
Haluaisitko fiilistellä Suomen ensimmäistä YA-kirjallisuustapahtumaa?
Lue tämä postaus niin se onnistuu!
Lauantaina 5.8. pidettiin ensimmäinen Hel-YA tapahtuma.
Mikä sitten on Hel-YA?
Hel-YA eli Helsinki YOUNG ADULT LITERARY CONVERTION on nuortenaikuisten ja nuortenkirjallisuuden fanitapahtuma, joka järjestettiin viime lauantaina ensimmäistä kertaa ikinä Suomen historiassa. Tapahtumassa oli paikalla paljon kirjailijavieraita sekä kustannustoimittajia. Kirjailijoista paikalla olivat mm. Siri Kolu, Salla Simukka, Johanna Valkama, Antti Halme, Elina Rouhiainen, Elina Pitkäkangas, Juuli Niemi, Erika Vik, Katri Alatalo, Sini Helminen ja Nea Ojala. Mukaan mahtui myös kansainvälisiä vieraita kuten esimerkiksi Mintie Das ja videotervehdyksen välityksellä mm. Estelle Maskame & Holly Bourne. Voi siis sanoa, että tapahtuma oli melkoinen paratiisi YA-kirjafanille. Omakin blogini koostuu lähinnä YA-kirjallisuudesta ja eri elokuvista.
Tapahtuma pidettiin Helsingin Suvilahdessa Ravintola Lämmön tiloissa. Itselläni oli vaikeuksia löytää paikalle, mutta lopulta kuitenkin löysin. Kolme tuntia myöhässä, ja sekös ärsytti. Mutta.. Jos meni paikalle ajoissa, sai lahjakirjana Angie Thomasin syyskuussa ilmestyvän teoksen Viha jonka kylvät. Minua kirja kiinnostaa, joten hieman harmittaa, etten saanut sitä ennakkoon. Täytyy siis tiedustella kustantajalta arvostelukappaletta, kun se aika tulee.
Sen lisäksi että tapahtumassa oli mahdollisuus ottaa kuvia, pyytää nimikirjoituksia sekä jutella kirjailijoiden ja kustantajien kanssa, oli paikalla myös Niteen myyjä, joka oli tuonut paikalle Hel-YA:ssa mukana olleiden kirjailijoiden teoksia, joita pystyi siis ostamaan melko edulliseen hintaan paikan päältä. Ravintola Lämmön kahvila oli auki koko tapahtuman ajan. Itse tapahtuma kesti aina kello 19 asti. Sen jälkeen oli Elina Rouhiaisen uuden kirjan (Muistojenlukija) julkkarit.
![]() |
Halutessaan sai ottaa kuvan Hel-YA seinän edessä. Tapahtuman tägi somessa oli #YAbooklover. |
![]() |
Tässä paneelissa keskusteltiin mm. seksistä YA-kirjoissa, mitä on YA ja kenelle se on tarkoitettu. Keskustelijoina ainakin Juuli Niemi, Mintie Das, Elina Rouhiainen ja Salla Simukka. |
Kirjailijat olivat myös mukana erilaisissa paneeleissa. Paneelien aiheina olivat mm. fantasia tänään, seksi nuortenaikuistenkirjoissa, mitä on YA ja kenelle se sopii. Myös kustantajat antoivat vinkkejä, miten kannattaa lähestyä kustantamoa ja kertoa omasta käsikirjoituksestaan tai vaikka tiedustella mahdollisuutta alkaa kuvittajaksi. Paneelit olivat mielestäni todella kiinnostavia ja hyviä. Saimme myös kuulla ainakin, miten Kolusta, Alatalosta ja Niemestä tuli juuri YA-kirjailijoita. Minusta oli hauskaa, miten Kolu oli kirjailijaksi päätynyt. Hän nimittäin kertoi, että inhosi äitinsä työtä. Kolun äiti oli kirjailija, joten on mielestäni aika hauskaa, että Kolusta itsestäänkin tuli kirjailija lopulta.
![]() |
Ainoa kuva, jonka otin Hel-YA:n jälkeen Muistojenlukijan julkkareista. Kuvassa on kanasalaattia sekä Elina Pitkäkankaan kirjat odottamassa signeerausta. |
Nämä minä hankin Hel-YA:sta...
Hankin itsekin tapahtumasta muutaman kirjan. Kovin paljon en viitsinyt tuhlata, koska minulla on tällä hetkellä rahaa todella rajallisesti käytössä, sillä olen työtön. Olen kyllä Hel-YA:n jälkeenkin tehnyt muutaman hankinnan, jotka näette myös tässä postauksessa.
Tapahtumasta mukaani lähti...
Katri Alatalo - Käärmeiden kaupunki
Elena Mady - Varjo
Holly Bourne - Mikä kaikki voi mennä pieleen
Elena Mady - Varjo
Holly Bourne - Mikä kaikki voi mennä pieleen
Toivon todella, että Hel-YA järjestetään ensi vuonnakin, sillä itse ainakin viihdyin tapahtumassa todella hyvin ja myös sen jälkeen olleissa julkkareissa.
Nämä hankin festivaalin jälkeen...
Mainitsin aiemmin, että olen ostanut nyt tapahtuman jälkeenkin muutaman kirjan. Jos seuraat blogia instagramissa tai twitterissä, tiedät jo mitkä ne kirjat ovat. Koska kaikki teistä eivät välttämättä seuraa minua noissa someissa, kerron ne täälläkin.
Harry Pottereista tutut oppikirjat olivat täysin suunniteltu ostos, koska minulla ei niitä vielä ollut ja olihan ne pakko saada nyt, kun niistä vihdoin julkaistiin uusi painos. Tuo Kaunottareen ja Hirviöön pohjautuva kirja ei ollut suunniteltu ostos, se vain osui silmiini tänään kun kävin nuo Potterit hakemassa Porin Suomalaisesta kirjakaupasta.
Kirjaan kadonnut vaikutti kuitenkin niin mielenkiintoiselta, että tulen sen lukemaan aivan sadan prosentin varmuudella.