Syysloma alkaa ainakin täällä Satakunnan suunnalla olla jo puolessa välissä, mutta tässä on silti vielä hyvin aikaa tehdä kaikkea kivaa lomalla kuten esimerkiksi lukea kirjoja. Oma lukulistani on todella pitkä eikä sille näy loppua. Olen torstaina lähdössä äitini vanhempien luo maalle muutamaksi päiväksi ja ajattelin sinne ottaa muutaman kirjan mukaan tämän vinkkauspostauksen kirjoista kesken olevan Sini Helmisen Väkiveriset -sarjan kolmannen osan lisäksi.
Pahoitteluni kuvista, niiden laatu on hieman huono. Pyrin ottamaan parempia kuvia jatkossa. Idea tähän postaukseen tuli vaan niin myöhään, että luonnonvaloa ei enää ollut mahdollista käyttää, joten oli pakko käyttää keinovaloja. Kaikista yllä olevan kuvan kirjoista minulla ei ole yksilökuvia, koska otin niitä vain yhden per kirja enkä siis ottanut enää kuvajuttuja esille, kun olin ne pois laittanut.
Postauksen lukuvinkit ovat kaikki YA-kirjoja. Aikuisetkin voivat lukea niitä aivan hyvin, vaikka eivät varsinaisesti kohderyhmään kuulukaan. Minusta on itseasiassa erittäin suuri harmi, miten ennakkoluuloisia monet aikuiset ovat eikä mikään saa paremmin ärsyyntymään kuin lause ''Kyllä noista jossain vaiheessa siirrytään ''oikeisiin'' kirjoihin.'' Voi jumalauta! YA-kirjat ovat yhtä oikeita kirjoja kuin ne aikuisillekin suunnatut kaunokirjat, ne vain eivät saa tarvitsemaansa huomiota mediassa jostain syystä, mikä on erittäin suuri harmi, koska nuoret eivät silloin tiedä, mitä voisi lukea, mikä tekee kirjavinkkareiden, -kauppiaiden ja meidän kirjabloggaajien panoksesta aina vain tärkeämmän.
Tämän postauksen kirjat ovat myös hyviä lahjavinkkejä tai vaikka sinulle, vanhempi, vinkattavaksi omalle lapselle mahdollisten omien lapsuudensuosikkikirjojesi lisäksi. Ota selvää, mitä nykyään kirjoitetaan, koska kaikkia ei välttämättä kiinnosta lukea esimerkiksi niitä Anna -kirjoja, jotka itse luit miljoonaan kertaan ollessasi nuoresi ikäinen. Kaikki vinkkipostaukseni kirjat ovat enemmän tai vähemmän nopealukuisia, mutta todellakin lukemisen arvoisia! Olisin voinut vinkata enemmänkin, mutta jätetään jotain myöhemmäksikin.

Ensimmäinen vinkkini on ehdottomasti Becky Albertallin kirja, Minä, Simon, homo sapiens.
Minä, Simon -kirjan takakansi: Onko kaikkien pakko tulla kaapista?
16-vuotias Simon rakastaa draamaa, mutta vain näyttämöllä. Kun luokkakaveri ryhtyy kiristämään Simonia, hänen salainen ihastuksensa on vaarassa päätyä parrasvaloihin.
Simonin on tehtävä hankalia valintoja, onhan pelissä mahdollisuus rakkauteen ihanan ja hämmentävän pojan kanssa. Kunhan Simon vain saisi selville, kuka hän on.
Becky Albertallin riemastutava ja sympaattinen romaani on kahminut palkintoehdokkuuksia. Sen oikeudet on myyty 26 maahan ja siitä on tekeillä elokuva.
Toinen kirjavinkkini on Sarah Andersenin sarjakuvakirja, Aikuisuus on myytti, josta muuten on arvio tulossa lähiaikoina, koska samalta kirjailijalta julkaistaan uusi suomennos.
Aikuisuus on myytti -kirjan takakansi: Oletko ihan päällikkö ja spessu tyyppi? Ovatko verkostoitumistilaisuudet ihania mahdollisuuksia edistää uraasi? Onko aikuisuus jännittävä haaste, johon koet olevasi hyvin valmistautunut? Tämä kirja ei ole sinua varten.Tämä kirja on meille muille. Oheisissa sarjakuvissa tuhlataan koko kaunis viikonloppu pyörimällä netissä, tuskaillaan komistuksen kanssa käsikkäin kulkemisen sietämättömiä vaikeuksia, haaveillaan päivät pitkät hetkestä, jolloin pääsee kotiin jatkamaan pyjamahengailua, ja aprikoidaan, milloinkohan se paljon puhuttu aikuisuus mahtaa alkaa. Tiedossa on siis tunnontarkkaa dokumentointia nuoren aikuisen elämään liittyvistä kauhuista ja kiusallisista tilanteista.
Seuraavat kaksi vinkkiäni ovat Veera Salmen Saari ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous. Pakko mainita perheen pienimmille sopivaksi myös Veera Salmen Mauri -sarja. Enorannalta kannattaa lukea tuoreimman kirjan lisäksi myös ainakin Nokkosvallankumous sekä Surunhauras, lasinterävä.
Tuhatkuolevan kirous -takakansi: Paun äiti kauhistuu, kun Pau leikkaa takareisiin ulottuvan lettinsä. Syytä äiti ei kerro, ja Pausta tuntuu, ettei se ole ainoa asia, joka häneltä salataan. Kun hurja kapinallissoturi Nubya kiskaisee Paun elämän raiteiltaan, hän löytää itsensä keskeltä ihmeellistä taikomisen maailmaa. Mutta salaisuuksien takana on yhä uusia salaisuuksia, ja välillä on vaikea tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Uudet tuttavuudet saavat Paun sydämen pamppailemaan, ja savuntuoksuisissa varjoissa joku rapistelee hiljaa.
Kaksoisolennot -takakansi: Miten käy, kun kuudesluokkalaisen Stefanin ja kerjäläispojan osat vaihtuvat mystisesti. Stefanin ja Mihain elämä mullistuu silmänräpäyksessä. Kotimaastaan Suomeen kerjäläiseksi lähetetty Mihai huomaa hämmästyksekseen elävänsä yltäkylläistä kuudesluokkalaisen elämää. Hänen kaksoisolentonsa, koululuokkansa kinginä paistattelemaan tottunut Stefan puolestaan saa totutella kovaotteiseen kohteluun kerjäläisten leirissä. Kummankin pojan oikeustaju on koetuksella. Onko omaatuntoa pakko kuunnella? Millaista on käyttää itse valtaa tai tulla nujerretuksi maanrakoon?
Kätketty ovi -takakansi: Vauhdikkaan trilogian avaus. Sebastianin säntillinen maailma menee mullin mallin, kun hän törmää pimeällä kujalla sijaitsevaan outoon kerhoon, jossa kokoontuvat aikamme suurimmat seikkailijat ja tutkimusmatkailijat. Sebastian palkataan apupojaksi kerhoon, ja hän oppii, että jos haluaa jännitystä elämäänsä, pitää myös niskuroida ja ottaa riskejä. Kerhon historiaan liittyy kuitenkin synkeitä salaisuuksia, ja eräät tahot ovat valmiit tekemään mitä tahansa selvittääkseen ne. Kun tyttö nimeltä Evie tupsahtaa Sebastianin elämään, alkaa armoton takaa-ajo…
Seuraavat kirjat ovat ehdottomasti yksiä suosikeistani. Niiden takakansitekstejä en kerro vaan kerron kirjoista omin sanoin. Kirjat kertovat Mavil -nimisestä pojasta, joka saa kuulla olevansa tunnetun viikinkijumalan sukulainen. Alkaa seikkailu, joka on toiminnantäyteinen ja ehkä hiukan vaarallinenkin. Kirjasarja on kolmiosainen, mutta ainakaan toistaiseksi kolmatta osaa ei ole kuulunut. Toivotaan, että se tulee pian,
koska en malttaisi enää odottaa!
Lisäksi postauksen aloituksessa olevia kirjoja:
Jyri Paretskoi - K15-sarjan kaksi ensimmäistä osaa
J.K Rowling - Tästä alkaa elämä
Riina Mattila - Järistyksiä
Tuomas Keskimäki - Ikuisesti
Minun mukaani äidin vanhempien luo lähtevät ainakin Jyri Paretskoin K15 -sarjan toinen osa, Salaisuuksia ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous.
Saari -kirjan takakansi: Suosikkikirjailijan ravisteleva romaani kovia kokeneista lapsista. Tämä on kirja oudoista katoamisista, hylätyistä, orvoista ja vähän kreiseistä tyypeistä, pölyisistä radanvarsista ja pimeistä ullakoista. Mutta tämä on myös kirja kaukaisesta saaresta, jossa voi olla rauhassa ja vapaa. Kirja unelmasta, siitä että huominen tulee ja on eilistä parempi. Ja Korjaamosta, joka voi auttaa juuri sinua.
Adrienne Kressin Kätketty ovi ja Tuula Kallioniemen Kaksoisolennot.
Kaksoisolennot -takakansi: Miten käy, kun kuudesluokkalaisen Stefanin ja kerjäläispojan osat vaihtuvat mystisesti. Stefanin ja Mihain elämä mullistuu silmänräpäyksessä. Kotimaastaan Suomeen kerjäläiseksi lähetetty Mihai huomaa hämmästyksekseen elävänsä yltäkylläistä kuudesluokkalaisen elämää. Hänen kaksoisolentonsa, koululuokkansa kinginä paistattelemaan tottunut Stefan puolestaan saa totutella kovaotteiseen kohteluun kerjäläisten leirissä. Kummankin pojan oikeustaju on koetuksella. Onko omaatuntoa pakko kuunnella? Millaista on käyttää itse valtaa tai tulla nujerretuksi maanrakoon?
Kätketty ovi -takakansi: Vauhdikkaan trilogian avaus. Sebastianin säntillinen maailma menee mullin mallin, kun hän törmää pimeällä kujalla sijaitsevaan outoon kerhoon, jossa kokoontuvat aikamme suurimmat seikkailijat ja tutkimusmatkailijat. Sebastian palkataan apupojaksi kerhoon, ja hän oppii, että jos haluaa jännitystä elämäänsä, pitää myös niskuroida ja ottaa riskejä. Kerhon historiaan liittyy kuitenkin synkeitä salaisuuksia, ja eräät tahot ovat valmiit tekemään mitä tahansa selvittääkseen ne. Kun tyttö nimeltä Evie tupsahtaa Sebastianin elämään, alkaa armoton takaa-ajo…
Seuraavat kirjat ovat ehdottomasti yksiä suosikeistani. Niiden takakansitekstejä en kerro vaan kerron kirjoista omin sanoin. Kirjat kertovat Mavil -nimisestä pojasta, joka saa kuulla olevansa tunnetun viikinkijumalan sukulainen. Alkaa seikkailu, joka on toiminnantäyteinen ja ehkä hiukan vaarallinenkin. Kirjasarja on kolmiosainen, mutta ainakaan toistaiseksi kolmatta osaa ei ole kuulunut. Toivotaan, että se tulee pian,
koska en malttaisi enää odottaa!
Lisäksi postauksen aloituksessa olevia kirjoja:
Jyri Paretskoi - K15-sarjan kaksi ensimmäistä osaa
J.K Rowling - Tästä alkaa elämä
Riina Mattila - Järistyksiä
Tuomas Keskimäki - Ikuisesti
Minun mukaani äidin vanhempien luo lähtevät ainakin Jyri Paretskoin K15 -sarjan toinen osa, Salaisuuksia ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun jokaisesta kommentista. Kirjavinkit, risut, ruusut ja postausideat tai muut terveiset ovat aina tervetulleita!