tiistai 26. maaliskuuta 2019

Jyri Paretskoi - K15: Salaisuuksia

Huumoria, suoraa puhetta ja ystävyyttä.
Riemukas sarja jatkuu.
Niko on ihastunut kaveriinsa Saraan, mutta ei saa kerrottua tunteistaan. Hän pyytää apua ystävältään Ronilta, jolla onkin mielikuvituksellisia ideoita Saran huomion saamiseksi.
Ronin syntymäpäivä lähestyy ja jännitys tiivistyy, kun K15-salaisuuksien paljastamisen hetki alkaa olla käsillä. Yllätyksiä on kuitenkin vielä luvassa.






Jyri Paretskoin humoristinen nuortensarja, K15 jatkuu. Sarjan toisessa osassa päästään tutustumaan tarkemmin Saraan, kun Niko pyytää Ronilta apua voidakseen kertoa tunteistaan Saralle. Roni lupautuu auttamaan sillä ehdolla, että saisi erään kuvan vastapalvelukseksi. Heti alussa on selvää, että jotkin Ronin neuvoista ovat aika surkeita. Kirjassa vietetään myös Ronin syntymäpäivää, joka ei mene suunnitelmien mukaan.

K-15 -sarjan toinen osa oli yhtä hauskaa ja viihdyttävää luettavaa kuin edeltäjänsäkin. Lukija saa tässäkin kirjassa jonkin verran uutta tietoa. Myöskään jännitystä ei puutu, sillä Roni on melko temperamenttinen tapaus, ja päätyy lopulta jopa karkaamaan kotoa saadakseen tahtonsa läpi.

Tykkään Paretskoin kirjoissa siitä, että ympäristön kuvailu on jätetty pitkälti lukijan käsiin ja kirjassa keskitytään enemmän hahmojen väliseen kommunikointiin. K15 on hauskaa ja kevyttä luettavaa ja pitää lukijansa otteessaan alusta aina loppuun asti. Onneksi minulla odottaa jo sarjan kolmas osa Vahinkoja lukuvuoroaan, koska en malta odottaa pääseväni jatkamaan seikkailua Ronin ja tämän ystävien kanssa.
   Suosittelen kirjasarjaa kaikille, jotka kaipaavat jotain nopeaa ja kivaa luettavaa tai eivät vaikka ole lukeneet ennen kirjoja. Sarja sopii luettavaksi ihan kaikille ja naurattaa jopa hieman vanhempaakin lukijaa. Tämä sarja on erinomainen lukujumin karkoittaja!

Jyri Paretskoi on muuten yksi Kirjailijahaastattelu -sarjaani osallistuvista kirjailijoista ja hänen haastattelunsa on tulossa lähi aikoina ulos. 



Teos: K15 Salaisuuksia
Sarja: K15
Kirjailija: Jyri Paretskoi
Sivumäärä: 94
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Ihan kaikille
Arvosana: 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun jokaisesta kommentista. Kirjavinkit, risut, ruusut ja postausideat tai muut terveiset ovat aina tervetulleita!