Minna Lindgren - Ehtoolehdon pakolaiset

Palvelutalo Ehtoolehto muuttuu helvetiksi, kun sen miehittävät ulkomaalaiset, sujuvasti suomeksi kiroilevat remonttimiehet. Meteli on kauhea, seinään ilmestyy reikä, tavaroita katoaa ja vanhuksia neuvotaan käyttämään kannettavaa kuivakäymälää.

Yli 90-vuotiaat Ehtoolehdon asukkaat Siiri, Irma ja Anna-Liisa joutuvat jälleen tarttumaan itse toimeen, ja he päätyvät nuorten suosimaan kimppakämppäratkaisuun eksoottisessa Hakaniemessä. Yhteiselo ei ole kitkatonta, sillä jokaisella on omat tapansa ja oikkunsa. Vanhukset joutuvat kohtaamaan kotihoidon surullisen kirjon, perehtymään saattohoitoon ja pohtimaan eutanasiakysymystä.

Sankarimme eivät toki malta olla selvittämättä myös Ehtoolehdon putkiremontin vaiheita, se kun vaikuttaa epäilyttävän rikolliselta hankkeelta. Nuuskiminen vie heidät kuitenkin yllättäville jäljille, ja käy ilmi, että harva tässä maailmassa on täysin puhdas pulmunen.

Ehtoolehto - kirjasarjan toisessa osassa Siiri alkaa ystäviensä kanssa selvittää Ehtoolehdossa tapahtuvaa remonttia, kun se alkaa vaikuttaa siltä, että kyseessä ei ole ihan pelkkä putkiremontti, joka sen alkujaan piti olla.
   Kun koko talo myllätään uuteen uskoon, joutuvat vanhukset lähtemään kuka minnekin evakkoon remonttia, joka vaikuttaa vielä pahemmalta kuin heidän näkemänsä sodan kauhut. Siiri, Anna-Liisa, suurlähettiläs, Irma ja Margit muuttavat hienoon kartanomaiseen luksuslukaalitaloon pakoon remonttia, josta alkaa jonkin ajan päästä paljastua kyseenalaisia puolia.

Anna-Liisa sairastuu eikä kukaan tunnu saavan selville, mikä häntä vaivaa, koska vanhuksen äkilliset muistihäiriöt ja houraileminen tuntuu olevan asia, jota lääkärit ja hoitajat pitävät jotenkin normaalina juttuna. Lopulta selviää, että kyseessä oli virtsatietulehdus, jonka yhteydessä esiintyy vanhuksilla usein sekavuutta. 

   Anna-Liisa pääsee jonkin ajan päästä pois sairaalasta ja muuttaa muiden mukana Helsingin Hakaniemen evakkokämppään, jonka hänen miehensä on niin auliisti heille hommannut. Yhteiselo ei ole mutkatonta, koska kaikilla on omat tapansa. Esimerkiksi Margit tykkää suihkun jälkeen olla pitkän aikaa ilman rihmankiertämää eikä Anna-Liisa pidä siitä.

   Anna-Liisan huonohkon kunnon takia Hakaniemen kimppakämpässä alkaa ravata kotihoitajia ihan urakalla. Hoitajat vaihtuvat taajaan eivätkä kaikki ole mukavia.  

   Kun Anna-Liisan korulipas, jonka Siiri aivan varmasti pakkasi mukaansa Hakaniemeen, löytyy Ehtoolehdosta valtavalla määrällä rahaa höystettynä ja osa arvokkaista koruista hävinneenä, alkavat Siiri ja Irma tutkia tapahtumia ja saavat selville, ettei Ehtoolehdon putkiremonttifirmalla, Puts ja Plankilla ole täysin puhtaat jauhot pussissa. 

Arkea ei helpota se, että Margit miettii lähes taukoamatta mahdollisuutta päättää sairaan miehensä elämä eutanasialla, mikä on Suomessa laitonta. Lopulta hän päätyy yrittämään eutanasiaa yhdessä Siirin kanssa, mutta Eino kuoleekin luonnollisesti nukkuessaan jonkin ajan kuluttua, kun ei pysty enää juomaan tai syömään. 

   Suurlähettiläs sairastuu pian Einon kuoleman jälkeen eikä pääse ystävänsä hautajaisiin. Anna-Liisa hoitaa miestään itse, sillä he sopivat Einon kuoleman jälkeen etteivät halua soittaa ambulanssia jotta välttyisivät sairaalakierteeltä. On jouluaatto, kun suurlähettiläs lopulta kuolee.

Taas on vietetty kivoja hetkiä Ehtoolehdon vanhusten seurassa ja haluaisin heti takaisin. Aloitin eilen trilogian viimeistä osaa, ja aika sama meno jatkuu myös siinä lukuun ottamatta sitä, että Ehtoolehdon pakolaiset -kirjan tapahtumista on kulunut jokunen kuukausi ja henkilöt ovat taas Ehtoolehdossa, joka on täysin muuttunut.

   Pidin kirjan henkilöistä ehkä eniten edelleen Siiristä ja Irmasta, varsinkin Irmasta, sillä hänen luonteensa tuntui muuttuneen aika radikaalisti oman sairaalakierteensä jälkeen ja nykyään hän käyttää crocseja, joita tykkään paljon myös itse käyttää. Oikeastaan kuljen vieläkin crocsit jalassa, vaikka on kohta marraskuu. Lisäksi Irma on hankkinut tabletin ja osaa jopa käyttää sitä, vaikka välillä sählääkin sen kanssa. Mielestäni on kunnioitettavaa, mikäli yli 90 vuotias oppii vielä käyttämään tämän päivän teknisiä laitteita. 

Minna onnistui taas siinä missä pitikin. Kirjassa ei ole unohdettu huumoria ja sen kautta tuodaan monesti jälleen esille vakavia asioita. Kirjan lopussa kirjailija pudottaa lukijalle sellaisen pommin, että mikäli eläydyt yleensä kirjan maailmaan ja samaistut henkilöihin, järkytyt varmasti. Ei kannata kuitenkaan pelästyä, vaikka sanonkin näin. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta Ehtoolehto -trilogia ei ole tiukkapipon sarja. Pieni pilke silmäkulmassa on hyvä lukea.

Teos: Ehtoolehdon pakolaiset, #ehtoolehto2
Kirjailija: Minna Lindgren
Ulkoasu: Jenni Saari
Sivuja: 289
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Teos
Mistä minulle: e-kirja, Elisa Kirja
Suosittelenko, kenelle: Kirja sopii kaikille ikään katsomatta. Ihan pikku lapselle en lukisi.
Arvosana: 4

Tuija Lehtinen - Vaniljasyndrooma

Mun molemmat vanhemmat oli opettajia ja sen lisäksi matemaattisia neroja. Biologian sääntöjen mukaan mun olisi pitänyt periä joitain niiden ominaisuuksia, mutta mä en tullut kumpaankaan. Sitä mun äiti ei suostunut tunnustamaan, se tahtoi väkipakolla musta uuden Einsteinin ja koko mun lapsuus oli täynnä päässälaskutehtäviä. Siinä sivussa musta kasvoi Milli Mallikelpoinen, sillä äidillä oli myös hyvin vankat käsitykset siitä mitä lapsen kasvatukseen kuului. Mä olin silti kutakuinkin tyytyväinen elämääni, vaikka olin paksu, tavallinen, kiltti ja matikassa tyhmä. Mua ei edes suuremmin säväyttänyt se, että äiti lähetti mut naapurikaupunkiin lukioon saamaan parempaa opetusta kuin kotipuolessa oli tarjolla. Se ei tuntunut mitenkään suurelta seikkailulta. Kunnes mä ykskaks koin herätyksen. Petteri Punakuontalo, mun pahin vihollinen, se sanoi: Mä kärsin vaniljasyndroomasta, josta oli hyvin vaikea parantua. Mä aloin kapinoida, mutta mä olin syvällä vaniljassa.
Vasta kun mä tapasin aidon wannabiin, menninkäisen ottopojan, mä rupesin käsittämään asioita.

Tuija Lehtisen Vaniljasyndrooma kertoo Milli. Millin molemmat vanhemmat ovat opettajia ja matemaattisia neroja, ja olisivat toivoneet tyttärestään samankaltaista. Sen sijaan he saivat Millin itsensä mukaan paksun, kiltin ja matemaattisesti tyhmän lapsen, joka kaikesta huolimatta oli tyytyväinen elämäänsä. Millin äiti lähettää hänet naapurikaupunkiin lukioon, vain jotta hän saisi parempaa opetusta kuin mitä kotipuolessa oli tarjolla. 

   Millillä on muutamia ystäviä sekä yksi pahin mahdollinen vihollinen, Petteri Punakuontalo, joka on haukkunut ja nälvinyt Milliä monta vuotta. Se taitaakin olla yksi vahva syy, miksi pidän niin kovasti tästä kirjasta. Näen Millissä niin täydellisesti itseni, että koen hänen olevan kuin sielunsisareni, vaikka hän onkin vain Lehtisen kirjan hahmo.
   Myös minulla on koulukiusaamis ja kiusaamistausta, siis kiusattuna olosta ei kiusaajana. Tuo tausta on yksitoista vuotta pitkä ja se vaikuttaa edelleenkin välillä elämääni, enkä tiedä, voinko koskaan unohtaa kaikkea täysin. Tosin osan kurjista muistoista on jo aika vienyt mennessään, mutta suurimman osan muistan yhä kuin ne olisivat tapahtuneet eilen.

Ensimmäisen kerran Vaniljasyndrooma ilmestyi jo vuonna 1990, jolloin itse olin vasta viidenvuoden ikäinen, joten minä muistan kirjan paremmin siitä, kun se ilmestyi uudestaan vuonna 2006. Taisin kuitenkin muistaakseni lukea tämän ensimmäisen kerran vasta 2008. En osaa sanoa, siitä on kulunut jo hetki, mutta olen kirjaan kyllä tarttunut ainakin kahteen kertaan ensimmäisen lukukerran jälkeen ja koska ainakin omani on pokkari, alkaa se olla myös sen näköinen, että sitä on luettu useammin kuin vain kerran.

Hauskoja yksityiskohtia kirjassa on mm. viestintätekniikan vähäisyys. Kun kirjan nuoret haluavat tavata toisiaan, he menevät käymään toistensa luona. Puhelimella välillä soitetaan, mutta koska ottopojan asuntovaunussa ei ole puhelinta, hän ja Milli joko sopivat tapaamiset etukäteen tai törmäävät sattumalta kaupungilla tai menevät kylään siinä toivossa, että toinen sattuisi olemaan kotona. Kun Milli haluaa toivottaa ottopojalle hyvää uutta vuotta, hän lähettää postikortin Poste Restante -osoitteeseen. Ulkomaanpuhelu soitetaan lennättimestä. 
   Hauska yksityiskohta on sekin, että pikkukaupungin kirjastoon tulee vierailulle neuvostoliittolainen shakkimestari. Kun Millin uusi tuttu, "ottopoika", häiriköi tilaisuutta heittelemällä shakkinappuloita, häntä syytetään YYA-hengen vastaisesta toiminnasta.

Kirja on virkistävää ja erilaista luettavaa. Se sopii mainiosti sellaisille ihmisille, jotka tykkää muutenkin lukea Tuija Lehtisen nuortenkirjoja.

Teos: Vaniljasyndrooma
Kirjailija: Tuija Lehtinen
Sivumäärä: 310
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: ostettu
Suosittelenko, kenelle: Kyllä! Kirja on aitoa Lehtistä joten se sopii jokaiselle Lehtisen fanille
Arvosana: 5