lauantai 25. heinäkuuta 2015

Johanna Bormann - Terapiaa

Tuomon parisuhde päättyi nelisen kuukautta sitten. Hän on sairaslomalla masennuksen takia, ja päivien ohjelma koostuu lähinnä sohvalla istumisesta ja itsensä säälimisestä. Tuomo päättää hakeutua terapiaan, jotta voisi palata takaisin normaaliin arkeen, Se ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan.
Johanna Borman on monelle nuorelle YouTubessa pyörivälle entuudestaan tuttu YouTube - kanavalta nimeltä JossuTossu, jonne hän tekee ystäviensä kanssa lyhyt elokuvia & sketsejä sekä laulujen covereita. Tunnetuin sketsihahmo on $iiri, joka on hieman tyhmä ja rikas ja kuvittelee siksi olevansa jotain.
   Bormanin kirja Terapiaa kertoo samannimisestä lyhytelokuvasta jatkaen tuota elokuvaa kuitenkin pidemmälle. Lähes kaikki Johannan videot katsoneena voin todeta, että oli hauska tietää Tuomosta enemmän sekä Ninnasta, joka nauroi Tuomolle tämän tullessa väärään paikkaan kertomaan erostaan. 

Kirja jättää täysin auki sen, kehittyykö Ninnan ja Tuomon välille jotain enemmänkin. Aluksi Tuomo ei voi sietää Ninnaa ja viettää tämän kanssa aikaa ikään kuin pakonomaisesti, koska Ninna ei suostu jättämään häntä rauhaan, vaan haluaa Tuomosta ystävän itselleen.
   Tuomon miettiessä eroaan Katri - nimisestä naisesta, joka mainitaan kirjan aikana muutamaan otteeseen ja loppua kohden Tuomo keskustelee Katrin kanssa heidän tilanteestaan - Ninnan kanssa vietetty aika saa hänen ajatuksensa keskittymään johonkin muuhun,

Terapiaaon kertomus ystävyydestä, rakkaudesta ja vaikka mistä muusta ja kuten Johanna itse sanoo, kirja ei ole lasten kirja, muttei siinä ole mitään sellaista, miksi se tarvitsisi ikärajan. Kirja perehtyy hyvin eron jälkeisiin tuntemuksiin ja siitä selviämiseen. Se kun ei käy ihan hetkessä, tiedän kokemuksesta. 

Pidän Bormanin mutkattomasta tyylistä kertoa asioista ja kirjan teksti on selkeä ja hyvin ymmärrettävä, mikä on hyvä, sillä itse en hahmotushäiriöisenä halua jokaisen lauseen jälkeen miettiä, mitä juuri luin vaan pidän selkeästi kirjoitetuista jutuista.
   Kirjan hahmoista mielenkiintoisin on mielestäni Ninna, joka on jotenkin omituinen mutta samalla helposti samaistuttavissa oleva ja hassu hahmo, joka tukee parhaansa mukaan Tuomoa ja yrittää saada tämän ajattelemaan muita asioita. Ninna on myös tietyllä tavalla hieman kiero, minkä huomaa muutamasta pilasta, jotka hän yhdessä Tuomon kanssa Katrille tekee.

Lyhyt elokuvassa Ninnaa näytteli Borman itse, mistä syystä hahmosta kai kiinnostuinkin. Vaikka en Johannaa tunne, hän tuntuu jollain tavalla hieman Ninnan kaltaiselta, mikä tekee hänestä mielenkiintoisen ihmisen.

Kirjailija: Borman, Johanna
Kannen kuva: Elina Jääskeläinen
Kannen suunnittelu: Mikko Sahlstein
Kustantaja: Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi
Luettavaksi: Oma kirjahylly
Suosittelenko, kenelle: Kyllä! Kirjan voi lukea kuka tahansa iästä riippumatta, vaikka se ei lapsille olekaan suunnattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun jokaisesta kommentista. Kirjavinkit, risut, ruusut ja postausideat tai muut terveiset ovat aina tervetulleita!