Tove Jansson - Muumit: Parhaat sarjakuvat väreissä

Tervetuloa Muumilaaksoon hurvaavien asukkaiden seuraan!

Kun muumit matkustavat helikopterilla yksinäiselle saarelle, he päätyvät keskelle merirosvoseikkailua ja tapaavat omat esi-isänsä. Tarinassa Vaarallinen talvi muumiperhe valvoo tavoistaan poiketen talven yli ja tutustuu tunteita herättäviin ilmiöihin, kuten herra Virkkuseen Ulkoiluyhdistyksestä. Kokoelman kolmannessa sarjakuvassa Talonrakennus osoittautuu vaikeaksi puuhaksi, ja Muumipeikon aikaansaannos on vähintäänkin erikoinen - mutta viihtyisä.

Sarjakuvat Yksinäinen saari, Vaarallinen talvi ja Talonrakennus julkaistaan tässä kirjassa ensimmäistä kertaa värillisinä.



Vierailin eilen Porin Info -kirjakaupassa moikkaamassa työntekijöitä, sillä olen ollut kyseisessä kirjakaupassa työharjoittelussa viisi vuotta sitten ysiluokalla ja henkilökunta muistaa minut yhä siitä, mikä on tietysti mahtava juttu.
   Alunalkaen minun ei pitänyt ostaa mitään tuolla vierailulla, mutta mukaani tarttui kuitenkin sarjakuvakirja. Olen ihan hiljattain yrittänyt alkaa lukemaan sarjakuvia. Aina voi opetella. Julkaisinkin edellisessä blogissani arvion yhdestä sarjakuvakirjasta, mutta tekijänoikeudellisista syistä poistin koko vanhan blogini. Vakuutan, että teen arvioita täysin uudella tavalla, ja mainitsen jos arvio sisältää juonipaljastuksia tai lainattua sisältöä.

Muumit ovat minulle tuttuja vain Muumilaakson tarinoita -piirrossarjasta ja Muumimukeista. Nyt ajattelin yrittää sivistää itseäni hieman ja lukea niitä myös sarjakuvina.


Sanoinkin jo mm. Twitterissä etten voi ymmärtää, miten joku voi pitää kirjan kahta ensimmäistä sarjakuvaa oikeasti tosissaan hyvinä. Niissä on muutamia niin järjenvastaisia seikkoja, etten kerta kaikkiaan tykännyt niistä. Esimerkiksi nämä seikat olivat häiritseviä: naiset pitävät huonosti käyttäytyviä miehiä romanttisina, Muumimamma noudattaa orjallisesti esi-isien tapoja ja on hieman välinpitämätön poikaansa kohtaan, villisian vaimo antaa miehensä tapon lähes samantien anteeksi...

OK, tokihan on normaalia, että pitää huonosti käyttäytyvistä miehistä, koska todella moni nainen rakastuu renttuihin. Itse en näe niissä mitään hohtoa, vaan haluan miehen, joka osaa käyttäytyä. Erimielisyyksiä tulee silti varmasti ja huonoina päivinä on lupa näyttää, että ärsyttää, mutta idiootiksi ei tarvitse heittäytyä.
   Uutena asiana kahden ensimmäisen sarjakuvan aikana tuli mm. Muumien lihansyöjä -puoli. Olen aina ollut siinä käsityksessä, että muumit syövät vain marjoja ja kasviksia sekä neulasia. Tutustuin myös uuteen hahmoon, joka tuntui ärsyttävältä lähes samantien, herra Virkkuseen. Virkkunen on urheiluintoilija ja hyvin kilpailuhenkinen sellainen, miksi se ehkä ärsyttikin minua niin paljon.

Kolmannessa sarjakuvassa, joka on näistä kirjan kolmesta sarjakuvasta oma suosikkini, päästään tutustumaan Mymmelin perheeseen; äitiin ja seitsemääntoista pikkusisarukseen. Pakko sanoa, että ainakin itselleni moinen lapsikatras olisi täysi painajainen, kun en muutenkaan jaksa ihan vauvaikäisiä lapsia, vähän vanhempia lapsia, sanotaan nyt 3-vuotiaasta ylöspäin jaksan kyllä, koska silloin se vauvalle lässytysvaihe on jo ohi. En edes tiedä, haluanko itse koskaan lapsia.
    Tässä sarjakuvassa mukaan astuu mm. oma suosikkihahmoni, ihanan rasavilli riiviö, Pikku Myy. Hän on mielestäni ihana, kun tekee ja sanoo juuri niin kuin haluaa sen kummempia miettimättä, mutta joutuu toki juuri siksi välillä ongelmiin. Ongelmatilanteet ovat kuitenkin aina selvitettävissä kuten ne yleensä tosielämässäkin ovat. Harvoin tulee eteen sellaista tilannetta, jota ei voisi puhumalla selvittää.
   Mymmelin äiti majoittuu lapsikatraansa kanssa Muumitaloon asumaan ainakin juhannukseen asti. Ei mene kauaa, kun muumiperhe kyllästyy kepposteleviin pikkupirulaisiin ja keksiikin näytellä, että juhannus onkin etuajassa, jotta pääsisivät eroon pikkuriiviöistä ja edes hetken rauhaa. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, Pikku Myy jää matkasta. Muumit päättävät myöhemmin adoptoida hänet omakseen, mutta eipä sekään käy ihan miten tahansa.
   Pikku Myy kehottaa Muumipeikkoa rakentamaan ihan ikioman talon, koska haluaa asua hänen huoneessaan yksin. Muumipeikko alkaakin rakentaa omaa kotia, mutta tälläkään kertaa ei säästytä ongelmilta.
   Erilaisten sattumusten jälkeen Muumipeikko päättääkin lahjoittaa juuri valmistuneen kotinsa, jonne hänen piti muuttaa yhdessä Niiskuneidin kanssa, Mymmelin äidille ja tämän kuudelletoista lapselle ja muuttaa itse Niiskuneidin kanssa telttaan asumaan.

Minä pidin kirjasta kovasti, vaikken aivan kaikkea voinutkaan sulattaa kahdesta ensimmäisestä sarjakuvasta yhdellä istumalla. Uskon, että nekin alkavat maistua paremmin, kun ne lukee ajattelematta asioita liikaa.
   Kirjan sarjakuvat ovat taidokkaasti piirrettyjä ja ne näyttävät tosi hyvältä myös värillisinä, melkein jopa paremmalta kuin mustavalkoisina. Tarinat ovat pääosin hyviä ja ainakin viimeisessä tarinassa on takana mielestäni melko hyvä opetuskin. Sen hoksaa, kun on hetken miettinyt sarjakuvaa tarkemmin.
Suosittelen Toven Muumi -sarjakuvia kaikille Muumien ystäville ja etenkin, jos olet katsonut Muumilaakson tarinoita - sarjakuvat tarjoavat sinulle vielä enemmän! Aion tulevaisuudessa lukea ehkä myös Toven Muumi-kirjoja sarjakuvien ohella. Tämä sarjakuva oli ensimmäiseni Tovelta, muttei varmasti viimeinen. Sarjakuvat sopivat myös kouluikäiselle lukijalle.

Teos: Muumit, parhaat sarjakuvat väreissä
Kirjailija: Tove Jansson
Suomentaja: Anita Salmivuori & Juhani Tolvanen
Kuvittaja: Tove Jansson
Sivuja: 120
Kustantaja: WSOY
Mistä minulle: Ostettu, Info Porin Kirjakauppa
Suosittelenko, kenelle: Jokaiselle Muumi-fanille
Arvosana: 4