, joka ei koe syntymäsukupuoltaan omakseen, matkasta muutokseen ja sen aiheuttamista tunnemyrskyistä läheisissä. Itse pidin tästä kovasti. Suosittelen tutustumaan Peetuun.
Toisena kirjana pakko mainita Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens joka kertoo homoseksuaalisesta nuoresta, joka ei kuitenkaan ole tullut asian kanssa ulos kaapista. Eräänä päivänä koulun Tumblr - sivulle ilmestyy viesti joltain pojalta, joka on samassa koulussa ja käyttää nimimerkkiä Blue.
Simon ottaa yhteyttä poikaan Jaques -nimimerkin turvin ja pian pojat rakastuvat toisiinsa. Matkaan mahtuu kuitenkin myös mutkia. Kirjan aikana lukijakin kuvittelee jo tietävänsä, kuka on Blue kunnes tuleekin aivan toinen ehdokas. Kirjan pohjalta on myös tehty samanniminen elokuva, joka on myös todella hyvä. Yhtä hyvä kuin kirjakin.
Kolmas vinkkini on Elina Rouhiaisen Väki -sarja, jonka avausosa Muistojenlukija ilmestyi viime vuonna. Sarjan jatko-osa, Aistienvartija, ilmestyy tänä syksynä.
Kirja kertoo Kiuru -nimisestä tytöstä, joka näkee ihmisten muistot lintuina ja pystyy sieppaamaan niitä kiinni sekä myös pyyhkimään muiden muistin.
Suora lainaus kirjan takakannesta:
Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen genderqueeriin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun lapsuudenystävä Samuel, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä.
Seuraava vinkkini on sarja, johon ihastuin samantien, kun siitä kuulin ensimmäisen kerran. Elina Pitkäkankaan kirjoittama Kuura trilogia, jonka päätösosa, Ruska, ilmestyy syksyllä, kertoo Kuurankerossa, Turun lähellä asustavasta tytöstä nimeltä Inka ja hänen parhaasta ystävästään, Aaronista.
Lainaus takakannesta: Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.
Siri Kolun Me Rosvolat -sarja, johon tulee uusi kirja syksyllä, on taattua kesälukemista, sillä kirjat sijoittuvat miltei poikkeuksetta aina kesään ja rempseän Rosvolan perheen ja Viljan matkassa viihtyy varmasti vanhempikin lukija!
Itse rakastan tämän sarjan hahmoissa erityisesti Hurja-Kaarloa. Koska olen nähnyt avausosan myös teatterissa täällä Porissa, mieleeni tulee aina porilaisnäyttelijä Teemu Niemelän mahtava roolisuoritus. Toivoisin, että Porin Teatteri tekisi lisää Rosvoloita!
Kannesta:
Vilja on rosvopäällikkö Hurja-Kaarlo Rosvolan heräteryöstö – tavallisesti Rosvolat nappaavat autoista vain karkkeja ja muuta syötävää, barbeja ja lehtiä. Mummolamatkalla ollut Vilja tulee mukaan vähän vahingossa, rosvoperheen omien lasten Helen ja Kallen seuraksi.
Tytön järkytys muuttuu pian ymmärrykseksi. Hänestä on hauskaa, kun kaahataan nasta laudassa, pysähdytään uimaan milloin huvittaa, ryöstetään karkkeja, paetaan poliiseja ja Viljan isää, pelataan jatsia, syödään ulkona ja nukutaan teltassa.
Rahat ovat Rosvoloille yhdentekeviä "hiirenpieruja". Mutta kun he paljastavat rosvojen kesäjuhlilla vahingossa omistavansa melkoisen aarteen, he saavat peräänsä sekä poliisit että muut rosvot. Kaoottisten kemujen jälkeen Hilda-äiti alkaa haaveilla omasta sängystä, luku toukka Kalle kaipaa kouluun – ja varastettujen barbien tuunaaja Hele suunnittelee jo uuden sukupolven konnuuksia.
Tytön järkytys muuttuu pian ymmärrykseksi. Hänestä on hauskaa, kun kaahataan nasta laudassa, pysähdytään uimaan milloin huvittaa, ryöstetään karkkeja, paetaan poliiseja ja Viljan isää, pelataan jatsia, syödään ulkona ja nukutaan teltassa.
Rahat ovat Rosvoloille yhdentekeviä "hiirenpieruja". Mutta kun he paljastavat rosvojen kesäjuhlilla vahingossa omistavansa melkoisen aarteen, he saavat peräänsä sekä poliisit että muut rosvot. Kaoottisten kemujen jälkeen Hilda-äiti alkaa haaveilla omasta sängystä, luku toukka Kalle kaipaa kouluun – ja varastettujen barbien tuunaaja Hele suunnittelee jo uuden sukupolven konnuuksia.
Huippusuosittujen kirjailijoiden yhteistyönä kirjoittama Magisterium -sarja on yksi suosikeistani heti J.K Rowlingin Harry Potter -sarjan jälkeen. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Cassandra Claren (Varjojen kaupungit) ja Holly Blackin (Spiderwickin kronikat) kirjoittamaan Magisterium -sarjaan, johon tulee myös jatkoa syksyllä.
Takakannesta:
Takakannesta:
Monet lapset ovat haaveilleet taikageenistä, kyvystä joka avaisi heille Magisteriumin ovet. Mutta ei Callum Hunt.
Koko Callumin lapsuuden ajan hänen isänsä on kehottanut poikaansa pysyttelemään erossa taikuudesta. Niinpä Magisteriumin pääsykokeeseen osallistuessaan hänen on töpättävä.
Koko Callumin lapsuuden ajan hänen isänsä on kehottanut poikaansa pysyttelemään erossa taikuudesta. Niinpä Magisteriumin pääsykokeeseen osallistuessaan hänen on töpättävä.
Rautakoe on vain alku, todellinen testi on vasta edessä.
Voisin kirjoittaa vielä vaikka kuinka monta lisävinkkiä, mutta tässä nyt alkuun muutama ehdoton kirjasuositus kesälukemiseksi. Listaan olisi voinut lisätä vielä ainakin Tove Janssonin Muumi -kirjat tai Kesäkirjan. Se olisi loputon, jos luettelisin kaikki suosikkini. Millaisia kirjoja sinä luet kesällä? Kerro ihmeessä jos aiot lukea jonkin listani kirjoista. Otan myös mielelläni lukuvinkkejä vastaan.
perjantai 8. kesäkuuta 2018
Sini Helminen - Väkiveriset: Kiven sisässä
Nörttipoika Pekon tuttu ja turvallinen maailma muuttuu äkillisesti mummon kuollessa. Jo ennen hautajaisia perhe muuttaa maalta mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon. Taakse jäävät vanhat kaverit, edessä on uusi koulu ja uusi kotikaupunki, joka tuntuu oudolla tavalla tutulta. Eräänä iltana oven taakse pöllähtää vielä kummallinen naapuri, jonka hunnutetuilta kasvoilta pilkistävät kiehtovat silmät.
Koulussa Pekko tapaa erikoisen Tuulian, joka kiskoo hänet irti Minecraftin syövereistä keskelle todellista, hengenvaarallista peliä. Mummon kuolema ei ollutkaan onnettomuus vaan raaka murha. Ja tappaja on yhä vapaalla jalalla. Pekko joutuu huomaamaan kantavansa sisällään salaisuutta, josta moni on valmis maksamaan viattomien verellä.
Kiven sisässä on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaarnan kätkössä. Se jatkaa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitystä höystävät huumori ja ripaus romantiikkaa. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.
Lukunäyte kirjasta, *klick*
Sarjan edellinen osa, Kaarnan kätkössä kertoi Pinjasta, joka sai kuulla olevansa Väen porukkaa. Tässä kirjassa, Väkiveriset -sarjan toisessa osassa tutuksi tulee 15-vuotias pelaamista rakastava poika, nimeltä Pekko, jonka historiasta löytyy myös asioita, jotka yhdistävät myös hänet osaksi Väen eli metsän, vuoren, veden ja maan myyttisiä olentoja. Kaikilla Väkiveriset -sarjan kirjoilla on yksi yhdistävä tekijä, eräs sivuhahmo, mutta ne ovat kaikki myös itsenäisiä teoksia, joten ne voi lukea missä vain järjestyksessä.
Pekon mummon kuolema muuttaa pojan koko elämän. Hautajaisten jälkeen edessä on muutto Helsinkiin. Taakse jäävät mm. vanhat kaverit ja edessä on uusi kotikaupunki ja koulu. Tuntematon. Paitsi että Pekko huomaa pian muistavansa Helsingistä asioita, joita ei ole koskaan edes kokenut - kuin muistot olisivat peräisin joltain toiselta.
Outo naapurintyttö, Gwin, vetää poikaa puoleensa. Tyttö vaikuttaa hyvin salaperäiseltä ja varovaiselta aivan kuin pelkäisi jotain. Pekko viettääkin Gwinin kanssa suhteellisen paljon aikaa ja tajuaa pian ihastuneensa tyttöön.
Pekko kohtaa myös salaperäisen Tuulian. Tyttöä ei kuitenkaan näe kukaan muu kuin Pekko. Tuulia opastaa häntä selvittämään, mistä hänen oudot muistonsa johtuvat ja mitä oikeastaan tapahtui sinä iltana, kun hänen isoäitinsä kuoli. Pekko tutustuu sukulaisiinsa, jotka hänen äitinsä on kauan sitten hylännyt, koska halusi elää tavallista elämää.
Pekon avulla lukija pääsee tutustumaan myös Minecraft -peliin, mikä ainakin minusta oli mielenkiintoista. Pelaamisesta kirjoitetaan positiivisesti ihan liian vähän mielestäni. Pelit ovat mielenkiintoisia, niiden tarinat usein koukuttavia - kyllä, pelitkin rakentuvat tarinoiden ympärille kuten kaikki kirjatkin.
Pekko pelaa melko paljon Minea. Eräänä iltana hänen salaiselle serverilleen tulee täysin vieras pelaaja, Forgetmennottytzö, jonka kommentit alkavat äkkiä turhauttaa poikaa, mutta siitä huolimatta hän ei lopeta pelaamista. Pekko ei mielestäni ole mikään ongelmapelaaja, vaan pelaaminen pysyy hallinnassa.
Tässä kirjassa kantava teema on mielestäni erilaisuus, ja vaikeus hyväksyä se. Ehkä tietyissä määrin myös eräänlainen rasismi. Vallan tavoittelu.. Kirjassa on mielenkiintoinen juoni, joka edeltäjänsä tavoin tempaa heti lukijan mukaan omaan maailmaansa, Kiven sisään. Kirja on edeltäjänsä tavoin nopealukuinen ja viihdyttävä. Jännittäväkin. Se sopii hyvin luettavaksi yläasteikäisestä ylöspäin ja pitää varmasti aikuisenkin lukijan otteessaan.
Teos: Väkiveriset: Kiven sisässä
Kirjasarja: Väkiveriset
Kirjailija: Sini Helminen
Kannen design: graafikko Karin Niemi
Kustantaja: Myllylahti
Sivumäärä: 230
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: yläkouluikäisille nuorille ja sitä vanhemmille
Arvosana: 5
Koulussa Pekko tapaa erikoisen Tuulian, joka kiskoo hänet irti Minecraftin syövereistä keskelle todellista, hengenvaarallista peliä. Mummon kuolema ei ollutkaan onnettomuus vaan raaka murha. Ja tappaja on yhä vapaalla jalalla. Pekko joutuu huomaamaan kantavansa sisällään salaisuutta, josta moni on valmis maksamaan viattomien verellä.
Kiven sisässä on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaarnan kätkössä. Se jatkaa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitystä höystävät huumori ja ripaus romantiikkaa. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.
Lukunäyte kirjasta, *klick*
Sarjan edellinen osa, Kaarnan kätkössä kertoi Pinjasta, joka sai kuulla olevansa Väen porukkaa. Tässä kirjassa, Väkiveriset -sarjan toisessa osassa tutuksi tulee 15-vuotias pelaamista rakastava poika, nimeltä Pekko, jonka historiasta löytyy myös asioita, jotka yhdistävät myös hänet osaksi Väen eli metsän, vuoren, veden ja maan myyttisiä olentoja. Kaikilla Väkiveriset -sarjan kirjoilla on yksi yhdistävä tekijä, eräs sivuhahmo, mutta ne ovat kaikki myös itsenäisiä teoksia, joten ne voi lukea missä vain järjestyksessä.
Pekon mummon kuolema muuttaa pojan koko elämän. Hautajaisten jälkeen edessä on muutto Helsinkiin. Taakse jäävät mm. vanhat kaverit ja edessä on uusi kotikaupunki ja koulu. Tuntematon. Paitsi että Pekko huomaa pian muistavansa Helsingistä asioita, joita ei ole koskaan edes kokenut - kuin muistot olisivat peräisin joltain toiselta.
Outo naapurintyttö, Gwin, vetää poikaa puoleensa. Tyttö vaikuttaa hyvin salaperäiseltä ja varovaiselta aivan kuin pelkäisi jotain. Pekko viettääkin Gwinin kanssa suhteellisen paljon aikaa ja tajuaa pian ihastuneensa tyttöön.
Pekko kohtaa myös salaperäisen Tuulian. Tyttöä ei kuitenkaan näe kukaan muu kuin Pekko. Tuulia opastaa häntä selvittämään, mistä hänen oudot muistonsa johtuvat ja mitä oikeastaan tapahtui sinä iltana, kun hänen isoäitinsä kuoli. Pekko tutustuu sukulaisiinsa, jotka hänen äitinsä on kauan sitten hylännyt, koska halusi elää tavallista elämää.
''Sä tulet vielä tietämään, aikamiespoika. Ja sitten sä toivot, ettet tietäis.''
- Tuulia (s. 48)
Pekon avulla lukija pääsee tutustumaan myös Minecraft -peliin, mikä ainakin minusta oli mielenkiintoista. Pelaamisesta kirjoitetaan positiivisesti ihan liian vähän mielestäni. Pelit ovat mielenkiintoisia, niiden tarinat usein koukuttavia - kyllä, pelitkin rakentuvat tarinoiden ympärille kuten kaikki kirjatkin.
Pekko pelaa melko paljon Minea. Eräänä iltana hänen salaiselle serverilleen tulee täysin vieras pelaaja, Forgetmennottytzö, jonka kommentit alkavat äkkiä turhauttaa poikaa, mutta siitä huolimatta hän ei lopeta pelaamista. Pekko ei mielestäni ole mikään ongelmapelaaja, vaan pelaaminen pysyy hallinnassa.
''Aiotko sä tiirikoida sen vai -'' Lauseeni jää kesken, kun Tuulia alkaa himertyä siinä silmieni edessä ja puff, äkisti hän on poissa. Räpyttelen hetken häkeltyneenä silmiäni ja sitten kuulen lukon kilahtavan ja ovi lennähtää auki. Toisella puolella seisoo Tuulia ja sukii pollean näköisenä sekaisia hiuksiaan.''
Tässä kirjassa kantava teema on mielestäni erilaisuus, ja vaikeus hyväksyä se. Ehkä tietyissä määrin myös eräänlainen rasismi. Vallan tavoittelu.. Kirjassa on mielenkiintoinen juoni, joka edeltäjänsä tavoin tempaa heti lukijan mukaan omaan maailmaansa, Kiven sisään. Kirja on edeltäjänsä tavoin nopealukuinen ja viihdyttävä. Jännittäväkin. Se sopii hyvin luettavaksi yläasteikäisestä ylöspäin ja pitää varmasti aikuisenkin lukijan otteessaan.
''Esineet ovat mustan kuivuneen töhkän peitossa, mutta alta kimmeltää jotakin kultaista, jotakin kirkkaampaa kuin kiillotetut sormukset. Kammottavassa kunnossaan ne näyttävät lähinnä epämääräisiltä mönteiltä, mutta muistojeni silmin tunnen niiden muodot, jokaisen yksityiskohdan, jokaisen kaiverruksen.'' (s. 208)
Aloin miettiä, että Väkiveriset -sarja kuten moni muukin kotimainen ya-kirjasarja, toimisi loistavasti myös elokuvana tai televisiosarjana.
Tuulia pysyy edelleen suosikkihahmonani, mutta nyt tykästyin lisäksi Pekkoon ja hänen sukulaisiinsa.
Pääsen pian vihdoin itsekin lukemaan monen kirjabloggarin tykkäämää kolmatta osaa, joka kulkee nimellä Veden vallassa. Olisin toki voinut lukea kirjan jo aikaisemmin, mutta kun olin kirjavinkkausta pitämässä äitini työpaikalla, Helmisen kirjasarjan tuorein osa oli yksi niistä kirjoista, jotka menivät lainaan. Odotan mielenkiinnolla, mitä sarjan kolmas osa pitää sisällään ja mihin kaikkialle se minut vielä vie. Vaikka et lukisi nuortenkirjallisuutta (järjetöntä mielestäni), suosittelen tutustumaan suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen, sillä suomalaiset nuortenkirjailijat ovat huippuja. He todella tietävät, miten lukija pysyy matkassa mukana eikä häviä matkan varrella minnekään.
Tuulia pysyy edelleen suosikkihahmonani, mutta nyt tykästyin lisäksi Pekkoon ja hänen sukulaisiinsa.
Pääsen pian vihdoin itsekin lukemaan monen kirjabloggarin tykkäämää kolmatta osaa, joka kulkee nimellä Veden vallassa. Olisin toki voinut lukea kirjan jo aikaisemmin, mutta kun olin kirjavinkkausta pitämässä äitini työpaikalla, Helmisen kirjasarjan tuorein osa oli yksi niistä kirjoista, jotka menivät lainaan. Odotan mielenkiinnolla, mitä sarjan kolmas osa pitää sisällään ja mihin kaikkialle se minut vielä vie. Vaikka et lukisi nuortenkirjallisuutta (järjetöntä mielestäni), suosittelen tutustumaan suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen, sillä suomalaiset nuortenkirjailijat ovat huippuja. He todella tietävät, miten lukija pysyy matkassa mukana eikä häviä matkan varrella minnekään.
Teos: Väkiveriset: Kiven sisässä
Kirjasarja: Väkiveriset
Kirjailija: Sini Helminen
Kannen design: graafikko Karin Niemi
Kustantaja: Myllylahti
Sivumäärä: 230
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: yläkouluikäisille nuorille ja sitä vanhemmille
Arvosana: 5
tiistai 5. kesäkuuta 2018
Sini Helminen - Väkiveriset: Kaarnan kätkössä
Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.
Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjan niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.
Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitys ja romantiikka punoutuvat huumorin säikeisiin. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille tai sitä vanhemmille.
Lukunäyte kirjasta *klick*
Sini Helmisen Väkiveriset -sarja punoutuu neljän teeman ympärille: Metsän, vuoren, veden ja maan. Luin sarjan avausosan Kaarnan kätkössä melko nopeasti viime kesänä ollessani muutamalla rippileirillä yövalvojana.
Kaarnan kärkössä -kirja kertoo 17-vuotiaasta Pinjasta, joka valmistuu heti kirjan alkumetreillä ylioppilaaksi. Hän aloitti koulunkäynnin vuotta aikaisemmin kuin muut, sillä hänen äitinsä on opettaja. Pinjan isä toivoo, että tytär jatkaisi samalla alalla kuin hän, lääkärinä. Aikaisemmin kympin oppilaana tunnetun tytön koulumenestys romahtaa ennen valmistumista, kun puhelimeen tulee viesti poikaystävältä. Viestissä on hämärä kuva, jossa Pinjan poikaystävä, Arttu ja hänen paras ystävänsä Erika, ovat yhdessä. Kaikki menee yhden kännisen kuvan myötä pilalle.
Kirjassa sukelletaan Pinjan kesätöissä olemisen yhdeydessä syvälle suomalaiseen fantasiamaailmaan. Tehdessään kesätöitä metsässä äitinsä kaverin, Virven opastuksella, Pinja tutustuu salaperäiseen sinipiikatyttöön nimeltä Tuulia, jonka vain Pinja näkee ja joka opastaa häntä hiisien ja metsänväen maailmaan, Tapiolaan, jossa nämä myyttiset olennot asustavat.
Pinjalla on selässään suuri salaisuus, jota hän ei ole koskaan näyttänyt kenellekään; hänen selkänsä on pahasti arpeutunut. Kirjan edetessä sille löytyy yllättävä selitys, Pinja ei ole tavallinen tyttö. Kaarnan kätkössä kuuluu myös niinsanottuihin sateenkaarikirjoihin, sillä Pinja ihastuu Virveen ja suuteleekin tyttöä. Työssään suvaitsevaisuutta samansukupuolisten suhteita kohtaan rummuttava äiti ei kuitenkaan ilahdu Pinjan uudesta ihastuksesta vaan pitää sitä vain vaiheena, ohi menevänä kokeiluna. Pöyristynyt Pinja joutuu tämän takia viettämään koko loppukesän arestissa äitinsä vanhempien luona maalla.
Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjan niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.
Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitys ja romantiikka punoutuvat huumorin säikeisiin. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille tai sitä vanhemmille.
Lukunäyte kirjasta *klick*
Sini Helmisen Väkiveriset -sarja punoutuu neljän teeman ympärille: Metsän, vuoren, veden ja maan. Luin sarjan avausosan Kaarnan kätkössä melko nopeasti viime kesänä ollessani muutamalla rippileirillä yövalvojana.
Kaarnan kärkössä -kirja kertoo 17-vuotiaasta Pinjasta, joka valmistuu heti kirjan alkumetreillä ylioppilaaksi. Hän aloitti koulunkäynnin vuotta aikaisemmin kuin muut, sillä hänen äitinsä on opettaja. Pinjan isä toivoo, että tytär jatkaisi samalla alalla kuin hän, lääkärinä. Aikaisemmin kympin oppilaana tunnetun tytön koulumenestys romahtaa ennen valmistumista, kun puhelimeen tulee viesti poikaystävältä. Viestissä on hämärä kuva, jossa Pinjan poikaystävä, Arttu ja hänen paras ystävänsä Erika, ovat yhdessä. Kaikki menee yhden kännisen kuvan myötä pilalle.
Kirjassa sukelletaan Pinjan kesätöissä olemisen yhdeydessä syvälle suomalaiseen fantasiamaailmaan. Tehdessään kesätöitä metsässä äitinsä kaverin, Virven opastuksella, Pinja tutustuu salaperäiseen sinipiikatyttöön nimeltä Tuulia, jonka vain Pinja näkee ja joka opastaa häntä hiisien ja metsänväen maailmaan, Tapiolaan, jossa nämä myyttiset olennot asustavat.
Pinjalla on selässään suuri salaisuus, jota hän ei ole koskaan näyttänyt kenellekään; hänen selkänsä on pahasti arpeutunut. Kirjan edetessä sille löytyy yllättävä selitys, Pinja ei ole tavallinen tyttö. Kaarnan kätkössä kuuluu myös niinsanottuihin sateenkaarikirjoihin, sillä Pinja ihastuu Virveen ja suuteleekin tyttöä. Työssään suvaitsevaisuutta samansukupuolisten suhteita kohtaan rummuttava äiti ei kuitenkaan ilahdu Pinjan uudesta ihastuksesta vaan pitää sitä vain vaiheena, ohi menevänä kokeiluna. Pöyristynyt Pinja joutuu tämän takia viettämään koko loppukesän arestissa äitinsä vanhempien luona maalla.
Voisin sanoa Annastiinalle, että aivan kohta tulee voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki, mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Annastiina tietää jo tärkeimmän: Disney-prinsessa saa prinssinsä, ei koskaa laukkaa toisen prinsessan kanssa aamunkoittoon. (s. 79)
Koska LGBT+ teemana on lähellä sydäntäni ja koska tunnen muutamia seksuaalivähemmistöjen edustajia enkä luokittele itseänikään heteroksi, tämä yllätti positiivisesti. Ja aihe on vieläpä hyvin ajankohtainen edelleen, koska tasa-arvoinen avioliittolaki on jo voimassa, niin kirkko ei kuitenkaan edelleenkään hyväksy sitä, että papit saisivat alkaa vihkiä myös sateenkaaripareja. Mielestäni tähän asiaan on saatava muutos, ja tiedän, että asia tulee varmasti muuttumaan joskus, koska rakkaus kuuluu kaikille, ja jokaisella kirkollisveroa maksavalla kuuluu olla samat oikeudet. En tiedä, millainen sinun kirkkosi on, minun kirkkoni muuttuu maailman ja lain mukana.
Itse tykkään fantasiassa juuri siitä, että se ei koskaan ole tasapaksua ja tylsää luettavaa, aina oppii uutta eri mytologioista, tässä tapauksessa suomalaisesta mytologiasta, johon minunkin pitäisi ehdottomasti tutustua enemmän. Mukana on aina jokin seikkailu, myyttisiä kykyjä ja jokainen hahmo on oma persoonansa ja jokaiseen on oikeastaan kirjallisuusgenrestä riippumatta aina mahtava tutustua.
Helminen on onnistunut luomaan mielenkiintoisen sarjan, joka pitää lukijansa otteessaan alusta lähtien. Hahmoista suosikeikseni ylsi Tuulia, salaperäinen sekä hieman häijy Marras, vaikka raivostuttava olikin. Pidin lisäksi myös Pinjasta. Kirjan hahmoihin oli minunkin helppo samaistua, vaikka olenkin jo 22. Uskon, että huomattavasti minua ja muita kohderyhmään kuuluvia nuoria aikuisia vanhempikin lukija voi hyvin viihtyä hahmojen matkassa. Sarja on myös melko nopealukuinen, koska kirjat ovat lyhyitä. Niitä voi siis suositella niillekin nuorille, jotka eivät lue paljoa kirjoja muuten. Ties vaikka innostuisivat tämän sarjan kautta lukemaan enemmänkin ja pidempiä kirjoja.
Suosittelisin kirjasarjaa ehdottomasti yläkouluikäisestä ylöspäin, koska se on juuri sitä aikaa, milloin nuori on aikuisuuden kynnyksellä ja taistelee murrosiän ja monen muun asian kanssa nykymaailmassa. Paineet ovat kovat, joten tarvitaan kirjallisuutta, jonka avulla voi nollata. Fantasian ja suomalaisen mytologian mukana oleminen ei haittaa ollenkaan, päinvastoin, sillä juuri se tekee sarjasta niin viihdyttävän.
Mielestäni tässä sarjassa hyvää on myös se, ettei sen osia ole pakko lukea edes järjestyksessä vaan voit lukea ne sekaisin, sillä sarjan osilla on vain yksi yhdistävä tekijä, jota en paljasta ihan vielä. Jos kotimainen mytologia kiinnostaa, suosittelen todellakin lukemaan Sinin Väkiveriset -sarjan.
Teos: Väkiveriset: Kaarnan kätkössä
Kirjasarja: Väkiveriset
Kirjailija: Sini Helminen
Kannen design: graafikko Karin Niemi
Kustantaja: Myllylahti
Sivumäärä; 220
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Kotimaisesta mytologiasta kiinnostuneille
Arvosana: 5
Helminen on onnistunut luomaan mielenkiintoisen sarjan, joka pitää lukijansa otteessaan alusta lähtien. Hahmoista suosikeikseni ylsi Tuulia, salaperäinen sekä hieman häijy Marras, vaikka raivostuttava olikin. Pidin lisäksi myös Pinjasta. Kirjan hahmoihin oli minunkin helppo samaistua, vaikka olenkin jo 22. Uskon, että huomattavasti minua ja muita kohderyhmään kuuluvia nuoria aikuisia vanhempikin lukija voi hyvin viihtyä hahmojen matkassa. Sarja on myös melko nopealukuinen, koska kirjat ovat lyhyitä. Niitä voi siis suositella niillekin nuorille, jotka eivät lue paljoa kirjoja muuten. Ties vaikka innostuisivat tämän sarjan kautta lukemaan enemmänkin ja pidempiä kirjoja.
Suosittelisin kirjasarjaa ehdottomasti yläkouluikäisestä ylöspäin, koska se on juuri sitä aikaa, milloin nuori on aikuisuuden kynnyksellä ja taistelee murrosiän ja monen muun asian kanssa nykymaailmassa. Paineet ovat kovat, joten tarvitaan kirjallisuutta, jonka avulla voi nollata. Fantasian ja suomalaisen mytologian mukana oleminen ei haittaa ollenkaan, päinvastoin, sillä juuri se tekee sarjasta niin viihdyttävän.
Mielestäni tässä sarjassa hyvää on myös se, ettei sen osia ole pakko lukea edes järjestyksessä vaan voit lukea ne sekaisin, sillä sarjan osilla on vain yksi yhdistävä tekijä, jota en paljasta ihan vielä. Jos kotimainen mytologia kiinnostaa, suosittelen todellakin lukemaan Sinin Väkiveriset -sarjan.
Teos: Väkiveriset: Kaarnan kätkössä
Kirjasarja: Väkiveriset
Kirjailija: Sini Helminen
Kannen design: graafikko Karin Niemi
Kustantaja: Myllylahti
Sivumäärä; 220
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Kotimaisesta mytologiasta kiinnostuneille
Arvosana: 5
lauantai 2. kesäkuuta 2018
Kesken jääneitä kirjoja
Kovin harvoin kukaan kirjabloggaaja kertoo kirjoista, jotka on ollut pakko jättää kesken milloin mistäkin syystä. Joskus mielenkiinto ei riitä, joskus kirja on todella tylsä tai siitä olleeseen hypetykseen pettyy niin pahasti, ettei lukeminen enää kiinnostakaan, joskus aikaa ei ole tarpeeksi ynnä muuta. Minä olen yksi heistä. Jätän kirjoja todella harvoin kesken, mutta välillä se on pakollista, kun ei vaan jaksa, juoni tuntuu laahaavan tai olevan ennalta-arvattava, kirja on kuolettavan tylsä.... Tässä postauksessa ajattelin kertoa kirjoista, jotka minun on ollut pakko jättää kesken. Kuten reilu vuosi sitten menehtynyt kirjabloggaajakollega Krista aina sanoi; Elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille. Krista luki aina vain kirjallisuutta, jonka jaksoi lukea loppuun. Niin teen minäkin.
Jutussa käyttämäni kuvat eivät ole omiani, vaan kustantajien sivuilta lainattuja.

Ensimmäinen kesken jättämäni kirja vähään aikaan oli Lauren Katen Langennut -kirja joka aloittaa Fallen -kirjasarjan, jossa tutustutaan langenneeseen enkeliin, joka rakastaa tyttöä, on rakastanut samaa tyttöä jo satoja vuosia ja kohtaa tämän aina uudestaan. Hän ei saa suudella tyttöä, tai tyttö kuolee. Tällä kertaa kuitenkin jokin on toisin. Tytössä on jotain outoa.
Minä en kertakaikkiaan jaksanut lukea tätä. Luin kirjaa alle puolenvälin, mutta minun oli pakko lopettaa, koska se muistutti niin paljon surullisen kuuluisaa, ylihypetettyä Twilight -saagaa. Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy, sillä samankaltaisuuksia Twilightiin löytyy monesta kirjasarjasta, mm. Fifty Shades of Grey, joka on myös mielestäni kaikkea muuta kuin hyvä sarja.
Lisäsyy tämän lopettamiselle oli päähenkilön uhriutuva asenne ja liika romantiikka. Olen nähnyt myös kirjasta tehdyn elokuvan enkä pitänyt siitäkään. Liian kliseistä kamaa minun makuuni.
En koskaan lukenut Elina Rouhiaisen esikoiskirjasarjaa, Susiraja -sarjaa. Se kuitenkin löytyy kokonaisuudessaan kirjahyllystäni, koska sanoin Elinalle viime vuonna, että ehkä annan hänen esikoissarjalleen vielä joskus toisen mahdollisuuden.
Kuulin sarjasta ensimmäisen kerran vähän sen ilmestymisen jälkeen kirjailija Taija Tuomiselta, jonka kirjoittajakurssilla olen ollut ainakin kolmesti yhdessä vaarini kanssa.
Ostin sarjan noin kaksi vuotta sen jälkeen itselleni ja taisin ensimmäistä osaa hiukan aloittaakin, mutten koskaan päässyt loppuun asti.
Sarja sisältää neljä osaa:
Kesytön
Uhanalainen
Jäljitetty
Vainuttu
Tiedän, että tämä kirja on erittäin pidetty. Monet ovat tykänneet siitä, mutta ainakin minä jouduin sen jättämään kesken. Saattaa johtua ehkä siitä, että lukemista on niin paljon. Paljon kaikkea, mitä haluaisi lukea, mutta aika loppuu kesken. En jaksanut keskittyä tähän kirjaan kunnolla, mutta tulen varmasti sen lukemaan jossain vaiheessa alusta loppuun. Sen aika ei vain vielä ollut.
Lukemattomia tai kesken jääneitä kirjoja on muitakin, mutta tässä osa niistä. Minkä kirjan sinä viimeksi jätit kesken ja miksi? Entä mitä luet nyt? Kesä on hyvää aikaa lukea kirjoja, olla ulkona ja nauttia lämmöstä, viettää aikaa kavereiden kanssa ja matkustaa, käydä festareilla ja vaikka mitä!
Jutussa käyttämäni kuvat eivät ole omiani, vaan kustantajien sivuilta lainattuja.

Ensimmäinen kesken jättämäni kirja vähään aikaan oli Lauren Katen Langennut -kirja joka aloittaa Fallen -kirjasarjan, jossa tutustutaan langenneeseen enkeliin, joka rakastaa tyttöä, on rakastanut samaa tyttöä jo satoja vuosia ja kohtaa tämän aina uudestaan. Hän ei saa suudella tyttöä, tai tyttö kuolee. Tällä kertaa kuitenkin jokin on toisin. Tytössä on jotain outoa.
Minä en kertakaikkiaan jaksanut lukea tätä. Luin kirjaa alle puolenvälin, mutta minun oli pakko lopettaa, koska se muistutti niin paljon surullisen kuuluisaa, ylihypetettyä Twilight -saagaa. Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy, sillä samankaltaisuuksia Twilightiin löytyy monesta kirjasarjasta, mm. Fifty Shades of Grey, joka on myös mielestäni kaikkea muuta kuin hyvä sarja.
Lisäsyy tämän lopettamiselle oli päähenkilön uhriutuva asenne ja liika romantiikka. Olen nähnyt myös kirjasta tehdyn elokuvan enkä pitänyt siitäkään. Liian kliseistä kamaa minun makuuni.
En koskaan lukenut Elina Rouhiaisen esikoiskirjasarjaa, Susiraja -sarjaa. Se kuitenkin löytyy kokonaisuudessaan kirjahyllystäni, koska sanoin Elinalle viime vuonna, että ehkä annan hänen esikoissarjalleen vielä joskus toisen mahdollisuuden.
Kuulin sarjasta ensimmäisen kerran vähän sen ilmestymisen jälkeen kirjailija Taija Tuomiselta, jonka kirjoittajakurssilla olen ollut ainakin kolmesti yhdessä vaarini kanssa.
Ostin sarjan noin kaksi vuotta sen jälkeen itselleni ja taisin ensimmäistä osaa hiukan aloittaakin, mutten koskaan päässyt loppuun asti.
Sarja sisältää neljä osaa:
Kesytön
Uhanalainen
Jäljitetty
Vainuttu
Tiedän, että tämä kirja on erittäin pidetty. Monet ovat tykänneet siitä, mutta ainakin minä jouduin sen jättämään kesken. Saattaa johtua ehkä siitä, että lukemista on niin paljon. Paljon kaikkea, mitä haluaisi lukea, mutta aika loppuu kesken. En jaksanut keskittyä tähän kirjaan kunnolla, mutta tulen varmasti sen lukemaan jossain vaiheessa alusta loppuun. Sen aika ei vain vielä ollut.
Lukemattomia tai kesken jääneitä kirjoja on muitakin, mutta tässä osa niistä. Minkä kirjan sinä viimeksi jätit kesken ja miksi? Entä mitä luet nyt? Kesä on hyvää aikaa lukea kirjoja, olla ulkona ja nauttia lämmöstä, viettää aikaa kavereiden kanssa ja matkustaa, käydä festareilla ja vaikka mitä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)