Holly Black & Cassandra Clare - Magisterium: Kuparikoura

Salaisuudet syvenevät maagien koulussa Magisteriumissa.

Callumin kesäloma ei ole samanlainen kuin muilla lapsilla. Kun hän alkaa epäillä, että hänen isänsä suunnittelee sekä hänen että hänen lemmikkisutensa tuhoamista, hän pakenee takaisin kouluun. Siellä selviää, että joku on varastanut salaperäisen kuparikouran, aseen, joka voi tuhota kaaoksen voimia käyttävän maagin.

Etsiessään syyllistä Call ja hänen ystävänsä huomaavat jahtaavansa salaisuutta, joka on vaarallisempi kuin he ikinä osasivat kuvitella.

Kuparikoura on Rautakokeen jatko-osa.



Ihan aluksi: Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta!Naru Callumin kaulan ympärillä kiristyy entisestään. Callumin kesäloma on kaukana mukavasta, koska oma isä yrittää ''parantaa'' hänet. Eli siis poistaa Constantine Maddenin sielun poikansa sisältä. Callum rakentaa mielessään listaa, jossa on asioita joita Pimeydenvaltias todennäköisesti tekisi ja mitä ei tekisi. Mitä enemmän tuon listan plussapuoli kasvaa, sitä enemmän Callia pelottaa tulevaisuuden kannalta. Call pakenee ensin isäänsä ja myöhemmin karkaa Magisteriumista Aaronin ja Tamaran kanssa pysäyttääkseen Alastairin aikeet antaa voimakas ase, Alkahest, Magisteriumin entiselle mestarille ja Kuoleman Vihollisen oikealle kädelle, Josephille.

Jälleen kerran Call kohtaa pelastusretkellään niin ystäviä kuin vihollisiakin ja joutuu kohtaamaan suuria vaaroja lähtiessään Magisteriumista. Callista paljastuu lisäksi aivan uusi puoli ja hän löytää itsestään aivan uuden kyvyn. Haluaisin kertoa enemmänkin, mutten voi jotten pilaa lukukokemusta, jos päätät lukea kirjan. (Lue ehdottomasti!)

Jälleen kerran lukiessa sai todellakin jännittää. Kirja herätti monia tunteita, kun tapahtumat etenivät. Välillä jopa oikeasti pelkäsin Callin puolesta. Kirjassa ei ollut juurikaan kielioppivirheitä ja vaikka niitä muutaman löysin, eivät ne haitanneet lukukokemusta, koska tiedän, että kirjan kirjoittaminen ja sen editointi on melkoinen operaatio. Suomentaja Inka Parpola ja häntä ennen Cassandra ja Holly ovat tehneet aivan mahtavaa työtä taas kerran. Jään jännityksellä odottamaan, mitä jatko tuo tullessaan!
   Kirjan kansi on shokeeraavan upeannäköinen ja jo pelkästään se houkuttelee lukemaan.

Lempihahmojani kirjoissa ovat edelleen mestari Rufus, Callum Hunt ja Aaron. Tamaraa en maininnut, koska en pidä häntä niinkään suosikkinani. Oikeastaan minusta on vähän ärsyttävää, että Tamara kantaa aina huolta Aaronista, harvoin Callumista.
   Callumin välit isäänsä eivät ole sen paremmat kuin loman alussakaan, oikeastaan ne ovat jos mahdollista, vielä kireämmät. Varsinkin sen jälkeen, kun Call löytää sutensa köytettynä patteriin vahvalla rautaketjulla. Loppua kohden heidän välinsä lämpenevät ehkä ihan vähän, mitään suurta muutosta ei tapahdu.

Kuparikoura on täynnä käänteitä, ihmeitä ja yllätyksiä. Kirjan juonta on mahdoton arvata etukäteen eikä se jätä kylmäksi kuten ei Rautakoekaan tehnyt. En malta odottaa seuraavia osia!   Suosittelen kirjaa kaikille Rautakokeen lukeneille ja kaikille fantasiannälkäisille, jotka miettivät mitä lukea Harry Potterin ja Percy Jacksonin jälkeen.


Teos: Magisterium - Kuparikoura
Alkuperäinen nimi: The Copper Gauntlet
Kirjailija(t): Holly Black & Cassandra Clare
Suomentaja: Inka Parpola
Sivuja: 253
Mistä minulle: Arvostelukappale, Kustannusosakeyhtiö Otava
Suosittelenko, kenelle: Kaikille fantasiannälkäisille iästä riippumatta
Arvosana: 4

John Stephens - Kirja aikojen alusta: Kohtalon kirja

Fantasiaklassikoista ammentavan vauhdikkaan trilogian päätösosa!

Smaragdiatlas, Tulikronikka ja nyt Kohtalon kirja – yhdessä ne ovat Kirja aikojen alusta. Kun nämä kolme muinaista kirjaa yhdistetään, niiden voimaa ei voi vastustaa mikään.

Sisarusten Katen, Michaelin ja Emman seikkailu huipentuu trilogian kolmannessa osassa, jossa heidän täytyy löytää kolmas vanha kirja, Kohtalon kirja, ennen Karmo Magnusta. Päätösosan keskiöön nousee nuorin sisaruksista, Emma, joka joutuu matkalle tuonpuoleiseen. Hirmuisten aaveiden ja hirviöiden lisäksi Emman täytyy uskaltaa kohdata pimeys omassa sisimmässään. Hänen on myös opittava hallitsemaan Kohtalon kirjan voimia. Vain siten hän sisaruksineen voi voittaa lopullisen taistelun Karmo Magnusta vastaan...

Huh, mikä mahtava seikkailu! Sain juuri luettua Kirja aikojen alusta -trilogian päätösosan, josta edeltäjiensä tavoin ei toimintaa puuttunut. En voi arvostella kirjaa paljastamatta edellisistä osista asioita, joten lue omalla vastuullasi.


Tässä kirjassa ääneen pääsi sisaruksista nuorin, tulisieluinen Emma. Kirjassa seurataan Emman kasvua ja samalla hänen matkaansa kuoleman jälkeiseen maailmaan, mihin hänen kirjansa, Kohtalon kirja, on piilotettu. 
   Kirja löytyy sisarusten vihollisen, itsensä Karmo Magnuksen avulla, kun tämä irrottaa Emman sielun ruumiista ja yhdistää sen osittain kirjaan. Emma ei ehdi kytkeytyä täysin kirjaan ja joutuu siksi myöhemmin matkaamaan yksin kuoleman jälkeiseen maailmaan, muttei tyttö jää sielläkään neuvottomaksi, vaikka paikka onkin Karmo Magnuksen vallan alla aivan kamala. Hän saa jopa apua yllättävältä taholta. Emman tehtävä on vapauttaa ihmisten sielut ja hän tekeekin sen lopulta kysymällä yhden ainoan kysymyksen: Rakastitko koskaan ketään? Tuo kysymys on hyvä meidän ihan jokaisen muistaa muutenkin kuin vain kirjan sivulla olevana tekstinä, sillä itse uskon, että jos jatkoa on kuolemankin jälkeen, se on aika merkityksetöntä ja tyhjää, mikäli et elämäsi aikana oikeasti rakastanut ketään.

Emman seikkaillessa muut valmistautuvat sotaan. Kate kohtaa jälleen Rafen ja heidän piilopaikkansa valloitetaan vihollisen käyttöön, jotta tämä voi odottaa Emmaa ja aiheuttaa koko maailman tuhon. Michael ja Kate ovat pikku hiljaa menettämässä kirjojensa hallinnan ja maailma on luhistumassa jo ilman Karmo Magnuksen aikeitakin.
   Lasten hyvä ystävä ja suojelija, Gabriel löytää lasten vanhemmat ja opastaa heidät melkein lasten luo ennen omaa kuolemaansa. Minua Gabrielin kuolema kosketti ja järkytti aivan kuten tohtori Pymin, sillä opin kunkin kirjan aikana rakastamaan kumpaakin lasten opastajaa, vaikka Pym olikin valehdellut lapsille melko pahasti.

Kirjassa koetaan niin ilon kuin surunhetkiäkin menetysten, jälleennäkemisten ja hyvästien muodossa, mutta juuri se tekee siitä uskottavan, sillä ilman näitä pieniä piirteitä mikään fantasiakirja ei välttämättä toimisi. Rakastin tätä kirjaa ihan yhtä paljon kuin edeltäjiäkin. Lopussa Katen harteilta katoaa se valtava paino ja stressi, joka hänellä on kaikki ne vuodet ollut mukanaan, kun hän on huolehtinut sisaruksistaan.
   Kirja on hyvin käännetty, ja koska en taaskaan lukenut sillä silmällä että olisin etsimällä etsinyt kirjoitusvirheitä, en niistä myöskään jaksa huomauttaa. Kirja sopii luettavaksi alakouluikäisistä ylöspäin. Tapahtumat eivät etene liian nopeasti, vaan lukija pysyy hyvin kärryillä tapahtumien edetessä. Kirjan aikana saa itkeä ja nauraa, mutta se myös järkyttää hieman jos elää täysillä tarinan maailmassa mukana kuten itselläni on tapana, oli kirja mikä tahansa. Kaikille fantasiannälkäisille lukijoille kirja on aivan omiaan. Sarja saattaa hyvinkin olla vastaus siihen, mitä lukea Percy Jacksonin, Magisteriumin ja Harry Potterin jälkeen.

Teos: Kirja aikojen alusta: Kohtalon kirja
Alkuperäisteos: The Black Reckoning. Emerald Atlas 3
Kirjailija: John Stephens
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Kannen kuva: Steve Stone
Sivuja: 302
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Elisa kirja, e-kirja
Suosittelenko, kenelle: Kaikille fantasiaa rakastaville!
Arvosana: 5

John Stephes - Kirja aikojen alusta: Tulikronikka

On kulunut jo puoli vuotta siitä, kun sisarukset Kate, Michael ja Emma taistelivat Dire Magnusta vastaan jokialuksella, mutta tie äidin ja isän luokse ei näytä yhtään selvemmältä. Kunnes eräänä päivänä he kohtaavat miehen, joka on viimeinen heidän kadonneet vanhempansa tavannut ihminen. Mies kertoo salaisesta kartasta, joka saattaa olla ratkaiseva johtolanka.

Samaan aikaan Katen yhteys Smaragdiatlakseen voimistuu entisestään. Kirja heittää hänet sadan vuoden takaiseen New Yorkiin. Michael ja Emma puolestaan lähtevät vaaralliselle matkalle – tällä kertaa jääerämaahan – löytääkseen uuden taikakirjan ja vangitakseen sen voimat.

Huikea seikkailu pursuaa jännitystä ja huumoria.

Tohtori Pym on lähettänyt lapset takaisin Edgar Allan Poen toivottomien tapausten orpokotiin. Lapset ymmärtävät kyllä tohtorin haluavan suojella heitä, mutta mikä mahtoi saada vanhan velhon hylkäämään heidät? Kun orpokotiin hyökkää rääkyjiä, lapset yrittävät paeta. Kate joutuu matkalle ajan halki hänen kimppuunsa käyneen rääkyjän takia ja antaa näin Michaelille ja Emmalle aikaa paeta.
   Juuri kun Michael kuvittelee heidän jäävän kiinni, joku tempaisee heidät turvaan. Pian lapsille selviää heidän pelastajansa henkilöllisyys. Hän on tohtori Pym. Tästä alkaa seikkailu, jolla on tarkoituksensa. Michaelin on löydettävä Kronikka ja saatava sen voimat omaan käyttöönsä. Kronikalla on voima antaa elämä kuolleelle tai parantaa sairastunut. Lapset matkaavat pitkän matkan, joutuvat vaaroihin ja saavat tälläkin kerralla ystäviä sekä kohtaavat vihollisia.

Katen matkaa ajan halki oli hauska seurata. Se toi kirjaan jotain selittämätöntä. Ei suinkaan ole sattumaa, että Atlas vei Katen suoraan sadan vuoden takaiseen New Yorkiin, jossa hän tapaa Rafe - nimisen pojan sekä paljon muita taikavoimaisia lapsia. Miksi Atlas vei Katen juuri siihen aikaan? Tuo aika on nimittäin juuri se, jolloin taikamaailma erkaantui tavallisesta maailmasta. 

Pidin Rafesta kovasti. Hän on jollain tavalla hyvin mielenkiintoinen henkilö, varsinkin kun ilmaisi tuntevansa Katen, kun näki hänet ensi kertaa. Rafe on hyvin taitava maagikko ja pystyy hallitsemaan tulta ongelmitta. Hän suojelee aina läheisiään ja pelkää menettävänsä heidät. Siksi hän pyytää Koppis ja Jake - nimisiä poikia vahtimaan Kateakin. Minusta tuntuu, että Rafe ehti ihastua Kateen ennen heidän kohtalokasta eronhetkeään. Sitä, miksi tuo ero on kohtalokas, en paljasta tässä. Ehkä hyytävin tieto on se, että juuri Rafe on viimeinen Karmo Magnus, se joka etsii Katea ja hänen sisaruksiaan heidän omassa ajassaan saadakseen Kirjan aikojen alusta itselleen ja voidakseen luoda uuden maailman, jossa ihmiset ovat orjia. Pelottavaa, eikö?

Syystä tai toisesta minulle tuli kova ikävä Harry Potterin maailmaan, kun luin kirjan. Ja lähes yhtä kova kaipuu takaisin J.R.R Tolkienin Hobitin maailmaan. Miksikö? Siksi, että tätä kirjasarjaa on verrattu juuri noihin kirjoihin.
  Luin Tulikronikan muutamassa viikossa. Enpä olisi arvannut Atlaksen aikana, että rakastun sarjaan niin silmittömästi, että luen jokaisen osan ihan hetkessä loppuun!
   Jälleen kerran en lukenut sillä mielellä, että olisin hakemalla hakenut kirjoitusvirheitä, joten kääntötyö on siis onnistunut mielestäni hyvin. Koska luin kirjan e-kirjana, en voi paljon sanoa kirjan kansista, mutta pidän kuitenkin ainakin kansikuvasta kovasti!

Välillä kirjan aikana sai haukkoa henkeä ihan kunnolla kun taas välillä oli aikaa hengähtää ja vain nauttia tapahtumien kulusta. Edes pieneltä järkytykseltä ei säästytty, Kirja on edellisen tavoin toiminnantäyteinen, mutta tällä kertaa loppu jättää suuren kysymysryöpyn ilmaan ja lasten kohtalon täydellisesti auki, eikä aivan kaikki pääty hyvin, mutta vakuutan, että se ei haittaa, koska uskon kaiken selviävän sarjan viimeisessä osassa.
   Kirjan suurta sivumäärää ei kannata pelästyä, koska olet aivan varmasti lukenut sen ennen kuin ehdit sanoa sanaakaan. Itseltänikin meinasi jäädä muutamat yöunet väliin tämän takia ja se kertoo kirjasta jo paljon!   Lähtisin suosittelemaan kirjaa jokaiselle (iästä riippumatta), joka tykkää lukea nuortenfantasiakirjoja. Kirja pitää loistavasti vähän varttuneemmankin lukijan otteessaan, vaikka kaikki vitsit eivät ehkä naurata yhtä paljon kuin peruskouluikäistä nuorta. Kirjasarja sopii erinomaisesti niin pojille kuin tytöillekin!

Teos: Kirja aikojen alusta: Tulikronikka
Kirjailija: John Stephens
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Sivuja: 294
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Elisa kirja, e-kirja
Suosittelenko, kenelle: Kaikille fantasiaa rakastaville!
Arvosana: 4

John Stephens - Kirja aikojen alusta: Smaragdi Atlas

"Eräänä kylmänä talvi-iltana kolme sisarusta tempaistaan kodin lämmöstä yön selkään...Kate, Michael ja Emma ovat kiertäneet kymmenen vuoden ajan orpokodista toiseen mutta eivät vieläkään tiedä, miksi heidät erotettiin vanhemmistaan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun sisarukset päätyvät salaperäiseen Cambridge Fallsin pikkukaupunkiin ja löytävät ikivanhan smaragdinvihreän karttakirjan.

   Kirja vie lapset maagiseen ja vaaralliseen maailmaan, jonka olemassaolosta vain harvat tietävät. Matkalla he kohtaavat vihollisia, liittolaisia, taikuutta ja taikavoimia. Ja mikäli muinaiseen ennustukseen on uskominen, heillä on käsissään voima muuttaa menneisyyden tapahtumia ja korjata Cambridge Fallsia kohdanneet väärydet. Voisivatko he myös vihdoin löytää kadonneet vanhempansa?''

Smaragdiatlas aloittaa Kirja aikojen alusta -trilogian. Se on vauhtia, jännitystä ja huumoria pursuava huikea seikkailu C. S. Lewisin, J. R. R. Tolkienin, J. K. Rowlingin ja Philip Pullmanin hengessä.

Huh, vau mikä seikkailu! Sain juuri luettua kirjan loppuun ja tekisi vieläkin mieli nauraa ja itkeä ilosta samanaikaisesti. Kirjan tarina on niin loistavasti kirjoitettu, että lukija pääsee hyvin jo alusta alkaen sen maailmaan sisään, mikä on tietysti hyvä asia.

Smaragdiatlas aloittaa Kirja aikojen alusta - sarjan, jonka päätösosa ilmestyi ihan hiljattain. Itse tartuin kirjaan vasta nyt ostettuani sen Elisa Kirjasta sen jälkeen, kun sen kansi ja nimi olivat saaneet minut siitä kiinnostumaan, enkä missään nimessä kadu sitä ostosta, vaan olen vilpittömän iloinen siitä.

   Kirja kertoo hieman itselleni jo tuttuun, fantasiakirjalle ominaiseen tyyliin kolmen lapsen, Katen, Michaelin ja Emman tarinan. Lapset ovat kymmenen vuotta kiertäneet orpokodista toiseen ja odottaneet, että heidän vanhempansa tulisivat hakemaan heitä. Lapsista vanhin, Kate on ainoa, jolla on kunnollisia muistoja vanhemmistaan ja hän on vuosia kantanut harteillaan sitä taakkaa, jonka hänen äitinsä viimeiset sanat hänelle sävyttivät: ''Lupaa minulle, että huolehdit veljestäsi ja siskostasi''. Katesta näkee selvästi, että vuosien patoutunut kiukku ja pettymys painavat häntä kasaan, mutta samalla rakkaus ja toivo siitä, että lapset löytävät vielä vanhempansa, elää ja helpottaa hänen oloaan.

   Perheen keskimmäinen ja ainoa mies, Michael on kovin kiinnostunut kääpiöistä ja ärsyttääkin sisariaan välillä höpöttämällä lähes aina kääpiöistä. Hän uskoo tarmokkaasti, että kääpiöt ovat totta ja kuten myöhemmin ilmenee, ne todellakin ovat todellisia. 

   Perheen nuorin, Emma on tulisieluinen tyttö, joka ei muista lainkaan vanhempiaan, mutta uskoo kuitenkin siskonsa Katen sanoihin siitä, että heillä on vanhemmat ja että he tulevat vielä hakemaan lapset pois orpokodista. Niin ei kuitenkaan käy, vaan lasten sen hetkisen orpokodin johtajatar, neiti Crumley lähettää heidät Cambridge Falls - nimiseen paikkaan, jota ei aluksi tunnu olevan edes olemassa. Kaikki johtuu paikan yllä leijuvasta taiasta. 

   Cambridge Falls oli aikanaan hyvin vahvasti tekemisissä taian kanssa ja on edelleen, mistä syystä ihmiset (paitsi Cambridge Fallsin kyläläiset sekä kartanossa asuva vanha velho Tohtori Pym, Abraham ja neiti Sallow) eivät edes tiedä koko paikan olemassaolosta mitään.

   Pian selviääkin, että Katella ja hänen sisaruksillaan on kyky muuttaa aikaa ja matkata ajassa taaksepäin ja tästä käynnistyy seikkailu, josta muut voivat vain unelmoida.

Ehdin kirjan aikana ihastua niin moneen hahmoon, että minua ihan harmittaa jos Tulikronikka ei pidä sisällään esimerkiksi salaperäistä Tohtori Pymiä. Toivottavasti pitää!

   Tarinan edetessä lapset ehtivät saada niin vihollisia kuin ystäviäkin ja kuulevat profetiasta, jonka mukaan he ovat ne kolme valittua lasta, joita tohtori Pym on kaikki vuosisadat odottanut. Miksi? Mitä niin ihmeellistä on kolmessa tavallisessa lapsessa? Näitä kysymyksiä ainakin Kate pyörittelee päässään tarinan aikana. 

Kirjan kansi on lumoavan kaunis ja mystinen. Jo pelkästään noin taianomainen ja mahtava kansi lähes pakottaa tarttumaan kirjaan ja vakuutan, että jos luet kirjan ja päätät tutustua Kateen, Michaeliin ja Emmaan, et tule katumaan päätöstäsi.
   Kirjassa viitataan hieman Rowling ja Tolkienmaiseen tyyliin. Minulle tuli Pottereihin verratessa mieleen samankaltaisuuksista ainoastaan samankaltainen päähenkilökolmikko, sillä erolla että tässä ne ovat sisarukset. Tolkienin tyyliin viitaten tuli mieleen ainoastaan kääpiöt, joita kirjassa myös esiintyy. 

   En lukenut kirjaa sillä mielellä, että olisin etsimällä etsinyt kirjoitusvirheitä, joten mielestäni käännöstyö on onnistunut hyvin. Kaiken kaikkiaan Smaragdiatlaksen lukeminen on äärimmäisen viihdyttävää. Teos on koko perheen satu, joka jättää jälkeensä lempeän ja avoimen mielen.

Teos: The Emerald Atlas (Smaragdi Atlas)
Kirjailija: John Stephens
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Sivumäärä: 289 (e-kirja)

Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: ElisaKirja, e-kirja

Suosittelenko: Todellakin! Sopii ihan kaikille

Arvosana: 5

Salla Simukka - Sammuta valot/Sytytä valot

Mikä on kauheinta tai kauneinta, mitä sinulle on tapahtunut?

Salla Simukan odotettu ja oivaltava kertomuskokoelmaSammuta valot! / Sytytä valot! sisältää pieniä kauheita ja kauniita tarinoita nuorten elämästä.

Miksi kellariin saa mennä vasta 15-vuotiaana? Mitä Koiranpääpuistossa on tapahtunut? Kuka vierailee öisin Klaran eristyshuoneessa? Särkyykö ensirakkauden lumous, jos siitä kertoo rakkauden kohteelle vuosien jälkeen?
   Kääntökirja Sammuta valot! / Sytytä valot! on uudenlainen kokoelma, jonka tarinat peilaavat toisiaan hätkähdyttävillä ja riemastuttavilla tavoilla. Simukan tekstit liikkuvat kauhusta romantiikkaan ja scifistä realismiin. Tämä teos on harvinainen herkku nuorille, aikuisille ja nuorille aikuisille.

En tiedä, luinko kirjan oikeassa järjestyksessä, mutta kyseessä on siis Salla Simukan kirjoittama kääntökirja Sytytä valot / Sammuta valot, joka pitää sisällään lyhyitä tarinoita, toisen kirjan tarinat ovat synkkiä ja toiset iloisempia. Tarinat täydentävät eri tavalla toisiaan tai liittyvät toisiinsa. Minä aloitin lukemisen synkemmistä tarinoista eli Sammuta valot -kirjasta.
   Kirja sisälsi paljon ajatuksia herättäviä tarinoita, joista kuitenkin parhaiten jäi mieleen tarina nimeltä Koru, jossa eräs 17-vuotias poika herää aamulla ja huomaa kauhukseen kantavansa Korua, joka on jokaisen ihmisen painajainen, sillä se tekee ihmisestä Näkymättömän, jota eivät näe ketkään muut kuin toiset samanlaisen korun kantajat tai ne ihmiset, jotka ovat päättäneet nähdä Näkymättömät. Tarinalla luonnollisesti on myös toinen, onnellisempi puoli, mutta sitä en kerro, jotta en spoilaa liikaa.

Kirjan tarinat olivat, jos mahdollista, toinen toistaan parempia ja jotkin herättivät enemmän tunteita ja ajatuksia kuin toiset. Kaikki tarinat kertovat eri asioista, esimerkiksi rakkaudesta tai sen loppumisesta, menettämisen pelosta, yksinäisyydestä.
   Graafikko Laura Lyytisen suunnittelemat kannet ovat todella kauniit ja tuovat hyvin ilmi kirjan synkemmän ja valoisamman puolen. Ja koska ruusu on lempikukkani, tykkään kansista myös siitä syystä.
   Pidin Simukan tyylistä kirjoittaa, sillä kirjailija todella osaa herättää lukijassa tunteita. Itse jäin miettimään, miksi jotkin tarinat menivät niin kuin menivät. Kuten vaikka miksi Ariel ei tappanut miestä, vaikka hänen sisarensa sanoivat, että se olisi ainoa keino lopettaa se tuska, jota hän kävi läpi, miksi huvipuisto käytti elinvoimanaan nimenomaan lapsia ja nuoria tai mikä sai hallituksen tekemään Korun, joka teki valituista ihmisistä Näkymättömiä hylkijöitä.

Olen muistaakseni aiemmin lukenut Simukalta vain Marilyn, Marilyn -teoksen, josta ikävä kyllä en muista juuri mitään, koska sen lukemisesta on niin pitkä aika. Olen kyllä miettinyt sitäkin, että pitäisi ehkä tutustua Simukan kirjoittamaan, kansainvälisestikin menestyneeseen Lumikki -trilogiaan. Monet ovat sitä kehuneet. Eräs ystäväni pitää Simukasta juuri sen sarjan ansiosta todella paljon, ja uskon tämänkin kirjan olevan hänelle mieleen.
   En ole aikaisemmin lukenut yhtäkään kääntökirjaa, joten tämä oli aivan uusi kokemus minulle. Toki kirjahyllyni kätköistä löytyy Stephenie Meyerin Twilight -saagan 10-vuotisjuhlajulkaisu, jossa on alkuperäinen tarina sekä sama tarina uudella tavalla esitettynä. En ole saanut aikaiseksi lukea sitä, koska Twilight alkaa tulla korvista ulos.

Kirja sopii mielestäni luettavaksi noin 14 vuotiaasta ylös päin, sillä jotkin tarinoista ovat aika jännittäviä jopa nuorelle aikuiselle. Simukan tekstit vaihtelevat kauhusta aina fantasiaan asti. Kirja on todella nopelukuinen, mutta sitäkin viihdyttävämpi ja vauhdikkaampi. Tarinat ovat mielenkiintoisia ja ainakin yksi niistä tarjoaa vanhaan alkuperäissatuun kiinnostavan uuden näkökulman. Jos Salla Simukka on sinulle tuttu tai jos haluat tutustua hänen kirjoihinsa, tästä on hyvä aloittaa.

Kirja on osa Tammen blogikierrosta, ja osallistun tällä postauksella myös kirjabloggaajien naistenpäivä -lukuhaasteeseen.


Teos: Sammuta valot/Sytytä valot
Kirjailija: Salla Simukka
Kannet: Laura Lyytinen
Sivumäärä: 114 (kirja)
Mistä minulle: PDF-versio kustantajalta, myöhemmin kirja
Suosittelenko, kenelle: kaikenikäisille Simukka -faneille
Arvosana: 5

Maria Autio - Lohikäärmekesä

Ystävykset Sinna ja Tuisku elävät peruskoulun jälkeistä kesää. He odottavat tietoja jatko-opiskelupaikoista, ja Tuisku pääseekin haluamaansa lukioon. Sinna pääsee vain hätäpäissään valittuun kolmosvaihtoehtoon. Hän on pettynyt ja hukassa eikä saa kerrottua epäonnistumisestaan isälleen. Sinna päätyy koiraa ulkoiluttaessaan kaupungin reunamille rappiohuviloihin, joissa toimii Aurinkopiirinä tunnettu yhteisö. Pihalla Sinna tutustuu Samueliin, joka alkaa houkutella Sinnaa piirin tilaisuuksiin. Lämmin yhteisöllisyys vetää Sinnaa vastustamattomasti puoleensa. Samaan aikaan Tuisku käy läpi kuolleen äitinsä tavaroita ja kiinnostuu äidin menneisyydestä Aurinkopiirissä. Hän tutustuu Petrukseen, jonka perhe on menettänyt yhteisön takia lähes kaiken. Tuisku ja Petrus päättävät paljastaa lahkon synkät salaisuudet.




Maria Aution Lohikäärmekesä kertoo ystävyksistä nimeltä Tuisku ja Sinna. He ovat parhaita ystäviä ja ovat aina tukeneet toisiaan jokaisessa tilanteessa, vaikka ovatkin hyvin erilaisia. Tuisku on reipas, ahkera ja oikeudentajuinen nuori, jonka äiti on kuollut jokin aika sitten syöpään. Sinna on hieman sisäänpäinsuuntautuneempi ja hiljaisempi kuin Tuisku ja elää isänsä ja tämän tyttöystävän kanssa. Tytöt elävät muutoksen aikaa: peruskoulu on ohi ja on aika jännittää, mitä tapahtuu kesän jälkeen, pääseekö opiskelemaan, pitääkö hakea töitä vai jotain muuta.

Tuisku yrittää isänsä kanssa selvitä elämästä ilman äitiään. Tieto lukioon pääsystä on on kuin piristysruiske. Pian Tuisku joutuu kuitenkin miettimään, mikä Sinnaa vaivaa ja miksi hänen paras ystävänsä on kuin toinen ihminen. Voisiko syy olla salaperäisessä, hämärältä vaikuttavassa Aurinkopiirissä? Hän palaa halusta selvittää myös miksi hänen vanhempansa jättivät piirin hieman ennen hänen äitinsä kuolemaa.
   Sinna sen sijaan ei ole yhtä onnekas, hän ei pääse opiskelemaan vaan jää tyhjän päälle. Elämä isän ja tämän tyttöystävän kanssa tuntuu puuduttavalta. Sitten kuvaan astuu Aurinkopiiri ja mies nimeltä Samuel. Hän saa Sinnan houkuteltua uskomaan, että Aurinkopiiri olisi hänen paikkansa kesän jälkeen ja ettei hän muuta enää tarvitsisi.

Tytöt ovat hyvin erilaisista lähtökohdista. Mitä tekisit jos kaikki muut kaveripiirissäsi pääsisvät opiskelemaan tai töihin ja sinä olisit ainoa, jolle ei kesän jälkeen ole paikkaa minne mennä?

Kirja on tiivistunnelmainen tarina ystävyydestä ja aikuisuuden kynnyksellä elämisestä. Kirja on itseasiassa minullekin hyvin ajankohtainen, vaikka minulla onkin jo yksi ammatti. Silti mietin, että pitäisikö suosiolla opiskella vielä lisää, kun töitäkään ei tunnu mitenkään saavan. 
   
Autio kirjoittaa kaunista, herkkää tekstiä, jota on miellyttävä ja helppo lukea. Tarina etenee hyvää vauhtia eikä kirjaa oikeastaan voi laskea käsistään ennen kuin se on loppu. Tarina on mielenkiintoinen ja monelle aikuistumisen kynnyksellä elävälle nuorelle ajankohtainen. Siksi kirja sopii parhaiten luettavaksi yläasteikäisille nuorille. Kirjaa voivat mielestäni lukea myös pojat, vaikka päähenkilöt ovatkin tyttöjä.
   Kirjan henkilöhahmoista selkeä lempparini oli Tuisku, koska hänen luonteensa on hyvin lähellä omaani sillä erolla, etten ole täysin kympin tyttö. En ole koskaan ollut. Jos katsotaan muuta kuin opiskelua, Tuiskussa on hyvin paljon samaa minun kanssani. Pidin kuitenkin myös Sinnasta, vaikka paikoitellen minun oli hankala ymmärtää häntä. Kuitenkin erityisesti salaperäiseltä vaikuttava, ovela Petrus varasti sydämeni. 

Suosittelen lukemaan Aution kirjan jos kaipaat jotain rennompaa luettavaa, joka ei sisällä tippaakaan fantasiaa. Kirja sopii hyvin myös sellaisille nuorille, jotka eivät yleensä lue kirjoja paljon, sillä tekstiä on helppo ja nopea lukea.


Teos: Lohikäärmekesä
Kirjailija: Maria Autio
Sivumäärä: 128 (e-kirja)
Mistä minulle: Ostettu, Elisa Kirja
Suosittelenko, kenelle: Kaikenikäisille lukijoille
Arvosana: 5

Cassandra Clare & Holly Black - Magisterium: Rautakoe

Älä koskaan luota taikuriin. 
Mitä ikinä teetkin, älä missään tapauksessa luota taikuriin.

Nämä sanat eväänään Callum Hunt osallistuu maagien koulun pääsykokeeseen. Jos hän onnistuu, Call joutuu eroon isästään ja hänet valitaan opiskelemaan maagiksi kaukana kotoa.
   Call tyrii kokeessa pahemmin kuin kukaan aiemmin, mutta koulun arvostetuin maagimestari Rufus valitsee hänet siitäkin huolimatta. Miksi Callum valitaan, vaikka hän nimen omaan ei olisi kouluun halunnut?
   Nyt pahaenteinen tulevaisuus odottaa Callia, joka on yhtä aikaa sekä innostunut että kauhuissaan.





Vau! Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, kirja oikeasti pitää otteessaan niin hyvin, että sitä on lähes mahdotonta laskea käsistään ennen kuin sivuilla ei enää ole tekstiä. En ole vähään aikaan törmännyt tällaiseen kirjaan, joka sitoo niin hyvin tarinan mukaan, ettet vain pysty lopettamaan lukemista, vaikka silmät alkavatkin jo vähitellen sattua ja alkaa väsyttää. Sun on vain yksinkertaisesti pakko lukea loppuun.
   Rautakoe ja samalla ensimmäinen vuoteni Callin, Tamaran ja Aaronin matkassa velhokoulu Magisteriumissa on nyt ohi enkä oikein tiedä, mitä ajatella. Olen shokissa ja haluaisin itkeä ja käpertyä johonkin nurkkaan.

Magisteriumissa vaikuttaa olevan pelottavan paljon yhtäläisyyksiä J.K Rowlingin Harry Potteriin, eikä niitä voi jättää läheskään aina huomiotta ja ainakin itse huomasin vertaavani jopa kirjojen hahmoja keskenään. Call tuo mieleeni etäisesti Ron Weasleyn siinä missä Aaron saa mieleeni Harryn ja Tamara Hermionen... Heidän opettajastaan Mestari Rufuksesta tulee mieleeni automaattisesti Tylypahkan rehtori Dumbledore.
   Magisterium kuitenkin eroaa Harry Potterin maailmasta monin tavoin. Näkyvin ero on ehkä taian laadussa. Siinä missä Potterissa tarvitaan loitsuja ja taikasauvoja, jotta loitsut onnistuvat, Magisteriumissa opitaan hallitsemaan elementtejä oman mielen avulla, jolloin mennään aika lähelle sitä taikuutta, jollaiseen esimerkiksi Avatar (piirretty & TV-sarja) kykenee.

Kirjailijoista vain Holly Black oli minulle entuudestaan tuttu, toisin kuin monelle muulle, jotka ovat lukeneet Cassandra Claren kirjoittaman Varjojen Kaupungit - sarjan siinä missä itse olen lukenut vain Holly Blackin kynästä syntyneen Spiderwickin kronikat - sarjan.

Magisterium oli virkistävän ja samalla kuitenkin kammottavan erilainen fantasiakirja, joihin olen yleensä tottunut. Kun luin kirjan, yllätyin moneen kertaan ja haukoin henkeäni tarinan edetessä. En olisi todellakaan odottanut kirjan päähenkilölle aivan tämänlaista kohtaloa, ja siksi minua hieman pelottaakin, kuinka kaikki jatkuu.

Tuli haluaa polttaa.

Vesi haluaa virrata.

Ilma haluaa kohota.

Maa haluaa sitoa.

Kaaos haluaa ahmia.

Näin kuuluvat sanat, jotka jokainen Magisteriumin maagioppilas oppii ulkoa ennemmin tai myöhemmin, myös Callum Hunt, joka ei missään nimessä haluaisi olla maagi. Huolimatta hänen isänsä neuvoista, kuinka töpätä niin pahasti valintakokeessa, hänet valitsee koko Magisteriumin vaikutusvaltaisin maagi, Mestari Rufus, joka on myös Callumin isän, Alastair Huntin entinen opettaja. 

   Callumilla on kaikki tyypilliset sankarin piirteet. Tragedia ja salaisuuksia menneisyydessä, maagisia kykyjä sekä rampa jalka, joka vaikuttaa hänen elämäänsä aivan kuten Harry Potterin otsassa oleva salamanmuotoinen arpi vaikutti hänen elämäänsä.

   Callum on koko lapsuutensa ajan saanut kuulla, kuinka vaarallinen paikka Magisterium on ja niinpä, kun hän tulee valituksi, hän yrittää karata keinoja kaihtamatta, mutta kun hän saa ystäviä, joita hänellä ei koskaan ennen ole ollut hänen naljailunsa ja kiusaamisen tähden, alkaa hän viihtyä koulussa jopa niinkin hyvin, että pelkää ettei enää pääsekään takaisin kouluvuoden loputtua. 

Callumin ystävät - Tamara & Aaron ovat vuosikurssinsa parhaat maagit, ja kolmikosta tulee pian parhaat ystävät. Callin aloitettua opinnot Magisteriumissa, aloittaa kukin ryhmä tutustumaan aluksi yhteen elementtiin. Callin ryhmän ensimmäinen elementti on hiekka, josta riittää juttua jonkin verran kirjan aikana, muttei se lukutahtia haittaa, sillä ainakin itse en olisi halunnut laskea kirjaa lainkaan käsistäni ja luin sitä jopa koulussa oppituntien kesken välillä jos opettaja ei ollut näkemässä. Niin koukuttava ja puoleensavetävä Magisteriumin maailma on!

Teos: Magisterium - Rautakoe

Alkuperäinen nimi: Magisterium - The Iron Trial 

Kirjailijat: Holly Black & Cassandra Clare

Suomentaja: Inka Parpola

Kustantanut: Otava

Julkaisuvuosi: 2015

Luettavaksi: ostettu, Adlibris

Suosittelenko, kenelle: Jos pidät Harry Potterista tai Percy Jacksonista, rakastut Callum Hunttiin!

Arvosana: 5

Tuija Lehtinen - Välivuosi

Välivuosi oli Simosta huono läppä. Hän ei olisi ikinä uskonut, jos joku olisi väittänyt, että vuosi voisi olla oikotie onneen.

Kaksi hyvin erilaista yksinhuoltajaperhettä päätyy yhteen. Simo, boheemi kulttuurituottajaäiti & pikkusiskopuoli Tikkurilasta. Lime, avaruusfysiikasta luennoiva professori-isä ja pikkusisko Kauniaisista.

Simo aloittaa kymppiluokan. Lime on matikkaluokalla ja nero, kuten isänsä. Simosta tuntuu kuin hän olisi joutunut huonoon tosi-tv-ohjelmaan, jossa uusperheen jäsenet yrittävät tappaa toisensa. Lime puolestaan elää todeksi vanhaa perhesarjaa Me hirviöt.

EI MIKÄÄN LOVE STORY.



Virkistävän erilaista Lehtistä! Ihan ensimmäiseksi Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta! ♥

Välivuosi on asia, joka käy monen nuoren mielessä, kun mitään muuta ei näyttäisi olevan mahdollista tehdä. Kirja pureutuu uusperheen arkeen ja se kerrotaan kahden hahmon näkökulmasta: ilkeäsieluisen, häijyn Limen & välittävän, hieman sinisilmäisen Simon. Heidän perheensä ajautuvat samankaton alle eivätkä kumpikaan tunnu enää viihtyvän kotonaan.
   Lime oli henkilöhahmona välillä ihan okei, mutta suurimman osan ajasta raivostuttavan ärsyttävä siinä missä Simo taas oli enimmäkseen mukava, mutta hieman sinisilmäinen. Välillä huokailin itsekseni seuratessani Bettinan ja Simon säätämistä. Bettina on Limen lapsuudenystävä, josta Lime tosin ei tunnu välittävän yhtään.    Koska minua ärsyttävät ihmiset, jotka eivät välitä kuin itsestään, luulen että Limekin otti päähän juuri siitä syystä. Olen melkovarma, ettei mikään kirja säästy ärsyttäviltä hahmoilta. Jokaisessa kirjassa on aina joku raivostuttava hahmo, josta lukiessa tekisi mieli heittää kirja seinään ja huutaa niin kauan, että rauhoittuisi.

Simo, joka on kotoisin Vantaalta, kulkee kirjan alussa vielä kahden kaverinsa Iljan & Faisalin kanssa. Simon muuttaessa Kauniaisiin, Ilja vierailee hänen luonaan muutaman kerran, mutta Faisalia ei näy kuin kerran. Hiljalleen pienen välikohtauksen jälkeen (Limen & Iljan välillä) Simon ja poikien ystävyys alkaa olla ohi, mutta Simon luokalla on Monni - niminen korsto, joka jostain käsittämättömästä syystä on ottanut Simon suojelukseensa. Monni on hyvin urheilullinen ja kiehtova henkilö.
   Jotenkin ihmisenä minua ovat aina kiinnostaneet sellaiset ei-niin-kiltit pojat, jotka eivät ole täysin pehmenneitä nallekarhuja, vaan uskaltavat sanoa mielipiteensä ääneen. Näen nämä piirteet Monnissa, mistä syystä hän on mielestäni kirjan parhaita hahmoja.

Malaika, Simon pikkusiskopuoli on lähtöisin Marokkolaismiehestä nimeltä Dakarai. Dakarai on Simon perheessä tabu - asia, josta ei puhuta. Dakarai mainitaan kirjassa muutamaan otteeseen, ja hahmosta saa heti sen kuvan, että se on (Simoa lainaten) seko. Malaika on mukava, pieni tyttö, josta Limen sisko Tua saa itselleen hengenheimolaisen ja kaksikko viihtyy täydellisesti yhdessä.

Limen perhe - Isä, Ari & pikkusisko Tua. Lime on hyvin omistushaluinen isänsä suhteen, mutta pikkusisko häntä ei kiinnosta pätkääkään. Ari-isä toteaakin, että hänellä on yksi täydellinen jälkeläinen, Tua on vain keskinkertainen Limeen verrattuna.
   Jos mietin omaa historiaani, ärsyttää minua suuresti Arin asenne Tuaa kohtaan. Olen itse käynyt erityiskoulua ja minulla on oppimisvaikeuksia ja muutama muu opiskeluun vaikuttava juttu, mistä syystä aikanaan minustakin ajateltiin samalla tavalla kuin Ari & Lime ajattelevat Tuasta.

Kirja oli virkistävän erilainen Lehtinen. Olen Tuijan kirjoista puhuttaessa tottunut hieman erilaisiin kirjoihin, mutta tämä uudisti täysin näkemykseni Lehtisestä nuortenkirjailijana. Vau!

Kirja oli viihdyttävää ja hauskaa luettavaa ja olisin lukenut sen nopeamminkin ilman älylaitteita. Jos niitä ei olisi, lukisin enemmän ja nyt harmittaa, etten saa siitä syystä tännekään kirjoitettua niin usein kuin haluaisin. Odottelen innolla, mitä Tuija seuraavaksi kirjoittaa!

Kirjailija: Tuija Lehtinen
Teos: Välivuosi
Sivut; 207
Kustantaja: Otava
Luettavaksi: Arvostelukappale, Otava
Suosittelisinko, kenelle: Suosittelen kirjaa nuorelle, joka tykkää lukea Lehtisen kirjoja tai etsii jotain erilaista luettavaa. 
Arvosana: 5 

Riikka Pulkkinen - Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

 Kun Aleksi yllättäen jättää Iiriksen seitsemän vuoden suhteen jälkeen ja tunnustaa, ettei koskaan rakastanut, edessä on uusi alku, joka aluksi näyttää lopulta. Mutta ei hätää, koulupsykologina Iiris kyllä keksii selviytymiskeinot!
   Naapurin kahdeksankymppisen Marja-Liisan, elämästä ja saippuaoopperoista omaksuttujen oppien sekä itse kehittämänsä terapiametodin avulla hän selviää suruistaan.
   Jätetyksi tullut Iiris alkaa toteuttaa kumouksellista self help - terapiaa nimeltä ''Näytät hyvältä korkeissa koroissa ja suklaatahroja leuassasi.'' Sitkeä harjoittelu kannattaa.

''Näettekö minut? Minä olen Iiris Lempivaara, minulla on levoton ja painava sydän, ja sen lisäksi viskipullo ja huuliharppu, jalassani hiihtohousut vuodelta -42.''

Tämä kirja on oikeasti ensimmäinen kosketukseni aikuisten kirjallisuuteen. Tähän saakka olen pidättäytynyt nuortenkirjallisuuden & fantasian parissa. Kirja kertoo Iiris Lempivaarasta, joka tulee yllättäen jätetyksi. Yhdessä siskonsa Jenniferin ja ystävänsä Elinan kanssa hän ottaa selvää ex-kumppaninsa Aleksin kuvioista, kunnes huomaakin heidän välillään olevan vain hyvin syvää ystävyyttä. Siitä alkaa seikkailu, jonka aikana koulupsykologina työskentelevä Iiris etsii suuntaa elämälleen ja uutta miestä siinä sivussa.
   Tästä kirjasta on ollut jo monessa blogissa juttua, mutta koska sain tämän nyt vasta itse luettua, kirjoitanpa vielä yhden arvostelun.
   Kaimani Riikka Pulkkisen kirja Iiris Lempivaarasta, joka nimestään huolimatta ei pelkää rakastaa, on hyvällä tavalla hauska ja se pitää lukijan otteessaan loppuun asti.
   Iiris on hahmona hieman hassu ainakin omasta mielestäni. Kirjan aikana pohditaan jätetyksi tulemista ja sen jälkeistä elämää, ystävyyttä, uuden elämän syntymistä ja vähän sitä uutta rakkauselämääkin. Matkalla mahtuu kuitenkin mutkia matkaan.

Iiris käy kysymässä neuvoa rakkauselämänsä vaikeisiin tilanteisiin naapurin leskeksi jääneeltä Marja-Liisalta, joka kertoo hänelle neuvoja, jotka on itse oppinut elämästään elämästä ja Kauniista ja rohkeista. Täytyy sanoa, että välillä minulle tuli Marja-Liisasta mieleen oma mummuni, mikä on aika koomista, koska mummuni ja Marja-Liisa ovat kaksi täysin erilaista persoonaa.
   Pulkkinen kirjoittaa selkeää tekstiä, josta tulee loistavasti selville asianlaidat ja lukija pysyy hyvin kartalla siitä, mitä tapahtuu. Pidin kirjan hahmoista myös Iiriksen ystävästä Elinasta sekä hänen (Iiriksen) siskonsa tyttärestä, Josefiinasta.

Iiris käy kirjan aikana itse puhumassa psykologilla, tapaa muutaman miehen ja maalaa näiden kanssa tulevaisuudenkuvia mielessään kokonaisen elämän verran lapsista vanhuuteen. Iiriksestä tulee täti ja hän kasvaa hieman ihmisenä, kun tajuaa Aleksin ja hänen välistensä tunteiden olevan vain ystävyyttä.

Koulussa Iiris alkaa pitää kurssia, jonka tarkoituksena on vahvistaa tyttöjä ja saada heidän itseluottamuksensa ja uskonsa elämään kohenemaan. Kurssille osallistuu myös yksi poika, Kastehelmi, joka haluaa kyseenalaistaa sukupuolten väliset erot, koska hänen mielestään sukupuolella ei ole mitään merkitystä, vaan ihmisellä itse. Minä rakastuin Kastehelmeen ja hänen luoteeseensa! ♥

Kirjailija: Riikka Pulkkinen
Teos: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Sivuja: 174
Kustantaja: Otava
Arvosana: 3
Suosittelenko, kenelle: Suosittelen kirjaa ihmiselle, joka osaa suhtautua asioihin huumorilla eikä ota kaikkea niin tosissaan, kirja ei ole lastenkirja, muttei siinä myöskään ole mitään miksi sitä ei nuorempikin ihminen voisi lukea
Luettavaksi: Oma hylly, kirja ostettu Sokoksen alennusmyynnistä