maanantai 16. huhtikuuta 2018

Magia kirjoissa



Tällä viikolla vietetään taas lukuviikkoa, jonka teemana tänä vuonna on Mun tarina. Erilaisia tarinoita varmasti riittää jos vain lukee kirjoja. Itse ajattelin tällä viikolla tehdä useamman postauksen kyseisellä teemalla. Tänään on pienen vinkkauksen vuoro ja myöhemmin tällä viikolla kerron, miten ja mistä aloitin lukemaan. Joku saattaa sen tarinan muistaakin vanhasta blogistani, mutta kerron sen silti.
  Oksan hyllyltä -kirjablogin Marika haastoi muut bloggaajat kertomaan kirjavinkkejä tälle viikolle. Minä käsittelen kirjoja, joissa taikuus on olennainen osa kirjaa.




Mikä olisi parempi kirja aloittaa vinkkaamaan taikuutta sisältävistä kirjoista kuin iki-ihanat Harry Potterit? Minä en keksi muuta kuin ehkä Magisterium -sarjan. Tulen kyllä puhumaan niistäkin. Kaikki varmasti tietävät vähintään elokuvien kautta, kuka on Harry Potter. Kirjoja on kaiken kaikkiaan seitsemän ja lisäksi vino pino oheiskirjoja sekä Kirottu lapsi -näytelmäkirja.

Lyhykäisyydessään Harry Potter -sarja kertoo nuoresta velhopojasta, joka luulee olevansa tavallinen poika, mutta saakin kuulla olevansa velho, vieläpä sankari. Harry on ainoa, joka on koskaan selvinnyt kuolettavasta tappokirouksesta hengissä. Hän menee Tylypahkan noita- javelhokouluun, josta tulee hänen toinen kotinsa. Hän saa niin ystäviä kuin vihollisiakin, kohtaa vuosien varrella kuolleiden vanhempiensa ystäviä, joutuu moniin vaaroihin, kokee niin ilon kuin valtavan surunkin hetkiä ja kohtaa vihollisensa, Lordi Voldemortin monta kertaa.
   Matkalla häntä auttavat ja opastavat mm. Tylypahkan professorit, rehtori Dumbledore, Sirius Musta, Remus Lupin, Tonks, Hermione Granger sekä Weasleyn perhe ja monet muut.

Potterit sopivat luettavaksi kaikenikäisille ja niin tytöille kuin pojillekin. Ne ovat kielellisesti melko haastavia, joten suosittelisin niitä ihmiselle, joka on jo lukenut jonkin aikaa.


Cassandra Claren (Varjojen kaupungit) ja Holly Blackin (Spiderwickin kronikat) yhteistyönä tehty Magisterium -sarja kertoo pojasta nimeltä Callum Hunt, joka ei missään nimessä haluaisi olla maagi, vaikka juuri sehän on monen tytön ja pojan unelma, eikö? Monista epäonnistumisyrityksistä huolimatta, mestari Rufus valitsee Callumin omaan ryhmäänsä yhdessä tämän tulevien ystävien Tamara Rajavin ja Aaron Stewartin kanssa.
   Tykkään tästä kirjasarjasta siksi, koska se asettaa täysin uudelleen käsityksen siitä, kuka on hyvä ja kuka paha. Call kantaa sisällään tietämättään erään pahan maagin sielua. Tätä maagia sanotaan Kuoleman viholliseksi, sillä hän yritti voittaa itsensä kuoleman. Tamara, Aaron ja Call joutuvat yhdessä moniin seikkailuihin, joista yksi päättyy todella kohtalokkain seurauksin. Haluatko tietää, mikä niistä? Suosittelen lukemaan koko sarjan.
   Otava julkaisee kesällä suomeksi sarjan neljännen osan, joka kantaa nimeä Hopeanaamio. Sarja sopii hyvin luettavaksi Harry Potter -faneille mutta erityisesti muillekin magian ystäville.



Lisäksi magiaa on myös Mila Teräksen Noitapeili -kirjassa.

Kirja kertoo ystävyksistä, jotka päätyvät opettajansa rohkaisusta outoon, taianomaiseen kirjastoon, jossa korjataan vanhoja, rikkinäisiä kirjoja. He päätyvät kirjastosta suoraan Kyöpeliin, jossa noidat asustavat. Noidat tarvitsevat kuitenkin apua, ja heidän kirjansa tarina on saatava täydennettyä. Tässä tarvitaan Hugon ja Lydian apua.
   He saavat kirjan aikana ystäviä, mutta myös vihollisia. Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä heille jatkossa tapahtuu, mutta ainakaan vielä en ole kuullut, että kirjalle olisi luvassa jatkoa. Toivottavasti sitä saadaan. Kirja sopii luettavaksi alakouluikäisestä ylöspäin.

Lisäksi taikuutta on mukana mm. Jennifer Donnierin kirjoittamassa, erään tutun sadun maailmaan pohjautuvassa tarinassa. Kirjaan kadonnut hieman syventää tuttua lastensatua ja tuo siihen aivan uuden näkökulman. Minä en vielä ole ehtinyt lukea tätä, joten en voi sanoa paljonkaaan, mutta voisin kuvitella kirjan sopivan yläasteikäisille.

1 kommentti:

  1. Mukavia vinkkejä! Harry Potterit ovat taattua luettavaa, olen itsekin lukenut sarjan pariin kertaan läpi. Taikuutta täynnä olevat kirjat ovat rentouttavaa luettavaa aikuisellekin, joten Callum Hunt -sarjaa voisin hyvinkin kokeilla. Kiitos sinulle, että lähdit mukaan vinkkaustempaukseen!

    VastaaPoista

Ilahdun jokaisesta kommentista. Kirjavinkit, risut, ruusut ja postausideat tai muut terveiset ovat aina tervetulleita!