Tähän teokseen sisältyy näytelmän koko teksti, jonka ovat kirjoittaneet Suomen Teatterikoulun dramaturgioppilaat Jukka Asikainen, Arto Melleri ja Heikki Vuento, sekä Toni Edelmannin ja Antti Hytin esitystä varten tekemät sävellykset. Ari Hietalan valokuvat amtavat hyvän käsityksen näytelmän toteutuksen luonteesta. Kirja sisältää myös Timo Louhikarin laajan esseen ''Eräs käsitys Pete Q:sta'', joka hahmottaa sekä itse esitystä että sen saamaa vastaanottoa.
Kustantaja: Otava
Sivuja: 135
Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan voin sanoa, että lukeminen oli ihan oikeasti todella haastavaa ja raskasta. Ja se johtuu tästä kirjasta. Tämä kirja on niin raskaslukuinen, että se vei intoni keskittyä minkä tahansa muunkin kirjan lukemiseen. Onneksi se on nyt ohi, niin voin taas toivottavasti keskittyä kunnolla siihen, mitä luen. Kirja on osa Ylen Kirjojen Suomi projektia, joka liittyy Suomen satavuotisjuhlavuoteen, joka on tänä vuonna.
Pete Q on kirja, joka vaatii lukijaltaan paneutumista -70 lukuun, itse en ollut ihan niin viitseliäs, vaikka toki aloitin kirjaa lukemaan jo muutamaa kuukautta ennen h-hetkeä. Silti kävi välillä mielessä, että pitäisikö vain luovuttaa. Koska Pete Q on näytelmän käsikirjoituksenakin jo aika vaikealukuinen ja todella raskas, en voi olla miettimättä millainen se on teatterikappaleena ollut, mutta uskon, että se kuvastaa hyvin omaa aikaansa.
Seuraava pätkä löytyy näytelmät.fi -sivustolta:
''Everstin kuuluisuuteen nostama rocklaulaja Pete Q on kuollut sähköiskuun ja hänet on korotettu pyhimykseksi. Diktaattorin uusi suojatti Primo da Capo esittää Peteä vuosittaisessa mysteerionäytelmässä, jonka yhteydessä järjestetään suuret markkinat huveineen.
Pete Q on kuitenkin herännyt henkiin ja palaa kylään omalaatuisten ystäviensä, kostaja Secondon ja huumehuuruisen Egon Vernissan kanssa.
Mutta kansan kauan odottamalla sankarilla ei olekaan tarjottavanaan sanomaa: hänestä on tullut mykkä. Eversti leimaa hänet petturiksi, ja samaa mieltä on kansantuomioistuin.''
Minä olen ihminen joka rakastaa teatteria, mutta täytyy todeta, etten olisi todellakaan halunnut tätä näytelmää mennä katsomaan, vaikka se olikin oman aikansa hitti. Olen sen verran nuori, että en tiedä itse aikakaudesta paljonkaan, enkä nyt kysynyt isovanhemmiltani tai vanhemmiltani mitään seitsemänkymmentä luvusta.
Kaikessa raskaudessaan kirjasta löytyy myös ainakin yksi hyvä pointti, joka ehkä näin kirjoja ja kirjoittamista rakastavan bloggaajan ja kirjailijaksi haluavan näkökulmasta vaikuttaa hieman inhottavalta; On lopetettava nuorallatanssi muiden nöhden, ei pidä tarjota katsojalle pakoa todellisuudesta, vaan on kannustettava ihmistä havaitsemaan oma tilansa, oma nuorallatanssinsa, ja herätettävä hänessä oman elämän vaatimus.
Mielestäni tuo asia toteutuu jo nykyään hyvin, kun vertaan siihen, mikä tilanne luultavasti oli joskus ennen. Teatteri on edelleenkin ikään kuin todellisuuspakoa tarjoava tärkeä, kulttuurillinen elämyslaitos ja juuri siksi minäkin sitä rakastan. Teatterissa käyminen on minulle sitä pientä arjen glamouria.
Jos tykkäät lukea vähän raskaampaa materiaalia, kirja sopii varmasti luettavaksesi.
Minun juttuni se ei ollut, ja tuskin olisi näytelmäkään ollut.
