Palvelutalo Ehtoolehto muuttuu helvetiksi, kun sen miehittävät ulkomaalaiset, sujuvasti suomeksi kiroilevat remonttimiehet. Meteli on kauhea, seinään ilmestyy reikä, tavaroita katoaa ja vanhuksia neuvotaan käyttämään kannettavaa kuivakäymälää.
Yli 90-vuotiaat Ehtoolehdon asukkaat Siiri, Irma ja Anna-Liisa joutuvat jälleen tarttumaan itse toimeen, ja he päätyvät nuorten suosimaan kimppakämppäratkaisuun eksoottisessa Hakaniemessä. Yhteiselo ei ole kitkatonta, sillä jokaisella on omat tapansa ja oikkunsa. Vanhukset joutuvat kohtaamaan kotihoidon surullisen kirjon, perehtymään saattohoitoon ja pohtimaan eutanasiakysymystä.
Sankarimme eivät toki malta olla selvittämättä myös Ehtoolehdon putkiremontin vaiheita, se kun vaikuttaa epäilyttävän rikolliselta hankkeelta. Nuuskiminen vie heidät kuitenkin yllättäville jäljille, ja käy ilmi, että harva tässä maailmassa on täysin puhdas pulmunen.
Ehtoolehto - kirjasarjan toisessa osassa Siiri alkaa ystäviensä kanssa selvittää Ehtoolehdossa tapahtuvaa remonttia, kun se alkaa vaikuttaa siltä, että kyseessä ei ole ihan pelkkä putkiremontti, joka sen alkujaan piti olla.
Kun koko talo myllätään uuteen uskoon, joutuvat vanhukset lähtemään kuka minnekin evakkoon remonttia, joka vaikuttaa vielä pahemmalta kuin heidän näkemänsä sodan kauhut. Siiri, Anna-Liisa, suurlähettiläs, Irma ja Margit muuttavat hienoon kartanomaiseen luksuslukaalitaloon pakoon remonttia, josta alkaa jonkin ajan päästä paljastua kyseenalaisia puolia.
Anna-Liisa sairastuu eikä kukaan tunnu saavan selville, mikä häntä vaivaa, koska vanhuksen äkilliset muistihäiriöt ja houraileminen tuntuu olevan asia, jota lääkärit ja hoitajat pitävät jotenkin normaalina juttuna. Lopulta selviää, että kyseessä oli virtsatietulehdus, jonka yhteydessä esiintyy vanhuksilla usein sekavuutta.
Anna-Liisa pääsee jonkin ajan päästä pois sairaalasta ja muuttaa muiden mukana Helsingin Hakaniemen evakkokämppään, jonka hänen miehensä on niin auliisti heille hommannut. Yhteiselo ei ole mutkatonta, koska kaikilla on omat tapansa. Esimerkiksi Margit tykkää suihkun jälkeen olla pitkän aikaa ilman rihmankiertämää eikä Anna-Liisa pidä siitä.
Anna-Liisan huonohkon kunnon takia Hakaniemen kimppakämpässä alkaa ravata kotihoitajia ihan urakalla. Hoitajat vaihtuvat taajaan eivätkä kaikki ole mukavia.
Kun Anna-Liisan korulipas, jonka Siiri aivan varmasti pakkasi mukaansa Hakaniemeen, löytyy Ehtoolehdosta valtavalla määrällä rahaa höystettynä ja osa arvokkaista koruista hävinneenä, alkavat Siiri ja Irma tutkia tapahtumia ja saavat selville, ettei Ehtoolehdon putkiremonttifirmalla, Puts ja Plankilla ole täysin puhtaat jauhot pussissa.
Arkea ei helpota se, että Margit miettii lähes taukoamatta mahdollisuutta päättää sairaan miehensä elämä eutanasialla, mikä on Suomessa laitonta. Lopulta hän päätyy yrittämään eutanasiaa yhdessä Siirin kanssa, mutta Eino kuoleekin luonnollisesti nukkuessaan jonkin ajan kuluttua, kun ei pysty enää juomaan tai syömään.
Suurlähettiläs sairastuu pian Einon kuoleman jälkeen eikä pääse ystävänsä hautajaisiin. Anna-Liisa hoitaa miestään itse, sillä he sopivat Einon kuoleman jälkeen etteivät halua soittaa ambulanssia jotta välttyisivät sairaalakierteeltä. On jouluaatto, kun suurlähettiläs lopulta kuolee.
Taas on vietetty kivoja hetkiä Ehtoolehdon vanhusten seurassa ja haluaisin heti takaisin. Aloitin eilen trilogian viimeistä osaa, ja aika sama meno jatkuu myös siinä lukuun ottamatta sitä, että Ehtoolehdon pakolaiset -kirjan tapahtumista on kulunut jokunen kuukausi ja henkilöt ovat taas Ehtoolehdossa, joka on täysin muuttunut.
Pidin kirjan henkilöistä ehkä eniten edelleen Siiristä ja Irmasta, varsinkin Irmasta, sillä hänen luonteensa tuntui muuttuneen aika radikaalisti oman sairaalakierteensä jälkeen ja nykyään hän käyttää crocseja, joita tykkään paljon myös itse käyttää. Oikeastaan kuljen vieläkin crocsit jalassa, vaikka on kohta marraskuu. Lisäksi Irma on hankkinut tabletin ja osaa jopa käyttää sitä, vaikka välillä sählääkin sen kanssa. Mielestäni on kunnioitettavaa, mikäli yli 90 vuotias oppii vielä käyttämään tämän päivän teknisiä laitteita.
Minna onnistui taas siinä missä pitikin. Kirjassa ei ole unohdettu huumoria ja sen kautta tuodaan monesti jälleen esille vakavia asioita. Kirjan lopussa kirjailija pudottaa lukijalle sellaisen pommin, että mikäli eläydyt yleensä kirjan maailmaan ja samaistut henkilöihin, järkytyt varmasti. Ei kannata kuitenkaan pelästyä, vaikka sanonkin näin. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta Ehtoolehto -trilogia ei ole tiukkapipon sarja. Pieni pilke silmäkulmassa on hyvä lukea.
Kirjailija: Minna Lindgren
Ulkoasu: Jenni Saari
Sivuja: 289
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Teos
Mistä minulle: e-kirja, Elisa Kirja
Suosittelenko, kenelle: Kirja sopii kaikille ikään katsomatta. Ihan pikku lapselle en lukisi.
Arvosana: 4