maanantai 19. joulukuuta 2016

V.M. Toivonen - Matka Asgårdiin: Fimbul-talvi

Mavil tutki asetta tarkemmin. Hän näki riimut, jotka oli kuvioitu moukarin varteen. Ne olivat vanhoja riimuja, mutta eivät muistuttaneet lainkaan niitä, joita Mavil oli aiemmin nähnyt. Nämä olivat suuria, pyöreitä ja tekivät monimutkaisia kiemuroita, joita ihmiskäden oli mahdoton kaivertaa metalliin. 
   ''Se on mahtava ase. Sen ovat takoneet Svartfalheimin mustat haltiat, silloin kun isäsi oli vielä ystävä heidän kanssaan.''

Matka Asgårdiin -sarja vie lukijan keskelle Yhdeksän maailman tapahtumia. Nuori tallipoika Mavil saa tietää Ginnungagabin ennustuksesta, joka uhkaa sytyttää sodan Kaikkien Jumalien Ylijumalan Odinin ja puoliverisen Lokin välille.
   Kun Jotunheimrin mahtavat jääjättiläiset hyökkäävät pohjoisiin kyliin, ja seitsemän klaanin johtajat luovat uuden liiton ihmisten pelastamiseksi, Mavil ymmärtää, että vanha ennustus on totta ja että Yhdeksän maailman sota on syttynyt.


Harvoin käy niin, että kirjailija itse ottaa minuun sähköpostilla yhteyttä ja kehuu blogiani ja kysyy, olisinko kiinnostunut lukemaan hänen kirjansa. Vastasin kyllä, koska nuortenkirjat kiinnostavat aina. Ja kaiken lisäksi tässä kirjasarjassa käsitellään samaa mytologiaa kuin Rick Riordanin uudessa Magnus Chase -sarjassa, Skandinaavista mytologiaa. Se seikka vain lisäsi mielenkiintoani siitäkin huolimatta, että kirjaan tarttuminen vei odotettua kauemmin, koska arvostelukappaleita on paljon muitakin hyllyssä odottamassa lukuvuoroa, ja vaikka Vesa-Matti minulle sanoikin, että saan lukea kirjat, kun minulla on aikaa eikä niillä näin ollen ole kiire, haluan silti pyytää kirjailijalta anteeksi. Tässä ei olisi pitänyt mennä näin kauaa.
   Kirja on suunnattu erityisesti nuorille pojille ja se onkin noussut poikien keskuudessa suosituksi. Tämä on mielestäni aivan mahtava uutinen, kun ottaa huomioon sen huolestuttavan asian, että pojat eivät juurikaan enää lue kirjoja. Tätä asiaa yritetään parantaa ja siitä kertoo mm. nykyään YouTubesta ja Splay -yhteisöstäkin tutun Mikko Toiviaisen perustama #Pojatkinlukee -kampanja, joka ei ole jäänyt taka-alalle Mikon YouTube -uran alun takia.

12-vuotias tallipoika Mavil elää Midgårdin Vuonossa Tallimestarin opissa ja huomassa. Vanhemmistaan ja taustastaan hän ei tiedä mitään. Midgårdin alueiden välillä on historian koitossa ollut kahinoita, mutta nyt klaanien on yhdistettävä voimansa, sillä pohjoisesta kuuluu pahoja uutisia: tarujen kauhu, jotunni-jättiläiset, ovat palanneet ja aiheuttavat tuhoa. Tämä tietää sotaa.

Yhdeksän maailman taruihin ja tapahtumiin Mavilia opastaa sokea erakko Hod. Häneltä Mavil saa kuulla Ginnungagapin ennustuksesta, josta jotunnitkin ovat jo huono enne. Voimakkaat riimut on saatava turvaan, ennen kuin puoliverinen jumalten asuinsijoilta Asgårdista aikoinaan karkotettu Loki saa ne käsiinsä. Muuten maailmojen tuho on varma.


Fimbul-talvi on oivallista luettavaa fantasianystävälle. Siinä on kaikki perinteiset fantasian ainekset: orpo päähenkilö, jolla on salaperäinen perhetausta, sodan uhka ja erilaisten klaanien yhteistyö, outoja ja uhkaavia vihollishahmoja, ennustus, jonka toteutumisen estäminen on välttämätöntä.. Jo pelkästään sarjan ensimmäinen osa tutustuttaa lukijansa hyvin fantasiagenreen. Kirja on helppolukuinen, lyhyekö, tapahtumarikas ja sen miljöö on aivan upea. Kirjailija on onnistunut mahtavasti tuomaan entisajan myytit ja niiden mukana viikingit tähän päivään. 
   Fimbul-talvi pitää lukijansa hyvin otteessaan ja kirjaa on lähes mahdotonta lukea käsistään hetkeksikään. Itsekin laskin sen käsistäni ehkä siksi aikaa, että sain vähän nukuttua. Tykästyin kovasti Maviliin ja pojan historia kiehtoo kovasti. Pojalla on selvästi suuri osa koko trilogiassa.

Kirjailija on tehnyt selvästi huolellista työtä, sillä ainakaan omiin silmiini ei osunut yhden yhtäkään virhettä, kun luin kirjan. Ulla Thynellin suunnittelema kirjan etukansi on upea. Se tuo esiin juuri sen mystisyyden ja vanhan ajan, johon viikingit liittyvät. Myös kirjan muu kuvitus sekä kansien kartta ovat Thynellin käsialaa ja ne tuovat mukanaan tietynlaista syvyyttä kirjaan ja auttavat osaltaan imaisemaan lukijan täydellisesti tarinan mukaan. Kirjan takakannen ja ulkoasun on suunnitellut Iiris Kallunki, joka on myös tehnyt hyvää työtä. 

Tiivistettynä: Kirja on hyvää luettavaa kaikille fantasian ystäville tai siihen tutustuville uusille lukijoille. Se pitää mukanaan loppuun asti eikä varmasti jätä lukijaansa kylmäksi, vaan lähes pakottaa lukemaan trilogian muutkin kirjat. Mielestäni kirja sopii hyvin luettavaksi niin tytöille kuin pojillekin ja pitääpäs se aikuisemmankin lukijan otteessaan. Sarja sopii erityisen hyvin nuorille pojille, joille se on suunnattukin ja tämä on myös loistava joululahjakirja näin joulun alla. Suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan ja tutustumaan Maviliin, Tallimestariin ja muihin hahmoihin. 


Teos: Matka Asgårdiin - Fimbul-talvi
Kirjailija: V.M. Toivonen
Etukannen suunnittelu, kuvitus ja kartat: Ulla Thynell
Takakannen suunnittelu: Iiris Kallunki
Sivuja: 150
Kustantaja: Aurinkokustannus
Mistä minulle: Kirjailijan lähettämä arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Erityisesti nuorille pojille
Arvosana: 5
 

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Minna Lindgren - Ehtoolehdon pakolaiset

Palvelutalo Ehtoolehto muuttuu helvetiksi, kun sen miehittävät ulkomaalaiset, sujuvasti suomeksi kiroilevat remonttimiehet. Meteli on kauhea, seinään ilmestyy reikä, tavaroita katoaa ja vanhuksia neuvotaan käyttämään kannettavaa kuivakäymälää.
Yli 90-vuotiaat Ehtoolehdon asukkaat Siiri, Irma ja Anna-Liisa joutuvat jälleen tarttumaan itse toimeen, ja he päätyvät nuorten suosimaan kimppakämppäratkaisuun eksoottisessa Hakaniemessä. Yhteiselo ei ole kitkatonta, sillä jokaisella on omat tapansa ja oikkunsa. Vanhukset joutuvat kohtaamaan kotihoidon surullisen kirjon, perehtymään saattohoitoon ja pohtimaan eutanasiakysymystä.
Sankarimme eivät toki malta olla selvittämättä myös Ehtoolehdon putkiremontin vaiheita, se kun vaikuttaa epäilyttävän rikolliselta hankkeelta. Nuuskiminen vie heidät kuitenkin yllättäville jäljille, ja käy ilmi, että harva tässä maailmassa on täysin puhdas pulmunen.


Ehtoolehto - kirjasarjan toisessa osassa Siiri alkaa ystäviensä kanssa selvittää Ehtoolehdossa tapahtuvaa remonttia, kun se alkaa vaikuttaa siltä, että kyseessä ei ole ihan pelkkä putkiremontti, joka sen alkujaan piti olla.
   Kun koko talo myllätään uuteen uskoon, joutuvat vanhukset lähtemään kuka minnekin evakkoon remonttia, joka vaikuttaa vielä pahemmalta kuin heidän näkemänsä sodan kauhut. Siiri, Anna-Liisa, suurlähettiläs, Irma ja Margit muuttavat hienoon kartanomaiseen luksuslukaalitaloon pakoon remonttia, josta alkaa jonkin ajan päästä paljastua kyseenalaisia puolia.

Anna-Liisa sairastuu eikä kukaan tunnu saavan selville, mikä häntä vaivaa, koska vanhuksen äkilliset muistihäiriöt ja houraileminen tuntuu olevan asia, jota lääkärit ja hoitajat pitävät jotenkin normaalina juttuna. Lopulta selviää, että kyseessä oli virtsatietulehdus, jonka yhteydessä esiintyy vanhuksilla usein sekavuutta. 
   Anna-Liisa pääsee jonkin ajan päästä pois sairaalasta ja muuttaa muiden mukana Helsingin Hakaniemen evakkokämppään, jonka hänen miehensä on niin auliisti heille hommannut. Yhteiselo ei ole mutkatonta, koska kaikilla on omat tapansa. Esimerkiksi Margit tykkää suihkun jälkeen olla pitkän aikaa ilman rihmankiertämää eikä Anna-Liisa pidä siitä.
   Anna-Liisan huonohkon kunnon takia Hakaniemen kimppakämpässä alkaa ravata kotihoitajia ihan urakalla. Hoitajat vaihtuvat taajaan eivätkä kaikki ole mukavia.  
   Kun Anna-Liisan korulipas, jonka Siiri aivan varmasti pakkasi mukaansa Hakaniemeen, löytyy Ehtoolehdosta valtavalla määrällä rahaa höystettynä ja osa arvokkaista koruista hävinneenä, alkavat Siiri ja Irma tutkia tapahtumia ja saavat selville, ettei Ehtoolehdon putkiremonttifirmalla, Puts ja Plankilla ole täysin puhtaat jauhot pussissa. 

Arkea ei helpota se, että Margit miettii lähes taukoamatta mahdollisuutta päättää sairaan miehensä elämä eutanasialla, mikä on Suomessa laitonta. Lopulta hän päätyy yrittämään eutanasiaa yhdessä Siirin kanssa, mutta Eino kuoleekin luonnollisesti nukkuessaan jonkin ajan kuluttua, kun ei pysty enää juomaan tai syömään. 
   Suurlähettiläs sairastuu pian Einon kuoleman jälkeen eikä pääse ystävänsä hautajaisiin. Anna-Liisa hoitaa miestään itse, sillä he sopivat Einon kuoleman jälkeen etteivät halua soittaa ambulanssia jotta välttyisivät sairaalakierteeltä. On jouluaatto, kun suurlähettiläs lopulta kuolee.
Taas on vietetty kivoja hetkiä Ehtoolehdon vanhusten seurassa ja haluaisin heti takaisin. Aloitin eilen trilogian viimeistä osaa, ja aika sama meno jatkuu myös siinä lukuun ottamatta sitä, että Ehtoolehdon pakolaiset -kirjan tapahtumista on kulunut jokunen kuukausi ja henkilöt ovat taas Ehtoolehdossa, joka on täysin muuttunut.
   Pidin kirjan henkilöistä ehkä eniten edelleen Siiristä ja Irmasta, varsinkin Irmasta, sillä hänen luonteensa tuntui muuttuneen aika radikaalisti oman sairaalakierteensä jälkeen ja nykyään hän käyttää crocseja, joita tykkään paljon myös itse käyttää. Oikeastaan kuljen vieläkin crocsit jalassa, vaikka on kohta marraskuu. Lisäksi Irma on hankkinut tabletin ja osaa jopa käyttää sitä, vaikka välillä sählääkin sen kanssa. Mielestäni on kunnioitettavaa, mikäli yli 90 vuotias oppii vielä käyttämään tämän päivän teknisiä laitteita. 

Minna onnistui taas siinä missä pitikin. Kirjassa ei ole unohdettu huumoria ja sen kautta tuodaan monesti jälleen esille vakavia asioita. Kirjan lopussa kirjailija pudottaa lukijalle sellaisen pommin, että mikäli eläydyt yleensä kirjan maailmaan ja samaistut henkilöihin, järkytyt varmasti. Ei kannata kuitenkaan pelästyä, vaikka sanonkin näin. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta Ehtoolehto -trilogia ei ole tiukkapipon sarja. Pieni pilke silmäkulmassa on hyvä lukea.


Teos: Ehtoolehdon pakolaiset, #ehtoolehto2
Kirjailija: Minna Lindgren
Ulkoasu: Jenni Saari
Sivuja: 289
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Teos
Mistä minulle: e-kirja, Elisa Kirja

Suosittelenko, kenelle: Kirja sopii kaikille ikään katsomatta. Ihan pikku lapselle en lukisi.
Arvosana: 4

torstai 18. elokuuta 2016

Porin Kirjojen yö -tapahtuma




Porin pääkirjaston Kirjojen yö -tapahtuma järjestettiin jo kolmatta kertaa. Minäkin olin tällä kertaa mukana, tosin ensimmäistä kertaa. Jotenkin aina kun käyn kirjastossa ja varsinkin kirjallisuustapahtumissa, yllätyn siitä millainen yhteenkuuluvuuden tunne siellä vallitsee. Tuntuu kuin olisimme kaikki yhtä suurta perhettä. Ja niin tälläkin kertaa.

Tänä vuonna Kirjojen yö alkoi porilaiskirjailija Arttu Tuomisen kolmannen dekkariromaanin julkaisutilaisuudella klo 17. Itse en ihan ehtinyt tapahtuman alkuun, koska lähdimme juuri siihen aikaan käymään syömässä Pressan Pizza -nimisessä pitseriassa.

Julkaisutilaisuudessa haastattelu. Haastattelijana Karoliina Suoniemi. Kuvassa porilaiskirjailija Arttu Tuominen.
Kirjojen yön ohjelmassa oli paljon kaikenlaista. Kirjailijat kertoivat teoksistaan, kahvilasta sai ostaa syötävää, kirjaston aulassa oli kirja-, sarjakuva-  sekä musiikkimyyntiä, oli mahdollisuus kokeilla VR eli virtuaalitodellisuuslaseja ja tapahtuma huipentui ulkona katsottavaan elokuvaan nimeltä Elokuu. Tottakai kirjastossa sai myös normaaliin tapaan lukea kirjoja ja lainata niitä. Myös kirjaston oma poistokirjoja täynnä oleva huone, Kirjakirppu oli auki ja sieltä sai ostaa kirjoja halutessaan. Kirjailijoina paikalla olivat mm. Arttu Tuominen, Katja Kettu, Elina Wallin sekä monia muita.

Porilaismurteen tuntijat Elina Wallin ja Heli Laaksonen kertovat tulevasta kirjastaan, joka on kirjoitettu poriksi ja siitä vielä ruotsiksi. Tämä oli mielestäni erittäin hienoa ja aivan varmasti hankin kirjan, kun se julkaistaan.
Ostin äidilleni Pori värityskirjan, johon pyysin Elina Wallinilta omistuskirjoituksen. Kirja oli äidillä jo ennestään, mutta hän sanoi pitävänsä sen, joka on omistettu hänelle henkilökohtaisesti.
Tein itsekin muutamia kirjalöytöjä tapahtumasta. Mukaani lähtivät teokset:

1. Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike
2. Tuomas Kyrö - Iloisia aikoja Mielensäpahoittaja
3. Kirsti Ellilä - Iiris (Kirjakirpusta, tästä lisää tulevaisuudessa)
4. Elina Wallin - Semmoset ja Tommoset Tapleti arvotus
5. Pori färityskirja

Oma kokemukseni Kirjojen yöstä oli positiivinen ja sanoisin, että kannattaa ehdottomasti mennä mikäli tapahtuma järjestetään ensivuonna ja satut Porissa olemaan tuolloin. Porin pääkirjaston Kirjojen yö on kerännyt yleensä noin tuhat (1000) kävijää. Tulen kirjoittamaan Porista tänne vielä myöhemminkin, koska haluan kertoa hyviä syitä, miksi tulla Poriin.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Elina Pitkäkangas - Kuura

Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä - etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.

Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi?

Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva.



Olen odottanut tätä hetkeä jo kauan. Halusin jo aiemmin kirjoittaa teille Kuurasta, mutta koska minulla oli koulukiireitä, välillä oli lukujumi päällä ja nyt kesäloma on ollut aika hektistä aikaa tulevasta viimeisestä ammattikouluvuodesta puhumattakaan, en ole oikeastaan jaksanut lukea, vaikka olisin halunnutkin. Ja PokemonGO:n Suomeen tulon jälkeen lukeminen on jäänyt vielä pahemmin. Mutta hei, se on kivaa vaihtelua kirjan lukemiseen. Kerrankin lähden mielelläni ulos ja liikun!
   Voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen romaanin siitä, mitä kaikkia syitä keksin selittääkseni, miksi lukeminen on ollut jäissä ja samoin innostus siihen. Mutta yksikään syy ei ole, että kirja ei olisi ollut hyvä. Missään nimessä ei. Kuura on aivan mahtava ja rakastan sitä todella paljon!

Elina on yhdistänyt Kuurassa loistavasti nykypäivän Suomen ja tarujen ihmissusimyytit. Vertasin kirjaa viime yönä sen viimeisiä sivuja lukiessani tahtomattani Twilightin ihmissusiin. Hetkittäin mieleen tuli myös Harry Pottereista tuttu ihmissusi, professori Remus Lupin. Kuuran ihmissusien muoto muotoutui mielessäni enemmän Potterin Lupinin kuin Twilightin susien kaltaiseksi. En nähnyt mielessäni sutta, vaan näin enemmän ihmismäisemmän hahmon, joka vain muistutti joiltain osin sutta. Tiedän, että Elina on ajatellut toisin. Omassa mielessäni sen muoto meni näin.
   Kuura muuttaa rohkeasti sen perinteisen kuvan, joka minulle on nuortenfantasiakirjallisuudesta muodostunut. Tarinassa on kaksi hyvin erilaista päähenkilöä, joista vain toinen edustaa sitä tuttua, perinteistä puolta. Ja siitäkin huolimatta, että toinen päähenkilö oli lähes sietämättömän ärsyttävä välillä, kirjan pisteet eivät laskeneet yhtään.
   Ehdin jo vähän huolestua, ehdinkö lukea Kuuran ennen kuin sen jatko-osa Myrsky ilmestyy. Kyllä ehdin. Minulla on ikävä taipumus aliarvioida itseni ja omat taitoni välillä.

Kirjan henkilöistä lemppareikseni ylsivät Leo, Aaron ja hetkittäin kaikesta huolimatta myös Inka. Huomasin voivani samaistua helposti hetkittäin kaikkien edellä mainitsemieni hahmojen ajatuksiin. Oli aika pelottavaa huomata, että mietin oikeasti mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa, johon Inka joutui. Leon kohtalo jäi harmittamaan aika tavalla, mutta juonen etenemisen kannalta en tiedä, olisiko tarina päättynyt samoin jos olisi käynyt toisin. Taisin kiintyä Leoon enemmän kuin Inka koskaan. Leossa oli jotain todella ihanaa ja samalla jotain synkkää ja salaperäistä.
   Kirjan kirjoittajasta, Elinasta on pakko sanoa sen verran, että vaikka olen jutellut hänen kanssaan vain vähän omaan kirjoitusharrastukseeni ja hänen kirjoihinsa liittyen, hän on aivan ihana ihminen. Pidän Elinasta todella paljon. Koska kirjailija on nuori, uskon että hän todella osaa kirjoittaa nuorille ja osaa tehdä hahmoista helposti samaistuttavat kuten Kuurassa. 

Itsekin muutamat kirjan kannet harjoitustyönä suunnitelleena kohta kolmannen vuoden opiskelut aloittavana graafisena suunnittelijana, osaan arvostaa kirjan kannen suunnitellutta Karin Niemeä todella paljon, koska tiedän, millainen prosessi se työ on, eikä se ole helppo. Karin on tehnyt Kuuralle todella kauniin kannen ja minua hieman harmittaa se, mihin kuntoon oman Kuurani kansi on ehtinyt mennä. Kirja todellakin on sen näköinen, että sitä on luettu! 
   Kuura on mahtava tarina menettämisen pelosta ja rakkauden suunnattomasta voimasta, joka voittaa lopulta aina kaiken. Jopa pelon. Ja sen muistaminen on varsinkin nykymaailman tapahtumia seuranneena hyvä asia. Pelolle ei ikinä saa antaa valtaa itseensä ja Kuura on hyvä muistutus siitä. Kuura kertoo rakkauden rajattomasta voimasta ja siitä miten jotkut meistä ovat valmiita tekemään mitä hyvänsä kunhan heidän rakkaansa säilyvät hengissä. 
Kuura oli myös ensimmäinen kosketukseni kotimaisen fantasiakirjallisuuden maailmaan. Olen aiemmin lukenut vain ulkolaista nuortenfantasiaa, mutta yrittänyt lukea Elina Rouhiaisen Susiraja- sarjaa, jota en kuitenkaan ole saanut jatkettua siitä syystä, että siitä tulee liian hyvin Twilight-saaga mieleen. Ehkä vielä jonain päivänä luen sen sarjan... Odotan jo innolla Kuuraan jatkoa ja hankin sen varmasti tavalla tai toisella omakseni. Kiitos Myllylahti ja Elina, kun sain lukea kirjan ennakkoon ja anteeksi, kun siinä kesti paljon suunniteltua kauemmin!


Teos: Kuura
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Sivuja: 355
Kansi: Karin Niemi
Kustantaja: Myllylahti
Mistä minulle: Kustannusosakeyhtiö Myllylahti
Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti! Kirja sopii erityisen hyvin nuorille, niin pojalle kuin tytöllekin.
Arvosana: 5

torstai 14. heinäkuuta 2016

Suomi Areena & pelastettuja aarteita


Kävin tänään kuuntelemassa Porin pääkirjastossa (Satakunnan maakuntakirjasto) Suomi Areena keskustelun aiheesta ''Jos lapsi ei lue, katso peiliin''. Keskustelussa käytiin läpi kirjastoiden tärkeyttä, ja sitä kuinka vähän nuoret lukevat. Etenkin teini-ikäiset pojat, joita pitäisi ehdottomasti rohkaista lukemaan paremmin kirjoja. Minua hymyilytti, kun eräs keskustelija totesi, että mikäli lapselle lukee paljon ja yhtäkkiä lopettaa lukemisen, hänen on pakko lukea kirja itse loppuun eli hän tulee tavallaan riippuvaiseksi lukemisesta ja tarinoista. Äiti istui vieressäni kuuntelemassa keskustelua ja on itse asiassa hänen ansiotaan, että minä aikanani innostuin lukemaan. Aloitin lukuharrastukseni Harry Potter & Salaisuuksien kammio - kirjasta, en siis mistään helppolukuisesta, vaikka en osannut lukea kovin hyvin. Kyllästyin odottelemaan, milloin äiti tarinaa jatkaisi, joten luin sen itse loppuun ja minun oli pakko lukea myös kaikki muut sarjan kirjat. 

Yksi keskustelija myös totesi, että Potterit lukenut sukupolvi on vielä sitä polvea, joka saattaa vielä lukeakin paljon, ja minä allekirjoitan sen ainakin omalla kohdallani. 
Keskustelu oli kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen ja pisti hiukan miettimään, miten ne ihmiset, jotka eivät lue, saataisiin lukemaan. 

Keskustelun jälkeen me mentiin äidin kanssa muuten vaan kiertelemään kirjastossa. Äitini käy kirjastossa useammin kuin minä, sillä omasta viime käynnistäni on ehtinyt kulua jo reilusti yli kaksi vuotta. Täytyy myöntää, että rakastuin uudestaan ja voin melkein luvata, että alan lainata kirjoja enemmän kirjastosta, ja ostan itselleni vain ne sarjat/kirjat, jotka välttämättä haluan omaan hyllyyn.

Tässä kuvia siitä, miltä Porin pääkirjaston kirjapoistoille varattu kokonainen huone näyttää. Pori on loistava kaupunki lukemista ajatellen, sillä kaupungin kirjastoa lähellä on ainakin Kallelan koulu, Lyseo & lukio sekä Herttua. Monella ala-asteella on vielä oma kirjastonsa täällä, mikä on minusta tosi hyvä asia. Kirjastoja Porissa on useampia. Ne kirjastot, jotka itse tiedän, ovat Ruosniemen koulun yhteydessä oleva pikkukirjasto, Satakunnan maakuntakirjasto sekä Sampolan kirjasto. Jälkimmäisessä en ole koskaan kyllä käynyt. 
   Kallelan koulun aulassa oleva ''kirjasto'' on aika olematon, kun ottaa huomioon, että koulussa on alakoulun lisäksi yläkoulu. Aulasta löytyy lähinnä ala-aste ikäisille luettavaa, eivätkä nekään välttämättä kiinnosta esimerkiksi poikia. Yläkoulua ei ole ajateltu kirjoja hankittaessa, mikä minusta on aika surullista, sillä itse ainakin luin paljon, kun kävin yläastetta ja minulla on muutama ystävä, jotka myös lukevat paljon.
Porissa on kirjastojen lisäksi myös kirjastoauto, josta voi käydä lainaamassa kirjoja. Kirjat voi palauttaa mihin tahansa kirjastoon Porissa. Vaikka itse en ole koskaan käynyt, kirjastoautossa, pidän sitä mahtavana keksintönä. Kun sellainen on olemassa, lapsen kiinnostuminen lukemisen maailmasta on enää kiinni vain kasvattajista ja alan ammattilaisista. Mikäli kotona ei lueta, ei se lastakaan välttämättä kiinnosta, sillä lapsi ajattelee helposti, että ''Ei se ole mun juttu, kun sitä ei meillä kukaan tee''. Olen ylpeä vanhemmistani, sillä meillä koko perhe lukee. Niin isä kuin pikkusiskonikin. Minä ja äiti luetaan eniten kirjoja. Isä lukee harvoin, mutta lukeepa kumminkin. Pikkusiskoni lukee omien sanojensa mukaan vain hyviä, kiinnostavia kirjoja ja aloitti muutama ilta sitten lukemaan minulta löytyvää Sinkkuelämää - sarjan Carrie Brashaw'n nuoruuteen perustuvaa kirjaa. 


Poistokirjojen huoneesta löysin tiistaina Tuija Lehtisen Kundi kuin kameleontti, Cathy Hopkinsin Frendejä, kundeja & iltapukuja sekä yhden Salatut elämät- tv-sarjaan perustuvan kirjan. Luulen kyllä, että ainakin osa kirjoista on kirjoitettu ennen sarjan alkua. En ole varma. Itse sarja alkoi vuonna 1999, jolloin itse olin vain 3-vuotias. Katsoin aikanaan itsekin sarjaa aika paljon, mutta nykyään en seuraa sitä enää juuri ollenkaan. Mielestäni se on mennyt hieman älyttömäksi, mutta koska moneen nuoreen vetoavat tv:stä tutut jutut, ajattelin nyt näyttää myös tämän päivän hankintani.


Kun sitten kävelin torille, oli aika lämmin sää. Se on tänä kesänä ollut aika harvinaista, joten pitihän siitäkin ottaa torilla kuva. Vaikka aurinko paistoikin, oli koko päivän aika pilvinen sää, mikä ei sinänsä minua haitannut. Koska bussi lähti vasta vartin yli neljä, ja mulla oli aikaa niin kävin torin hesessä smoothiella. Huomenna menen taas kirjastoon kuuntelemaan keskustelua ''Miten minusta tuli kirjailija'' - ja sen jutun teen varmaan ihan erikseen, koska päivä on pitkä, sillä menen keskustelun jälkeen katsastamaan vielä jazzkadun ennen töitä. jotka alkavat torstaina ja illalla menen elokuviin ystäväporukassa.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Lukuidolit

Bongasin Unelmien aika - kirjablogista jutun #pojatkinlukee kampanjan facebooksivulla mainituista lukuidoleista ja Unelmien aika - blogin Katariina oli listannut sen pohjalta ajatuksen saaneena muutamia ulkolaisia julkimoita, jotka tykkäävät lukea kirjoja ja nuo lukevat olivat nimenomaan miehiä. Tottakai, koska kampanja on tarkoitettu edistämään poikien ja miesten lukemista enemmän, sillä tytöt ja naiset lukevat huomattavasti enemmän kuin pojat tai miehet.

Ajattelin listata tähän postaukseen nyt muutamia omia lukuideleitani, joista osa on näyttelijöitä ja osa kirjailijoita ja yksi lukuidoleistani on oma äitini.



Ensimmäinen miespuolinen lukuidoli on lempinäyttelijäni Johnny Depp.


Seuraavana tulee Harry Potterina tunnettu näyttelijä Daniel Radcliffe.


Kolmas lukeva idolini on mm. Hermione Grangerin roolissa ollut 
hyvin vahva ja ihana nainen, Emma Watson.


Tämä mies, kirjailija Rick Riordan on yksi vahva suosikkini.
Riordan lukee myös itse paljon ja hänen kirjansa sopivat mahtavasti niin pojille kuin tytöillekin!


Myös lasten- ja nuortenkirjojakin kirjoittanut kirjailija J-P (Juha-Pekka) Koskinen lukee paljon niin omiaan kuin muidenkin kirjoja.



Nyrkkeilijä Wayne Rooneykin lukee.


Näiden ja monien muiden lukevien julkkisten lisäksi hyviä lukuidoleita ovat 
vanhemmat, isovanhemmat tai omat sisarukset.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Maria Turtschaninoff - Punaisen luostarin kronikat: Maresi

Kirjan sankaritar Maresi on tarkkasilmäinen ja tiedonhaluinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä järjetöntä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva - ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja koko yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle. 

   Maresin vahvan tarinan suurena teemana on itsensä löytäminen - ja itsensä ylittäminen. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.




Sain kirjan joululahjaksi ja aloitin lukemaan sitä muutama viikko sitten, kun sovittiin Bibliofiilin päiväunia kirjallisuusblogin Marin kanssa, että tehdään yhdessä kirjasta myös video. Ja minua jännittää ihan tavattomasti! En ole ikinä tykännyt omasta äänestäni, vaikka viime syksynä koulussa tehty Figuuri - projekti auttoikin minua hyväksymään sen hieman paremmin, sillä toimin haastattelijana ja nauhoitin haastattelut puhelimeeni ja kuuntelin ne sitten, jolloin ne oli helpompi kirjoittaa. Figuurista voisin ohimennen kertoa tässä samalla sen verran, että se on Sataedu Nakkilan kuvallisen ilmaisun opiskelijoiden oma julkaisu, jonka tekevät toisen vuoden opiskelijat joka vuosi yhdessä valokuvaajien ja Nakkilalaisten yritysten kanssa. Se projekti joko yhdistää ja parantaa luokan ryhmähenkeä tai sitten se voi jopa hajottaa ihmissuhteita, mikäli asioista ei puhuta.
   En kyllä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Kesälomaa ei ole ollut kuin 15 päivää ja minä mietin jo viimeistä vuottani ammattikoulussa ja graafikon opinnoissani. Voi stressi, etkö voisi mennä pois edes muutamaksi viikoksi? Ehkä mä vielä saan itseni lomafiilikselle... Tosin, minun tuurillani se tapahtuu viikkoa ennen koulun alkua.

Teen parhaani tehdäkseni tästä postauksesta edes vähän erilaisen kuin mitä huomenna tai sunnuntaina ulos tuleva video tulee olemaan. Yritin jo tänään kuvata jotain, mutta se meni kamalaksi räpeltämiseksi ja miettimiseksi, kun en ollut käsikirjoittanut, mitä aion sanoa. Käsikirjoituksen kanssa meni hetken aikaa ja siinä on ainakin osittain samoja asioita kuin tulee tässä bloggauksessakin olemaan. Kirjavideo tulee olemaan ensimmäiseni ja kaiken lisäksi en ole itse kuvannut koskaan videota itsestäni. Tottakai olen katsonut jotain vanhempien lapsuusaikanani kuvattuja videoita, mutta se nyt on ihan eri asia kuin kuvata itse video, jossa puhuu ja näkyy itse. Astun videon tehdessäni järjettömän ison kynnyksen yli täysin pois mukavuusalueeltani, joten älkää heti ampuko minua alas. Video löytyy viikonlopun aikana youtubekanavaltani, jonka pääset tilaamaan tästä.


Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa, että kirjan kansi on todella kaunis ja luulen, että se liittyy yhteen kirjan tapahtumaan. En kerro mihin, jotta vältytään spoilereilta jos joku lukija ei ole Maresia vielä lukenut. Visuaalisesti katsoen kansi on onnistunut hyvin, mutta tekstin kultainen tausta on hieman ärsyttävä, koska se heijastaa ja estää näin mustaa tekstiä näkymästä hyvin. Tänään kun kokeilin kuvata kirjavideota, en saanut Maresin kannen tekstiä näkymään, jos en vienyt puhelintani lähes kiinni kirjaan. Ehkä tässä kohdassa olisi graafikko voinut hieman miettiä tarkemmin? En lähde kuitenkaan sen enempää morkkaamaan, koska kenen tahansa töistä löytyy lähes aina jotain parannettavaa, jopa minun. Enkä minä ole ainakaan vielä mikään rautainen ammattilainen alallani.
   Hahmoista omia suosikkejani olivat Maresi, sisar O ja Jai. Myös muut kirjan hahmot olivat hyviä ja jotkut niinkin ihania, ettei heistä vain voinut olla pitämättä. Joukkoon mahtui kuitenkin myös yksi vahva inhokkihahmo ja se on Jain isä, Sarjan, tarinan pahis. Hahmo oli mielestäni todella inhottava ja pelottava tyyppi - sillä ei kuka tahansa hautaa omaa tytärtään elävältä -, mutta ilman häntä tarinasta puuttuisi jokin juonen kannalta olennainen osa.

Mitään kielioppi- tai kirjoitusvirheitä en kirjasta löytänyt, enkä edes jaksanut etsiä. Niitä on aina. Mikään teksti ei yleensä ole 100% virheetöntä, vaikka se olisikin luettu valmistumisen jälkeen kymmeneen kertaan uudestaan ja tehty korjauksia jopa yhdessä kustannustoimittajan kanssa. Olen nykyään lukijana sellainen, etten muutenkaan jaksa etsiä virheitä jos en sitten korjaa tai oikolue jonkun toisen tekstiä.
   Mielestäni kirjan teksti ei ole mitään normikokoisesta tekstistä (about 12 tai 14 pistettä) poikkeavaa. Itselläni on huono kaukonäkö, mutta lukiessanikin käytän nykyään yleensä laseja - ei kai siitä haittaakaan ole? Tekstistä saa hyvin selvää, vaikka joitain kappaleiden alussa olevia isoja kirjaimia joutuu arvailemaan. Mutta ne sopivat mahtavasti kirjan tyyliin!

Lopputulos: Tykkäsin kirjasta paljon, vaikka sen lukeminen veikin vähän reilun 2 viikkoa. Se johtuu siitä, että minulla on paljon muutakin luettavaa ja minun pitäisi saada erityisesti Ehtoolehto - sarja luettua ennen lokakuuta, koska silloin on Porin Teljän seurakunnan kirjallisuuspäivät, jonne minä menen kirjasarjasta keskustelemaan ihmisten kanssa ja kertomaan siitä mielipiteeni.
   Maresi oli kivaa, rentoa ja vähän erilaista luettavaa verrattuna siihen, minkälaisia kirjoja yleensä luen. Luen yleensä hieman vauhdikkaampia kirjoja, mutta olen ihminen, jolla pitää olla joku vähän rennompi kirja sekä vauhdikkaampi kirja kesken samanaikaisesti. Toista luen yleensä päivisin ja toista iltaisin, koska olen ihminen, joka näkee helposti erityisesti painajaisia. Joten en uskalla enää lukea mitään hirveän vauhdikasta kirjaa iltaisin.

Kirja sopii nuorille, nuorille aikuisille ja aikuisille, jotka tykkää lukea rikaskielistä, ystävyydestä ja itsensä ylittämisestä kertovia kirjoja.



Teos: Punaisen luostarin kronikat: Maresi
Kirjailija: Maria Turtschaninoff
Suomentaja: Marja Kyrö
Sivuja: 212

Kustantaja: Tammi
Suosittelenko, kenelle: Kyllä! Kirja sopii kaikille vaikka onkin nuortenkirja
Mistä minulle: joululahja
Arvosana: 4

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Miten kirjoitan?

Mulle tuli eilen mielenkiintoinen kommentti Siri Kolun lentokonekirjan arvostelujuttuun, ja ajattelin vastata siihen tekemällä ihan oman juttunsa. Jos olisin tajunnut, kuka kommentin mulle laittoi, voisin toki vastata facebookissakin. Vastaan nyt kuitenkin näin, koska luulen, että aihe kiinnostaa muutamaa muutakin ihmistä.
   Olen kertonut blogissa harrastavani kirjoittamista ja jopa julkaissut pätkän yhdestä kirjastani, (puhun kirjasta, koska yritän oikeasti tehdä siitä tekstistä kirjan), mutten ole muuten kauheasti puhunut harrastuksestani kirjoittaa tarinoita.

Mielestäni oli hauskaa, että kommentin lähettäjä sanoi painineensa muutaman päivän kirjoittamiseen liittyvien ongelmien kanssa ja, että hänelle oli siinä sitten tullut minun kirjablogini mieleen. Olen otettu tästä, en ole ennen kuullut, että jollekin tulisi minun blogini mieleen, kun yrittää miettiä jotain tarinaa.

*Kuva Googlesta*

Mistä keksin ideat teksteilleni?

Ideat syntyvät milloin mistäkin. Niitä saattaa tulla ihan vaikka kaverin kanssa jutellessa mieleen, jotain kirjaa lukiessa, elokuvaa katsoessa tai vaikka silloin jos teen jotain, esimerkiksi käyn uimassa. Mulla on joskus ollut myös kaveri, jonka kanssa kirjoitin tarinoita ja me tykättiin siitä kumpikin. Me ei kuitenkaan enää olla missään tekemisissä, joten mulla ei ole enää ihmistä, jolle kertoa ideoistani ja jonka kanssa kirjoittaa ne sisään tarinaan. Yksin kirjoittaminen oli mulle aiemmin helppoa, mutta nykyään mulla menee kauan ennen kuin saan jatkettua jotain tarinaa, jonka olen aloittanut ja jota kirjoitan yksin. Vain minä tiedän omassa päässäni, miten juoni etee ja millaisia hahmot ovat, millainen on ympäristö ja miten kaikki saattaa päättyä... Saattaa kuulostaa hullulta, mutta mulle tarinoiden miettiminen on arkipäivää ja mun mielikuvitus on saanut kehuja joskus vähän oudoissakin olosuhteissa. Olen hyvä kuvailemaan asioita, joista mulla on kokemusta. Jos mulla ei ole kokemusta, täytyy tehdä paljon taustatyötä ja tutkia juttuja.

Ideoiden haku lähtee mulla kuitenkin ensisijaisesti elokuvista tai sarjoista, koska niissä näen mitä tapahtuu ja saatan saada niiden pohjalta jonkun idean. Kaikki yllä mainitsemani tavat ovat myös niitä, joilla saan ideoita. Esimerkiksi uidessa saatan saada idean tarinasta, jonka päähenkilö on merenneito. Rakastan fantasiaa, joten mulle on helpointa myös kirjoittaa siitä aiheesta, koska se on niin laaja ja fantasia/taruhahmojen kirjo on loputon.


Mitä teen jos saan idean tai
miten helpotan kirjoittamistani?

Jos joku idea tulee ns. yllättäen, teen seuraavasti:
- Kirjoitan puhelimeeni idean muistiin
- Teen ajatuskarttoja
- Kirjoitan idean koneelleni Word - tiedostoon, jossa on muitakin ideoita

Jos osaisin piirtää, voisin piirtää esim. tarinani hahmojen ulkonäön tai maisemia. En ole lahjakas piirtäjä, mutta moni ystäväni sanoo, että jos osaa piirtää edes tikku-ukon, silloin osaa piirtää. Se on taito, joka vaatii harjoittelua kuten kirjoittaminenkin.

Kauanko kiinnostus kirjoittamaani säilyy?

Kun aloitin Evanin perillisen - tarina, jonka aloitin koulussa äidinkielenkurssin aikana ja se olisi pitänyt jo jättää opettajalle, mutta totesin, että haluan tehdä siitä niin hyvän, että se voitaisiin julkaista kirjana - kiinnostus siihen säilyi ja on säilynyt näihin päiviin asti. Nyt mulla ei vaan mukamas ole ollut aikaa kirjoittaa - tekosyitä! Aikaa kyllä on ja ideoitakin, mutta niiden tuottaminen sanoiksi paperille on toinen juttu. Nykyään mulle tulee paljon ideoita, jotka ei välttämättä liity millään tavalla edes samaan tarinaan, eikä se yhtään helpota tätä pientä ongelmaa. 

Jotain vanhoja tarinoita lukiessa myötähäpeä itseä kohtaan on niin suuri, että tekisi mieli aloittaa koko tarina alusta. Ai luoja, pidinkö mä joskus lukijaa niin idioottina, ettei se muka tajua, mitä tapahtuu ilman että tapahtumat kuvailtaisiin sanatarkasti ja pitkäveteisesti? Kuka sellasta tekstiä jaksaa edes lukea? Itse en ainakaan jaksa lukea tarinaa joka ei etene juuri lainkaan. Siksi yritänkin nykyään panostaa teksteihini enemmän - erityisesti ympäristön kuvailua pitäisi vielä treenata ja paljon!

Saanko aloittamani tarinan lopetettua?

Useimmiten kyllä. Olen aiemmin kirjoittanut muistaakseni ainakin 7 tarinaa, joista kuusi kuuluu kyllä yhteen tarinasarjaan, joka jäi kesken, kun kirjoittajakaverin kanssa meni välit poikki.Rakastin sitä tarinaa ja rehellisesti sanottuna se oli mielestäni paras tarina, mitä olen kirjoittanut. Se oli hauska, pelottava, toiminnantäytteinen ja kaikkea sitä, mitä haluan oikeankin kirjan olevan. Ja mua harmittaa ihan älyttömästi, että se jäi kesken. Olen monesti koittanut pyytää entiseltä ystävältäni anteeksi ja yrittänyt saada hänet kirjoittamaan taas kanssani, mutten ole saanut minkäänlaista vastakaikua viesteihini. Nyt välien katkeamisesta on jo viisi vuotta, enkä edes mieti sitä enää ja jos kyseinen kaveri tulee vaikka kaupassa vastaan, kävelen ohi aivan kuin en näkisikään häntä. Joka kerta sen ihmisen näkeminen sattuu...

Kuinka pitkiä tekstit ovat?

Tekstieni pituus vaihtelee. Pisin on tainnut olla noin 400 sivuinen muistaakseni. Lyhyempiäkin olen kirjoittanut. Monesti olen purkanut pahaa oloani kirjoittamalla tai kirjoittanut siitä, miltä minusta tuntuu tai asiasta, joka painaa mieltä. Olen kirjoittanut itselleni jopa tukitarinan, jota ajatella kun suutun, jotta se menee ohi helpommin enkä sanoisi mitään, mikä kaduttaa myöhemmin, koska osaan senkin varsin lahjakkaasti.

Kirjoitanko puhekielellä vai kirjakielellä?

Useimmiten kirjakielellä, mutta erityisesti jos kirjoitan nuorista (noin 12-17 vuotiaista) hahmoista, olen yrittänyt muuttaa heidän puhekielensä vähän slangimaisemmaksi, jotta siihen olisi helpompi samaistua, koska nuoret puhuvat slangia, vai oletko useinkin kuullut jonkun alta parikymppisen puhuvan kirjakieltä? Itse jaksan kyllä kuunnella kirjakielellä puhuvaa tyyppiä, mutta pidemmän päälle se alkaa ärsyttää varsinkin jos se ei sovi yhtään puhujan suuhun. Toki jos olen tottunut siihen, että kaveri puhuu kirjakieltä niin se ei häiritse yhtään.

Millä kirjoitan?

Yleensä kirjoittaminen tapahtuu tietokoneella. Joskus kirjoitan ideoita myös paperille ylös, vaikka siinä onkin riskinä, että paperi katoaa. Eräs ystäväni on sanonut, että hänellä on huoneessaan ympäriinsä tarralappuja, joihin on kirjoitettu jokin kohta tarinasta tai hahmon kuvailu tms.


Toivottavasti tämä avasi hieman sitä, miten minä kirjoitan. Kysykää ihmeessä jos haluatte tietää lisää!
Sen lisäksi että kirjoitan paljon, tarkistan myös muiden tekstejä ja annan palautetta. Siltä varalta, että et ole katsonut videota, jossa arvostelen Maresin, niin kerron: Moni ystäväkin kysyy minulta välillä neuvoa, miten joku juttu kirjoitetaan, mikä olisi järkevä lause yms, ja mielestäni se on kivaa. Hauskaa, että minulta kysytään apua. Tykkään auttaa muita (:

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Jukka Asikainen - Nuoralla tanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, Kirjojen Suomi, Suomi100

Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, puheissa pelkkä Pete Q, oli kesän 1978 tapaus, uuden aallon näytelmä joka Arto af Hällströmin ohjaamana ja Suomen Kansan Teatterin toteuttamana esityksenä sai osakseen sekä haltioitunutta kiitosta että voimakasta vastustusta. Sittemmin Pete Q:n synnyttämä teatterikeskustelu on laajentunut kulttuuripoliittiseksi keskusteluksi.

    Tähän teokseen sisältyy näytelmän koko teksti, jonka ovat kirjoittaneet Suomen Teatterikoulun dramaturgioppilaat Jukka Asikainen, Arto Melleri ja Heikki Vuento, sekä Toni Edelmannin ja Antti Hytin esitystä varten tekemät sävellykset. Ari Hietalan valokuvat amtavat hyvän käsityksen näytelmän toteutuksen luonteesta. Kirja sisältää myös Timo Louhikarin laajan esseen ''Eräs käsitys Pete Q:sta'', joka hahmottaa sekä itse esitystä että sen saamaa vastaanottoa.



Kustantaja: Otava
Sivuja: 135




Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan voin sanoa, että lukeminen oli ihan oikeasti todella haastavaa ja raskasta. Ja se johtuu tästä kirjasta. Tämä kirja on niin raskaslukuinen, että se vei intoni keskittyä minkä tahansa muunkin kirjan lukemiseen. Onneksi se on nyt ohi, niin voin taas toivottavasti keskittyä kunnolla siihen, mitä luen. Kirja on osa Ylen Kirjojen Suomi projektia, joka liittyy Suomen satavuotisjuhlavuoteen, joka on tänä vuonna.


Pete Q on kirja, joka vaatii lukijaltaan paneutumista -70 lukuun, itse en ollut ihan niin viitseliäs, vaikka toki aloitin kirjaa lukemaan jo muutamaa kuukautta ennen h-hetkeä. Silti kävi välillä mielessä, että pitäisikö vain luovuttaa. Koska Pete Q on näytelmän käsikirjoituksenakin jo aika vaikealukuinen ja todella raskas, en voi olla miettimättä millainen se on teatterikappaleena ollut, mutta uskon, että se kuvastaa hyvin omaa aikaansa.


Seuraava pätkä löytyy näytelmät.fi -sivustolta:

''Everstin kuuluisuuteen nostama rocklaulaja Pete Q on kuollut sähköiskuun ja hänet on korotettu pyhimykseksi. Diktaattorin uusi suojatti Primo da Capo esittää Peteä vuosittaisessa mysteerionäytelmässä, jonka yhteydessä järjestetään suuret markkinat huveineen.

Pete Q on kuitenkin herännyt henkiin ja palaa kylään omalaatuisten ystäviensä, kostaja Secondon ja huumehuuruisen Egon Vernissan kanssa.
    Mutta kansan kauan odottamalla sankarilla ei olekaan tarjottavanaan sanomaa: hänestä on tullut mykkä. Eversti leimaa hänet petturiksi, ja samaa mieltä on kansantuomioistuin.''


Minä olen ihminen joka rakastaa teatteria, mutta täytyy todeta, etten olisi todellakaan halunnut tätä näytelmää mennä katsomaan, vaikka se olikin oman aikansa hitti. Olen sen verran nuori, että en tiedä itse aikakaudesta paljonkaan, enkä nyt kysynyt isovanhemmiltani tai vanhemmiltani mitään seitsemänkymmentä luvusta.
   Kaikessa raskaudessaan kirjasta löytyy myös ainakin yksi hyvä pointti, joka ehkä näin kirjoja ja kirjoittamista rakastavan bloggaajan ja kirjailijaksi haluavan näkökulmasta vaikuttaa hieman inhottavalta; On lopetettava nuorallatanssi muiden nöhden, ei pidä tarjota katsojalle pakoa todellisuudesta, vaan on kannustettava ihmistä havaitsemaan oma tilansa, oma nuorallatanssinsa, ja herätettävä hänessä oman elämän vaatimus.
   Mielestäni tuo asia toteutuu jo nykyään hyvin, kun vertaan siihen, mikä tilanne luultavasti oli joskus ennen. Teatteri on edelleenkin ikään kuin todellisuuspakoa tarjoava tärkeä, kulttuurillinen elämyslaitos ja juuri siksi minäkin sitä rakastan. Teatterissa käyminen on minulle sitä pientä arjen glamouria.

Jos tykkäät lukea vähän raskaampaa materiaalia, kirja sopii varmasti luettavaksesi.
Minun juttuni se ei ollut, ja tuskin olisi näytelmäkään ollut.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Minna Lindgren - Kuolema Ehtoolehdossa

Kuka voisi uskoa, että vanhusten palvelutalo Ehtoolehdossa tapahtuisi mitään rikollista: epäilyttäviä kuolemia, varkauksia, lääkekauppaa? Eivät ainakaan talon yli 90-vuotiaat asukkaat Siiri ja Irma.
Heidän elämänsä täyttää talon muiden asukkaiden tapaan lähinnä tyhjä aika, jota yritetään rytmittää punaviinillä, raitiovaunuajeluilla ja hautajaisilla. Ehtoolehdon oudot tapahtumat ovat kuitenkin mielenkiintoisempaa tutkittavaa kuin kortinpeluu suurlähettilään ja Lierihatturouvan kanssa – puhumattakaan ainaisesta askartelusta, jumpasta ja haitari-iltamista, joihin talon asukkaat osallistuvat lähinnä säälistä Ehtoolehdon työntekijöitä kohtaan.



Viimeisimmästä kirja-arvostelujutustani on olevinaan pitkä aika. Viimeisin arvostelemani kirja on Elina Pitkäkankaan Kuura, josta kirjoitin heinäkuun lopulla. Tässä välissä onkin tapahtunut paljon sen lisäksi, että motivaatio lukemiseen ja kirjoittamiseen ja ennen kaikkea henkinen jaksaminen on ollut vähissä. Juuri nyt ei oikein koulunkaan eteen jaksa tehdä paljon mitään. Se taas johtuu siitä, mitä tapahtui joitain viikkoja sitten. Pappani joutui heinäkuun lopulla sairaalaan ja kuoli maanantaina 15.8.    Se pysäytti kaiken ja viikot ovat menneet täysin sumussa. Mutta nyt, kun hautajaiset ovat ohi niin on jotenkin helpompi olla, ja voin jo kirjoittaa ja lukea kuten ennenkin. Suru ei helpota koskaan, mutta se muuttaa muotoaan ajan kanssa ja se tulee olemaan ikuinen ystävä elämässä.
   Pappani poismenon surutyöhön on edesauttanut Ehtoolehto - sarja, jonka lupauduin maaliskuun lopulla lukemaan Porin Teljän seurakunnan kirjallisuuspäiviä varten.

En ole vielä elämäni aikana lukenut paljoa aikuisten kirjoja, tai no siis... aikuisille suunnattuja kirjoja, vaan olen pysytellyt mukavuusalueellani ja lukenut lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Sillä linjalla jatketaan varmaan aina ainakin osittain. Minua pyydettiin huhtikuun lopulla mukaan Porin Teljänseurakunnan kirjallisuuspäiville ja niitä varten olenkin nyt lukenut Ehtoolehtoa.

Ehtoolehto kertoo palvelutalon tapahtumista vanhusten näkökulmasta. Henkilöhahmot ovat juuri sellaisia kuin vanhat ihmiset ovat. Toki löytyy ikäviäkin vanhoja ihmisiä, mutta heihin eivät kuulu kirjan päähenkilöt. Kuten muissakin hyvissä kirjoissa, myös tässä on eräänlainen ''pahis'' tai pahiksia, nimittäin se osa on langennut osastonhoitaja Virpi Hiukkasen yritykselle nimeltä vanhusten Hoiva ja Rakkaus Säätiö. 
   Kirja on kirjoitettu dekkarimuotoon ja yleensä en lue dekkareita, mutta kuten kaikki hyvät kirjat, tämäkin alkoi sanoilla, joiden jälkeen ei vaan voi olla jatkamatta eteenpäin. Nuo sanat ovat ''Joka aamu Siiri Kettunen heräsi ja huomasi, ettei ollut vieläkään kuollut.''

Kun ikää on 94 tai 92 v, asiat voi sanoa niin kuin ne ovat, eikä tarvitse yrittää sanoa jotain muuta, kuin mitä itse ajattelee. Tästä Minna Lindgren punoo keskusteluja, jotka tuntuvat koomillisilta. Myös palvelutalon asukkaiden ajanvietto on lystikästä seurattavaa: pirteät mummelit huvittelevat vierailemalla toistensa asunnoissa murukahvilla, maksalaatikolla ja punaviinillä, ajelevat raitiovaunuilla pitkin Helsinkiä ja käyvät tuttujen - ja välillä vieraiden - hautajaisissa. Romantiikkakin kukkii.

   Huumoriakaan Minna ei kirjassaan unohda, vaan kertoo sen kautta asioista, jotka oikeasti ovat synkähköjä ja vakavia. Siellä, missä pitäisi olla hyvää hoivaa, onkin pahaa, kun taas sieltä, missä voisi kuvitella olevan rikollista, löytyykin hyvää.

Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarja on mielenkiintoinen ja uudenlainen tapa käsitellä ikääntymistä ja siihen mahdollisesti liittyviä hyviä ja huonoja puolia. Kirjan aikana ei ehdi kyllästyä, vaikka minun ikäiselleni lukijalle kirja saattaa olla hieman pitkästyttävää luettavaa. En yhtään ihmettele, miksi Ehtoolehto - sarja on niin suosittu ja miksi sitä monet kehuvat. Kirjassa on kaikki ne ainekset, jotka hyvään kirjaan yleensä kuuluu. Se on tapahtumarikas, siinä on huumoria ja kerronta etenee sopivaa tahtia.

Minna Lindgren on kirjoittanut hauskan kirjan, jossa on paljon vakavaa asiaa. Kieli on sujuvaa ja lohkaisut mainioita. Rikosromaaninakin kirjaa voi pitää, sillä mummot metsästävät hämärien puuhien syyllisiä ja paljastavat heidät, mutta avoimeksi jää, joutuvatko syylliset koskaan vastuuseen teoistaan. Kaipa se selviää seuraavassa osassa, joka kantaa nimeä Ehtoolehdon pakolaiset.



Teos: Kuolema Ehtoolehdossa
Sarja: Ehtoolehto
Kirjailija: Minna Lindgren
Sivumäärä: 289 (e-kirja)
Kansi: Jenni Saari
Kustantaja: Teos
Mistä minulle: Elisa Kirja - palvelu, e-kirja
Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti suosittelen. Kirja sopii noin parikymppisestä ylöspäin.

Arvosana: 3

tiistai 3. toukokuuta 2016

#Pojatkinlukee

Noin viikko sitten Kalenterikarju - blogista tuttu Mikko Toiviainen aloitti kampanjan nimeltä #Pojatkinlukee. Mikä tuo kamppanja nyt sitten on? Sen tarkoituksena on edistää nuorten, mutta erityisesti poikien lukemista. Lukeminen on nykyään katoava luonnonvara. Ihan oikeasti. Harva nuori osaa lukea enää sujuvasti tai ei jaksa lukea enempää kuin muutaman rivin ja ehkä kirjoittaa juuri ja juuri oman nimensä. Mun mielestä se on todella surullista, koska itse rakastan kirjoja ja lukemista enemmän kuin mitään muuta (siis jos ei lasketa kirjoittamista mukaan, koska se on mulle intohimo). Tarkemmin #Pojatkinlukee - kampanjasta voit lukea Mikon blogista.

Minullakin lukemista hidastaa luki- ja hahmotushäiriö, mutten anna sen häiritä, vaan jatkan sitkeästi eteenpäin, vaikka välillä onkin haastavaa. Lukihäiriöni ei enää juurikaan näy nykyään, kiitos oman ahkeran luku- ja kirjoitustreenin. Itse asiassa osallistun nytkin Demin kirjoituskilpailuun, johon on aikaa osallistua 31.maaliskuuta asti. Teen sen siksi, että haluan nähdä, kuinka hyvä olen kirjoittajana. Haluan nähdä, olenko kehittynyt rakastamassani lajissa, sillä olen kirjoittanut omia tekstejä blogien ohella jo monta vuotta.


Kokoan tähän postaukseen muutamia kirjoja, joiden koen sopivan mainiosti myös poikien luettavaksi. Jostain syystä poikien kirjoja on hieman hankalampi löytää kuin tyttöjen. Itse luen lähinnä nuortenkirjallisuutta edelleenkin huolimatta siitä, että olen jo 20-vuotias nuori nainen, joten vinkkien antaminen on minulle helppo homma ja teen sen mielelläni. Sillä jos saan yhdenkin pojan vinkkieni avulla innostumaan kirjojen lukemisesta, olen superiloinen! <3

Postauksen vinkkikirjat löytyvät kaikki omasta hyllystäni. Kirjahyllyni sisältö on hyvinkin nuortenkirjapainotteinen, vaikka mukaan mahtuu jokunen kirjoitusopus, muita tietokirjoja sekä muutama elämäkertakin. Tiesitkö, että aloitin itse asiassa oman lukuharrastukseni J.K RowlinginHarry Potter - sarjalla? En aloittanut millään helppolukuisella lukemaan, vaan luin Potterin Salaisuuksien kammion, kun osasin jotenkuten lukea.


Tällä kertaa kirjapino näyttää suurin piirtein tältä:


Kuvasta puuttuu muutama kirja, koska tajusin vasta kuvan ottamisen jälkeen, että nekin sopivat pojille. Puuttuvat ovat J.K Rowlingin Harry Potter - sarjan ensimmäinen osa ja Rambo.

Veikkaan, että kirjastotädit ja -sedät sekä jotkin kampanjassa mukana olevat kirjabloggaajat keskittyvät hakemaan lukuvinkkejä lähinnä uusista kirjoista, mutta minä kerron vähän vanhemmistakin kirjoista. Kirja ei vanhene oikeastaan ikinä. Kansien sisään kirjoitettu tarina elää aina, oli kirja itse painettu koska tahansa. Jos kyseessä on kokonainen kirjasarja, kerron vain sarjan ensimmäisestä osasta, en kaikista.




Vinkki 1:
Nadja Sumanen - Rambo

Sumasen Rambo on minulla vielä loppusuoralla. Itse asiassa taitaa olla ihan muutamasta sivusta kiinni, että pääsen bloggaamaan tästä tänne ja kertomaan, mitä mieltä siitä oikein olen. Sen verran voin jo sanoa, että olen ihan tosissani pitänyt Rambosta ja koska en itse osaa hirveän hyvin kirjoittaa jos tarinan päähenkilö on poika, minusta on hauska päästä välillä myös poikien pään sisään tutkimaan, mitä siellä liikkuu ja miten he ehkä ajattelevat joistain asioista.
   Rambo on tarina kasiluokkalaisesta Rambosta, jonka äiti on ollut jo pitkään masentunut ja väsynyt eikä tunnu jaksavan oikeastaan mitään kunnolla. Rambo on saanut osakseen jo monta leimaa. Mutta hän ei tosiaankaan ole luovuttajaluonne. Hän on päättänyt pysäyttää ilmastonmuutoksen, tehdä käsillä roikkumisen maailmanennätyksen ja nähdä äidin nousevan masennuksen suosta. Kesäiset viikot äidin poikaystävän Rotan kesäpaikassa tuovat hänen elämäänsä välittäviä aikuisia. Ja tytön, nimeltä Liina.



Vinkki 2:
     
J.K Rowling - Harry Potter sarja

Harry Potterin tietää moni nuori kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvista. Täytyy sanoa, että itse en juurikaan niistä leffoina välitä. Sarjan kuudennen osan, Puoliverisen prinssin elokuvasovitus on omasta mielestäni vähän tökerö, muut ovat ihan hyviä. En kai vaan osaa olla vertailematta kirjaa ja elokuvaa toisiinsa... :D

Harry Potter - sarja sisältää vauhtia ja toimintaa ja sopii loistavasti ala- ja yläasteikäisen pojankin luettavaksi. Potterit ovat niin ajattomia klassikkokirjoja, että niitä voi lukea oikeastaan missä iässä tahansa. Itse rakastan Potter-kirjoja <3

Jos kaipaat kirjaltasi toimintaa, lue ehdottomasti tämä klassikkosarja!
Kirjan päähenkilöönkin on helppo samaistua ja voin vaikka vannoa, että jos et rakastu Harryyn niin löydät sarjan edetessä sen hahmojen joukosta aivan varmasti oman suosikkisi!

Sarja sisältää seitsemän osaa:
Viisasten kivi
Salaisuuksien kammio
Azkabanin vanki
Liekehtivä pikari
Feeniksin kilta
Puoliverinen prinssi
Kuolemanvarjelukset


Vinkki 3:


Tomi Kontio - Keväällä isä sai siivet - sarja

Rakastan tätä sarjaa ja sillä on minulle merkittävää tunnearvoa, koska jos nyt en ihan väärin muista, taisi juuri tämä Kontion sarja olla ensimmäisiä kirjoja, mitä luin Harry Pottereiden jälkeen.

Keväällä isä sai siivet on hauska kertomus hiukan hölmöstä Kokon perheestä. Kirja keskittyy viisihenkisen perheen kaksospoikien, Timon ja Tomin elämään ja siihen, miten heidän isänsä sai siivet ja lensi pois heidän luotaan maakuoppaan avautuneeseen taivaaseen.

Pian isänsä katoamisen jälkeen veljekset joutuvat kokemaan sellaisia asioita, joista eivät olisi osanneet ikinä edes kuvitella ja joutuvat paikkaan nimeltä Huostola ja törmäävät siellä paikan hirviömäiseen johtajaan, Raakel Vastapöksyyn, joka haluaa erottaa veljekset toisistaan. Kuinka veljesten käy? Lue kirjasarja, niin saat tietää sen ja monta muuta asiaa.

Kirjasarjaan kuuluu kolme kirjaa:

1. Keväällä isä sai siivet
2. Austraasian viimeiset lapset
3. Maan veli


Vinkki 4:

Darren Shan - Friikkisirkus

Kirjan takakannen teksti kuuluu:

LUE JA PELKÄÄ!

Darren Shan ja hänen ystävänsä Steve pääsevät katsomaan kummajaisten esityksiä kiellettyyn Friikkisirkukseen. Ohjelmanumerot ovat toinen toistaan hurjempia, mutta vaikuttavin kaikista on arpinaamainen, kalpea Larten Crepsley. Hän ohjailee ajatustensa voimalla lemmikkihämähäkkiään, Madam Octaa - eikä oikeasti ole edes ihminen.... Ilta sirkuksessa muuttaa poikien elämän painajaiseksi.

Karmivan jännittävän sarjan ensimmäinen osa.
Nyt täytyy olla rehellinen ja todeta, etten edes tiedä, montako osaa tässä sarjassa on. Sen voin sanoa, että tosi monta!

Vinkki 5:
Tuija Lehtinen - Traktori

Voi ah, ihana Tuija Lehtinen! Olen lukenut monta Tuijan kirjaa ja hän onkin yksi tunnetuimmista nuortenkirjailijoista. Olen ihan rakastunut Tuijan tyyliin kirjoittaa. Viimeksi taisin lukea hänen kirjoistaan Poika, nimeltä Iines.

Traktori on kertomus viisitoistavuotiaasta Rikistä, jonka elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän perii isoenoltaan koppimallisen vuoden 1979 Valmet 1102 - traktorin. Hylätylle tilalle konetta ei voi jättää, joten Riki ajaa traktorikortin ja lähtee liikkeelle. 
   Kun alla on jykevä kone ja pitkä tie, tyttöystävän jälkeiseen elämään löytyy uusi suunta. Halki Suomen kulkevalla traktorillaan Riki tapaa koko joukon omaperäisiä ja arvoituksellisia ihmisiä - ja huomaa siinä sivussa toteuttavansa isoenon täyttymätöntä unelmaa.





Vinkki 6: 

Roope Lipasti - Viikinkisolmu

Tämä kirja kuuluukin siihen osastoon, missä ovat muutkin sellaiset kirjat, joihin en ole vielä ehtinyt tarttua, joten en voi varsinaista arviota antaa tästä kirjasta.

Viikinkisolmu kertoo Viljasta, joka asuu meren äärellä, suojatulla Linnanvuorella, aikana jolloin viikingit vielä kyntivät maailman meriä. Kylään hyökkäävät viikingit jättävät jälkeensä haavoittuneen pojan, jonka Vilja ja hänen ystävänsä Pekko pelastavat. Egil on vihollinen, mutta voiko hän olla myös ystävä?

Viikinkisolmu on vetävä historialliseen aikaan sijoittuva seikkailukertomus, joka on myös tarina vihollisuudet ylittävästä ystävyydestä ja lasten viisaudesta.
Jos sinua kiinnostaa historia, kirja on kuin tehty sinua varten!




Vinkki 7:
Holly Black & Cassandra Clare: Magisterium - Rautakoe

Onko herkullisempaa yhdistelmää kuin Varjojen kaupungit ja Spiderwickin kronikat luoneiden kirjailijoiden yhteistyö? Ei mielestäni. Tämä kirja on aivan mahtava ja luo ihan uuden käsityksen siitä, kuka on hyvä ja kuka paha.
Kirja todellakin osaa yllättää!

Rautakoe on tarina Callum Hunt - nimisestä nuoresta pojasta, jolle on koko hänen ikänsä jankutettu sitä, kuinka epäluotettavia taikurit ovat ja kuinka vaarallista magia on. Kun Callum valitaan opiskelemaan Magisteriumiin hänen ponnisteluistaan (halusi epäonnistua, teki kaikkensa) huolimatta, häntä odottaa uusi, pahaenteinen tulevaisuus, johon liittyy joku, joka kutsuu itseään Kuoleman viholliseksi.

Kuinka Callin käy? Saako hän ystäviä? Mitä hänelle tapahtui Rautakokeen jälkeen? Lue, niin tiedät!



Vinkki 8:
Ilkka Remes - Hermes

14-vuotias Aaro Korpi ja hänen kaverinsa Niko yrittävät epätoivoisesti kaupata Saksasta tuomaansa Mersua. Yllättäen he joutuvat mukaan klassiseen vakoiluoperaatioon...

Syrjäisen Suomen metsissä testataan salaista eurooppalaista high tech - sotilaskalustoa, joka on tiedustelupiirien kuuman mielenkiinnon kohteena niin Venäjällä, Yhdysvalloissa kuin Kiinassakin.

Aaro saa vastaansa tosielämän James Bondin ja huomaa liian myöhään, ettei kansainvälisen sotilastiedustelun pimeään maailmaan pitäisi eksyä edes puolivahingossa.

Kirja on aivan mahtava ja toimintarikas kertomus
nuoren pojan silmin tarkasteltuna.



Vinkki 9:
Linnea Parkkonen - 112, vihaan itseäni

112 vihaan itseäni vie lukijan raadollisen syvälle nuoren maailmaan, jossa anoreksia ottaa vallan. Voiko elämässä selvitä, kun oma peilikuvakin oppii valehtelemaan?

Nuorten omalla äänellä puhuva 112 - vihaan itseäni on Linnea Parkkosen kolmas romaani, jossa keskitytään 15-vuotiaan Lillin elämään vaikean perhetilanteen ja ulkonäköpaineiden kanssa. Hyväksytyksi tulemisen tarve ja epävarmuus omasta itsestä ajavat Lillin kohtalokkaaseen kierteeseen, jossa jokainen suupala punnitaan.

Kirja sopii sellaiselle nuorelle (sukupuolesta riippumatta), joka on kiinnostunut erilaisista sairauksista ja haluaa lukea totuudenmukaisia juttuja niistä. 





Vinkki 10:
J.R.R Tolkien - Hobitti eli Sinne ja takaisin

Oletan, että kaikki varmaan tietävät Hobitti - elokuvat. Tämä kirja kertoo elokuvien tapahtumat laajemmin ja tarkemmin.

Tämä on kertomus siitä, kuinka eräs Reppuli joutui seikkailuun ja yllätti itsensä sanomasta ja tekemästä ties mitä kerrassaan odottamatonta....

Kolossa maan sisällä asuu huolettomista elonpäivistään nautiskeleva hobitti nimeltä Bilbo Reppuli. Mutta kun velho Gandalf valitsee Bilbon mukaansa retkelle ''sinne ja takaisin'', edessä onkin lähtö vaaralliselle polulle: takaisin pitäisi saada lohikäärme Smaugin ammoin varastama kääpiöiden aarre. Vaikka vaaroja matkalla riittää, haasteiden keskellä pienestä ja pelokkaasta, mutta tavattoman sinnikkäästä hobitista kasvaa todellinen sankari!


Hobitti eli sinne ja takaisin on Taru Sormusten herrasta - saagaa edeltävä itsenäinen tarina,
johon miljoonat lukijat ovat jo ihastuneet teoksen 75-vuotisella taipaleella.


Vinkki 11:
Justin Somper: Vampiraatit - Kirottujen laiva
Arrgh, kaikki miehet kannelle!
Tämä ei olekaan ihan mikä tahansa merirosvo saaga,
vaan vampiraatti saaga!

Mä sulle tahdon kertoa nyt tositarinan
Vampiraattilaivasta mä teitä varoitan
Hirmuisesta laivasta ja miehistöstä sen
Jok' seilaa aavaa ulappaa aina valvoen

Kaksossisarukset Grace ja Connor pakenevat eräänä päivänä orpokodista ja eksyvät merelle. Connor päätyy merirosvojen alukseen ja Grace hirvittävien vampiraattien laivaan. Miten sisarusten käy hurjien isäntiensä huomassa?


Vinkki 12:

Laini Taylor - Aika taistelun & tähtivalon

Tämän kirjan sain syntymäpäivälahjaksi, enkä ole ehtinyt tarttua vielä siihen. Mutta varmasti vielä luen tämänkin!

Olipa kerran enkeli ja paholainen, jotka rakastuivat ja uskalsivat kuvitella uutta tapaa elää. Elämää ilman joukkomurhia ja hautarovioita, ilman palaajasotureita ja petoarmeijoita.

Kerran rakastavaiset makasivat sylityksin kuun salaisessa temppelissä ja unelmoivat maailmasta, joka oli kuin korurasia ilman korua, paratiisi joka odotti, että he löytäisivät sen ja täyttäisivät sen onnellaan.

TÄMÄ EI OLLUT SE MAAILMA.





Vinkki 13:

Mintie Das: Storm Sisters - Kuohuva maailma

Jos pidit Pirates ot the Caribbean - leffojen Jack Sparrow'sta, on tämä kirja juuri sinua varten!

Viisi nuorta tyttöä matkaa yksin maailman merillä. He ovat naamioituneet merirosvoiksi suojellakseen itseään vaaroilta ja vihollisilta, mutta se ei riitä. Vauhdikas pakomatka alkaa 1780-luvun Shanghain hämyisiltä kujilta ja oopiumiluolista, vie heidät halki Intian valtameren aina Malediiveille ja Arabian niemimaalle asti, eivätkä edes myrskyt ja huimat meritaistelut pysty katkaisemaan matkantekoa.

Pystyvätkö tyttöpiraatit pelastamaan kuninkaallisen merialuksen, saati itsensä? Onko sittenkään hyvä idea liittoutua kapinallisten poikien kanssa, jotka jakavat tyttöjen menneisyyden salaisuudet? Ja tärkein kysymys kaikista: mitä heidän vanhemmilleen ja muille stormilaisille tapahtui?


Vinkki 14:

Rick Riordan: Percy Jackson - Salamavaras

Mitä jos kuulisit olevasi Olympoksen jumalan puoliverinen jälkeläinen? Percy Jacksonin elämästä on leikki kaukana, kun antiikin jumalat, sankarit ja hirviöt muuttuvat todeksi...

''Me emme ole tyhmiä, Percy Jackson. Oli vain ajan kysymys milloin saisimme tietää, kuka sinä olet''

Mistä matikanope oikein puhuu? Se mitä newyorkilaiselle Percy Jacksonille tapahtuu kesken luokkaretken, on jotain ihan pimeää. Hän saa kannoilleen Kreikan mytologian pelottavimman hirviön ja päätyy Puoliveristen leirille, jossa häntä odottaa suuri tehtävä. Percyllä on kymmenen päivää aikaa etsiä ylijumala Zeuksen mestarisalama, maailman mahtavin ase, ja estää ihmiskunnan tuhoisin sota. Ilman itsepäistä Annabethia ja satyyri Groveria Percyllä ei ole mitään toivoa. Sillä yksikään etsijä ei ole palannut elävänä retkeltään.

Nyt minä lupaan, että rakastut täydellisesti Rick Riordanin kirjoihin, sillä niin on käynyt monelle hänen kirjojaan lukeneelle, eikä se ole ihme, sillä Riordan tietää kyllä, kuinka koukuttaa lukija.

Riordanilta lisäksi ilmestyneitä kirjoja (suomeksi):
Percy Jackson - Hirviöiden meri
Percy Jackson - Titaanien kirous
Percy Jackson - Labyrinttitaistelu
Percy Jackson - Jumalten sota

Olympoksen sankarit - sarja (jatkoa edellisen sarjan kirjoille):
Eksynyt sankari
Merenjumalan poika
Athenen merkki
Haadeksen talo
Olympoksen veri

Kanen aikakirjat: 
Punainen pyramidi
Liekehtivä valtaistuin
Pedon varjo
Vinkki 15:

Harri Istvan Mäki - ZEN ZERO
''Anteeksi?'' kysyin ja tuijotin vampyyripoikaa silmiin. Pojan suupielistä valui veripisara. Hän vilkaisi minua uneliaasti. ''Onkohan tämä paikka vapaa?'' jatkoin.
''Tarkoitan, kai tähän saa istua?''

Tervetuloa Kyläkoskelle! Eero on juuri muuttanut perheensä kanssa Helsingistä Kyläkosken korpimaille. Ensimmäinen päivä uudessa koulussa alkaa merkillisissä tunnelmissa. Itse asiassa koko koulu tuntuu kummalliselta. Reippaasti Eero kuitenkin tutustuu koulukavereihin, ja luokkakaverinsa Teron välityksellä myös taikuri Mathias Ruutiin. Osa kyläkoskelaisista innostuu uudesta muuttajasta ja tarjoutuu esittelemään Kyläkoskea. Ehkä hieman liiankin innokkaasti, koska uinuvan pikkukaupungin uumenista löytyy jotain vaanivaa ja vaarallista.
Zen Zero huomaa, ettei voi paeta kohtaloaan - hänen on kohdattava Musta valtiatar!
 Zen Zero on varhaisnuorille suunnattu niskavillat pystyyn nostava kauhuromaani. 





Tässä oli omasta kirjahyllystäni vinkkejä pojille.
Toivottavasti löysit jotain kiinnostavaa!

Sen haluan vielä sanoa, että jos sinua kiusataan lukuharrastuksesi tähden, älä ole kuulevinasikaan, sillä lukeminen on lahja. Se on kyky, jota ei valitettavasti kaikilla ole. Lukevat ihmiset osaavat enemmän sanoja kuin ne, jotka eivät lue ja ovat fiksumpia sekä heillä on myös huimasti parempi mielikuvitus! Kanna siis tätä lahjaa ylpeydellä ja ole siitä iloinen. Olet mahtava <3