Miten minusta tuli lukija + kirjavinkkauksesta

Lupasin kertoa tarinan siitä, miten minusta tuli lukija ja sitä kautta tarinoiden kirjoittaja julkaisumielessä sekä bloggari. Kaikki lähti kotoa. Minulle ja siskolleni luettiin paljon ja lisäksi molemmat vanhemmat lukivat itse kirjoja. Äiti luki meille lastenkirjojen lisäksi Harry Potter -sarjan ensimmäisen osan ja aloitti hiukan toista osaa. Muttei koskaan jatkanut. Kyllästyin odottamaan ja vaikeasta lukihäiriöstä huolimatta päätin, että perhana, minähän luen sen itse, koska halusin tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Aloitin lukemaan Pottereilla ja kasvoin yhdessä Harryn kanssa, miksi minulla on erityinen side kyseiseen kirjasarjaan ja se on yksi suosikeistani.
    Ennen lukumaailmaan putoamista ja lukutoukaksi muuttumista, minun oli kuitenkin kerrattava peruskoulun ensimmäinen luokka, koska en oppinut lukemaan, mitä ei uskoisi, kun katsoo nykytilannetta. Tälläkin hetkellä minulla on ainakin kolme kirjaa kesken ja tekisi mieli aloittaa montaa muutakin kirjaa, mutta yritän kovasti hillitä itseni.
    Olen kuitenkin elävä todiste siitä, että lukihäiriö ei ole mikään syy olla lukematta. Jos lukeminen yhtään kiinnostaa, mutta arkailet, koska sinulla on lukihäiriö ja lukemisesi on siksi hidasta, minulla on vain yksi neuvo; Lue! Sillä lukemalla paljon, lukihäiriöstä tulee lähes huomaamaton. Sitä paitsi, se on osa sinua, ominaisuus, jolle et mahda mitään. Sen kanssa oppii elämään eikä sen saa antaa hidastaa matkaasi. Se ei ole este, se on pelkkä hidaste. Älä tee siitä mörköä itsellesi, koska et ehkä koskaan uskalla taistella sitä vastaan jos demonisoit asian liian suureksi ja ylitsepääsemättömäksi. Tee rohkeasti juuri sitä mitä haluat, ole aina oma itsesi!

Kirjavinkkaus 

Kävin perjantaina vinkkaamassa kirjoja entisessä koulurakennuksessani ensimmäistä kertaa ikinä kirjabloggaajana, ja nautin kovasti siitä kokemuksesta, vaikka aluksi jännitinkin hirveästi, miten kaikki tulee menemään ja lainaako kukaan mitään tai kiinnostuuko nuoret kirjoistani ylipäätään tai kuuntelevatko he minua. Tiedän, kuulostaa huvittavalta, mutta koska kyseessä oli ensimmäinen kertani, se on kai ymmärrettävääkin. 

Kysyin äidiltä jo viime viikolla, onko heillä koulussa mitään erityistä ohjelmaa tälle viikolle ja kerroin, että tällä viikolla vietämme lukuviikkoa joka päättyy maanantain Kirjan ja ruusun päivään. Teen huomenna pienen ostosvinkkilistan siihen liittyen.
   Varauduin kirjavinkkaukseeni yhteensä kolmella kassilla kirjoja. Yksi Ikea -kassillinen, selkäreppu sekä muovikassi, jossa oli muutama kirjastolaina ja lisäksi omia kirjojani. Lähes kaikki kirjat, joita pakkasin mukaani, olivat ihan minun ikiomiani. Koululla moni entinen opettajani kysyi uteliaisuuttaan, mitä teen siellä ja muutama kävi jopa katsomassa kirjojani. Vanha luokanvalvojani sanoi, että saisin tulla hänenkin luokkaansa vinkkaamaan kirjoja. Minähän menen mielelläni, vaikka meillä onkin muutama hieman ikävämpi asia yhteisessä historiassamme, mutta kelläpä ei olisi?

Otin mukaani sekä vanhempia että ihan viime vuosina ilmestyneitä kirjoja. Kovin moni uudempi kirja ei kiinnostanut, enemmän kiinnostivat vanhemmat kirjat. Esittelin joitain kirjoja kysymättä ja osan niin, että sitä kysyttiin. Lempi YA-genreni oli vinkkauskirjoissani hyvin edustettuna; fantasia. Lisäksi oli sarjakuvia ja muutama ihan tavallisten nuorten elämästä kertova kirja ilman mitään fantasian elementtejä.

Kuvassa näkyvät kaikki kirjat, jotka otin mukaani kirjavinkkausta varten. Kuvan määrästä tietysti suurin osa palasi kotiin mukanani ja kirjastolainat palautettiin kirjastoon heti vinkkauksen jälkeen, koska kaikki lainaamani kirjat löytyivät minulta kotoa.

Kuvan kirjoista lainaan oppilaille jäivät ainakin Ernest Clinen Ready player one, Sini Helmisen Väkiveriset -sarjan osat yksi ja kolme, Tuija Lehtisen Poika nimeltä Iines, J.R.R Tolkienin Hobitti, J.K Rowlingin Harry Potter ja Viisasten kivi. Muita lainattuja kirjoja en enää tähän hätään muista, mutta ne ovat luokkien opettajilla ylhäällä ja kirjat palautuvat äidin mukana minulle. Parhaiten vinkkaamistani kirjoista jäi mieleen tapa, jolla sain erään pojan kiinnostumaan Tuija Lehtisen Poika nimeltä Iines -kirjasta; Kerroin, että Iineksellä (Iiro Nestori) on sukulainen, joka tykkää pukeutua naiseksi ja käyttäytyy kuin nainen. Poika sanoi välittömästi, että haluaa lukea kirjan. Yllätyin positiivisesti.
   Kirjavinkkauksen aikana tuli myös juttua siitä, miksi ääneni on käheä ja hiljainen eikä kuulosta naiselliselta. Äiti kertoi koululaisille minun syntyneen keskosena, mistä johtuen minulla oli paljon erilaisia putkia kiinni pitkän aikaa. Ne vaurioittivat äänihuuleni, minkä takia ääneni on sellainen kuin on. En pidä ääntäni enää mörkönä kuten viisi vuotta sitten, kun itse päätin peruskouluni samassa rakennuksessa. Nykyään osaan jo ajatella, etten mahda sille mitään, ja että se kuulostaa mielestäni aika hyvältä. En välttämättä haluaisikaan sen kuulostavan hirveän naiselliselta, vaikka miellänkin itseni naiseksi.

Menen erittäin mielelläni jatkossakin vinkkaamaan kirjoja, mikäli joku minut haluaa. Lukuinnon levittäminen on minulle sydämenasia ja kirjat ovat minulle kultaakin kalliimpia, ne ovat iso osa elämääni, miksi vannotinkin teineille, että käyttävät kirjanmerkkejä eivätkä kohtele kirjojani mitenkään huonosti, sillä olen käyttänyt kirjoihini valehtelematta monta sataa euroa. Osan olen toki saanut blogini kautta, mistä olen kustantajille todella kiitollinen. Haluan tehdä työkseni tulevaisuudessa vaikka mitä, ja kaksi noista asioista liittyy kirjoihin. Haluan julkaista kirjoja itse, haluan joskus liittää nimeni eteen sanan kirjailija ja haluan levittää lukuiloa vinkkaamalla kirjoja nuorille.