tiistai 19. kesäkuuta 2018

Riina Mattila - Järistyksiä

Eelia ei tunne olevansa tyttö eikä poika, eikä sitä katsota hyvällä hänen pienessä kotikaupungissaan. Sitten löytyy lukio muualta, löytyy yhteisö, jossa voi vihdoin antaa kuorien murtua ja maan järistä. Löytyy omia ihmisiä, jotka auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Löytyy rakkaus, jota kohti on vain uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Än yy tee nyt.


Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kilpailun 2. palkinto. 
WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin todella on.


Huhhuh. Luin kirjan ihan hetkessä, kun pääsin alkuun. Minua on nyt taas jonkin aikaa vaivannut lukujumi enemmän tai vähemmän, miksi kirja-arvioita ei ole kuulunut. Mutta tulossa on varmasti. En ole lopettamassa, todellakaan. Päinvastoin.

Järistyksiä on tarina seitsemäntoista vuotiaasta Eeliasta, joka käy sisäoppilaitostyylistä taidelukiota jossain päin Suomea. Eelia ei ole ihan tavallinen nuori. Hän ei koe itseään tytöksi eikä pojaksi - siksi myös neutraali nimi, jota hän sai alkaa käyttää, vaikka vanhemmat eivät sitä ymmärtäneetkään.
   Kun Eelia löytää lukiosta rakkauden, vanhemmat pahastuvat vielä enemmän, sillä Eelia tuntee seksuaalista vetoa vain tyttöihin. Äiti ja isä eivät ymmärrä häntä, vaan pitävät sitä ''ohi menevänä vaiheena''.
Kirjan teema on todella ajankohtainen ja sen tarina on todella ihana. Luulin kyllästyneeni rakkaus -aiheisiin juttuihin, mutta tajusin, että olen aika kyllästynyt vain hetero -rakkauteen, sillä sitä tulee joka tuutista. On tullut aina. Koska se on normi. Ja muut muka epänormaaleja. Paskat! Tämä asia tulee varmasti muuttumaan, sen eteen tehdään kokoajan töitä.
   Tokihan minä tiedän, että Suomen lain mukaan myös sateenkaariparit voivat nyt mennä kirkossa naimisiin. Mutta kirkko ei vielä ole lakimme kanssa samalla tasolla, mikä on ongelma. Minun mielestäni jokaiselle kirkollisveroa maksavalle kuuluu samat oikeudet. Myös oikeus päästä naimisiin kirkossa. Jos tämä ei onnistu, vihkimisoikeuden voisi poistaa kirkolta kokonaan.
Kirjan kieli on todella kaunista ja hyvin aisteja ja tunteita herättelevää. Itselleni ei juuri kysymyksiä herännyt kirjaa lukiessa, siis muita kuin tämä: Kai tulee jatko-osa?!

Kun luin Eelian tarinaa, koin monia eri tunteita, aina ilosta ja rakastumisesta vihaan ja suruun asti. Elin täysillä Eelian mukana. Pakko sanoa, että minusta olisi todella mahtavaa olla hänen kaltaisensa ihmisen ystävä.
   Minulla on muutama seksuaalivähemmistön edustaja joko läheisenä ystävänä tai sitten kaverina. Ja he ovat kaikki todella ihania ja avoimia ihmisiä. Mutta heistäkin näkee silloin tällöin, että ennakkoluulot ja yleinen ilmapiiri rasittavat, vaikka he elämästään nauttivatkin.
   
Mattila kuvailee kirjassaan todella kauniisti eri asioita kuten Eelian ja tämän ihastuksen kohteen, Islan, välistä seksiä ja intohimoa. Kirja ei sisällä tarkkoja kuvailuja, mikä on mielestäni ihan okei, sillä kaikki on kirjoitettu niin taitavasti, ettei tarkempaa kuvailua tarvitse. 
   Oma suosikkini hahmoista oli kuitenkin ehkä Eelian paras ystävä, Karhu, joka alusta asti potkii Eeliaa sananmukaisesti persuksille, jotta tämä rohkaistuisi ottamaan Islaan yhteyttä ylipäätään. Pidin Karhun luonteesta, siitä miten aidosti hän tunteensa näyttää. Toki pidin myös muista hahmoista, ja Eelian pään sisälle pääseminen valaisi omaa hyvin avarakatseista ajatusmaailmaani, jos mahdollista, vielä hieman lisää.
''Moi, mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista, sanoin kokeeksi peilille eikä se särkynyt. Hahmo peilissä hymyili. Minä hymyilin takaisin.'' 

Eelia on hetkittäin itsensä kanssa hukassa. Ja kun Isla tulee mukaan kuvioihin, opeteltavaa ei ole vain itsessä vaan myös siinä suhteen toisessa osapuolessa. Eelian pelkoa hillitsee Karhu ja myöhemmin myös Isla. Molemmat ovat tukena, kun Eelia kertoo viimein vanhemmilleen miten asiat oikeasti ovat ja ettei kyse ole mistään ''vaiheesta'' kuten ainakin äiti luulee. 
   HLBTQ -teema on minulle tuttu myös mm. Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens -kirjasta, jossa vanhemmat vastoin kaikkia odotuksia, ottivat poikansa paljastuksen homoudesta, todella hyvin vastaan. Myös ystävät hyväksyivät pojan sellaisena kuin tämä on, vaikka olikin lopussa avoimesti homo - oma itsensä. Tätä Eelian vanhemmat eivät kykene tekemään. 

Mielestäni kirja sopii loistavasti peruskouluikäiselle nuorelle ja sitä vanhemmille nuorille aikuisille, ja miksei myös aikuisillekin luettavaksi. Kirja on loistava ennakkoluulojen purkaja. Se näyttää, että olemme kaikki samalla viivalla. Tai ainakin meidän pitäisi olla. Juuri siksi vielä tänäänkin tarvitaan rohkeita esiintuloja ja pride -kulkueita. Jotta saadaan aikaan muutos. 
   Näkisin kirjaa hyvinkin luettavan jossain koulun terveystiedon tunnilla, kun puhutaan seksuaalisuudesta ja seksistä muutenkin. On todella harmi, että edelleen kouluissakin opettajasta riippuen ylläpidetään hetero -illuusiota, on kuin muita ei olisi olemassakaan, sillä muista kuin heteroista ei yleisesti ottaen puhuta. Ei ainakaan silloin puhuttu, kun itse kävin peruskoulua. Ihmisten ahdasmielisyyden pitäisi olla mielestäni rikos, koska me olemme kaikki ihmisiä ja samanarvoisia. 


Teos: Järistyksiä
Kirjailija: Riina Mattila
Kansi: graafikko Riikka Turkulainen
Sivumäärä: 112 (e-kirja)
Kustantaja: WSOY
Mistä minulle: Ostettu, Elisa Kirja (kirjailijalta kirja)
Suosittelenko, kenelle: Aivan kaikille!
Arvosana: 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut, ruusut, ideat ja kirjavinkit ovat kaikki tervetulleita!